Mikä oikein on...

Virkaheitto?

Eli mikä on VIRKAHEITTO? Sorry, jos tyhmä kysymys... :)

9

3706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hakro

      Epävirallinen nimitys virasta erotetulle tai muuten mitääntekemättömälle henkilölle. Voidaan käyttää myös käyttökelvottomasta esineestä.

      • Toimi Heitto

        En ole koskaan hakenut mitään virkaa, koska niillä töin ei minulla olisi mitään virkaa. Niinpä minusta ei myöskään saa virkaheittoa tekemälläkään.

        Sen sijaan minut on joskus nimitetty toimitusjohtajaksi osakeyhtiöön, josta en omistanut edes pienen pientä nurkkaa. Siitä toimesta sain ennen pitkää kenkää.

        Rengiksi en enää sen jälkeen ryhtynyt, vaan päätin siitä eteenpäin myös omistaa johtamani yhtiön osakkeet (tai ainakin sen osan niistä, jolla äänivaltaenemmistö säilyy yksin minulla).

        Nyt minua on jo vaikeampi kammeta syrjään!

      • Hakro
        Toimi Heitto kirjoitti:

        Toimi Heitto, ei "virkaheitto" edellytä valtion tai kunnan virkaa. Jos oma yrityksesi menee kanttuvei, olet sekä virkaheitto johtaja että virkaheitto osakkeenomistaja.

        Työhuoneeni nurkassa on vanha virkaheitto tietokone, aikoinaan hyvin palvellut mutta nyt virattomaksi jäänyt. Mitään valtion tai kunnan virkaa sillä ei ole koskaan ollutkaan.

      • Toimi Heitto
        Hakro kirjoitti:

        Vastoin uskomuksia olen toistaiseksi kyennyt pitämään konkurssin loitolla. Eihän asia vaadi enempää kuin menojen ja tulojen sopeuttamisen. Kun firmalla on menoja paljon ja tuloja vähän, ei itsellä kärsi olla tuloja juuri lainkaan :•(

        Silloin mennään evp-periaatteella eli eletään vaimon palkalla. Hänellä sentään oikein virkakin.

        Minulla noita virkaheittoja tietokoneita ja oheislaitteita on pienen museollisen verran. Saisi varmaan maksaa Sortti-jäteasemalla jo sievoisen summan, jotta suostuisivat ottamaan koko läjän vastaan.

      • Seppo_P

        Tiedoksi: Sortti ei veloita mitään elekroniikkaromun tuonnista!! Koskee myös oheislaitteita, kaapeleita jne. Siitä vaan kipikapi lastin kanssa Konalan Paperitielle, vai mikä lie lähin Sortin asemasi!

        Jos romukokoelmastasii löytyy jotain tietotekniikan kehityksen kannalta historiallisesti arvokasta, niin Keuruulla oleva alan museo on kiinostunut. Alan amatööriharrastajat hakevat aparaatin kotoa. Itse lahjoitin sinne aikoinaan yhden ensimmäsiä kannettavia tietokoneita, sellaisen ompelukoneen kokoisen, pelkällä lerppuasemalla varustetun Siemensin, johon täytyi sovellusohjelma aina asentaa ensin joka käyttökerralla.

    • pitäs.tietää

      Virkamiehen rakon tyhjennys.

    • Ylilyönti

      Virkaheitto on alunperin tarkoittanut pappia, jonka viranhoitoon seurakunta on tyytymättömyyttä kehitettyänsä konkreettisesti tarttunut ja heivannut kirkon aidan yli. Tai sitten olen väärässä.

      • Anonyymi

        Näin olen kuullut

    • viralla.astunut

      Kun Suomenniemi asutettiin, tänne tuli paljon nälkäisiä virkamiehiä.

      Missä virka, siinä loukku.
      Missä loukku, siinä ansa.
      Missä ansa, siinä virkamiehen lounas.
      Kun virka ei antanut enää elantoa, sillä heitettiin vesilintua.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe