Satuin olemaan piilopirtilläni joulua ja - kun täällä oli ollut pataljoona Polónista puhetta - ajoin poikien kanssa käymään Virtain Killinkosken sankarihaudoilla. Pienen Virtain kunnan sankarihaudoissa on 435 ristiä, osa niistä Killinkosken kylässä. Uskomaton määrä yhden pataljoonan varustaneelle.
Seurakunta oli laittanut kynttilöitä, ja muutamille haudoille ilmeisesti vielä jäljellä olevat omaiset toisen. Muutama kynttilä oli tuulessa sammunut. Kävin laittamassa poikieni kanssa tulet uudestaan. Koska laattoja oli pyyhitty, iskivät silmäni Erkki Kujalan muistolaattaan.
Erkki (Erik) Kujala oli mies, joka pari päivää ennen maaliskuun rauhaa kaatui kurkun avanneesta sirpaleesta kaivon viereen hakiessaan haavoittuneelle vettä. Hänen kotitalonsa oli ilmeisesti vuonna 1939 siinä Virtain ja Ähtärin välissä vesistön varrella.
Yrjö Jylhä kuuli tapauksesta. Kaivoin Yrjö Jylhän runon tähän. Runon jälkeen on linkki, jossa voi kuunnella runon Yrjö Jyrinkosken voimakkaana tulkintana.
KAIVO
”Talvipäivä puolessa on vasta,
hyökkäystä ei, vain tykkitulta:
viuhuu sirpaleet ja roiskuu multa.
Alla maan on niin tyyntä, kodikasta;
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
Korsun yllä tykkien soi jyry,
Kaivotietä pyyhkii luotipyry
Päivin sekä öin, ja polun päässä
Kaivon partaalla on verta jäässä---
Kaivon luona luoti tapas monta
liian janoista ja maltitonta.
Janoos älä täällä vettä pyydä,
astiaas vain lunta syydä,
sitäkään jos löydät enään maasta---
niin sen peittää pirstat sekä, savu, saasta.
Iltaan kestä vain, niin lääkkeen saavat
Kurkut kuivat, vihlovaiset haavat
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
Lähtee mies, kun vettä pyytää veikko,
Tuskissaan huojuva ja heikko,
Lähtee, koska veljellä on jano,
Enempää ei mieti eikä sano.
Käteensä hän sieppaa vesikannun,
Juoksee yli myllerretyn mannun,
Häipyy sekaan viuhunan ja tuiskeen
Kuullen korvissaan vain avunkuiskeen.
Tykit jyskyttävät korsunsuuta,
Viipyy vesimies---ei muuta.
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
Päivä hämärtyy, ja vihdoin kuullaan
Kaivon partaall` mies on suullaan,
Verta valunut on kaivoon, josta
yksikään ei enään vettä nosta.
Verta pulpahtavat suonet lähteen
verta valuvaiseen iltatähteen.
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.”
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=717&a=6054
Seurakunta oli laittanut kynttilöitä, ja muutamille haudoille ilmeisesti vielä jäljellä olevat omaiset toisen. Muutama kynttilä oli tuulessa sammunut. Kävin laittamassa poikieni kanssa tulet uudestaan. Koska laattoja oli pyyhitty, iskivät silmäni Erkki Kujalan muistolaattaan.
Erkki (Erik) Kujala oli mies, joka pari päivää ennen maaliskuun rauhaa kaatui kurkun avanneesta sirpaleesta kaivon viereen hakiessaan haavoittuneelle vettä. Hänen kotitalonsa oli ilmeisesti vuonna 1939 siinä Virtain ja Ähtärin välissä vesistön varrella.
Yrjö Jylhä kuuli tapauksesta. Kaivoin Yrjö Jylhän runon tähän. Runon jälkeen on linkki, jossa voi kuunnella runon Yrjö Jyrinkosken voimakkaana tulkintana.
KAIVO
”Talvipäivä puolessa on vasta,
hyökkäystä ei, vain tykkitulta:
viuhuu sirpaleet ja roiskuu multa.
Alla maan on niin tyyntä, kodikasta;
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
Korsun yllä tykkien soi jyry,
Kaivotietä pyyhkii luotipyry
Päivin sekä öin, ja polun päässä
Kaivon partaalla on verta jäässä---
Kaivon luona luoti tapas monta
liian janoista ja maltitonta.
Janoos älä täällä vettä pyydä,
astiaas vain lunta syydä,
sitäkään jos löydät enään maasta---
niin sen peittää pirstat sekä, savu, saasta.
Iltaan kestä vain, niin lääkkeen saavat
Kurkut kuivat, vihlovaiset haavat
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
Lähtee mies, kun vettä pyytää veikko,
Tuskissaan huojuva ja heikko,
Lähtee, koska veljellä on jano,
Enempää ei mieti eikä sano.
Käteensä hän sieppaa vesikannun,
Juoksee yli myllerretyn mannun,
Häipyy sekaan viuhunan ja tuiskeen
Kuullen korvissaan vain avunkuiskeen.
Tykit jyskyttävät korsunsuuta,
Viipyy vesimies---ei muuta.
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
Päivä hämärtyy, ja vihdoin kuullaan
Kaivon partaall` mies on suullaan,
Verta valunut on kaivoon, josta
yksikään ei enään vettä nosta.
Verta pulpahtavat suonet lähteen
verta valuvaiseen iltatähteen.
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.”
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=717&a=6054
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.