Yllätys päivällinen kahdelle ystävälleni

Rehellisesti erittäin hyvää päivää kaikille kasvisruuan ystäville, ja erityisesti kasvisruuan asiantuntijoille...(yritän olla poikkeuksellisen ystävällinen, jotta saan teiltä apua ;) ) heh...

Sain idean jota joku voipi pitää kummallisena. Rakastan ruuan laittoa (kuten varmasti moni täällä), ja päätin kokata parille vegetaristi kaverille yllätys päivällisen. Ongelmana on vain se, että olen itse lihansyöjä, enkä ole juuri koskaan tehnyt puhtaasti vegetaristiruokaa. Salaattiinkin kuuluu aina kana tai äyriäiset. Omassa menyyssäni pääruokaan kuuluu aina eläinproteiini, joten olen tosi aloittelija kasvisruuan suhteen.

Eli nyt pyytäisin teiltä apua kasvisruokareseptien suhteen. Tahtoisin kokata ystävilleni jotain perinteisistä kasvispihveistä poikkeavaa. Kasvisruokaa jota nyt ei aivan joka päivä tule syötyä, vaikka vegetaristi olisikin. Olen valmis sijoittamaan siihen hieman rahaakin, joten älkää arastelko ehdottaa hieman kalliimpiakin raaka-aineita.
Koska olen aloittelija kasvisruuan suhteen, niin ideaalisia olisi reseptit jotka eivät mene helposti pieleen, mutta olisivat kuitenkin maukkaita, ja hieman arkiruokia erikoisempia. Aion tehdä alku-, pää- ja jälkiruuat(luultavasti jälkiruuaksi teen vain creme bruleen), sekä tarjota ruokaan sopivaa viiniä.

Aion myös kokeilla ruokia kotona, ennen kuin valmistan sen kavereilleni.

Kiitän teitä kaikkia jo valmiiksi! KIITOS! :)

p.s. Vaikka olenkin lihansyöjä, niin arvostan kyllä kovasti kaikkia aatteesta kasviruuan syöjiä.
211361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Näitä munakoisotorneja kokeilin vasta itse, ohje on napattu naistenlehdestä

1 munakoiso
2 tomaattia
pötkö vuohenjuustoa
pinaattia
suolaa ja pippuria
paistamisen oliiviöljyä

viipaloi munakoisosta sentin paksuisia viipaleita, samoin vuohenjuustosta ja tomaatista.
Paista munakoisoviipaleet oliiviöjyssä, mausta
suolalla ja pippurilla, ryöppää
pinaatti. Kokoa viipaleista ja pinaatista kerroksittain torneja ja laita ne 200 asteiseen unnin kunnes juusto hieman sulaa.
Tirautin päälle vielä valkosipulia kun olen sen ystävä.
Hyvää tuli, eikä ole kauhean vaikea tehdä.

Kreikkalaiset viininlehtikääryleet sitruuna-kanamunakastikkeella tzatsikin kera on 1 vaihtoehto, edellyttäen että saat jostain viininlehtiä ja että ystäväsi syövät kananmunaa.

taikka sitten kasvispaté, ohjeita löytyy hyvin googlettamalla

Kasvisksita voi täyttää kesäkurpitsaa, tomaattia
ja paprikaa, jumboherkkusieniä ja täytteeseen voi käyttää riisiä, herkkusieniä, sipulia, papuja, fetakuutioita,
valkosipulia, ... "sidosaineeksi" vaikka bulgarian jogurttia johon on sekoitettu vatkattu kananmuna, suola , pippuri, yrttejä ja pinnalle
joko juustoraasteta tai voi-korppuhauhonokareita

Olisko näissä idistä...?

Kasviksista saa myös hyvän ratatuille-tyyppisen padan, jos haluat lämmintä lisuketta.

ja sitten vaan pyöräytät tuoreet sämpylät kaveriksi, niin vot :o)

Äänestä
  • Nuo kaikkihin kuullostivat herkullisilta, mutta kaksi ensimmäistä olivat suosikkejani (Munakoisitornit ja kreikkalaiset viininlehtikääryleet)

    Kiitos vinkeistä :) Taidanpa kokeilla niitä pian...munakoisotorneja ehkä jo tänään.

    Äänestä

Aion siis mennä kavereilleni yllättäen jokin päivä, heittää heidät ystävällisesti ulos ja pyytää olemaan syömättä, pyytää heidät takaisin parin tunnin päästä syömään...ja juomaan.

Äänestä
  • ktoikokki.net sivuilta löytyy lihattomien viininlehtikääryleiden ohje.

    muna-sitruunakastike:
    2 rkl voita
    3 rkl vehnä- tai maissijauhoa
    3 -3 dl kanalientä
    2 keltuaista
    1 sitruunan mehu

    sulata voi, sekoita siihen jauhot ja yli puolet
    kanaliemestä. Vatkaa keltuaiset ja sitruunamehu sekaisin, ja lisää siihen n ½ dl kanalientä.
    Sekoita. lisää kastikkeeseen ja kuumenna, älä missään tapauksessa anna kiehua ! Muuten tulee
    kokkareista. koristeeksi persiljasilppua.

    kastikkeen kuuluu maistua nimensä mukaan kananmunalle ja sitruunalle ja sopii kuin
    nenä päähän viininlehtikääryleiden kanssa.

