"Lapsi, joka painaa 15 kiloa, voi syödä korkeintaan yhden nakin ja juoda enintään 3 desiä mehujuomaa, jotta nitriitin ja bentsoehapon suurin turvalliseksi määritelty saantitaso eli ADI-arvo ei ylittyisi. Toinen nakki ja mehulasi ylittäisivät turvallisena pidetyn rajan.
"Eviran mukaan pienillä lapsilla kumariinin siedettävä päiväsaanti voi ylittyä erittäin helposti. 15 kiloa painavalla eli noin 4-vuotiaalla lapsella hyväksyttävä päivittäinen saantiraja voi ylittyä kanelin kumariinipitoisuudesta riippuen joko 0,5 - 2 korvapuustilla, tai 2-10 joulupiparilla, tai 0,5 - 1 lautasellisella riisipuuroa, johon on lisätty kanelia."
Leikki-ikäiset saavat eniten
Elintarvikeviraston mukaan pienten leikki-ikäisten lisäaineiden saantia pitäisi seurata jatkuvasti. Lasten seuranta on viraston mukaan jopa tärkeämpää kuin aikuisten, sillä ihminen saavuttaa painokiloon suhteutetun lisäainehuipun 2-4-vuotiaana.
Kaikista ikäryhmistä leikki-ikäiset kuluttavat painokiloaan kohti eniten ruokaa ja juuri niitä elintarvikkeita, jotka sisältävät lisäaineita. Siksi leikki-ikäisten riski saada ruoan sisältämiä lisä- ja vierasaineita yli sallitun määrän on suurin.
Tietut mehut ja nakit pitäisi kieltää kokonaan:
"Lapsi, joka painaa 15 kiloa, voi syödä korkeintaan yhden nakin ja juoda enintään 3 desiä mehujuomaa, jotta nitriitin ja bentsoehapon suurin turvalliseksi määritelty saantitaso eli ADI-arvo ei ylittyisi. Toinen nakki ja mehulasi ylittäisivät turvallisena pidetyn rajan.
Leikki-ikäiset saavat eniten
Elintarvikeviraston mukaan pienten leikki-ikäisten lisäaineiden saantia pitäisi seurata jatkuvasti. Lasten seuranta on viraston mukaan jopa tärkeämpää kuin aikuisten, sillä ihminen saavuttaa painokiloon suhteutetun lisäainehuipun 2-4-vuotiaana.
Kaikista ikäryhmistä leikki-ikäiset kuluttavat painokiloaan kohti eniten ruokaa ja juuri niitä elintarvikkeita, jotka sisältävät lisäaineita. Siksi leikki-ikäisten riski saada ruoan sisältämiä lisä- ja vierasaineita yli sallitun määrän on suurin.
http://www.verkkoklinikka.fi/?id=8238824&page=2213949
Ei pipareita lapselle
8
3209
Vastaukset 8
- IsiMies
Meidän 3v söi saunan jälkeen puoli pakettia nakkeja ja kastoi niitä ketsuppiin! Pitäisikö mennä lääkäriin?
On se vaan ihme ja kumma miten ihmiskunta selvisi hengissä kivikaudesta tähän päivään kun korvikkeita ja lastenruokia on ollut olemassa vasta viimeiset 30 vuotta...
Lukekaa noita juttujanne ja ressatkaa ittenne hengiltä. Minä en viitsi.- lisää lisäaineita
lapsesi aivoille,syötä vaan!Pahoivointi lisääntyy kun aivot eivät saa oikeaa RAVINTOA!Kerroopp ISI,mitä suojaravinteita ja vitamiineja sekä kivennäisaineita nakit sisältävät?No,ketsupissa sentään on lykopeenia joka ehkäisee syöpää,siihen se aterian terveys loppuukin!
- lisäaineet
Kivikaudella olikin varmaan suuri riski saada yliannostus lisäaineista nakkien vuoksi? Siinäpä se, ihmiskunta on syönyt suurimman osa historiaansa ihan oikeata ruokaa, ei lisäaineita täyteen tungettuja nakkeja sekä mehujuomia, jotka eivät ole paljon marjoja tai hedelmiä nähneetkään.
- Turhaa paapomista
Olen kanssasi kyllä harvinaisen samoilla linjoilla. Ihan turhaa veuhtomista on jokaisen suupalan vahtiminen ja neuvolasta saatujen ohjeiden turhankin tarkka noudattaminen. Jos haluaa allergisen, korvatautikierteeseen joutuvan tenavan, siitä vaan.
Oma lapseni söi sekaruokaa noin puolen vuoden ikäisestä alkaen, kaikki käy. Erilaisia kulttuurimuunnelmia on kokeiltu ja nyt jo aikuisiällä oleva ihminen on terveempi kuin monet ikätoverinsa. Tykkää erityisesti kevyestä, mutta voimakkaasti maustetusta muonasta. Ei kaihda myöskään nakkeja, mutta niiden kanssa pitää olla sitten minimitasolla chiliketsuppia... - pennuille
Turhaa paapomista kirjoitti:
Olen kanssasi kyllä harvinaisen samoilla linjoilla. Ihan turhaa veuhtomista on jokaisen suupalan vahtiminen ja neuvolasta saatujen ohjeiden turhankin tarkka noudattaminen. Jos haluaa allergisen, korvatautikierteeseen joutuvan tenavan, siitä vaan.
Oma lapseni söi sekaruokaa noin puolen vuoden ikäisestä alkaen, kaikki käy. Erilaisia kulttuurimuunnelmia on kokeiltu ja nyt jo aikuisiällä oleva ihminen on terveempi kuin monet ikätoverinsa. Tykkää erityisesti kevyestä, mutta voimakkaasti maustetusta muonasta. Ei kaihda myöskään nakkeja, mutta niiden kanssa pitää olla sitten minimitasolla chiliketsuppia...Pakkohan se on puolivuotiaankin syödä nakkeja ja chiliketsuppia, jos vanhemmat eivät muuta tarjoa.
- kolmekymppiseksi
lisäaineet kirjoitti:
Kivikaudella olikin varmaan suuri riski saada yliannostus lisäaineista nakkien vuoksi? Siinäpä se, ihmiskunta on syönyt suurimman osa historiaansa ihan oikeata ruokaa, ei lisäaineita täyteen tungettuja nakkeja sekä mehujuomia, jotka eivät ole paljon marjoja tai hedelmiä nähneetkään.
huolimatta lisäaineettomuudesta. Nykyään eletään turhankin vanhoiksi ja sairaina, oli aiheuttaja mikä tahansa. Estetään luonnolliset kuolemat kovaan hintaan ja itketään kun ysikymppinen esiäiti vietiin liian aikaisin keskuudestammme.
- vielä enempi
Kyllä se siitä.
Kun se sun 15 kiloinen menee sitten kouluun niin
varmaan vieressä vahtaat taulukoiden kanssa
pitoisuudet, kappaleet ja desit.
Voi lapsi parkaa, en muuta sano.- annan mitä maistuu
syö niin huonosti , että annan mitä maistuu. Todettakoon , että on tähän mennessä sairastanut kaksi flunssaa , ei muuta. Naapuristossa on yllättävän paljon lapsia , joita imetetty 2vuotta ja vahdattu jokainen suupala. Ovat kuitenkin sairastelleet kaiken maailman ruoka-aineallergioita , korvatulehdusta jne. Taitaa nuo geenitkin hiukan vaikuttaa:)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS772356Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15935Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52786Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46731- 50714
- 47644
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35584Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29566