Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

reinkarnaatio

bolgrad**

Jos nyt oletetaan, että ne ihmiset jotka tapaa ensimmäistä kertaa niin, että kaikki muu katoaa ympäriltä; On vain hän. On karmallisesti suhde tähän ihmiseen jäänyt tavallaan kesken, tai että yhdessä on jotain kokematta... tai jotain?

Minun elämässäni, johon mahtuu 37 ja risat vuosia, olen jo kohdannut neljä sellaista ihmistä.

Ensimmäinen kokemukseni sattui kun olin ala-asteella kuudennella ja mentiin tutustumaan ylä-asteelle. Pihalla seisoi kahdeksasluokkalainen poika, ja yhtääkkiä ei pihalla ollut ketään muuta kun tuo poika.

aika pian tuo poika tuli tutuksi ja ikäväksi hänelle, hän rakastui minuun, mutta minulle hän oli kuin veli. suhteemme (erikoinen) kesti viisi vuotta tiiviinä ystävyytenä, kunnes hän löysi tyttöystävän, joka oli niin mustasukkainen, että tiemme erosi.

Ennen omaa aviomiestäni näin miehen, jonka kanssa kävi myös niin, että ei täpötäydessä ravintolassa ollut kuin me kaksi. Olin itse silloin melko "villi" ja nautin vapaudesta ja flirttailemisesta, enkä halunnut vakiintua. Mutta jotain pientä hänen kanssa touhuilin (ei mitään syntistä) mutta kuitenkin, suhteemme oli aluksi sitä, että itse juoksin pakoon ja sitten hän juoksi pakoon ja minä kyllästyin leikkimään. (tuntuu, että yhä jäi jotain kesken, mutta rakkautta se ei ole)

Oma mieheni ilmestyi eteeni myös kadottaen kaiken muun keskellä toria. Hänen kohdallaan en edes epäröinyt, ettei hän olisi tuleva aviomieheni. asia oli aivan selvä ja muutaman kuukauden päästä muutimme yhteen ja siitä pari kuukautta, niin olin jo raskaana, valmiina vihille. Yhdessä ollaan oltu pian 20 vuotta.

Olen myös kohdannut naisen samalla tapaa. Kun näin hänet, kaikki muu katosi.
Hänestä tuli ystäväni ja minusta on aina tuntunut, että olen hänestä jotenkin vastuussa? Vaikka hyvin hän pärjää.

Omista lapsistani on jännää, kun eka, tyttäreni syntyi, hän oli minulle täysin vieras, mutta toinen lapseni, poika oli kuin olisin aina tuntenut hänet. Kolmas poika tuntui myös tutulta, mutta aavistin heti, että hänestä tulisi minulle jonkinlainen haaste. :-) no, kuopus on eniten minun kaltaiseni ja jo nyt haastavin.

siskoni (yksi viidestä ja ainoa kokonainen sisko)on ollut minulle kuin "piikki lihassa". Meillä on viha rakkaussuhde. En osaa elää ilman häntä, mutta joskus tunnen häntä kohtaan suurta vihaa.
Muita en sitten ole vihannutkaan ja enkä riidellyt ole kuin juttuni ekan pojan kanssa ja yhden seitsemästä veljen kanssa. Tämä veljeni taas on minusta 6v. vanhempi, joten riitamme on ollut lähinnä sitä, että hän on vaan tykännyt ärsyttää minua ja minä olen pahassa murkkuiässäni kokeillut naisellisia lihaksiani häneen. (olen jo rauhoittunut... vähän.)

Karmaa kai tässä ollaan kunkin kohdalla sovittelemassa, mutta nyt minusta alkaa tuntumaan, että suurin osa suhteista on saanut onnellisen lopun. Minusta on tullut easy-rouva ja jos hankalia ihmissuhteita ei enää elämääni tule (paitsi kuopus) niin, tulenko tänne enää?

