Lumilinnaan 3vuodeksi yli 700 000 euroa!

Jo on aikoihin eletty, kun Kemin kaupunki tai "päättäjät" sijoittavat seuraaviin 3vuodeksi lumilinnaan yli 700 000 euroa ja samalla tärkeä syväkangaan koulun remontti lykätään ensi kesäksi alkavaksi. Koululta on on jo poistettu kaikki lämmitys,joten rakennusfirma Kurtin mukaan ulkoseinä voivat pahasti rapistus juuri lämmityksen pois ottamisen vuoksi. Kuulemma seinä remontti tulisi maksamaan n.500 000 euroa ! Onko tosiaan näin pahasti pilalla päättäjät! Kaupunki antoi junkohallin vuokrayhtiölle n. 150 000 euroa lainaa jotta saa tekonurmen hallille! Tämä on kaiken huippua että liikuntaan annetaan vain lainaa ja lumelle joka sulaa aina pois niin sillä annetaan puhtaasti ja reilusti sekä ilmaiseksi 700 000 euroa ! Eikö tässä olisi meillä jo vastattavaa? !!!
382982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

taisit myöhastyä. Se on myöhäistä pieraista kun se jo kerran pääsi tulemaan.

Äänestä

Kannattaa nyt hetkeksi lopetaa tämä suomi24:n lukeminen ja käydä lukemassa seuraavat linkit, ensinnäkin kaupunginhallituksen pöytäkirjan kohdat: http://www.kemi.fi/d5web/kokous/20081400-9.HTM Ja siihen on eilen kaupunginvaltuusto eilen ottanut kantaa: http://www.kemi.fi/d5web/kokous/20081383-3.HTM

ja toiseksi huomisen keskiviikon kokouksen kohta koko syväkankaan koulun tilanteesta: http://www.kemi.fi/d5web/kokous/20081338-6.HTM , siellä on myös PDF-tiedostona koulun piirustukset.

Tuosta eilisestä kaupungnvaltuuston kokouksesta ilmenee muitakin mielenkiintoisia asioita, jos luette taloussuunnitelmaa vuodelle 2012 : http://www.kemi.fi/d5web/kokous/20081383-18.HTM,

Eli rahoituskorot vievät kymmeniä tuhansia ylimäääräistä nykyisillä koroilla. Kirjastoauto lakkautetaan 2011 lopussa, tekstikin poistettiin suunnitelmasta.

Lumilinna on tärkeä osa tulevan Sarius-hankkeen eteenpäinmenoa ja kun kaupunki on siihen jo tähän mennessä pistänyt saman verran kuin tuo lumilinna-raha, niin eihän sitä nyt vesitetä, maksetaan pois ja tuetaan tulevaa sarius-hanketta.

Mistä kuulit syvitsyn koulun ulkorappauksen rapisumisesta? Pubisssa? ei ainakaan mitään virallista ole missään mainittu.

Äänestä
  • ..kun jaksoit noin perehtyä asiaan! Asiat johtaa toiseen ja lyhytnäköisyys on kallista. Rkl Kurtti haluaa lienee laskuttaa tuon 500 000 € rappauksen korjauksesta lähivuosina..joten hmm...tarkkuutta asiaan. Eiköhän sisäpuoli kärsi ennen ulkokuorta, jos lämmöt laitetaan pois..

    Äänestä

  • Tunnut harvinaisen selväjärkiseltä. Olitko ehdokkaana vaaleissa? Jos et ollut, niin seuraavissa sitten, järkeviä ajattelijoita sinne sontajauhannan siivoamiseen tarvitaan.

    Äänestä

  • iso juttu tuon Syvitsyn koulun seinien rappautumisesta, olikohan peräti viime viikolla. Itsekin kauhistelin, enkä ole edes aloittaja.

    Ei hemmetin Sarius-hanke. Ihan turha!

