Lohentuntijoilta neuvoa?

Ostin palan lohta,

suuresta kalasta ja ajattelin graavata ja paistaa siitä paloja. Mutta se on mielestäni jotenkin kummallisen pehmeää,vaikka näyttää ja tuoksuu raikkaalta.Voiko joku kertoa, onko siinä jotain vikaa? Häntäpääpalanen painaa 2,7 kiloa. Onko sellainen enään syötävää?

8

1747

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kkkkkkkkkkkkkkk

      kala lienee "kassilohta" se lihotetaan nopeasti myyntikuntoon ja siksi rakenne on todellakin pehmeää.

      Syö pois jos kerran ei haise

      • On ihan ikioma tulkinta

        Varmaan kasvatetuissa possuissakin on pehmeämpi liha kuin villisiassa.
        Ei, ei se johdu siitä missä kala on kasvanut tai kasvatettu.
        Juuri teurastettu lohi on kimmoisaa, olipa se villiä tai kasvatettua. Teurastamisen jälkeen lihakset alkavat solutasolla hajota, joten kimmoisuus hiljalleen häviää. Kala on silti täysin käyttökelpoista. Solujen hajoaminen kiihtyy, etenkin jos säilytys ei ole riittävän kylmässä.
        Kala saattaa joskus olla jopa niin pehmeä, että sen ruodot irtoavat, mutta silti se ei haise pilaantuneelta. Käyttökelpoistakin se vielä on, joskaan en enää graavaisi sellaista kalaa josta ruodot irtoavat kovin helposti.
        Keittoon ja paistettavaksi kuitenkin kelvollista.
        Graaviin tulisi aina valita mahdollisimman tuore kala, aivan kuten nyt niin muodikkaaseen sushiinkin.

      • pehmeää !
        On ihan ikioma tulkinta kirjoitti:

        Sitä ei voi verrata kalaan, loheen ollenkaan.
        Villinä kasvanutta lohta ei ole ollut vuosiin kaupassa myynnissä.
        Jos olisi, sen hinta olisi ihan toinen kuin 5-20€ kilo.
        Olkoon se Norjanlohta tai Suomenlahdelta, se on allaskasvatettua ja keinoruokittua, broilerilohta siis, mitä kaupoissa myydään.

        Vain ihan tuoretta broilerilohta kannattaa graavata, viisi päivää sitten kauppaantuotua ("pyydettyä") lohta ei kannata.
        Maku on kärsinyt.
        Lämminruokiin se voi kelvata silti.

      • Länsirannikon toreilla
        pehmeää ! kirjoitti:

        On villiä lohta ja taimenta saatavilla aina kun sen kalastaminen on sallittua. Kilohintaa tosin 2-4 euroon enempi kuin erinomaisella norjalaisella lohella. Norjan kasvatettua lohta ei pidä sekoittaa suomen kirjoloheen joka on pelkkää kalan irvikuvaa.
        Norjan lohi vaihtelee länsirannikolla 5-9 euroa /kg joskus alle 5 euroakin.
        Norjan lohi kelpaa hyvin graavattavaksi tavalliselle syöjälle.

      • ostin sen lohen ja
        Länsirannikon toreilla kirjoitti:

        On villiä lohta ja taimenta saatavilla aina kun sen kalastaminen on sallittua. Kilohintaa tosin 2-4 euroon enempi kuin erinomaisella norjalaisella lohella. Norjan kasvatettua lohta ei pidä sekoittaa suomen kirjoloheen joka on pelkkää kalan irvikuvaa.
        Norjan lohi vaihtelee länsirannikolla 5-9 euroa /kg joskus alle 5 euroakin.
        Norjan lohi kelpaa hyvin graavattavaksi tavalliselle syöjälle.

        muutaman kuhan ja siian mieheltä, joka hakee kalat Ruotsista (Östersjölax). Ei ollut halpoja kaloja, 341 € yhteensä. Sen lohen läpi voi tosiaan pistää sormet ja noukkia ruodot pois.-Täytyy vissiin kokeilla naapurin kissalla, jos se sitä syö. Ennen, kun oli oma kissa, saattoi rauhassa syödä kalaa, minkä kolli oli hyväksynyt. Kiitos neuvoista kuitenkin.

      • fisherwoman
        ostin sen lohen ja kirjoitti:

        muutaman kuhan ja siian mieheltä, joka hakee kalat Ruotsista (Östersjölax). Ei ollut halpoja kaloja, 341 € yhteensä. Sen lohen läpi voi tosiaan pistää sormet ja noukkia ruodot pois.-Täytyy vissiin kokeilla naapurin kissalla, jos se sitä syö. Ennen, kun oli oma kissa, saattoi rauhassa syödä kalaa, minkä kolli oli hyväksynyt. Kiitos neuvoista kuitenkin.

        Meillä ei kissat(4 kpl)koske loheen ollenkaan,eli ei kannattane pitää mittarina sitä.Eikä sen puoleen silakkakaan kelpaa kunnolla,hauki ja ahven-tai kuhafilee on parasta,heh.Asun paikkakunnalla,jossa viljellään lohta.Lohi on välillä tuoreudesta huolimatta hyvinkin pehmeää,olisko ruokinnassa ja lämpötiloissa jotain(syyspuolella rasvaisempaa talven varalle).Graavaus kuitenkin kiinteyttää aika paljon,varsinkin ilman sokeria.Toivottavasti onnistut kalojesi laitossa.

      • Täytyy kokeilla
        fisherwoman kirjoitti:

        ennen joulua, ettei sentään mene jouluruoat pilalle.

      • Anonyymi
        pehmeää ! kirjoitti:

        Sitä ei voi verrata kalaan, loheen ollenkaan.
        Villinä kasvanutta lohta ei ole ollut vuosiin kaupassa myynnissä.
        Jos olisi, sen hinta olisi ihan toinen kuin 5-20€ kilo.
        Olkoon se Norjanlohta tai Suomenlahdelta, se on allaskasvatettua ja keinoruokittua, broilerilohta siis, mitä kaupoissa myydään.

        Vain ihan tuoretta broilerilohta kannattaa graavata, viisi päivää sitten kauppaantuotua ("pyydettyä") lohta ei kannata.
        Maku on kärsinyt.
        Lämminruokiin se voi kelvata silti.

        Mulla on joskus ollut kanssa pehmeä lohi,mutta ei tuoksunut pilaantuneelle.kun savustin sen oli ihan hyvää ja rakenne jotakuinkin sama kuin ihan tuoreena napakkana savustettu.eli savustamiseen käy.olen myös joskus graavannut sellaisen.mutta ei ollut niin hyvää kuin täysin tuore.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1157
    2. 71
      1112
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      66
      906
    4. 95
      859
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      747
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      244
      729
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      649
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      25
      649
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      646
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      590
    Aihe