Ex- miehet pyörii vaimojensa kanssa hyvässä sovussa kanssamme ja kaikki on niin mukavaa.

Ehkä minä alan jo turhautumaan, kun elämässäni ei ole haastetta.

_ Olenkohan ihan hakoteillä näissä karmallisissa asioissa?
No, ihmissuhteita tässä kuitenkin selvitellään, ollaan sitten uus-tuttuja -tai vanhoja sellaisia.
Onko muilla uudelleen syntyneillä mielipiteitä?

26

4674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielestäni jälleensyntyminen ja kaikki siihen liittyvä on pyyhitty pois meneillään olevassa elämässä.

      • Aritta

        ettei niitä muisteta mutta niin se vain on että monella muistuu mieleen entiset elämät ja tunnemme myös ihmiset jotka ovat eläneet kanssamme entisissä elämissä.

        Jokainen elämähän on opetus, mutta aina emme pääse jyvälle siitä mikä tarkoitus elämällämme on ja entisen elämän tunteminen voi auttaa tajuamaan sen ja lyhentää sillä tavoin myös karmankiertoa.

        Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu.

      • syntymä
        Aritta kirjoitti:

        Mutta välttääksemme väärinkäsityksiä, käytetään sanaa jälleen syntyminen. Ei Uudestisyntyminen,
        joka on Hengellinen, siinä ei synnytä lihaan.

      • bolgrad**

        että muistot on pyyhitty pois niin, ettei niitä pidä muistaa.
        sitä en tiedä, miksi emme muista, mutta se että alamme/olemme alkaneet muistaa asioita, on mielestäni yksi asia henkisen kasvun tiellä.

        Muistaminen opettaa meitä tuntemaan itsemme paremmin. Ehkä ymmärrämme tarkoituksemme, karmamme, pelkomme, ongelmamme... tai mitä vaan, kun alamme muistaa.

        Ei se, että muistaisimme kuka olimme, vaan se että tiedostaisimme kuka olemme nyt ja miksi.

        vain nykyisyydellä on merkitys, mutta sielun historialla on merkittävä osuus, mihin olemme matkalla.

        Itse itsestäni ajattelen niin, että on monia ihmisiä, joiden kanssa olen ehkä elänyt myrskyisiä suhteita ja nyt ollut hyvä elämä saolmia rauha ja jatkaa sovussa.
        Niin moni asia on saanut hyvän lopun.

        Mieleeni tulee ensirakkauteni, joka oli repiä sydämeni rikki. Tuo mies kiusasi minua. arkisin olimme yhdessä ja viikonloppuisin hän juoksi vieraissa. annoin hänelle kaiken sen, mitä nuori nainen voi miehelle antaa ja lopuksi olin yksin. Sen jälkeen vähän riehaannuin ja sitten löysinkin sen oman karvanaamani. hassua on, että kohtalo toi väkisin miehen takaisin elämääni -naapuriksi ja poikamme ovat samalla luokalla ja hänen vaimonsa nykyään hyvä ystäväni.
        Meillä (minulla ja ensirakkaudella) on ihan hyvä suhde nykyään. Olen itseasiassa tyytyväinen, että suhteemme ei onnistunut ja kuitenkin voimme olla ystäviä. Kaikki meistä tietää kuvion ja se on ok.

        Tämä juttuni sai nyt alkuunsa tuosta Kevin J. Todeschin kirjasta: Edgar Cayce ja Akaasiset aikakirjat.
        Aloin pohtimaan ihmissuhteiden viidakkoa ja sitä, kuinka hitsin monta ihmistä olenkaan ikuisuuksien aikana tavannut... ja tapaanko vielä ihmisiä joita en ole koskaan, ikinä tavannut?

        Joo, paras antaa elämän viedä ja jättää ajatteleminen viisaille.

        En ole blondi, mutta kuitenkin. :-I shyyyy!

