Materialistisessa ontologiassa maailma käsitetään materiaksi, kaikki on materiaa. Idealistisessa ontologiassa maailma voi olla materiaa ja ideaalista tai sitten ainoastaan ideaalista (subjektiivinen idealismi).
Materialismissa oletetaan aine, josta kaikki oleva voidaan periaatteessa konstruoida. Idealismissa esiintyy materiaa ja ideoita tai sitten maailma on vain täynnä ideoita (subjektiivinen idealismi). Nämä ontologiat vastaavat kysymyksiin maailman perimmäisestä luonteesta, mistä maailma todella muodostuu.
On helppo huomata että materialismi ja subjektiivinen idealismi ovat toisensa poissulkevia ontologioita, eli idealismi, jossa materialismi ja subjektiivinen idealismi kohtaavat, esiintyy ristiriita. Jos maailmassa on materiaa ja ideoita, jotka eivät ole materiaa, niin mitä tämä selitys oikein selittää? Eikö se ennemminkin ole mitä karkein ristiriita, materia oletetaan vain siksi, että se voisi selittää todellisuuden perimmäisen luonteen, mutta koska se ei siihen pysty oletamme materian sekaan ideoita, jotka eivät siis ole materiaa?
Descartes päätyi pohdiskeluissaan siihen että mieli on aineeton ja että ruumis koostuu aineesta. Tässä voimme nähdä kuinka materialistista ja subjektiivista idealismia yritetään sovittaa samaan ontologiaan, ikään kuin se ratkaisisi ne ongelmat mitä nämä ontologiat ovat itse synnyttäneet.
Descartesin pohdiskeluista seurasi se että ihminen saattoi nähdä ruumiinsa välineenä tahdon päämääriin. Ruumis oli ainetta, jota ideaalinen tahto ohjaa, käpyrauhasen avulla. Rationaalinen tahto saattoi järkeilemällä saavuttaa mitä tahansa, selvä ja tarkkarajainen idea oli tosi idea, idealistinen subjekti asettui tarkkailemaan materialistista maailmaa. Käpyrauhanen olikin itse asiassa koko ongelman asettelun solmukohta, miten ideaalinen subjekti ja materiaalinen objekti voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään? Eivät ne voikaan, mutta koska idealismi ei voi mahdollistaa empiiristä tutkimusta ja materialismi ei voi mahdollistaa ideaalista rationalismia, niin täytyy ne sovittaa yhteen, vaikka pakolla.
Idealismi eli materialismin ja subjektiivisen idealismin yhteen sovittaminen on ontologia, joka ei kerro meille mitään todellisuudesta, vaan ehkäpä enemmänkin sen ajan ajattelusta, jolloin ne syntyivät. Ehkäpä ontologiset kysymykset sijoittuvatkin enemmänkin meidän oman ajattelumme ontologiaan, kuin todellisuuden yleisen luonteen selvittelyyn?
Linkki Seppo Oikkosen Tahto valtaan esseisiin, joissa käsitellään samoja aiheita, jotka olivat kirjoitukseni inspiraationa.
http://www.geocities.com/nnarkissos/
Materialismissa oletetaan aine, josta kaikki oleva voidaan periaatteessa konstruoida. Idealismissa esiintyy materiaa ja ideoita tai sitten maailma on vain täynnä ideoita (subjektiivinen idealismi). Nämä ontologiat vastaavat kysymyksiin maailman perimmäisestä luonteesta, mistä maailma todella muodostuu.
On helppo huomata että materialismi ja subjektiivinen idealismi ovat toisensa poissulkevia ontologioita, eli idealismi, jossa materialismi ja subjektiivinen idealismi kohtaavat, esiintyy ristiriita. Jos maailmassa on materiaa ja ideoita, jotka eivät ole materiaa, niin mitä tämä selitys oikein selittää? Eikö se ennemminkin ole mitä karkein ristiriita, materia oletetaan vain siksi, että se voisi selittää todellisuuden perimmäisen luonteen, mutta koska se ei siihen pysty oletamme materian sekaan ideoita, jotka eivät siis ole materiaa?
