Vuorokaudenajat

Jestas Vilkuna

Tulipa taas mieleen, kuinka erilaisia nimityksiä voi eri vuorokaudenajoille olla. Juuri äsken (klo 1.42) tv:ssä joku bimbo pelijuontaja aloitti sanoen "Hyvää myöhäisiltaa". Miten ihmeessä keskiyön jälkeinen aika voi enää olla (myöhäis)iltaa?

Itse olen tällä kannalla:
- lähtöoletus: kaikki vrk:n neljä osaa ovat yhtä pitkiä (6 h).
- klo 12.00 on keskipäivä, siis päivä on klo 9.00-15.00
- klo 0.00 on keskiyö, siis yö on klo 21.00-3.00
- aamu on tällöin 3.00-9.00 ja ilta 15.00-21.00

Muita mielipiteitä? Perustelut?

13

2324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ymmärrän hyvin, miksi ko. juontaja ei toivottanut hyvää yötä, mutta hänen sananvalintansa oli silti vuorokaudenajan huomioonottaen erikoinen.

      Itse olisin sanonut jotta "Terve!". ;)

    • Yksi mielipide lisää

      On totta, että mainitsemassasi tapauksessa juontajan sanavalinta oli hieman erikoinen. En kuitenkaan yhdy esittämääsi kiinteään luokitteluu vuorokaudenajoista. Mielestäni kulloisessakin tilanteessa valittuun tervehdykseen vaikuttavat useat eri tekijät.

      Peruslähtökohtaan – siihen, paljonko kello oikeasti on – vaikuttaa esimerkiksi vuodenajasta aiheutuva pimeän ja valoisan ajan vaihtelu. Suomessa kesäaikaan eri kielten puhujia tarkkailemalla voi havaita, että hämärään tai pimeään vuorokaudenaikaan liittyvät erikieliset tervehdykset siirtyvät selvästi myöhemmäksi. Talvella taas "iltaa" ja "yötä" tarkoittavat tervehdykset aikaistuvat pimeän takia.

      Toinen vaikuttava tekijä on puhujan oma vuorokausirytmi. Kellon ollessa 03.00 voidaan toivottaa "hyvää huomenta", mikäli yöuni on jo nukuttu ja syystä tai toisesta on ollut aikainen herääminen. Ne, jotka tuohon aikaan vasta ovat asettumassa yöpuulle, tietenkin toivottavat toisilleen "hyvää yötä".

      Mainitun juontajan sanavalintaan on saattanut vaikuttaa – tietoinen tai tiedostamaton – pyrkimys viestittää kuuntelijoille, että yö tai ilta on vielä nuori eikä tässä nukkumaan ole mikään kiire. Ei hän olisi voinut toivottaa ainakaan "hyvää yötä", koska se olisi tulkittu kehotukseksi mennä nukkumaan tilanteessa, jossa tavoitteena on pitää kuulijat hereillä. Ainoa todellinen vaihtoehto olisi ollut lohkaista jotakin erikoisempaa, puhua vaikkapa valveilla olevista yökyöpeleistä tms.

      En ota kantaa, oliko juontaja "bimbo" vai ei, mutta mitä todennäköisimmin hänen sanavalintansa on perusteltavissa kielenkäyttötilanteella. Kieltä – vuorokaudenaikojakaan – ei käytetä tyhjiössä.

      • Jestas Vilkuna

        > Mielestäni kulloisessakin tilanteessa valittuun tervehdykseen vaikuttavat useat eri tekijät.

        Tarkoitukseni oli puuttua muutenkin vuorokaudenaikojen ajankohtiin kuin pelkkien tervehdysten osalta. Kyllähän joku juhlimasta klo 14 kotiutunut saattaa tokaista nukkumaan mennessään 'hyvää yötä'. Tai vaikka keskiviikkona töistä lähtiessään hihkaista 'hyvät pyhät' aivan arkiviikolla.

        Milloin mielestänne on mikäkin vuorokaudenaika ja miksi?


      • Yksi mielipide
        Jestas Vilkuna kirjoitti:

        > Mielestäni kulloisessakin tilanteessa valittuun tervehdykseen vaikuttavat useat eri tekijät.

        Tarkoitukseni oli puuttua muutenkin vuorokaudenaikojen ajankohtiin kuin pelkkien tervehdysten osalta. Kyllähän joku juhlimasta klo 14 kotiutunut saattaa tokaista nukkumaan mennessään 'hyvää yötä'. Tai vaikka keskiviikkona töistä lähtiessään hihkaista 'hyvät pyhät' aivan arkiviikolla.

        Milloin mielestänne on mikäkin vuorokaudenaika ja miksi?

        Ei tietenkään ole kyse vain tervehdyksistä, vaikka niista esimerkit otin. En vain tiedä, voiko vuorokaudenaikoja kovin paljon enemmän systematisoida. Edellä mainitut tekijät käsitykseen vaikuttavat.


      • Yleisöläinen

        Kuvailit keskustelunaihetta hienosti eri suunnista.

        Mutta onko tämä nyt sitä taas, että sallimme yltiöyksilöllisyyden. Mielestäni julkisessa esiintymistilanteessa, ja vielä viestintäfirmassa, oleva ihminen on velvollinen (lue: VELVOLLINEN) ajattelemaan yleisöään eli tässä tapauksessa valitsemaan sanansa niin että viesti sisältää yleisesti (ainakin karkeasti yleisesti) hyväksytyt vuorokausirajat.

        Toisaalta sitten taas, Suomessahan kaikki käy, ja seuraukset näemme kotona ja mediassa.

        Miks Ruotsi on meitä niin paljon edellä viestinnänkin jujussa. Mää en kyllä ala!


    • Vistaa Kulkuna

      http://www.city.fi/yhteisot/niksit/12126/?v=1 pohdiskelee samaa asiaa (”Mistä kellonajasta lähtien sanotaan 'päivää!' eikä 'huomenta!'?”). Seuraavassa pari otetta tuosta keskustelusta.

      23-vuotias nainen:

      ”Kaupassa töissä ollessani rupean sanomaan klo 10.30 jälkeen. Mutta jo 8.30 jälkeen mummot ja papat rupeavat sanomaan, ettei enää mikään aamu ole, päivä on jo puolessa. Iltaa alan sanomaan 18.00 jälkeen.”

      23-vuotias mies:

      ”Aamu 12-16
      Päivä 16-22
      Ilta 10-02
      Yö 02-12

      Toi pitää ainakin paikkaansa mun kohdalla. Ja toivotan aina mitä sattuu koska eihän sillä oikeesti oo vittuakaan väliä.”

      Jälkimmäisen kellonajoissa on illan kohdalla pieni epäjohdonmukaisuus: ilmeisesti hän on tarkoittanut ”Ilta 22-02”. Mutta kuten hän itsekin toteaa, väliäkös millään!

    • ***Kupernikos***

      00.00-06.00 = yö
      06.00-12.00 = aamu
      12.00-18.00 = päivä
      18.00-00.00 = ilta

      00.00-03.00 = alkuyö
      03.00-06.00 = aamuyö
      06.00-09.00 = varhaisaamu
      09.00-12.00 = aamupäivä
      12.00-15.00 = alkuiltapäivä
      15.00-18.00 = myöhäisiltapäivä
      18.00-21.00 = alkuilta
      21.00-00.00 = myöhäisilta.

      Olen puhunut.

      • Jestas Vilkuna

        Aurinko on korkeimmillaan klo 12.00 eli keskipäivällä. Päivä on silloin jo puolessa välissä eikä alkamassa kuten esität.

        Samoin 0.00 on keskiyö.

        Kellonajoissa ei käytetä etunollia paitsi erikoiskäytössä, esim. sotilas- tms.


      • ***Kupernikos***
        Jestas Vilkuna kirjoitti:

        Aurinko on korkeimmillaan klo 12.00 eli keskipäivällä. Päivä on silloin jo puolessa välissä eikä alkamassa kuten esität.

        Samoin 0.00 on keskiyö.

        Kellonajoissa ei käytetä etunollia paitsi erikoiskäytössä, esim. sotilas- tms.

        Tämäpä onkin varsinaista "erikoiskäyttöä" mitä korkeimmassa potenssissa, eli halusin nimenomaan saada tasaiset kauniit sarakkeet aikaan.

        Ja etkö huomaa alemmasta sarakkeesta, että kun neljä "päävuorokaudenaikaa" vielä jaetaan "puolikkaiksi", tuo keskipäivä- ja keskiyöongelmakin ratkeaa.


      • Sitä ja tätä
        Jestas Vilkuna kirjoitti:

        Aurinko on korkeimmillaan klo 12.00 eli keskipäivällä. Päivä on silloin jo puolessa välissä eikä alkamassa kuten esität.

        Samoin 0.00 on keskiyö.

        Kellonajoissa ei käytetä etunollia paitsi erikoiskäytössä, esim. sotilas- tms.

        Sinua hämää nyt vain tuo etuliite "keski-" sanoissa "keskiyö" ja "keskipäivä".

        Eiväthän ne ole "keski" missään muussa mielessä, kuin että kellon pieni viisari lähtee uudelle kierrokselle. Toki "keskipäivällä" aurinko on korkeimmillaan (mutta entä sitten...), sen sijaan "keskiyöllä" (klo. 00.00 tai 24.00) ei tapahdu auringon kannalta mitään erityistä).


      • hieman...
        Jestas Vilkuna kirjoitti:

        Aurinko on korkeimmillaan klo 12.00 eli keskipäivällä. Päivä on silloin jo puolessa välissä eikä alkamassa kuten esität.

        Samoin 0.00 on keskiyö.

        Kellonajoissa ei käytetä etunollia paitsi erikoiskäytössä, esim. sotilas- tms.

        "Aurinko on korkeimmillaan klo 12.00 eli keskipäivällä."

        Aurinko ei Suomessa ole kesällä koskaan korkeimmillaan kello 12 ja talvellakin esimerkiksi Helsingissä aurinko on korkeimmillaan noin kello 12.40.


      • Kyllä on...
        hieman... kirjoitti:

        "Aurinko on korkeimmillaan klo 12.00 eli keskipäivällä."

        Aurinko ei Suomessa ole kesällä koskaan korkeimmillaan kello 12 ja talvellakin esimerkiksi Helsingissä aurinko on korkeimmillaan noin kello 12.40.

        ...yleisessä tiedossa (minunkin), että monissa maissa noudatetaan kesäisin typerää "kesäaikaa".

        Eikä ollut Helsingistäkään (tai edes Suomesta) puhe, vaan mistä tahansa paikasta, jossa aurinko ON korkeimmillaan kello 12.00. Siitähän se määritelmä lähtee.

        Olet vähän typerä.


      • Summe R. Time
        Kyllä on... kirjoitti:

        ...yleisessä tiedossa (minunkin), että monissa maissa noudatetaan kesäisin typerää "kesäaikaa".

        Eikä ollut Helsingistäkään (tai edes Suomesta) puhe, vaan mistä tahansa paikasta, jossa aurinko ON korkeimmillaan kello 12.00. Siitähän se määritelmä lähtee.

        Olet vähän typerä.

        Kellojen kesäaika onkin KESKIajalta ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1546
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1393
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1217
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1194
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      952
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe