Maustesillikään

turvallista purtavaa joulupöydässä. Havaitsin vaan, kun illalla pistin suuhun pari palaa ja nyt aamulla on ikäänkuin tiukka vanne pään ympärillä ja se hiertää ohimoilta ja tunkee silmänmunia ulospäin.
111647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja käsitelty E330 keinotekoisella sitruunahapolla sekä natriumbenzoaatilla E211. Lisäksi oli jotain sakeuttamisainetta E415.

Äänestä

esim. lasimestarinsilliksi rasvasillistä. Mäkin tein ja on niin hyvää, pehmeää ja vaila ylimääräisiä haitta-aineita.

Äänestä
  • niin paljon kuin osaa ja aikaa riittää. Aloittaa pienemmistä eristä, että taito siinä kehittyy tehdessä.
    Rasvasilliä liotetaan ensin ja sitten perkaus on se vaivalloinen osuus. Keittokirjoista löytyy ohjeita (ihan kaikkea reseptissä mainittua ei välttämättä tarvi), kunhan viitsii nähdä senkin vaivan.
    Tietää ainakin mitä syö. Raaka-aineiden hankinta on joskus vaikeaa. Mutta vaivan väärtti.

    Äänestä

  • valmistaa itse kirjoitti:

    niin paljon kuin osaa ja aikaa riittää. Aloittaa pienemmistä eristä, että taito siinä kehittyy tehdessä.
    Rasvasilliä liotetaan ensin ja sitten perkaus on se vaivalloinen osuus. Keittokirjoista löytyy ohjeita (ihan kaikkea reseptissä mainittua ei välttämättä tarvi), kunhan viitsii nähdä senkin vaivan.
    Tietää ainakin mitä syö. Raaka-aineiden hankinta on joskus vaikeaa. Mutta vaivan väärtti.

    aika nopeasti tehty ja helppoa, koska lasimestarin silliin jätetään ruoto ja nahka.

    Äänestä

Löytyy apu!

Äänestä
  • kossua, sillillekö?
    Valitettavasti sillipurkissa on enemmän muuta kuin silliä, eli puhdasta islannin silliä luulee ostavansa, mutta saakin purkillisen lisäaineita.
    Silli suolataan ja maustetaan heti, kun se on pyydetty, muutoin se ei säilyisi härskiintymättä.
    Kossua en ole koskaan silliin laittanut, voi olla joku venäläinen tapa, nehän laittaa viinaa melkein joka kalaruokaan.

    Äänestä

Mikäs se syy tällä kertaa on? Maasäteily? Sähkö"säteily"? Natriumglutamaatti? Maahiset?

Se vika on teidän omissa päissänne, ei sillissä.

Äänestä

kanssa. Iltapalalla popsittu puolentoistakilon
suolajötikkä ahistaa nyt satakerran mutkassa ihan tosissaan. Ei auta samarin eikä pakkaskuiva napsu yhentähen jalluakaan. Varmasti ovat tahallaan lisänneet jotain hidastetta suolaveteen.

AAaaaah....nyt taitaakin ruveta irtooomaaaan....

Äänestä
  • koko perkele tarttumaan suolen seinämiin. Mullakin paino on noussut taas jouluna 5 kiloa eikä se millään tahdo vaan tulla ulos.

    Äänestä

  • kinkku onkin kirjoitti:

    koko perkele tarttumaan suolen seinämiin. Mullakin paino on noussut taas jouluna 5 kiloa eikä se millään tahdo vaan tulla ulos.

    sen verkon pois sen jälkeen kun kinkku on ollut uunissa kypsymässä. Sehän on niin sitkeääkin, että kissakin meinaa toisinaan siihen tukehtua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ole enää kirjoitti:

turvallista purtavaa joulupöydässä. Havaitsin vaan, kun illalla pistin suuhun pari palaa ja nyt aamulla on ikäänkuin tiukka vanne pään ympärillä ja se hiertää ohimoilta ja tunkee silmänmunia ulospäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu