Olen pelannut Tomb Raideria jo pian kuudetta vuotta (eli noin kolmasosan elämästäni). Tomb Raider on siis peli, jossa Lara Croft- niminen vauhdikas argeologileidi etsii aarteita ympäri maailmaa lahdaten siinä samalla tielle sattuvia ihmisiä, tiikereitä, karhuja, liskoja...
Pidän pelistä todella paljon ja voisi sanoa, että Lara Croft on todellakin idolini (vaikka tietysti samalla ymmärrän pian täysi-ikäisillä aivoillani koko jutun olevan vain peliä ja mielikuvitusta, vaikka en haluaisi..), esimerkiksi yläasteella harjoittelin paljon liikuntamuotoja, joita Lara harrastaa (mm. todella usein ollessani uimassa yritin liikkua yhtä kauniin sulavasti kuin hän, harrastin urheilua muutenkin innokkaasti ollakseni yhtä terveen mahtava kuin idolini...).
Jo kauan olen nähnyt unia, joissa itse seikkailen naispuolisena tappaja-argeologina ympäri viidakoita ja muita mielenkiintoisia paikkoja pyssyt puolustuksenani. Unissa päätunnelma on kuitenkin jännittävä ( usein olen hieman alakynnessä pakenemassa), ei aggressiivinen tyyliin "Tästä saatte saatanat! Ah, noin veri purskahtelee!".
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut ajatella, onko peli syöpynyt liikaa mieleeni. Tai no, kyllähän tiedän vastauksen jo itsekin luettuani juuri kirjoittamani kappaleet... Nooh, tuskin mitään kauheaa haittaa voi olla, vaikka peli pyörisikin usein mielessä, sillä monilla ihmisillä on jokin muu väkivaltainen tai siihen viittaava kiinnostus kuten karate-harrastus tai jalkapallolle omistautuminen (en puhu nyt jostain suomalaisesta penkkiurheilusta ja urheilumaisesta pallonpyörittelystä vaan esim. brittiläisestä mellakoimisesta...), eivätkä he ainakaan minun korviini kantautuneiden tutkimusten perusteella hulluja ole.
Mutta no, lörinäni tarkoitus on saada tietää mitä te ajattelette tästä kiinnostuksen kohteestani ja sen vaikutuksista. Kai tämä vielä normaalin rajoissa on...? Tätähän muuten voisi verrata hieman ihmiseen, joka pitää vaikkapa Britney Spearsia idolinaan ja pukeutuu aivan kuin hän (sellaisen ihmisen ajatuksia en jaksa nyt analysoida ja toisaalta: kuinka voisinkaan...ei ihmisten pään sisälle ihan noin vain näe), paitsi että poptähteä apinoiva tuskin miettii taisteluliikkeitä innostukseensa liittyen...
Vaikka kirjoitukseni kuulostaa todellakin siltä, kuin minulla ei olisi muuta elämää, niin ei ole. Rakastan psykologiaa, taiteilua (varsinkin esim. savimuotoilua ja muuta kolmiulotteisten esineiden tekoa), kieliä, musiikin kuuntelua ja musiikkiin liittyen varsinkin laulamista (joskus yritän soittaa kitaraakin)...eläydyn sydämestäni siis muihinkin asioihin. Lisäksi sosiaalisessa elämässäni ei ole ainakaan mitään pahoja ongelmia. Mutta pidän kyllä aivan tajuttomasti tästä eräästä pelistä...mutta ei minun nyt varmaan pidä mihinkään hoitoon hakeutua, antaa paikkojen täyttyä todellisilla ongelmilla, vai?
Pidän pelistä todella paljon ja voisi sanoa, että Lara Croft on todellakin idolini (vaikka tietysti samalla ymmärrän pian täysi-ikäisillä aivoillani koko jutun olevan vain peliä ja mielikuvitusta, vaikka en haluaisi..), esimerkiksi yläasteella harjoittelin paljon liikuntamuotoja, joita Lara harrastaa (mm. todella usein ollessani uimassa yritin liikkua yhtä kauniin sulavasti kuin hän, harrastin urheilua muutenkin innokkaasti ollakseni yhtä terveen mahtava kuin idolini...).
Jo kauan olen nähnyt unia, joissa itse seikkailen naispuolisena tappaja-argeologina ympäri viidakoita ja muita mielenkiintoisia paikkoja pyssyt puolustuksenani. Unissa päätunnelma on kuitenkin jännittävä ( usein olen hieman alakynnessä pakenemassa), ei aggressiivinen tyyliin "Tästä saatte saatanat! Ah, noin veri purskahtelee!".
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut ajatella, onko peli syöpynyt liikaa mieleeni. Tai no, kyllähän tiedän vastauksen jo itsekin luettuani juuri kirjoittamani kappaleet... Nooh, tuskin mitään kauheaa haittaa voi olla, vaikka peli pyörisikin usein mielessä, sillä monilla ihmisillä on jokin muu väkivaltainen tai siihen viittaava kiinnostus kuten karate-harrastus tai jalkapallolle omistautuminen (en puhu nyt jostain suomalaisesta penkkiurheilusta ja urheilumaisesta pallonpyörittelystä vaan esim. brittiläisestä mellakoimisesta...), eivätkä he ainakaan minun korviini kantautuneiden tutkimusten perusteella hulluja ole.
Mutta no, lörinäni tarkoitus on saada tietää mitä te ajattelette tästä kiinnostuksen kohteestani ja sen vaikutuksista. Kai tämä vielä normaalin rajoissa on...? Tätähän muuten voisi verrata hieman ihmiseen, joka pitää vaikkapa Britney Spearsia idolinaan ja pukeutuu aivan kuin hän (sellaisen ihmisen ajatuksia en jaksa nyt analysoida ja toisaalta: kuinka voisinkaan...ei ihmisten pään sisälle ihan noin vain näe), paitsi että poptähteä apinoiva tuskin miettii taisteluliikkeitä innostukseensa liittyen...
Vaikka kirjoitukseni kuulostaa todellakin siltä, kuin minulla ei olisi muuta elämää, niin ei ole. Rakastan psykologiaa, taiteilua (varsinkin esim. savimuotoilua ja muuta kolmiulotteisten esineiden tekoa), kieliä, musiikin kuuntelua ja musiikkiin liittyen varsinkin laulamista (joskus yritän soittaa kitaraakin)...eläydyn sydämestäni siis muihinkin asioihin. Lisäksi sosiaalisessa elämässäni ei ole ainakaan mitään pahoja ongelmia. Mutta pidän kyllä aivan tajuttomasti tästä eräästä pelistä...mutta ei minun nyt varmaan pidä mihinkään hoitoon hakeutua, antaa paikkojen täyttyä todellisilla ongelmilla, vai?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä se siitä aikanaan ohi menee.
Ja se kirjoitetaan arkeologi.