    Ja kirjastoauto ollaan oltu lopettamassa! WTF?! Menneepä taas täällä Kemissä miten sattuu noiden palveluiden tarjonta. Kemi tulee olemaan kuollut kaupunki, sanokaa minun sanoneen.

    Äänestä

Kaupunki TAKASI lainan junkohallin tekonurmelle joka on pirun hieno asia junnuille ja muillekkin käyttäjille!!!

Äänestä

Paljonko lumilinna tuo verotuloja Kemiin 3v aikana? Tiedätkö yhtään lumilinnan vaikutuksista muutako että se maksaa 700,000e?

Toki pitäisi esittää mitä se 700,000e tuo kunnalle siinä olen samaa mieltä. Kai ne on miettinyt nämä asiat, ei luulisi olevan kovinkaan vaikea verrata edellisistä linnoista, paitsi että seuraavina vuosina lumilinnalla elävien yritysten liikevaihto todennäköisesti pienenee.

Eri asia on moniko yrityksistä maksaa verot Kemiin. Jotkut eivät näin tee johtuen...... ei siitä sen enempää.

Parannuksia ja asenteita pitäisi muuttaa niin Kemin asiat saisi järjestettyä, mutta näillä vanhoilla jotka ovat istuneet valtuustossakin monta vuotta eivät vaan yksinkertaisesti näe niitä. Elävät ajasta jäljessä.
Onneksi nyt saatiin pari uutta nuorta jotka asiat tietävät, mutta niillä ei vielä ole paljon painoarvoa kun samat vanhat päättäjät ovat messissä.


Huono juttu on että syväkankaan koulun remontti viivästyy. Itse en tiedä mikä on ollut takana että se on pitänyt pitää suljettuna näin kauan, enkä ota siihen kantaa.
Omasta mielestä mitä olen silmääräisesti pannut merkille niin se on paremmassa kunnossa kuin valtakadun yksikkö.

On se vain niin vasemmistopitäjä että ei voi mitään... vaikka joku yrittää muuta väittää..

Äänestä
  • Jep, kemi on kommarikaupunki vielä pitkään sen jälkeenkin kun asukkaista suurin osa on äänestänyt porvareita.

    Syy on kommunisti-virkamiehissä, jotka sitkeästi elävät harhamaailmoissaan, vaikka reaaliteetit ovat aivan muuta. He pyrkivät määrätietoisesti vesittämään kaikki ei-kommunistien ajamat kehittämishankkeet.

    Äänestä

  • johtovirat määräaikaisiksi kirjoitti:

    Jep, kemi on kommarikaupunki vielä pitkään sen jälkeenkin kun asukkaista suurin osa on äänestänyt porvareita.

    Syy on kommunisti-virkamiehissä, jotka sitkeästi elävät harhamaailmoissaan, vaikka reaaliteetit ovat aivan muuta. He pyrkivät määrätietoisesti vesittämään kaikki ei-kommunistien ajamat kehittämishankkeet.

    hehehehhahhehaa. olet tosi veitikka. etkö pääse koskaan eroon noista fobioistasi.

    Äänestä

  • yksikin sellainen virkamies kirjoitti:

    hehehehhahhehaa. olet tosi veitikka. etkö pääse koskaan eroon noista fobioistasi.

    on esim.satamajohtaja taustaltaan ? Taitaa olla niitä vas-siiven edustajia !eikä taida koulutuskaan olla ihan osuva kyseiseen virkaan ,toverit ovat sitä
    mieltä että on kuitenkin sopiva !

    Äänestä

  • mikä on kirjoitti:

    on esim.satamajohtaja taustaltaan ? Taitaa olla niitä vas-siiven edustajia !eikä taida koulutuskaan olla ihan osuva kyseiseen virkaan ,toverit ovat sitä
    mieltä että on kuitenkin sopiva !

    ai onko satama ja sen pomo syypää kemin vaikeuksiin?, sanoppa mikä on taustaltaan kansliajohtaja.

