Kysymys:
Uskovatko johtamis- ja kontrollihaluiset ihmiset keskimääräistä useammin kohtaloon, ja vähän alistuvaisemmat, jotka antavat tapahtumien kulkea itsestään, ilman että on tarvetta vaikuttaa niihin liikaa, niin uskovatko nämä sitten enemmän sattumiin?
En tässä vaiheessa lähde perustelemaan miksi yhdistän nämä kaksi asiaa, vaikka voitte itse päätellä; sen sijaan voisitte miettiä kumpi itse olette enemmän, kontrollihaluinen, vai sen vastakohta (miettiä sitä mahdollisimman laaja-alaisesti ja kaikkea mitä siihen kuuluu), ja kirjoittaa sitten tänne oletteko enemmän kohtalo- vai sattuma-myönteisiä?
Uskovatko johtamis- ja kontrollihaluiset ihmiset keskimääräistä useammin kohtaloon, ja vähän alistuvaisemmat, jotka antavat tapahtumien kulkea itsestään, ilman että on tarvetta vaikuttaa niihin liikaa, niin uskovatko nämä sitten enemmän sattumiin?
En tässä vaiheessa lähde perustelemaan miksi yhdistän nämä kaksi asiaa, vaikka voitte itse päätellä; sen sijaan voisitte miettiä kumpi itse olette enemmän, kontrollihaluinen, vai sen vastakohta (miettiä sitä mahdollisimman laaja-alaisesti ja kaikkea mitä siihen kuuluu), ja kirjoittaa sitten tänne oletteko enemmän kohtalo- vai sattuma-myönteisiä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muistaakseni Raamatussa on maininta, että "sattumat kohtaavat kaikkia" ei siis kohtalo.
Kontrolli- & johtamishaluiset ihmiset uskovat voivansa kontrolloida myös kohtaloa. Vaikuttaa kaikkeen mitä ympärillä on ja siihen malliin.
Alistuvaisemmat, tai ne jotka antaa mennä asioiden omalla painollaan, uskovat kohtaloon & sattumiin enemmän. Heillä ei ole samaa tarvetta vaikuttaa asioihin, hallita niitä.
Minusta sattumat on kohtaloa. Jollekin sattuu enemmän, jollekin vähemmän, mitä milloinkin.
Ja ristiriitainen vastaus kysymykseesi ap.
Uskon aika pitkälti kohtaloon, siihen että asiat tapahtuvat niinkuin ne on tarkoitettu. Merkitystä ei ehkä sillä hetkellä ymmärrä, mutta myöhemmin asian näkee jo eri perspektiivistä, ja se vaikuttaa järkeenkäyvältä. En silti pidä itseäni mitenkään kohtaloon alistuvana, mutta en mielestäni minään johtaja- tai kontrolloivanakaan tyyppinä. Jonkin verran on taipumusta kontrollifriikkiyteen, mutta pyrin silti antamaan asioiden mennä omalla painollaan. Opettelen siis sitä.
Onhan "kohtalo-oppi" hyvin yleinen, mutta jotenkin järjenvastainen, jos kohtaloon olisi uskominen, niin ei minun eikä sinun päätäntävallalla ole kovinkaan paljon merkitystä.
Jos olisin hyvin hyvin laiska ihminen, niin parhaimillaan en tekisi mitään. "Kyllä kohtalo minut hoitaa "jne.
Uskon siihen että jokainen on oman onnensa seppä.
Eikä kohtalo ole minun onneni seppä.
Ajattelen niin, että kohtalo (tai sattuma) heittelee eteeni tiettyjä asioita, joilla on merkitys. Mutta minulla on vapaa tahto suhtautua niihin tai tehdä niille mitä huvittaa. Eli kohtalo määrää polun, minä suunnan.
Toisaalta usein "kohtaloon" ja muihin elämän kokonaisuuteen liittyviin asioihin kohdistuvasta uskosta tulee "järjenvastaista" nimenomaan silloin, kun nuo asiat pyritään alistamaan täydellisesti järjelle. Jos taas järki tyytyy tarkkailemaan asioita omasta näkökulmastaan sallien samalla myös muunlaisia näkökulmia - esimerkiksi elämän kokonaisuuteen - niin ristiriitaa ei välttämättä synny. Jonkinlainen mystinen "kohtalousko" voi ehkä myös elää rinta rinnan vapaiden valintojen kanssa, "sisältäen" ne tms.
Mieletäni "kohtalon-oppi" on niinsanottua jälkiviisautta, on helppo kaikki tapahtunut selittää "että se oli kohtalo".
Selitäppäs kohtalosi etukäteen.
Eikö se silloin ole suunnitelmallisuutta ja järjenkäyttöä?
Uskon vakaasti, että ihmiselle ei järki ole annettu tai tullut tai kehittynyt sitä varten, että sitä ei käytettäisi mm. elämänsä suunnitteluun.
Kohtalon opissa ei suunnittelua tarvita.
Se, että kohtalo ja suunnittelu elää niinkuin "rinnakkain" ei ole mielestäni mahdollista.
No, jos uskot kohtaloon, niin sanoppas, kuka sen kohtalon on sinulle suunnitellut? Vai onko se vain tullut tyhjästä ?
Kuten jo sanottu, niin kohtalon "opin" rinnallakin voi käyttää järkeä, toisin kuin intät. Eikä kohtalo välttämättä edes ole mikään "oppi"; kaiken vääntäminen "opeiksi" kertoo päinvastoin juuri yksipuolisesta ja ahdasmielisestä rationalismista. Ja jos nyt järjestä puhutaan, niin järki tunnustaa tosiaan myös omat rajansa, eikä pyri alistamaan kaikkea päätelmilleen. Yksinkertainen ja analyyttinen järkeislogiikka ei ole ainut ja paras väline tavoittaa kaikkea elämään kuuluvaa.
Että enpäs sanokaan, kuka on suunnitellut kohtalon. Ehkä voin kirjoittaa sinulle vaikka runon siitä joskus, tai voit miettiä ihan itse.
Mielenkiintoinen kysymys, jota en ole koskaan pohtinut! Itse uskon johdatukseen. Tuohon en oikein osaa vastata, olenko enemmän alistuvainen vai kontrollinhaluinen. Sanoisin että olen sekä että.