En tiedä onko tämä oikea palsta moisille kysymyksille. Haluaisin vastauksen vain asiaan oikeasti perehtyneiltä. Kiitos!
Olen huomannut että käytän omassa puheessani paljon "sinä", enkä "minä" muotoa.
Toisin sanoen puen sanoiksi oman kokemukseni keskustelussa niin että se olisi toisen ihmisen kokemus.
Esimerkiksi :
"Tiedätkö kun joskus katsot asioita ne saattavat näyttää aluksi erilaisilta?"
vs.
"Kun minä katson asioita ne näyttävät aluksi erilaiselta"
Mistä on kyse? Enkö kohtaa itseäni vai onko normaalia puhua näin?
Olen huomannut että käytän omassa puheessani paljon "sinä", enkä "minä" muotoa.
Toisin sanoen puen sanoiksi oman kokemukseni keskustelussa niin että se olisi toisen ihmisen kokemus.
Esimerkiksi :
"Tiedätkö kun joskus katsot asioita ne saattavat näyttää aluksi erilaisilta?"
vs.
"Kun minä katson asioita ne näyttävät aluksi erilaiselta"
Mistä on kyse? Enkö kohtaa itseäni vai onko normaalia puhua näin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyseessä on luultavasti anglismi, englannin kielestä suomeen lainattu puhetapa. Suomen kielen passiivi kuuluisi vaikka näin:
"Kun katsoo asioita, ne näyttävät aluksi erilaisilta."
En alkaisi vetämään tästä muita psykologisia johtopäätöksiä kuin sen, että olet kenties tottunut kuuntelemaan englantia (tai muita indoeurooppalaisia kieliä).
Uskon, että ihmisen tietoinen tajunta järjestelee asioita.
Niettä vahvoja unenaikaisia tapahtumia näytetään vasta kun kun yksilö kestää sen
mielen järkkymättä.
Kohtasin itseni unessa yksin erämaakämpässä vuosikymmenen alussa.
En tunnistanut omiin vaatteisiini pukeutunutta miestä, joka tuli uhkaavasti tielleni.
- Jaa...sitä ollaan kova jätkä tuumasin sille...katsotaan kumpi väistyy.
Tyypillä oli lemppari anorakkini. Katsoin tarkemmin n. kolmen metrin päässä
tuijottavaa tyyppiä.
Jähmetyin kauhusta. Kaverilla ei ollut kasvoja ollenkaan. Tyypin tyhjän anorakin
tuijotus lamautti mun kauhusta.
Päästin hirmuisen hätähuudon, jonka ihminen voi päästää joutuessaan kasvokkain
kuoleman kanssa.
Heräsin valoisaan huhtikuun aamuun. Kello oli sii 5 aamulla. En unohda tuota aamua koskaan.
Vuosia myöhemmin tiesin, että olin kohdannut itseni.
Säikähin pahemman kerran kuin luin tekstisi. Päästä kuului oikein sellainen suhahdus, oisko ollu adreanaliinia tjtn. Luulin kauhutarinaksi.