    Äänestä

on tämä lumilinnatouhu - olisi pitänyt ajat sitten jättää yrittäjien huoleksi. Kemiläiset eivät hyödy pätkääkään näiden muutaman turistin käyttämisestä lumikasassa ! - ja jos tuo Sarius-hanken on kiinni lumilinnasta, niin puhaltakaa ihmeessä heti peli poikki - sehän on aivan utopiaa !

Mistä löytyisi Kemiin sellainen henkilö, joka USKALTAISI paljastaa, että "keisarilla ei ole vaatteita" !

Äänestä

niin putket talossa ainakin poksahtaa :/
Eikös ne jäädy ja laajentuessaan halkaise putket. Kesän tullen on sitten varmaan vesipuisto syvitsyllä ;)
Siis oikeesti eikö se ole niin, kun ei ole lämpöjä alkaa myös homeet kukkia, kun seinät sisältä että ulkoa jäätyvät sitten taas kesällä "sulavat"?

En ole asiantuntija, etenen vain mutu tuntumalla....

Äänestä

Jos nyt järkeillään ja serataan kaupungin esimerkkiä omassa yksilökäyttäytymisessä, niin vaikka oma talous olisikin retuperällä kannattaa alkaa sisutamaan ja remppaamaan ja tekemään kalliita hankintoja omaan kotiin?

Niinkö?

Äänestä

muuten maksavat kunnalle verot? Eivät ainakaa rikkaat eikä suuriosa yrityksistä. Kemiä pitävät yllä vain huonotuloiset eläkeläiset,opiskelijat,pätkätyöläiset ja työttömät!
He maksavat veronsa Kemille koska eivät jaksa niitä vähiä summia laskia paljonko menee jne... Ja taas isotuloisilla on sitä suurenpi etu kun he maksavat suomen halvinpaan verottaja kuntaan tuloveronsa! Siksi ei kunnallisverotuksen nostossakaan ei ole mitään järkeä! Ainoastaan pitäisi olla laki että missä asuu niin sinne pitää maksaa myös veronsa! Mitä tulee tuohon etujuttuun niin lähes samat tekstit luki Tiistain pohjolansanomissa ! Siellä löytyy juttua lisää! Lumilinnan kävijämäärä on ollut monta vuotta valheellinen! Helppoa on laittaa ns lukemat jotta noin isot rahalliset tuet saadaan aina kaupungilta! Ei päättäjiin oikein rehellisiä saadakaan koska ne potkitaan mahdollisimman nopeasti pois jos ei ole samaa mieltä! En ole vielä poliitikko , mutta ens kerralla voisin asettua !

Äänestä
  • Ei se ole niistä prosenteista kiinni mihin verot maksaa...

    Äänestä

  • "Ainoastaan pitäisi olla laki että missä asuu niin sinne pitää maksaa myös veronsa!"

    Niin kauan kun verovirastot toimivat erilailla eri kunnissa maksan veroni ennemmin muualle kuin Kemiin. Ei ole prosenteista kiinni vaan palvelusta.

    Äänestä

Olen muuttanut Kemistä 15 vuotta sitten pois. Vuosittain käymme perheen (6 henkeä) kanssa lumilinnaa katsomassa. Samalla teemme ostoksia ja jätämme kaupunkiin rahaa. Esim. viime talvena lumilinnareissulla yövyimme, kävimme syömässä, tankkasimme, kävimme vaate- ja ruokaostoksilla. Yhteensä jätimme Kemiin rahaa lähes 1000 euroa. On siis aivan typerää laskea lumilinnan tuotot = kävijämäärä x pääsylippu. Tai menot = 700000. Ilman linnaa meillä ei olisi MITÄÄN tarvetta tulla käymään Kemissä talvella. Rättejä ja bensaa saa muualtakin.

Äänestä
  • tärkeä Kemille. Ihmiset, jotka sitä arvostelevat, ovat tottuneet vaan saamaan kaikki palvelut nenänsä eteen vasureilta. Ylenpalttisella palvelemisella ja elinkeinoelämän / kapitalismin vierastamisella on vinoutettu koko kaupungin talousrakenne.

    Äänestä

  • Lumilinna on kirjoitti:

    tärkeä Kemille. Ihmiset, jotka sitä arvostelevat, ovat tottuneet vaan saamaan kaikki palvelut nenänsä eteen vasureilta. Ylenpalttisella palvelemisella ja elinkeinoelämän / kapitalismin vierastamisella on vinoutettu koko kaupungin talousrakenne.

    oikein tuon edellisen.Siis Kemiläisille ei mitään palveluja vaan kaikki matkailun edistämiseen.Lumilinnaan enemmän rahaa ja palvelut alas??????Ja piti vielä sotkea politiikkakin tähän.

    Äänestä

  • käsitinkö kirjoitti:

    oikein tuon edellisen.Siis Kemiläisille ei mitään palveluja vaan kaikki matkailun edistämiseen.Lumilinnaan enemmän rahaa ja palvelut alas??????Ja piti vielä sotkea politiikkakin tähän.

    Luonnollisesti palveluiden tulee pelata, mutta on myös kyettävä tekemään asioita, jotka tuovat kaupungille positiivista imagoa. Kyse on laajoista asioista, joita tulee kyetä tarkastella kokonaisvaltaisesti. Hyvinvointipalveluiden jatkuva lisääminen ilman kantavaa tulopohjaa on täysin kestämätön tie. Lumilinna tuo rahaa alueelle ja kaupungille sekä lisää kaupungin houkutteluuvuutta uusille yrityksille ja asukkaille.

    Äänestä

  • Ihan oikein. Meidän perhe on asunut nyt melkein 10v muualla ja käymme joka kevät lasten kanssa lumilinnassa. samalla syömme pizzat kaupungilla, yövymme hotellissa, käymme kaupoissa ja tapaamme tuttuja ja sukulaisia.
    Ilman linnaa emme tulisi Kemiin!
    Turha valittaa, ettei lumilinnasta ole mitään hyötyä kaupungille, matkailuun satsattaisiin muutenkin rahaa, nyt se raha kulkee vain lumilinnan nimellä.

    Äänestä

  • tosiaan tulla muulloin kun Lumilinna on pystyssä. Kun ei täällä ole muuta, jee!

    Lumilinna on hot, jee! Onneksi on sentään Lumilinna, jee. Jee, kun ei tänne muuta keksitä kuin Lumilinna ja Sampo. Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Lumilinna
    Lumilinna
    Lumilinna

    Äänestä

että lumilinna tuo jonkinlaisen imagon kaupungille, mutta kyllähän se on yleisesti tiedossa mistä kemi tunnetaan, nimittäin kommunisteista ja pierunhajusta. Sitte vielä tuhlataan viimiset rahat LUMEEN!! tsiisus sentään kemi...

Äänestä
  • LumiLinna on mahtava juttu ja siitä Kemi tunnetaan maailmalla. En käsitä miksi vuodesta toiseen jotkut jaksavat tuhlata energiaa tämän saman asian vatvomiseen... Lumilinna_on_tullut_jäädäkseen_jo_aikaa_sitten! Eikä LumiLinnaan käytettävät rahat ole muualta pois, tuskinpa vanhustenhuoltoon tms. käytettäisiin senttiäkään enempää rahaa kuin nyt vaikka LumiLinnaa ei olisikaan. LumiLinna todellakin tuo positiivisia tuulia Kemiin ja jättää matkailueuroja myös muualle kuin pääsylippukassalle.

    Äänestä

  • Kemiläinen kirjoitti:

    LumiLinna on mahtava juttu ja siitä Kemi tunnetaan maailmalla. En käsitä miksi vuodesta toiseen jotkut jaksavat tuhlata energiaa tämän saman asian vatvomiseen... Lumilinna_on_tullut_jäädäkseen_jo_aikaa_sitten! Eikä LumiLinnaan käytettävät rahat ole muualta pois, tuskinpa vanhustenhuoltoon tms. käytettäisiin senttiäkään enempää rahaa kuin nyt vaikka LumiLinnaa ei olisikaan. LumiLinna todellakin tuo positiivisia tuulia Kemiin ja jättää matkailueuroja myös muualle kuin pääsylippukassalle.

    lumilinnaan. Katsoo oikealle ni näkee savupiippuja, katsoo vasemmalle ni savupiippuja. Paskan haju tunkee kokoajan sieraimiin, tätäkö se suomen puhdas luonto ja ilmasto sitten on. Kyllä olen kuullut turisteilta melkoista kritiikkiä koskien kemin hajua... Mutta eläköön! kemijärvi on näyttänyt suunnan kehitykselle ja on vain ajan kysymys, koska kemin ilmasto puhdistuu

    Äänestä

  • kemin kirjoitti:

    lumilinnaan. Katsoo oikealle ni näkee savupiippuja, katsoo vasemmalle ni savupiippuja. Paskan haju tunkee kokoajan sieraimiin, tätäkö se suomen puhdas luonto ja ilmasto sitten on. Kyllä olen kuullut turisteilta melkoista kritiikkiä koskien kemin hajua... Mutta eläköön! kemijärvi on näyttänyt suunnan kehitykselle ja on vain ajan kysymys, koska kemin ilmasto puhdistuu

    jos sun nokkas ei kestä pientä hajua, niin mene hyvä ihminen leikkaamaan hajuaistis pois. kyllä ne hajut kestää jos on mies eikä kitisevä räkänokka.

    Äänestä

juuri sai lehdestä lukea, että kriisikunta Kemille on myönnetty 1.133.000 euroa valtion harkinnanvaraista avustusta ! - kyllä nyt kelpaa lumilinnoja rakennella, kun on valtiolta kerjätty rahaa - eikö valtio mitenkään seuraa sitä, miten avustuksen saajat rahansa käyttää ?? - kyllä olisi tarvetta seurata.
Ja samalla kunnan velka vain kasvaa, nyt se on jo 4.000 euroa / asukas, no asukaslukuhan tippuu kuin lehmän häntä, joten tänne jäävien velkamäärä vain kasvaa ja kasvaa ja kasvaa....

Äänestä
  • Itse olen lumilinnan kannalla. Eihän 700,000e 3-vuodeksi ole mitään siihen verrattuna mitä se Kemille tuo rahaa.

    Ei ihme että Kemillä menee huonosti kun noita kirjoituksia lukee niin yli puolet on kanssasi samaa mieltä.

    Paljonko Kemillä menee rahaa terveydenhuoltoon? Tai muihin kunnallisiin palveluihin?
    Pitäisi herätä tähän päivään ja liikelaitostaa kunnan palveluita ja seurata mihin ne rahat uppoaa. Kun kerran tehtailla ei enää voi maksattaa ihan mitä vain turhia virkoja.

    Eletään vain 80-luvulla nuiden vanhojen vasemmistopäättäjien kanssa.

    Äänestä

  • ppkp kirjoitti:

    Itse olen lumilinnan kannalla. Eihän 700,000e 3-vuodeksi ole mitään siihen verrattuna mitä se Kemille tuo rahaa.

    Ei ihme että Kemillä menee huonosti kun noita kirjoituksia lukee niin yli puolet on kanssasi samaa mieltä.

    Paljonko Kemillä menee rahaa terveydenhuoltoon? Tai muihin kunnallisiin palveluihin?
    Pitäisi herätä tähän päivään ja liikelaitostaa kunnan palveluita ja seurata mihin ne rahat uppoaa. Kun kerran tehtailla ei enää voi maksattaa ihan mitä vain turhia virkoja.

