Maanousemakartta 2050.

fet1

Allaolevaan karttaan olen hahmottanut merikartan syvyystiedoin vihreällä värillä miten maa tulee tukkimaan matalikkoreittejä Olkiluodossa. On suorastaan röyhkeää huomata miksi ydinhallintomme haluaa salata sitä totuutta miten järkyttävän nopeasti TVO:n nykyiset pitkälti VAIN metrin syvyiset lauhdevesialueet menevät sedimentaatiosta ja maan kohoamisesta tukkoon. Hahmotinkin Posivan omalta vuodelle 2050 luonnostellulta karttapohjalta miten totaalisesti ydinvoimalat ovat jo silloin irti meren lauhdevesivirtauksista ulos. Koska olen alueella liikkunut vuosikymmenet ja minkä karttakin näyttää. Esim lauhdeveden reitit pohjoiseen katkeavat muutamassa tulevassa vuosikymmenessä KOKONAAN! Tämän tietää toki ydinalamme ja on kaikin keinoin salannut merisyvyyksien topokrafikartat seutukunnalta.

Juurikaan parempi tilanne ei ole myös loputtomien saarien, karikkojen ja matalikkojen ryydittämä lännen suuntaan. Apuja ei lisävesistä tule lainkaan myös totaalitukkoutuvaan länteen. Ainoat edes mainittavat kanavat pian ovat seisovat matalikkovedet saaririkkoalueelle etelään. Näin ollen ydinvoimaloitten lauhteet tuleville ydinvoimalakäytöille seudulla ovatkin muutaman neliökilometrin kokoinen jo NYT rikollisen hehkuvan kuumaksi liki 40C lämpöön.(Jatkossa yli 50C) nouseva onnettoman matala merenlahtipoukama. Jossa purkuvesikuumuus virtaa loputtomana nauhana lisäksi pakosta vesivähyydestään suoraan kuumaan imukanavaveteen.

Ydinalayhtiö TVO/Posivakonsortio on mitä selkeämmin tekemässä tässäKIN asiassaan barbaarista ja edesvastuuttomaksi tietämäänsä megatuhoaan ihmiskuntaamme vastaan. Ainoastaan silmittömän ydinahneutensa rahankiillot silmillä. On häpeällistä nähdä maassamme moinen ydinvirkamiesrappio! Miksei tällaisiin rikoshankkeisiin olla jo nyt puututtu!? Ei tarvitse kauoja miettiä kun huomaa mikä moraalittomuus maamme ydinturvavirannomaisistomme tällaisen totaalisen turvariskin piittaamattomuuden edessä esittää. Korruptio siis kukoistaa!( AINOA oikea ratkaisu olisikin tehdä hämäristä ydinalojemme hankkeista kansainväliset tutkimukset ja tutkia ydinalan sysimustista rahavirtojen ja painostusryhmien suunnat ja rikkomukset maailmamme turvallisuutta vastaan. Posivan kartta YVA 08:

http://kuvaton.com/k/AsM.jpg

12

1174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • y-DIN-klingon

      Että ihan merikartoista värittämällä tällä kertaa! No vertailupohjaa voi hakea allaolevasta linkistä, jossa samasta asiasta on Helsingin Yliopiston maantieteen laitoksella tehty GIS-analyysi. Tulokset eivät oikein stemmaa väitteittesi kanssa, mutta tiedetään ... megaydinsalaliitto osaa ostaa mustan valkoiseksi ja tutkijat hiljaiseksi (huoh!).


      http://www.posiva.fi/publications/WR2005-70_web.pdf

      • fet1

        Huvittavaa, että viitsit kinata asiassa, jossa käytin SUORAN Posivan YVA 08, "ympäristövaikutusten arviointiselostus" karttaa, jonka ensi-iltajulkaisu oli tosiaan viime torstaina! Eli jos ei Posivan paperit miellytä, niin kenen sitten?) Valita kuule sitten SINNE!

        Fakta on tietysti se, että ydinalalle ei mikään muu ole kauheampaa kuin totuus. Ja TVO:lle megakauhua tosiaan jos totuus tällaisista joita sisarfirmaltaan huseerattuaan omimmillaan lipsahtelee!))
        _________________________________


      • posivan
        fet1 kirjoitti:

        Huvittavaa, että viitsit kinata asiassa, jossa käytin SUORAN Posivan YVA 08, "ympäristövaikutusten arviointiselostus" karttaa, jonka ensi-iltajulkaisu oli tosiaan viime torstaina! Eli jos ei Posivan paperit miellytä, niin kenen sitten?) Valita kuule sitten SINNE!

        Fakta on tietysti se, että ydinalalle ei mikään muu ole kauheampaa kuin totuus. Ja TVO:lle megakauhua tosiaan jos totuus tällaisista joita sisarfirmaltaan huseerattuaan omimmillaan lipsahtelee!))
        _________________________________

        Kartoissa ei ole tuollaista karttaa edes sadan vuoden päässä. 300v kartta on sinne päin.
        Kuinka 30cm maan nousu voi estää voimaloita toimimasta 2050. Lisäksi olet aijemmin sanonut voimalan voivan toimia vain 30v sitten säteily on polttanut sisuskalut. Miksi siis huolehtia asiasta joka on loppunut jo 10vuotta ennen 2050.

