MIKSEI TÄSTÄ PUHUTA???

Kiukkukohtaukset, affektikrampit

1-2-vuotiaan lapsen raivokohtaus johtuu useimmiten siitä, että lapsi ei ole oppinut sietämään pettymyksiä. Lapsi oppii sietämään rajoituksia sen aikuisen taholta, johon hänellä on luottamus ja hyvä kontakti. Kohtauksen hoito on rauhallista tyynnyttämistä, eikä lasta saa jättää yksin, koska hän kokee tilanteen silloin liian turvattomaksi.

Uhmaikäiselle lapselle olisi normaalisti annettava runsaasti aikaa ja valintamahdollisuuksia, tilaisuutta "tahtomiseen", joka parhaiten säästää lasta ja vanhempia uhmakohtauksilta. Jos lapsella on todella vaikeita, usein esiintyviä ja pitkään kestäviä itkun-, kiukun- ja raivonpurkauksia, on tutkittava lapsen ja vanhempien välistä suhdetta. Jos liikaa huolehtivat ja sallivat vanhemmat antavat lapsen saada lävitse tahtonsa uhmakohtauksen avulla, lapsi kokee olevansa vahvempi kuin aikuinen. Se herättää hänessä pelkoa, koska aikuisesta ei ole hänelle turvaa. Toinen mahdollisuus on, että lapsesta kasvaa "tyranni", joka komentaa kaikkia muita ja jää helposti ilman ystäviä. Samoin, jos välinpitämätön äiti ei valvo sitä, että hänen kehotuksiaan noudatetaan, lapsi hakee ahdistuneena huomiota negatiivisella käyttäytymisellä. Näissä tilanteissa kiukkukohtaukset jatkuvat ja niiden frekvenssi lisääntyy. Etiologian pohja on perusturvallisuuden puuttuminen ja hylätyksi tulemisen pelko.

Uhmaikäisellä lapsella saattaa kiukkukohtauksen yhteydessä esiintyä ns. affektikramppeja: lapsi huutaa itsensä "loppuun", kurkunpään lihaksiston kouristus estää hapen pääsyn keuhkoihin ja aivoihin, jolloin seuraa lyhyt tajuttomuus, ehkä kouristuksiakin. Vanhemmat tavallisesti pelästyvät ja antavat lapselle entistä enemmän periksi, jolloin kohtausten määrä lisääntyy. Lapsi hallitsee vanhempiaan näillä kohtauksilla, mutta kokee tilanteen itselleen turvattomaksi. Lapsi on tällöin myös äitiin takertuva, hän hakee rajoja itselleen.

Lapsen hoidossa on keskeistä perheen hoitaminen. Lapsi ei saa voittaa uhmakohtauksen avulla, joten aikuisen tulisi pysyä lujana, mutta ystävällisenä. Toisaalta tulisi olla runsaasti lapsen ja aikuisen positiivista, rakentavaa yhdessäoloa.

pojan kaa samanlaisia juttuja ja mulle ainakin sanottiin sitä tikahtumiseksi, elikkä lapsi itkee niin että se ei enää saa vedettyä henkeä ja tavallaan joo pyörtyy, mut sit samantien alkaa kuiteski taas hengittää.Se on ihan vaaraton mut pelottavan näköinen juttu.Ja meill
ainakin se tapahtu vaan silloin ku poika ei saanu jotain asiaa periks.Joka tapauksessa on tärkeää, ettet missään tapauksessa anna tällaisessa tilanteessa periksi lapselle.Mun pikkuveljeni "harrasti" samaa useitakin kertoja koska äiti anto sille aluks periks heti kun se sai tän kohtauksen.Sit se alko saada niitä tikahtumiskohtauksia jo ihan pienimmästäkin vastoinkäymisestä kunnes äiti onneks tajus tehdä siitä tiukasti lopun.Ja sit ne jäi pois kokonaan.En voi siis vannoa onko kyse jostain muusta, mut mulle ainakin neuvolassa annettiin just tollaset neuvot että periksi ei saa antaa.

