Itsenäisyydestä Sodankylän näkökulmasta v. 1991

poika.tuntureilta kirjoitti:

........
Mutta mitä Isänmaa merkitsee meille suomalaisille?

Ensinnäkin Isänmaa merkitsee kansallista yhteenkuuluvuutta ja turvallisuutta. Sitä, että voimme va­paana kansakuntana toteuttaa omaa identiteettiämme ja rakentaa yhteenkuuluvuuteen perustuvaa kansallista turvallisuutta. Isänmaa merkitsee myös mahdollisuutta ja uhrautuvaan työhön maamme ja kansamme tulevaisuuden hyväksi. Meillä suomalaisilla on oma persoonallisuutenne ja kulttuuri­taustamme ja meidän kansallinen onnemme ja menestyksemme voi toteutua vain, jos saamme vapaasti toteuttaa omaa kansallista identiteettiämme ilman ulkoapäin tulevia rajoituksia ja esteitä. Tämän vuoksi meidän on uudelleen kirkastettava mieliimme Isänmaamme merkitys ja arvo ja läh­dettävä vaalimaan ja suojelemaan näitä Isänmaahamme liittyviä arvoja. Kaiken yhteistyön toisten kansojen kanssa on lähdettävä oman kansallisen identiteettimme pohjalta. Meidän on varottava si­toutumasta mihinkään sellaiseen, joka kahlitsee kansallista vapauttamme ja oikeutta rakentaa itse omaa tulevaisuuttamme. Ja ennen kaikkea meidän on varottava sitoutumasta mihinkään sotilaspo­liittisiin sitoumuksiin, jotka voivat johtaa meidät ulkopuolisen käskyvallan alaisuuteen toteuttamaan joidenkin tahojen valtapyrkimyksiä. Isänmaamme itsenäisyydestä on maksettu niin kallis hinta, ettei itsenäisyyttämme ja kansallista vapauttamme saa lähteä taloudellisen edun nimissä kaventamaan.


Toinen piirre, jonka Isänmaamme arvon hämärtyminen ja kansallisen yhteenkuuluvuuden katoami­nen ovat tuoneet tullessaan, on ihmisten pahenevat henkiset vaikeudet. Turhautuminen, turvatto­muus, yksinäisyys jne.

Nyt kun ulkoista uhkaa ei ole kansakuntamme olemassaoloa uhkaamassa, kansakuntamme on ajautunut itsekkyyden, keskinäisen kilpailun ja kyynärpäätaktikoinnin tielle. Näyttää siltä, että ra­hasta ja mammonasta on tullut ainut arvo, jota kansalaiset maassamme enää arvostavat ja tässä ki­vikovassa kilpailumentaliteetissa heikot ja vähäosaiset kansalaiset poljetaan armotta jalkoihin tai sysätään tämän yhteiskunnan ulkopuolelle. Tämän seurauksena lukemattomat ihmiset ovat otteen elämästään ja mahdollisuudet oman tulevaisuutensa rakentamiseksi menettäneet. Nyt kun Isänmaa ei enää tarvitse kansalaisiaan, ei näiden jalkoihin tallottujen ja yhteiskunnan ulkopuolelle sysättyjen kohtalosta, ihmisarvosta tai oikeuksista kenenkään tarvitse todellista huolta ja vastuuta kantaa ja tämä kehityksen kulku näyttää pahenevan pahenemistaan. Entistä suuremmat kansanjoukot ovat tämän taloudellisen menestyksen nimissä ajettu todelliseen ahdinkoon ja usein ylitsepääsemättö­mien vaikeuksien eteen. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa syyttään velkaorjuuteen päätyneet kansalaiset, joiden selviytymisestä yhteiskuntamme ei näytä minkäänlaista murhetta kantavan. Tä­män lisäksi yksinäiset sairaat vanhukset ovat jäämässä taloudellisen menestyksen ja hyvinvoinnin jalkoihin tallattavaksi. Näyttää siltä, että yhteiskunnallamme riittää valtavat rahamäärät uhrattavaksi puoluetukeen ja moneen muuhun turhuuteen, mutta ei enää vanhusten, sairaiden ja vammautunei­den hoitoon ja huolenpitoon. Tämäkö on yhteiskuntamme kiitos elämäntyönsä Isänmaamme hy­väksi uhranneille kansalaisille.


Kuitenkin totuus myös on, ette ihminen ei elä yksin leivästä; ja että silloin kun ollaan tekemisissä ihmisen henkisen hyvinvoinnin kanssa, niin tässä ei niinkään raha auta.

Tunnusomaista vallitsevalle ajan hengelle maassamme on, että vastuu yksilöihmisen selviytymi­sestä jätetään pääasiassa ammattiauttajien kannettavaksi. Tästä johtuen lääkärit, psykologit, sairaan­hoitohenkilökunta, kotiavustajat jne. ovat maassamme ennennäkemättömien työpaineiden ja kiirei­den raskauttamia. Nyt kun ihmisen henkinen hyvinvointi vaatii ihmisen rinnalle niitä ihmisiä, joilla on aikaa ja palvelevaa rakkautta omistautua lähimmäisen ongelmiin ja vaikeuksiin, eivät ns. am­mattiauttajat yleensäkään työkiireidensä vuoksi pysty näihin ihmisen henkisiin tarpeisiin vastaa­maan ja tässä me, yksilökansalaiset, joudumme uuden haasteen eteen. Me tarvitsemme kansakun­tamme keskelle sellaista uutta heräämistä, jolla me kansalaisina heräämme kantamaan kansalais­vastuuta toinen toistemme selviytymisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Meidän on yksilöihmisinä löydettävä uudelleen kadonnut naapuri ja lähimmäinen ja opittava välittämään tästä naapurista ja lähimmäisestä ja opittava kantamaan henkilökohtaista vastuuta hänen selviytymisestään.


Jokaisella ihmisellä ovat omat henkiset tarpeensa ja ennen kaikkea nämä henkiset tarpeet korostuvat silloin kun ihminen jää eläkkeelle, leskeksi, sairastuu tai vammautuu pysyvästi. Eli että kun ihmisen tavanomaiset yhteydet työtovereihin, puolisoon, harrastustovereihin jne. katkeavat. Vain ne ihmiset, jotka itse ovat läpikäyneet surutyön, vaikean sairauden tai pysyvän vammautumisen, tietävät mitä on yksinäisyys ja mitkä suunnattomat henkiset kärsimykset tähän liittyvät ja juuri näillä alueilla meidän on lähdettävä kantamaan henkilökohtaista vastuuta toinen toistemme jaksamisesta ja sel­viytymisestä ja mitä enemmän kansakuntamme keskuudesta tätä lähimmäisistä välittävää kansalais­vastuuta löytyy, sitä enemmän voimme keventää myös ammattiauttajien taakkaa.
........

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä