Molemmat vanhempani sairastavat mielenterveyshäiriötä/häiriöitä. Äidilläni diagnosoitiin vähän aikaa sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa maanisuus on enemmän esillä oleva piirre. Isälläni on vakava asteinen masennus ja skitsofrenia luultavasti lievempänä. Suvusta löytyy myös itsemurhia, itsemurhayrityksiä ja alkoholismia. Molemmat vanhempani ovat myöskin yrittäneet itsemurhaa.
Onko nämä mielenterveyden häiriöt vahvasti perinnöllisiä, voivatko ne hypätä sukupolven yli? Sosiaaliset seikat ovat kuitenkin vaikuttaneet suuresti vanhempieni sairauksien puhkeamiseen, mutta olisiko näitä sairauksia tullut ilman geneettistä alttiutta?
Siskossani olen huomannut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön viittaavia oireita! Nämä alkoivat muutamia vuosia traumatisoitavan tilanteen jälkeen. Terapiassa hän kävi, mutta se ei nähtävästi tuottanut haluttua tulosta. Paniikkihäiriö hämärtää myös siskoni elämää.
Veljeni on myös sosiaalisesti eristäytynyt. Epäilen hänellä olevan myös huume ja alkoholiongelma. Jäänyt myös työttömäksi. Hänen elämäänsä ei ole varjostanut ikävät tapahtumat perhepiirissä eikä pahemmin muuallakaan. Hän on ns. itse ajautunut ongelmiin.
Itselläni on pienestä pitäen ollut erilaisia, luultavasti psykosomaattisia oireita. Epäilen sairastavani ahdistuneisuushäiriötä, olen jatkuvasti huolissani turhista asioista. Terveyteni tarkkailemiseen menee kohtuuttomasti energiaa. Löydän itsestäni myös perfektionistin pirirteitä, mihinkään en ole tyytyväinen.Erilaiset neuroosit, kuten haju-,bakteerikammo kuuluvat arkipäivääni. Minulla on myös ollut itsevihaa, joka johti syömishäiriöön. Sain sen piilotettua muilta.
Sosiaaliset syyt ongelmiini ovat suuremmat kuin sisaruksillani.Silti tuntuu, etteivät päänsisäiset liikkeeni johdu vanhemmista. Olin jo ennen vanhempieni sairauksien pahenemista ahdistunut. Lapsuudesta on ainoastaan ahdistavia tunnekokemuksia muistoina. En koe olevani suoranaisesti masentunut. Tunnen lähes jatkuvaa ahdistusta, jota luovat myös välillä ilmaantuvat pelot ja pakkoajatukset.
Olenko siis perinyt mielenterveydenongelman. Eli olisiko kyse kenties fyysisestä poikkeavuudesta aivoissa taikka välittäjäainetuotannossa? Jos ihmissuhteeni ja ulkonainen elämäni säilyy tasapainoisena onko mahdollista, että vältyn vakavimmilta ongelmilta, kuten alkoholismilta tai päätymiseltä siihen viimeiseen vaihtoehtoon? Olen vasta 18-vuotias, joten elämää on edessä.
Onko nämä mielenterveyden häiriöt vahvasti perinnöllisiä, voivatko ne hypätä sukupolven yli? Sosiaaliset seikat ovat kuitenkin vaikuttaneet suuresti vanhempieni sairauksien puhkeamiseen, mutta olisiko näitä sairauksia tullut ilman geneettistä alttiutta?
Siskossani olen huomannut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön viittaavia oireita! Nämä alkoivat muutamia vuosia traumatisoitavan tilanteen jälkeen. Terapiassa hän kävi, mutta se ei nähtävästi tuottanut haluttua tulosta. Paniikkihäiriö hämärtää myös siskoni elämää.
Veljeni on myös sosiaalisesti eristäytynyt. Epäilen hänellä olevan myös huume ja alkoholiongelma. Jäänyt myös työttömäksi. Hänen elämäänsä ei ole varjostanut ikävät tapahtumat perhepiirissä eikä pahemmin muuallakaan. Hän on ns. itse ajautunut ongelmiin.
Itselläni on pienestä pitäen ollut erilaisia, luultavasti psykosomaattisia oireita. Epäilen sairastavani ahdistuneisuushäiriötä, olen jatkuvasti huolissani turhista asioista. Terveyteni tarkkailemiseen menee kohtuuttomasti energiaa. Löydän itsestäni myös perfektionistin pirirteitä, mihinkään en ole tyytyväinen.Erilaiset neuroosit, kuten haju-,bakteerikammo kuuluvat arkipäivääni. Minulla on myös ollut itsevihaa, joka johti syömishäiriöön. Sain sen piilotettua muilta.
Sosiaaliset syyt ongelmiini ovat suuremmat kuin sisaruksillani.Silti tuntuu, etteivät päänsisäiset liikkeeni johdu vanhemmista. Olin jo ennen vanhempieni sairauksien pahenemista ahdistunut. Lapsuudesta on ainoastaan ahdistavia tunnekokemuksia muistoina. En koe olevani suoranaisesti masentunut. Tunnen lähes jatkuvaa ahdistusta, jota luovat myös välillä ilmaantuvat pelot ja pakkoajatukset.
Olenko siis perinyt mielenterveydenongelman. Eli olisiko kyse kenties fyysisestä poikkeavuudesta aivoissa taikka välittäjäainetuotannossa? Jos ihmissuhteeni ja ulkonainen elämäni säilyy tasapainoisena onko mahdollista, että vältyn vakavimmilta ongelmilta, kuten alkoholismilta tai päätymiseltä siihen viimeiseen vaihtoehtoon? Olen vasta 18-vuotias, joten elämää on edessä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos haluat tietoa mielenterveysongelmien periytyvyydestä, sinun pitää kysyä sitä lääkäriltä. Mieluiten psykiatrilta. Se maksaa monta kymppiä, mutta jos saat pätevän vastauksen, tuo uhraus kannattaa. Ilmaisiakin psykiatreja on, nimittäin niissä paikoissa mitä ennen kutsuttiin mielenterveystoimistoiksi. Nyt niiden nimi on kai psykiatrian poliklinikka. Ensin ilmeisesti pitää mennä terveyskeskuksen lääkärin puheille, ja hän kirjoittaa lähetteen psykiatrian poliklinikalle (googletin "psykiatrian poliklinikka", ja tällaista tietoa sieltä löytyi).
Jospa tässä esittäisin oman arvioni sinun tilanteesta. Sinun teksti on selkeää, osaat jopa kappalejaon! Oikeinkirjoitus on melkein kohdallan, sanasto laaja ja osuvasti käytetty. Kokonaisuudessaan kirjoituksesi on looginen ja etenevä. Ei tuollaista pysty kirjoittamaan psyykkisesti vakavasti häiriintynyt hlö.
Tietenkin on mahdollista, että 18-vuotiaana lähtee "väärään suuntaan" ajattelussaan ja toiminnassaan. Sinun iässä ruvetaan tekemään sellaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat koko loppuelämään. Eli olet nyt isojen kysymysten keskellä. Rupea heti tänään järjestämään itsellesi aikaa psykiatrille! Mieluiten kunnalliselle puolelle eli psykiatrian poliklinikalle. Siellä on nimittäin psykiatrien lisäksi muitakin alan ammattilaisia, ilmeisesti maksuttomia nekin.
Nyt kun olet ottanut ensimmäisen askelen tervettä loppuelämää kohti (tänne kirjoittaminen oli se ensimmäinen askel), niin jatka matkaa. Seuraava etappi on joko terveyskeskuslääkäri tai yksityinen psykiatri. Etsi numero, ota puhelin käteen ja varaa aika! NYT!
Olisinpa minä 18-vuotiaana tajunnut mennä lääkäriin silloisten psyykenongelmieni takia! Ei olisi tarvinnut olla välillä kahtakymmentä vuotta "poissa" elämästä. Nyt menee taas ihan kivasti, mutta se psykoosi-helvetti ei takuulla unohdu ikinä.
Niin ikään kannustaisin psykiatrin juttusille. Sinun tekstisi oli kyllä selkeää, eikä näin psykologisesti kouluttamattoman, empiirisesti erilaisten mielenvikaisten kanssa kasvaneen silmin sinusta paista mitään ongelmallista. Olet selkeästikkin hyvin järkeistänyt tilanteen, joten tiedät itsekkin että asia on päällisin puolin hallinnassa. Kuitenkaan kaikkiin kysymyksiin kukaan ei pysty itse vastauksia ja moninäkökulmaisia päätelmiä tekemään, joten ammattiauttajan kanssa juttutuokiota suosittelisin.
Tilanne oli itselläni hyvinkin saman kaltainen, eli olisimpa minäkin käynyt 18-20 ikävuosien tienoilla puhumassa jollekkin, niin ehkä 5 vuotta nopeammin olisin ollut normaaliksi määriteltävissä. Susta kyllä paistaa lisäksi tervepohjaista itsetuntoa, eli painotan uskoa omaan itseensä ja kannattaa viitata kintaalla ajatuksille että perisit kaikki ongelmat suoraan. Oli ne perittyä tai ei, niin toivo on mennyttä jos uskot pään ongelmien olevan pakosti perittävissä. Samoin noiden aikaisempien pahvipäiden kommentit kannattaa unohtaa. He ovat ihan hyvä esimerkki tunnevammaisesta itsensä paalulle nostaneesta sadisteista.