muistan miten pikkusysteri sai aina tahtonsa läpi,saa yhä.
sitä kesti aikansa ja se toimii huom lapsen näkökulmasta.
nyt aikuisena mietin mitä se olis ni tulee mieleen jotain hyperventilaatiosta!
siskoni raivosi kun ei tahtoaan saanut nopeasti periksi ni raivosi ninn kauan että pyörtyi ja jopa oppi pidättämään hengitystään pyörtyäkseen.
vasta yläaste ikäisenä jäi tämä kiristys ja tuli muita konsteja tilalle. karkailu! huh huh

muistan kyllä miten tämä kaikki vaikutti äitiini hän oli todella hermostunut ja vältti menemästä kauppoihin ja toreille sisko mukana. en tidä mistä se on alkunsa saanut mutta meidän perhettä sisko terrorisoi ja hallitsi todellakin.
nyt aikuisenakin hän omaa hyvän itsetunnon ja työ elämässä saattaa olla todell röyhkeä saadakseen sen mitä tarvii.
mutta nyt kun hän muuttaa maasta ni silti minulle tulee ikävä onhan hän mun ainut sisko.

MEIDÄN POJALLA (3,5 VUOTTA) ON SAMANLAISIA
TUKAHTUMISKOHTAUKSIA. NE EIVÄT TULE KIUKUN TAI RAIVON YHTEYDESSÄ VAAN SILLOIN KUN HÄN KAATUU PAHASTI TAI MUUTEN LOUKKAA ITSENSÄ KOVIN.
ON NIINKUIN HÄN PIDÄTTÄISI ITKUN TULOA JA SITTEN
NYYHKYTYKSEN TULOKSENA HENKI "SALPAANTUU". APUNA
ON OLLUT OMA RAUHALLINEN SUHTAUTUMINEN ASIAAN JA
HENGITYKSEN PALAUTUMISEKSI OLEN ASETTANUT HÄNET
KYLKIASENTOON JA KEHOITTANUT HENGITTÄMÄÄN RAUHALLISESTI JA SILITELLYT VAIKKA PÄÄSTÄ.
KOHTAUS ON NOPEASTI OHI.
ÄLÄ OLE MURHEELLINEN, TÄLLINEN ON TOSI YLEISTÄ,
SIITÄ EI VAAN JOSTAIN SYYSTÄ KERROTA NEUVOLASSA.

Kyseessä on siis hyperventilaatio. Jos vaikka lapsi säikähtää todella pahasti nousee " sydän kurkkuun " hengitys tihenee ja se on siinä. Sama itkun ja kiukkuamisen kanssa, hengitys tiuhenee ja lopulta lapsi pyörtyy. Menee ohi varmasti iän karttuessa vaikka toiset saattavatkin olla heikkohermoisempia ja jatkaa kupsahtelua.

Hei,
Mikä tuli selville? Että tulee tämmönen? sai niin kipeetä? =tarkoittaa mitä. Kannattaa kyllä tutkituttaa lapsi perusteellisesti. Parasta on minusta aina hyvitellä lasta. Puhalla, jos kävi kipeästi, tai jos on vihainOtsensä rakastetuksi. Ja maailma hyvältä paikalta. Ota lapsi varmoin, voimakkain käsin syliisi, jos tämä on levoton, jopa aivan raivoissaan tai väsynyt, jutele rauhoittavasti. Turvallisuuden tunne välittyy varmasti lapseen, hän huomaa, että olet paitsi voimakas myös turvallinen. En lyönyt, tukistanut neljää lastani, he eivät lyöneet toisiaan eivätkä ketään. Ei ollut oikein, että minua, pientä lasta lyötiin ja tukistettiin lapsena. Ei olisi kivaa nytkään, jos joku kävisi käsiksi.