    Eletään vain 80-luvulla nuiden vanhojen vasemmistopäättäjien kanssa.

    Lainaus edellisestä: "Pitäisi herätä tähän päivään ja liikelaitostaa kunnan palveluita ja seurata mihin ne rahat uppoaa"

    Eiköhän aleta se liikelaitostaminen lumilinnasta !!!

    Äänestä

  • 853858 kirjoitti:

    Lainaus edellisestä: "Pitäisi herätä tähän päivään ja liikelaitostaa kunnan palveluita ja seurata mihin ne rahat uppoaa"

    Eiköhän aleta se liikelaitostaminen lumilinnasta !!!

    liikelaitostettu jo! vitun kitisiä..

    Äänestä

se 700000 kannattaa hössätä lumilinnaan ja loput siihen Sampon romuun ! Näin tulee valtion apurahat
hyvin sijoitettua !

Äänestä
  • Olisi yksi mahdollisuus lopettaa SAMPO ja LUMILINNA pelleily, mutta sitä ei voi täällä julkistaa.

    Äänestä

  • Mahdollisuus. kirjoitti:

    Olisi yksi mahdollisuus lopettaa SAMPO ja LUMILINNA pelleily, mutta sitä ei voi täällä julkistaa.

    Joo lopeteteaan vaan kaikki mielenkiintoinen, niin kohta saa viimeinen lähtijä sammuttaa valot.

    Äänestä

  • höpönassu kirjoitti:

    Joo lopeteteaan vaan kaikki mielenkiintoinen, niin kohta saa viimeinen lähtijä sammuttaa valot.

    kun ei täällä ole sitten Lumilinnaa, Jee!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Mahdollisuus. kirjoitti:

    Olisi yksi mahdollisuus lopettaa SAMPO ja LUMILINNA pelleily, mutta sitä ei voi täällä julkistaa.

    sinulla on toimiva resepti ! Rohkenen epäillä !
    Kyllä kommunistit päänsä pitävät!

    Äänestä

punkit on sössineet kemin asiat ! kemi on siis kriisikunta.

Äänestä
  • Tuollaiset kirjoittelut, että kuinka paljon meidän perhe toi Kemille rahaa käydessään lumilinnassa on äärettömän naurettavia....
    Ketju jossa asut ei maksa veroja Kemiin, ketju jonka kaupassa kävit ei maksa veroja Kemiin. Eli revi siitä sitten euroja Kemiin.
    Suurin osa Kemin yrityksistä maksaa veronsa etelään tai naapuripaikkakunnalle. Eli ei tänne mitään jää.
    Eli miinukselle menee koko homma. Enemmän kulua kuin tuloa
    Tulis vaan lauhaa, ettei päästä edes rakentamaan koko systeemiä.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hirveetä kirjoitti:

Jo on aikoihin eletty, kun Kemin kaupunki tai "päättäjät" sijoittavat seuraaviin 3vuodeksi lumilinnaan yli 700 000 euroa ja samalla tärkeä syväkangaan koulun remontti lykätään ensi kesäksi alkavaksi. Koululta on on jo poistettu kaikki lämmitys,joten rakennusfirma Kurtin mukaan ulkoseinä voivat pahasti rapistus juuri lämmityksen pois ottamisen vuoksi. Kuulemma seinä remontti tulisi maksamaan n.500 000 euroa ! Onko tosiaan näin pahasti pilalla päättäjät! Kaupunki antoi junkohallin vuokrayhtiölle n. 150 000 euroa lainaa jotta saa tekonurmen hallille! Tämä on kaiken huippua että liikuntaan annetaan vain lainaa ja lumelle joka sulaa aina pois niin sillä annetaan puhtaasti ja reilusti sekä ilmaiseksi 700 000 euroa ! Eikö tässä olisi meillä jo vastattavaa? !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu