Mieli ei ole vain mieli, vaan mielellä on myös henki. Luulen että psykiatria on kokonaan unohtanut tuon mielen hengen, joka tekee ihmisestä ihmisen, eli oman itsensä.
Psykiatrinen syyllistäminen, jossa kaikki maailman pahat teot ristiinnaulitaan heikkojen viattomien kärsittäväksi psykiatristen diagnoosien avulla on todella pöyristyttävää! Diagnisointi on ollut mahdollista, koska psykiatria ei ole ymmärtänyt, että mielellä on myös henki, eli ihmisen henkilökohtaisen kokemisen kokonaiskenttä. Tuo hengen mieli on se jokin meissä, joka antaa itsekullekin uskoa, toivoa, ja rakkautta elämän eri vaiheissa ja vaiheisiin. Näin ollen ihmisen mielen hengestä ei voida koskaan mennä sanomaan, että se on jonkunlainen, koska tuo mielen henki on itse elämä ja kaikki, jota kutsutaan ihmisen minuudeksi.
Kun joku tappaa toisen ihmisen ruumiin, niin tuosta tappamisesta saa varmastikin jonkinlaisen rangaistuksen! Entä kun mielen henki (minuus) tukahdutetaan psykiatrian avulla, niin siitä ei taida vielä toistaiseksi saada minkäänlaista syytettä henkisenä pahoinpitelynä tai tuhotyönä. Onkohan psykiatrian todellinen tarkoituskin sammuttaa ihmisen mielen henki, jotta se saisi itse säilyä hengissä ja tuottaa hyvinvointia vain itselleen ja niille tahoille, jotka hyötyvät tälläisen järjestelmän olemassaolosta (kuten lääketeollisuus jne).
Kun mielen henki tukahdutetaan, niin silloin jäljelle jää vain hengetön mieli, eli mieletön mieli (mielettömyys). Kun mielellä säilyy henki, niin silloin myös mieli on mielekäs. eli kokonaisvaltainen ja suvereeni itseensä nähden. Taho joka tehtailee ihmisistä mielettömiä, ei voi olla ihmisen asialla, vaan kysymys on silloin jo jostakin aivan muusta, eli kysymys on silloin varmastikin suuren luokan bisneksestä, jossa osa kansalaisista on pantu psykiatrisiksi lypsylehmiksi (mielettömiksi lääkkeennielijöiksi) tuottamaan taloudellista voittoa psykiatrian parissa työskenteleville, joista yksi suurimmista osa-alueista on tuo mittava lääketeollisuus.
Näin ollen mielenvapaus on minuuden vapautta, eli mielellisen hengen hyvinvointia ja mielenvapauden vastakohta on mielen hengettömyys, eli mielettömyys.
Psykiatrinen syyllistäminen, jossa kaikki maailman pahat teot ristiinnaulitaan heikkojen viattomien kärsittäväksi psykiatristen diagnoosien avulla on todella pöyristyttävää! Diagnisointi on ollut mahdollista, koska psykiatria ei ole ymmärtänyt, että mielellä on myös henki, eli ihmisen henkilökohtaisen kokemisen kokonaiskenttä. Tuo hengen mieli on se jokin meissä, joka antaa itsekullekin uskoa, toivoa, ja rakkautta elämän eri vaiheissa ja vaiheisiin. Näin ollen ihmisen mielen hengestä ei voida koskaan mennä sanomaan, että se on jonkunlainen, koska tuo mielen henki on itse elämä ja kaikki, jota kutsutaan ihmisen minuudeksi.
Kun joku tappaa toisen ihmisen ruumiin, niin tuosta tappamisesta saa varmastikin jonkinlaisen rangaistuksen! Entä kun mielen henki (minuus) tukahdutetaan psykiatrian avulla, niin siitä ei taida vielä toistaiseksi saada minkäänlaista syytettä henkisenä pahoinpitelynä tai tuhotyönä. Onkohan psykiatrian todellinen tarkoituskin sammuttaa ihmisen mielen henki, jotta se saisi itse säilyä hengissä ja tuottaa hyvinvointia vain itselleen ja niille tahoille, jotka hyötyvät tälläisen järjestelmän olemassaolosta (kuten lääketeollisuus jne).