      • Aritta
        syntymä kirjoitti:

        Mutta välttääksemme väärinkäsityksiä, käytetään sanaa jälleen syntyminen. Ei Uudestisyntyminen,
        joka on Hengellinen, siinä ei synnytä lihaan.

        sanaa jälleensyntyminen.

      • valaanrasvaa
        Aritta kirjoitti:

        ettei niitä muisteta mutta niin se vain on että monella muistuu mieleen entiset elämät ja tunnemme myös ihmiset jotka ovat eläneet kanssamme entisissä elämissä.

        Jokainen elämähän on opetus, mutta aina emme pääse jyvälle siitä mikä tarkoitus elämällämme on ja entisen elämän tunteminen voi auttaa tajuamaan sen ja lyhentää sillä tavoin myös karmankiertoa.

        Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu.

        Mitä tämä tarkoittaa:
        "Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu."

        Profetoitko jotakin jälleensytyville tapahtuvaksi vai liittyykö tämä jotenkin vuodenaikaan vai pelkästään naisten hormonijuttuihin. Epäilen viimeistä.

        Mihinhän tämä teidän suuri harhanne vielä johtaakaan? Ainakin on räiskyviä tarinoita sairaaloista kuoleman jälkeen jne. Hurjaa. Joku saisi kirjoittaa kirjan näistä tarinoistanne. "Todellisuuden harhaa"

        Mitäs niitä nyt onkaan:

        1. Sairaalat kuoleman jälkeen
        2. Koulut myös
        3. Välissä maataan ihan raukeina
        4. Tullaan opastamaan täällä eläviä
        5. Suunnitellaan seuraavaa elämää
        6. jne jne jne jne...

        Tuossa kesällä te kaikki "jälleensyntyjät" muistitte yhtäkkiä että olettekin tavanneet edellisessä elämässä. Hilpeää. Niin ja luomit olivat niitä luodinreikiä. Tarinanne elää ja saa aina uusia piirteitä. Eikö teitä hyvät "jälleensyntyjät" ala itseännekin jo hieman naurattamaan? Tai hävettämään?
        Sitten on ollut sitä puhetta teillä että mitä korkeammalla tietoisuuden asteella on niin sitä vähemmän tietää. Se ylitti kyllä kaiken. Muistaakseni "kokijan" nimesitte ylimmäs sinne. Kysymys nyt sitten vaan että onko hän teistä viisain vai tyhmin?
        Pitäisköhän tässä oikeasti kaivaa esiin "kuolemattomia" lauseitanne ja tiivistää ne yhdeksi aloitukseksi. Niin ja tottakai tuonne vitsipalstalle.

      • bolgrad** kirjoitti:

        todennäköisesti etenee.
        Elikä kaikki kokemukset, rajut vähemmän rajut kehittävät sielua, siihen ei tarvita muistoja aikaisemmista elämistä ja tai elämien välitiloista.
        Oikeastaan olisi haitallinen juttu, jos muistaisimme ja vieläpä tajuaisimme tämänkertaisen elämän tarkoitukset.
        Erilainen on sellainen sielu, joka on huomattavan kehittynyt ja syntymien tarve tänne on vähitellen loppumassa. Näillä on hyvin korkea tietoisuus, joka luo mahdollisuuden 'vierailla' muistettavalla tavalla eri värähtelyjen tasoilla.

      • bolgrad** kirjoitti:

        että muistot on pyyhitty pois niin, ettei niitä pidä muistaa.
        sitä en tiedä, miksi emme muista, mutta se että alamme/olemme alkaneet muistaa asioita, on mielestäni yksi asia henkisen kasvun tiellä.

        Muistaminen opettaa meitä tuntemaan itsemme paremmin. Ehkä ymmärrämme tarkoituksemme, karmamme, pelkomme, ongelmamme... tai mitä vaan, kun alamme muistaa.

        Ei se, että muistaisimme kuka olimme, vaan se että tiedostaisimme kuka olemme nyt ja miksi.

        vain nykyisyydellä on merkitys, mutta sielun historialla on merkittävä osuus, mihin olemme matkalla.

        Itse itsestäni ajattelen niin, että on monia ihmisiä, joiden kanssa olen ehkä elänyt myrskyisiä suhteita ja nyt ollut hyvä elämä saolmia rauha ja jatkaa sovussa.
        Niin moni asia on saanut hyvän lopun.

        Mieleeni tulee ensirakkauteni, joka oli repiä sydämeni rikki. Tuo mies kiusasi minua. arkisin olimme yhdessä ja viikonloppuisin hän juoksi vieraissa. annoin hänelle kaiken sen, mitä nuori nainen voi miehelle antaa ja lopuksi olin yksin. Sen jälkeen vähän riehaannuin ja sitten löysinkin sen oman karvanaamani. hassua on, että kohtalo toi väkisin miehen takaisin elämääni -naapuriksi ja poikamme ovat samalla luokalla ja hänen vaimonsa nykyään hyvä ystäväni.
        Meillä (minulla ja ensirakkaudella) on ihan hyvä suhde nykyään. Olen itseasiassa tyytyväinen, että suhteemme ei onnistunut ja kuitenkin voimme olla ystäviä. Kaikki meistä tietää kuvion ja se on ok.

        Tämä juttuni sai nyt alkuunsa tuosta Kevin J. Todeschin kirjasta: Edgar Cayce ja Akaasiset aikakirjat.
        Aloin pohtimaan ihmissuhteiden viidakkoa ja sitä, kuinka hitsin monta ihmistä olenkaan ikuisuuksien aikana tavannut... ja tapaanko vielä ihmisiä joita en ole koskaan, ikinä tavannut?

        Joo, paras antaa elämän viedä ja jättää ajatteleminen viisaille.

        En ole blondi, mutta kuitenkin. :-I shyyyy!

        "että muistot on pyyhitty pois niin, ettei niitä pidä muistaa.
        sitä en tiedä, miksi emme muista, mutta se että alamme/olemme alkaneet muistaa asioita, on mielestäni yksi asia henkisen kasvun tiellä."

        Edellisten elämien muistaminen on mielestäni tavoittelemisen arvoinen asia. Se antaa kokonaan uuden näkökulman elämään ja omaan kehoon. Olin joskus neljä viisi vuotta sitten rasisti, mutta nykyisin en voi mitenkään olla, koska ymmärrän, että olen edustanut kaikkia (pää)rotuja. Reinkarnaation ymmärtäminen luonnollisesti lisää veljeyttä. Älä usko sellaisía, jotka sanovat, että niitä ei pidä muistaa. Muista, että Buddha näki yhdessä meditaatiotilassa kaikki elämänsä, sekä menneet että tulevat. Menneiden elämien muistamisella on parantava vaikutus, tosin olisi hyvä yhdistää reikiin, jotta niitä elämiä voisi työstää.

        "Tämä juttuni sai nyt alkuunsa tuosta Kevin J. Todeschin kirjasta: Edgar Cayce ja Akaasiset aikakirjat."

        Hyvä kirja. Minulla on tuo englanniksi. Siinähän on se yhden perheen tarina, jonka luin oikein ahmimalla, niin mielenkiintoinen se oli.

        "Joo, paras antaa elämän viedä ja jättää ajatteleminen viisaille."

        Ja siitäkös kontrollifriikit valtiomiehet ja kaikenmaailman aivopesurit tykkäävät.

      • Aritta
        valaanrasvaa kirjoitti:

        Mitä tämä tarkoittaa:
        "Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu."

        Profetoitko jotakin jälleensytyville tapahtuvaksi vai liittyykö tämä jotenkin vuodenaikaan vai pelkästään naisten hormonijuttuihin. Epäilen viimeistä.

        Mihinhän tämä teidän suuri harhanne vielä johtaakaan? Ainakin on räiskyviä tarinoita sairaaloista kuoleman jälkeen jne. Hurjaa. Joku saisi kirjoittaa kirjan näistä tarinoistanne. "Todellisuuden harhaa"

        Mitäs niitä nyt onkaan:

        1. Sairaalat kuoleman jälkeen
        2. Koulut myös
        3. Välissä maataan ihan raukeina
        4. Tullaan opastamaan täällä eläviä
        5. Suunnitellaan seuraavaa elämää
        6. jne jne jne jne...

        Tuossa kesällä te kaikki "jälleensyntyjät" muistitte yhtäkkiä että olettekin tavanneet edellisessä elämässä. Hilpeää. Niin ja luomit olivat niitä luodinreikiä. Tarinanne elää ja saa aina uusia piirteitä. Eikö teitä hyvät "jälleensyntyjät" ala itseännekin jo hieman naurattamaan? Tai hävettämään?
        Sitten on ollut sitä puhetta teillä että mitä korkeammalla tietoisuuden asteella on niin sitä vähemmän tietää. Se ylitti kyllä kaiken. Muistaakseni "kokijan" nimesitte ylimmäs sinne. Kysymys nyt sitten vaan että onko hän teistä viisain vai tyhmin?
        Pitäisköhän tässä oikeasti kaivaa esiin "kuolemattomia" lauseitanne ja tiivistää ne yhdeksi aloitukseksi. Niin ja tottakai tuonne vitsipalstalle.

        se on ihan sama mihin uskot tai et usko.

      • yks vaan
        Aritta kirjoitti:

        se on ihan sama mihin uskot tai et usko.

        Mitä jos muut jälleensyntyjät haluaisivat tietää?
        Verhotko, vai mitä?

        Mitä tämä tarkoittaa:
        "Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu."

      • Näinä päivinä
        Aritta kirjoitti:

        ettei niitä muisteta mutta niin se vain on että monella muistuu mieleen entiset elämät ja tunnemme myös ihmiset jotka ovat eläneet kanssamme entisissä elämissä.

        Jokainen elämähän on opetus, mutta aina emme pääse jyvälle siitä mikä tarkoitus elämällämme on ja entisen elämän tunteminen voi auttaa tajuamaan sen ja lyhentää sillä tavoin myös karmankiertoa.

        Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu.

        todellakin olen alkanut ymmärtää, minut saa kaikki leimata hulluksi jos tykkää ja sitä he olisivat varmaan tehneet jo lapsuudessani, jos olisin kehdannut julki tuoda omaa sisäistä elämääni. Sukupolvien ajan sukuni on kantanut kuin salaisuutta tätä kykyään nähdä laajemmin, on muutakin kuin mitä käsin voi koskettaa ja silmin nähdä. Siitä on vaiettu, koska se saa ihmiset pelkäämään ja epäilemään itseään. Ja toisaalta, mitä siitä melua pitämäänkään, pääasia että itse tiedämme mitä tunnemme. Tavalliseen elämään olemme silti kyenneet, rikkaaseenkin sellaiseen.

      • Aritta
        yks vaan kirjoitti:

        Mitä jos muut jälleensyntyjät haluaisivat tietää?
        Verhotko, vai mitä?

        Mitä tämä tarkoittaa:
        "Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu."

        että alamme kohta elää uutta aikaa jolloin verhot henkimaailmaan alkavat häipyä. Myös meidän kykymme nähdä ja kuulla muutakin kuin kolmatta d:tä on kehittymässä.

        Uskovaiset kutsuvat tätä aikaa viimeisiksi päiviksi jolloin Jeesus tulee hakemaan heidät taivaaseen. Mutta se tarkoittaa vain sitä että on vanhan ajan viimeiset päivät meneillään.

      • Aritta
        Näinä päivinä kirjoitti:

        todellakin olen alkanut ymmärtää, minut saa kaikki leimata hulluksi jos tykkää ja sitä he olisivat varmaan tehneet jo lapsuudessani, jos olisin kehdannut julki tuoda omaa sisäistä elämääni. Sukupolvien ajan sukuni on kantanut kuin salaisuutta tätä kykyään nähdä laajemmin, on muutakin kuin mitä käsin voi koskettaa ja silmin nähdä. Siitä on vaiettu, koska se saa ihmiset pelkäämään ja epäilemään itseään. Ja toisaalta, mitä siitä melua pitämäänkään, pääasia että itse tiedämme mitä tunnemme. Tavalliseen elämään olemme silti kyenneet, rikkaaseenkin sellaiseen.

        on vielä olemassa ihmisiä jotka ivailevat näistä kyvyistä. Se johtuu siitä että he pelkäävät, ei sen kummempaa. Mutta useammat ihmiset heräävät huomaamaan että heillä on tällaisia kykyjä.

      • Anonyymi

        Myös kristinuskossa Jeesus ei myös kertonut ihan kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa (Johannes 16 - Raamattu 1992 (KR92) - RAAMATTU.FI)
        on teksti, jossa sanotaan:

        ”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.

        Elikkä tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina juuri sen mukaan, jota ihmiset juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan.

      • Anonyymi
        Aritta kirjoitti:

        ettei niitä muisteta mutta niin se vain on että monella muistuu mieleen entiset elämät ja tunnemme myös ihmiset jotka ovat eläneet kanssamme entisissä elämissä.

        Jokainen elämähän on opetus, mutta aina emme pääse jyvälle siitä mikä tarkoitus elämällämme on ja entisen elämän tunteminen voi auttaa tajuamaan sen ja lyhentää sillä tavoin myös karmankiertoa.

        Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu.

        https://www.youtube.com/watch?v=Oswg3tqRGlA

        u

      • Anonyymi
        valaanrasvaa kirjoitti:

        Mitä tämä tarkoittaa:
        "Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu."

        Profetoitko jotakin jälleensytyville tapahtuvaksi vai liittyykö tämä jotenkin vuodenaikaan vai pelkästään naisten hormonijuttuihin. Epäilen viimeistä.

        Mihinhän tämä teidän suuri harhanne vielä johtaakaan? Ainakin on räiskyviä tarinoita sairaaloista kuoleman jälkeen jne. Hurjaa. Joku saisi kirjoittaa kirjan näistä tarinoistanne. "Todellisuuden harhaa"

        Mitäs niitä nyt onkaan:

        1. Sairaalat kuoleman jälkeen
        2. Koulut myös
        3. Välissä maataan ihan raukeina
        4. Tullaan opastamaan täällä eläviä
        5. Suunnitellaan seuraavaa elämää
        6. jne jne jne jne...

        Tuossa kesällä te kaikki "jälleensyntyjät" muistitte yhtäkkiä että olettekin tavanneet edellisessä elämässä. Hilpeää. Niin ja luomit olivat niitä luodinreikiä. Tarinanne elää ja saa aina uusia piirteitä. Eikö teitä hyvät "jälleensyntyjät" ala itseännekin jo hieman naurattamaan? Tai hävettämään?
        Sitten on ollut sitä puhetta teillä että mitä korkeammalla tietoisuuden asteella on niin sitä vähemmän tietää. Se ylitti kyllä kaiken. Muistaakseni "kokijan" nimesitte ylimmäs sinne. Kysymys nyt sitten vaan että onko hän teistä viisain vai tyhmin?
        Pitäisköhän tässä oikeasti kaivaa esiin "kuolemattomia" lauseitanne ja tiivistää ne yhdeksi aloitukseksi. Niin ja tottakai tuonne vitsipalstalle.

        Veda kirjat on käännetty sanskritin kielestä. Ilman kommentaareja on näitä kovin vaikea ymmärtää. Tieto on "monen lukon takana". Voisit aloittaa lukemalla kirjoja, joissa on Srila Prabhupadan kommentaarit. Hyvin selitetty ja kuolemanpelkosi häviää.

        bv

      • Anonyymi
        Aritta kirjoitti:

        ettei niitä muisteta mutta niin se vain on että monella muistuu mieleen entiset elämät ja tunnemme myös ihmiset jotka ovat eläneet kanssamme entisissä elämissä.

        Jokainen elämähän on opetus, mutta aina emme pääse jyvälle siitä mikä tarkoitus elämällämme on ja entisen elämän tunteminen voi auttaa tajuamaan sen ja lyhentää sillä tavoin myös karmankiertoa.

        Näinä päivinä alamme sitäpaitsi nähdä ja ymmärtää enemmän, verhot häviävät ja muistimme palautuu.

        Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj
         
        ”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam — ”Todellisuus — vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset — mitä tahansa ihmiset keräävätkin — ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.
        Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!
        Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme — suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin — pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla — kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.
        Paluu Jumalan luo on paluuta kotimaahamme, todelliseen kotiimme. Se, mikä nyt on meille yö, me teemme siitä meidän päivämme! Ja sieltä, missä nyt on pimeyttä, juuri sieltä löydämme valon, ja se, mikä näyttää niin ilmeisen yksinkertaiselta ja selkeältä, on hylättävä. Vakavissa laskelmissamme koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään pimeyteen, meidän on hylättävä tämä ”tieto” kokonaan. Ja se, mikä nyt on meille pimeyttä, meidän pitäisi yrittää tehdä siitä valoisaa kiinnittämällä siihen jatkuvasti huomiomme, ajattelemalla sitä syvällisesti ja yrittämällä jatkuvasti päästä tuohon korkeampaan maahan, siihen ihmeelliseen maahan, jossa kaikki on kaunista.
        il

      • Anonyymi
        Aritta kirjoitti:

        sanaa jälleensyntyminen.

        Śrī Īśopaniṣad
        Mantra yksi:
        Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu.

        y

    • juuri noin

      ja tarkemmin tarinani voit lukea tuosta alempaa otsikolta "ihmisten olisi hyvä tietää..." mitä lapsiin tulee, niin en tiedä onko sattumaa vai vain niin asiat menee, että ihan saman koin esikoisemme kohdalla, jo heti syntyessään tuntui täysin vieraalta, surullista näin sanoa, muttä sitä hän rehellisesti sanottuna minulle oli, läheisyys ja tunne oli pitkän työn takana.

      Suhteemme on haastavin edelleen, jos vertaa sitä muihin kahteen lapseemme. Toinen kun syntyi, oli kuin salama olisi lävistänyt minut, mieletön rakkaus oli sitä lasta kohtaan heti. Tällä lapsella oli hengitysongelmia, keuhkot eivät tuntuneet olevankaan heti valmiit hengittämään, vaikka lapsi syntyi normaaliin aikaan, yli nelikiloisena. Kiikutettiin kiireesti teholle, jossa tutkittiin useita päiviä, mitään ei löytynyt, ja niin päästiin pois. Sanoilla täysin terve poika. Ja edelleen minusta tuntuu, että olemme tämän lapsen kanssa eniten "sielunsisaria" vanhaa sanontaa mukaellen. Sitä sanovat sivullisetkin, jotka läheltä ovat saaneet seurata, on niin kaltaiseni. Kolmanteen lapseen suhde muodostui sellaiseksi heti alkumetreillä, että se on näiden kahden ensimmäisen väliltä. Ja tämän lapsen luonnekin tuntuu olevan ihan omansa, totesimmekin mieheni kanssa, että on upeaa, että kaikki kolme ovat niin oman luonteisiansa, jokaiselle on tosiaan paikkansa. Ja kaikkia rakastetaan siitä huolimatta, vaikka välillä haastavaa onkin.

    • zigi

      Uudestisyntynyt on uskova joka on syntynyt uudesti Pyhästä Hengestä ja on Jeesuksen oma.
      Jälleensyntymään uskovat eivät ole uudestisyntyneitä.

      • kaukomieli***

        jälleensyntyminen on totta.

    • voisi tulkita

      näkysi ja kokemuksesi aika eri tavalla kuin sinä itse. Omasta mielestäni juttusi ovat sekavia ja viittaavat päihteiden pitkäaikaiseeen liikakäyttöön, olenko oikeassa ?

      • bolgrad**

        Tulihan se sieltä. :-)
        Kaippa päihteissä on jokin juttu entisestä elämästäni, etten saa nestettä juotua, kun kohtuudella. (kammoan pahaa oloa ja pelkään oksentamista) Tupakat sama juttu, aiheuttaa pahaa oloa.
        Huumausaineista en tiedä mitään. Ne eivät ole koskaan liipannut edes läheltä omaa sosiaalista verkostoa.
        Pillereitä en popsi. luotan raikkaaseen ilmaan ja luontoon, jos alkaa ahistaa.

        Olen varmaan "liian" terve ihminen tässä sairaassa yhteiskunnassa.
        Nytkin enemmän olen huvittunut siitä, miten oma juttuni sai kansat liikkeelle puhumaan puolesta ja vastaan.

        Joskus vaan on uskallettava mennä tarpeeksi syvälle, että pääsee pinnalle. - Minusta kai tuli nyt tämän päivän julkkis ja huomenna taas esintyy joku muu.

        Minusta on taas ihan sama, mihin itse uskot. Usko vaikka punaiseen häntäänsä heiluttavaan piruun kuusen oksalla. Voin keskustella kanssasi siitä, asiallisesti, leimaamatta sinua hullujenhuoneen karkuriksi.

        Avartavaa uutta vuotta!

      • Anonyymi
        bolgrad** kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18185737/vedojen-opiskeluun-on-oltava-siihen-valmiudet

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17954441/kysymyksia-ja-vastauksia-krishna-tietoisuudesta-ja-vedalaisuudesta

        Jos elämme monta elämää, miksi emme muista, keitä olimme ja mitä teimme?

        Itse asiassa muisti ei petä meitä ainoastaan menneiden elämien osalta. Emme useinkaan muista, mitä tässä elämässä tapahtui: emme muista yksinkertaisimpia tietoja
        (esim. salasanoja jne.), meillä kestää kauan oppia. Tämä osoittaa, että kannattaa luottaa mieluummin sisäiseen alitajuiseen kokemukseen kuin muistoihin. Menneiden elämien muistamisella olisi kielteisiä seurauksia. Karman lain mukaan vihollisemme voisi syntyä poikanamme, ja meidän olisi maksettava hänelle takaisin rakkaudella tässä elämässä. Joten "muista vähemmän, nuku paremmin".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18200538/jumalallisen-maskuliininen-ja-feminiininen-aspekti-krishna-on-seka-isa-etta-aiti-

        Jumalallisen maskuliininen ja feminiininen Aspekti

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271273/gunat---materian-kolme-olomuotoa
        Aineellisessa maailmassa voimme havaita kolme perusprosessia, joita tapahtuu kaikkialla mikroskooppisesta tasosta universaalille tasolle.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271908/gunat---materian-kolme-olomuotoa--osa2

        Nämä aineellisen luonnon kolme ominaisuutta ovat itsessään ajan energian sisäinen rakenne. Tätä voi olla hieman vaikea ymmärtää.

        Aika (sanskritiksi Kāla).
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274383/hienojakoinen-keho

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
        Ihmisen metafyysinen rakenne.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274310/ihmisen-metafyysinen-rakenne--osa-2

        Kuka on kohtalomme "kuljettaja"?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin

        Karma ja reinkarnaatio.

    Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2122
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1808
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      31
      1781
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1530
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1496
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1402
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1364
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1322
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1271
    Aihe