Eri lähteiden mukaan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastumisen arvioitu todennäköisyys, jos sairaus on lähisukulaisella, vaihtelee kymmenen prosentin molemmin puolin. Kohtalosi ei ole mitenkään sinetöity. Käy ihmeessä juttelemassa psykologille, jos asia vaivaa sinua.
Omassa suvussani tiettävästi kenelläkään muulla ei ole kaksisuuntaista, sen sijaan yhdellä lähisukulaisella on Aspergerin syndrooma ja toisella ADHD. Kaukaisemmilta sukulaisilta löytyy myös ADHD:ta ja narkolepsiaa, ja diagnoosini on tällä hetkellä vähän kyseenalainen.
Perinnöllinen alttius on ilmeinen. Tämä kai lienee jo melko moneen kertaan todettu.
On sitten toinen asia, että myös lapsuudenkokemukset vaikuttavat asiaan. Samoin nykyhetken trauma saattaa laukaista piilevän häiriön.
Geenit voisi nähdä eräänlaisina alttiuksina, joidenka vaikutus riippuu suuresti myös ympäristötekijöistä.
Ei ole yhtä syytä, vaan kokonainen syiden verkko. Mitä useampi syy osoittaa samaan, vaikkapa sairastumisen suuntaan, sitä suurempi todennäköisyys. Näin ajattelisin.
-
Jostain käsittämättämästä syystä näyttää sheriffi poistaneen vastaukseni aloittajan kysymykseen. Lienee häirikköilmiantaja taas ollut vauhdissa.
No otetaan uudelleen:
Jokaisella ihmisellä on erilaisia alttiuksia, mutta mielenterveysongelmien kohdalla vaikutus enimmilläänkin huitelee noin 10 %:n tienoilla. Ei siis ole mitään syytä olettaa olevansa predestinoitu saamaan mielenterveysongelmia silloinkaan kun lähisuvussa niitä esiintyy.
Omasta ahdistuksestasi sinun kannattaisi puhua osaavan ammattilaisen kanssa, ei siitä varmaan haittaakaan olisi. Varmaa kuitenkin on, että sinulla on kaikki mahdollisuudet elää elämäsi täysin tavalliseen ja normaaliin tapaan lähisukusi ongelmista huolimatta.
Mielenterveysongelmaisten ihmisten määrä Suomessa kasvaa jatkuvalla nopeudella. Samaan aikaan jo muutenkin alkukantaista ja heikosti organisoitua mielenterveysalaa heikennetään entisestään. Maamme päättäjät ovat siis joko täysin sokeita todellisuudelle tai sitten kansakunnan hyvinvointi ja turvallisuus eivät ole heidän mielestään niin tärkeitä asioita että niihin kannattaisi "tuhlata" rahaa. No jos sitten hylätään inhimilliset seikat, niin entä sitten kansantaloudellinen puoli. kuinka järkevää on jättää iso osa suomalaista työ/veronmaksajareserviä hoitamatta? Eräs syy siihen, miksi Suomi on niin monella alalla kehityksestä jäljessä, johtuu siitä, ettei täällä osata arvioida ja laskea minkälaisia seurauksia mistäkin päätöksistä tulevaisuudessa on. On jotenkin pelottavaa havaita miten apaattinen ja välinpitämätön yhteiskuntamme on. Suomessa on viimeisen kolmen vuoden aikana tapahtunut niin hirveitä asioita että niiden olisi pitänyt herättää kaikki tajuamaan mihin jamaan on tultu. Jokelan, Kauhajoen, Sellon tapahtumat on unohdettu kaikkien muiden paitsi uhrien omaisten kohdalla joiden elämä on ehkä lopullisesti pilalla. Suomessa ei havahduttu miettimään että mitä hittoa täällä oikein tapahtuu. Päättäjillä ei ole sen vertaa tahtoa ja kunnianhimoa että he alkaisivat määrätietoiseti ja raivokkaasti tekemään töitä sen eteen että maassamme olisi turvallista elää. Kaikki kaatuu monimutkaiseen byrokratiaan, huonoon organisointikykyyn ja mikä pahinta, siihen ettei kellään ole selkärankaa ottaa vastuuta mistään. Mitä sitten tulee meihin tavallisiin kansalaisiin, niin pallo on viimekädessä meillä. Se miten hyvin tai huonosti me toisiamme kohtelemme, merkitsee niin paljon ettei sitä voi sanoin kuvailla. Itsekkyys, toisten mollaaminen ja nöyryyttäminen ovat sadistisimpia väkivallan muotoja mitä kuvitella saattaa. On kertakaikkiaan katastrofaalista ettei näin selvää asiaa tajuta.