        IHAN ON KUULE PIKKUISEN RISTIRIITAA


      • fet1
        posivan kirjoitti:

        Kartoissa ei ole tuollaista karttaa edes sadan vuoden päässä. 300v kartta on sinne päin.
        Kuinka 30cm maan nousu voi estää voimaloita toimimasta 2050. Lisäksi olet aijemmin sanonut voimalan voivan toimia vain 30v sitten säteily on polttanut sisuskalut. Miksi siis huolehtia asiasta joka on loppunut jo 10vuotta ennen 2050.

        IHAN ON KUULE PIKKUISEN RISTIRIITAA

        Tosiaan karttaa on nähtävissä mm. Posiva YVA 08 Ympäristövaikutusten arviointimenettely 2008 ja sivulta 84! Jos olet niin saamaton, ettet opusta osaa tilata riitasi kuitiksi, niin mua EI edes kiinosta!
        _______________________

        Kaikille Olkiluodon nykymörskille ei ole määritelty pysähtymistä edes vuoteen 2050! Joten dilemma on myös meren katoamisessa alueelta mitä keskeisin ja TOTALIRATKAISEMATON jo heti kättelyssä!(

        Taas tuo mainitsemasi ydinsekojen loppuuun palaminen 25-30v ON ASEA:n esittämä reaali! Kuten molemmat toki tiedämme!


      • fet1
        posivan kirjoitti:

        Kartoissa ei ole tuollaista karttaa edes sadan vuoden päässä. 300v kartta on sinne päin.
        Kuinka 30cm maan nousu voi estää voimaloita toimimasta 2050. Lisäksi olet aijemmin sanonut voimalan voivan toimia vain 30v sitten säteily on polttanut sisuskalut. Miksi siis huolehtia asiasta joka on loppunut jo 10vuotta ennen 2050.

        IHAN ON KUULE PIKKUISEN RISTIRIITAA

        Puhut maan nousemasta vain?

        Totuus kun on se, että sitäkin rajummin alueen rantojatykittää rajusti tukkoon ydinvoimalasta rehevöitymisen synnyttämät tätäkin rajummat kymmenien senttien sedimentaatiot voimalastartista. Joita on alueen matalikoilta valekirjosimpukankuorineen, kalasilppuineen, suolilevä- ja runkopolyyppikasvustoineen kaikkineen jo NYT mittailtu globaalia alueen luontotuhoa ennakoiden.

        Nyt kun sinne rantautuu tänä vuona myös kaspianrunkopolyypit. . .katastrofi, jos mikä!


    • kisod

      Puhu Pukille..

      • fet1

        Tarkoitit siis. . . kyllä kiitos EI ydinsikailuille!

        Sponsored by TVO/Posivakonsortio.)
        _____________________________


      • fet ykkösen
        fet1 kirjoitti:

        Tarkoitit siis. . . kyllä kiitos EI ydinsikailuille!

        Sponsored by TVO/Posivakonsortio.)
        _____________________________

        lääkkeet jäi ottamatta?
        Koetahan opetella muistamaan ottaa ajallaan ja lääkärin ohjeitten mukaisesti. Se helpottaa!


    • Piipaa-auto sulle

      miksikäs käyttämiäsi uudissanoja ei löydy muualta kuin sinun palstaoksennuksistasi?
      saat toopelin palkinnon

    • fäg1

      Muuta ei, ei muuta - kaikki muut tulkinnat ovat sinun päännousemiasi. Nostapa hissis kerrankin yläkertaan ja ala selata puhelinluetteloa psy -alkuisilta sivuilta.

      Ei tuommoinen julistaminen ole enää normaalia, käyttäydyt kuin koko maailma olisi sinua vastaan. Et osaa keskustella, yrität (naurettavasti) nujertaa tekaistuilla tai kopioiduilla, asiayhteyksistään revityillä, ylipitkillä saarnoilla opponenttisi - tosin harva täällä enää jaksaa suoltoasi lukea - samaa paskaa.

      • ArGeologi

        ... että, kun tilanne ajautuu siihen pisteeseen, että Fet1:n pitäisi paljastaa tietolähteensä (ks. otsikko Olkiluodon paleontoluola) alkaa hiljaisuus, jota mainitussa tapauksessa on jatkunut jo pari viikkoa. Niitä nimiä tai viitteitä vähitellen tiskiin kiitos!


      • asea onkin
        ArGeologi kirjoitti:

        ... että, kun tilanne ajautuu siihen pisteeseen, että Fet1:n pitäisi paljastaa tietolähteensä (ks. otsikko Olkiluodon paleontoluola) alkaa hiljaisuus, jota mainitussa tapauksessa on jatkunut jo pari viikkoa. Niitä nimiä tai viitteitä vähitellen tiskiin kiitos!

        kirjoittanut, tai posiva, jne.
        Todella toopelin palkinto.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3477
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      129
      1859
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      300
      1619
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      77
      1462
    5. 77
      1436
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1156
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1140
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1021
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      997
    10. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      64
      980
    Aihe