Descartes päätyi pohdiskeluissaan siihen että mieli on aineeton ja että ruumis koostuu aineesta. Tässä voimme nähdä kuinka materialistista ja subjektiivista idealismia yritetään sovittaa samaan ontologiaan, ikään kuin se ratkaisisi ne ongelmat mitä nämä ontologiat ovat itse synnyttäneet.
Descartesin pohdiskeluista seurasi se että ihminen saattoi nähdä ruumiinsa välineenä tahdon päämääriin. Ruumis oli ainetta, jota ideaalinen tahto ohjaa, käpyrauhasen avulla. Rationaalinen tahto saattoi järkeilemällä saavuttaa mitä tahansa, selvä ja tarkkarajainen idea oli tosi idea, idealistinen subjekti asettui tarkkailemaan materialistista maailmaa. Käpyrauhanen olikin itse asiassa koko ongelman asettelun solmukohta, miten ideaalinen subjekti ja materiaalinen objekti voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään? Eivät ne voikaan, mutta koska idealismi ei voi mahdollistaa empiiristä tutkimusta ja materialismi ei voi mahdollistaa ideaalista rationalismia, niin täytyy ne sovittaa yhteen, vaikka pakolla.
Idealismi eli materialismin ja subjektiivisen idealismin yhteen sovittaminen on ontologia, joka ei kerro meille mitään todellisuudesta, vaan ehkäpä enemmänkin sen ajan ajattelusta, jolloin ne syntyivät. Ehkäpä ontologiset kysymykset sijoittuvatkin enemmänkin meidän oman ajattelumme ontologiaan, kuin todellisuuden yleisen luonteen selvittelyyn?
Linkki Seppo Oikkosen Tahto valtaan esseisiin, joissa käsitellään samoja aiheita, jotka olivat kirjoitukseni inspiraationa.
http://www.geocities.com/nnarkissos/
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pahoittelen jos seuraava kuulostaa latistavalta yksinkertaistukselta, mutta siis kaikki kuvat maailmasta ovat subjektiivisia (ideoita) ja objektiivista totuutta (materiaa) on yleensä mahdoton ihmisen tavoittaa?
Tässä tapauksessahan asioista väitteleminen olisi sikäli aina turhaa, ettei totuutta voi löytää kuin vahingossa.
Jos pistetään sinun kirjoituksesi samaan historialliseen viitekehykseen Oikkosen kirjoituksen kanssa, niin näen tarkoituksen, mutta ajankuvana latistuvat kommenttiin: Nii-in
Descartesin oivalluksen vaikutuksia on hankala kiistää, mutta kun ottaa huomioon tuon ajatuksen relevanssin nyky-yhteiskuntaan ja sen tosiasian, että Rene-poika veteli tuon jälkeen samalta pohjalta aika umpikahjojakin päätelmiä, niin en osaa kaverille kauheesti krediittiä antaa. Tuo teoria käpyrauhasestakin on vain esimerkki siitä miten idealle yritetään antaa materia. Rohkeus ja rakkaus asuu sydämmessä jne...
Idea materian representaationa, indexinä tai ikonina on mielestäni käsitteellinen likiarvo. Sen todenmukaisuuden miettiminen on yhtä mielekästä kuin luvun ääretön olemus.
Saatan olla vallan väärässäkin, mutta korjatkaa toki.
Korjaisin kyllä muuten, mutta en oikein ymmärtänyt.
Mitä tämä tarkoittaa:
"Idea materian representaationa, indexinä tai ikonina on mielestäni käsitteellinen likiarvo. Sen todenmukaisuuden miettiminen on yhtä mielekästä kuin luvun ääretön olemus."
?