Kun mielen henki tukahdutetaan, niin silloin jäljelle jää vain hengetön mieli, eli mieletön mieli (mielettömyys). Kun mielellä säilyy henki, niin silloin myös mieli on mielekäs. eli kokonaisvaltainen ja suvereeni itseensä nähden. Taho joka tehtailee ihmisistä mielettömiä, ei voi olla ihmisen asialla, vaan kysymys on silloin jo jostakin aivan muusta, eli kysymys on silloin varmastikin suuren luokan bisneksestä, jossa osa kansalaisista on pantu psykiatrisiksi lypsylehmiksi (mielettömiksi lääkkeennielijöiksi) tuottamaan taloudellista voittoa psykiatrian parissa työskenteleville, joista yksi suurimmista osa-alueista on tuo mittava lääketeollisuus.
Näin ollen mielenvapaus on minuuden vapautta, eli mielellisen hengen hyvinvointia ja mielenvapauden vastakohta on mielen hengettömyys, eli mielettömyys.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Emme voi todistaa järjen avulla, että mielemme kuva ulkoisesta maailmasta vastaa todellisuutta. Tahdon kautta tiedämme – ilman ajattelua – että maailma voi stimuloida meitä. Kärsimme haluista ja peloista. Nämä tilat ovat tahdosta riippumattomia. Ne heräävät ennen ajatuksia. Ne heräävät silloinkin kun tietoinen mieli haluaisi pitää ne aloillaan. Meidän luonteeseemme kuuluu jäsennellä havaintojen antama kaaos, jotta välttäisimme kärsimystä. Näin maailmankuvamme (Tai sinun termi "HENKI") rakentuu pikkuhiljaa perusolettamuksista.
Elämä ei ole välttämättä viisauden tavoittelua, vaan se voidaan nähdä yksilön elämän henkilökohtaisten kokemusten tulkitsemisena. Vertaistuki antaa voimaa pitää tahtoa yllä.
Inhimillisellä tahdolla on etusija suhteessa järkeen; toisin sanoen, tahtominen on ensisijaista suhteessa ajatteluun, ja samalla tavalla Tahto on ensisijainen suhteessa olemiseen.
Olemassaolo on lopulta turhaa, koska sitä voidaan pohjimmiltaan luonnehtia sellaisen tyydytyksen haluamiseksi, jota ei voida saavuttaa. Näin syntyy kärsimystä.
Ajattele vaikka, että mielen "tukahduttamisella" tämä saavuttamaton tyydytyksen halu vaimenee.
Aikamoista soosia!!
Ymmärrän että psykologia tutkii ja psykiatria hoitaa mieltä, siis minuutta, sitä osaa, joka koen muistoineni, tietoineni, käsityksineni ja tunteineni olevani. Yrittävät ymmärtää ihmisen reaktioita ja saada käörsimyksen loppumaan. Minusta kaikki tuo on elämän aikana kerättyä 'itseyttä', joka on reaktiivista. Sen takana, ajattelun ulottumattomissa on se henki, joka tulee esiin, kun lakkaamme pyörittämästäajatuksen myllyä, tulkitsemasta kaikkea jo opitun kautta. Tuossa hengen selkeässä tulassa aivot toimivat kirkkaasti, kun niiden ei tarvitse suodattaa kaikkea tuon historian sotkun läpi. Eikä siinä tilassa ole reaktiivisuutta.
Tunteista sanoisin vielä, että kun tarkkailee itseään, huomaa, ettei tunteita herää ilman ajatuksia ja tuota itseyden loputonta myllyä. Jäljelle jää vaan myötätunto ja rakkaus elämään ja elävään.