    Onnea yritykselle, kerro sitten kuinka kävi :o)

    Äänestä

  • porkkanapää kirjoitti:

    ktoikokki.net sivuilta löytyy lihattomien viininlehtikääryleiden ohje.

    muna-sitruunakastike:
    2 rkl voita
    3 rkl vehnä- tai maissijauhoa
    3 -3 dl kanalientä
    2 keltuaista
    1 sitruunan mehu

    sulata voi, sekoita siihen jauhot ja yli puolet
    kanaliemestä. Vatkaa keltuaiset ja sitruunamehu sekaisin, ja lisää siihen n ½ dl kanalientä.
    Sekoita. lisää kastikkeeseen ja kuumenna, älä missään tapauksessa anna kiehua ! Muuten tulee
    kokkareista. koristeeksi persiljasilppua.

    kastikkeen kuuluu maistua nimensä mukaan kananmunalle ja sitruunalle ja sopii kuin
    nenä päähän viininlehtikääryleiden kanssa.

    Onnea yritykselle, kerro sitten kuinka kävi :o)

    Harva kasvissyöjä hyväksyy kana- tai lihaliemen, joten kannattaa varmaan korvata kasvisliemellä. :)

    Äänestä

kavereista, eli käyttävätkö he myös maitovalmisteita tai kanamunia??? Helpottaisi ohjeen antamista kun tietäisi mitä aineita ruoka voi sisältää. :)

Äänestä
  • Eikös se ole niin kun sanotaan vegetaristeja, niin tarkoitetaan ihmisiä, jotka syövät kasvisruokaa. Jos ei mitään etuliitteitä käytetä, voi olettaa, että henkilö syö vain kasviksista tehtyä ruokaa eli ei mitään munia, maitoja tai voita. Jos ystävät söisivät niitä, olisi kysyjä varmaankin maininnut, että he ovat lakto-ovo-vegetaristeja. Mutta kun ei maininnut, niin olettakaamme, että vain puhtaat kasvisruuat käyvät.

    Äänestä

  • Kyllä molemmat käyttävät myös maitotuotteita.Munat ja juustot ovat aivan OK. Eivät ole vegaaneja.

    Kaverit eivät juuri taida itse kokkailla paljoa, ja einekset taitavat kuulua heidän ruokavalioon aika pitkälti.

    Molemmat ovat muusikkoja, ja ovatkin saaneet levytyssopimuksen aivan hiljattain.

    Äänestä

  • Villettäjä kirjoitti:

    Kyllä molemmat käyttävät myös maitotuotteita.Munat ja juustot ovat aivan OK. Eivät ole vegaaneja.

    Kaverit eivät juuri taida itse kokkailla paljoa, ja einekset taitavat kuulua heidän ruokavalioon aika pitkälti.

    Molemmat ovat muusikkoja, ja ovatkin saaneet levytyssopimuksen aivan hiljattain.

    Ei se tee vegetaristista vegaania, ettei syö munia ja juustoja (maitotuotteita). Näin vain selvennyksenä. Eli olen minäkin samaa mieltä, että kun sanotaan vegetaristi tai kasvissyöjä, ei mitenkään voi olettaa, että hekilö käyttäisi munia ja maitotuotteita. Ei sittenkään, vaikka arkikielessä saatetaan jopa kalan ja kanan syöjiä kutsua vegetaristeiksi.

    Äänestä

Minkä takia kasvissyöjiä pitäisi paapoa ja passata heidän tullessa kylään?
Yleensä kun tullaan kylään tai vaikka vieraaseen kulttuuriin, syödään sitä mitä on tarjolla ja se mitä ei voi syödä, jätetään syömättä.

Eihän myös lihaa ja kalaa ravintonaan käyttävät mene vegetaristien kotiin ja vaadi että heidän täytyy saada siellä lihaa! Mieti vähän! Miksi annat kasvissyöjien vaatia sinulta rehuja?
Talo elää tavallaan ja vieraat noudattavat niitä tapoja!!!

Äänestä
  • Siis minähän tässä olen ihan omasta kokkaamisen ilosta tekemässä kavereilleni päivällisen.He eivät ikinä pyytäneet mitään, eivätkä edes tiedä suunnitelmistani. Ja kun kaverit syövät kasvisruokaa, niin sitten kokkaan kasvisruokaa. Samalla saan tilaisuuden kokeilla taitojani kasviruuan valmistuksessa.

    He eivät myöskään ole tulossa kylään, vaan minä menen heidän luokseen, "heitän heidät ulos kotoaan", ja käyn kokkaamaan.

    Ja jos en aivan väärin tulkitse, niin vaistoan sinun puolestasi jokinlaista antipatiaa vegetaristeja kohtaan(korjaa jos olen väärässä). Minä taas en ymmärrä sitä, vaikka olenkin kanssasi samaa mieltä siitä, että kylään tullessa syödään mitä tarjotaan. Maassa maan tavalla, siksi juuri sambiassa ollessani söinkin mm.toukkia... ;) Ne muuten oli ihan hyviä :)Vähän kuin kanaa..

    Äänestä

  • Ystävyyssuhteissa, ja elämässä yleensäkin, toivottavasti, voi vallita keskinäinen kunnoitus ja toisten huomioon ottaminen sillä tavalla, että vieraalle halutaan laittaa sitä ruokaa, mistä hän pitää. Se voi toimia niin, että vegetaristi hankkii sekasyöjälle lihaa tai kalaa. Ja se voi toimia niin, että sekasyöjä laittaa pelkkää kasvisruokaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan: huolella pestyt paistinpannut ja kattilat, kaikkien käytettyjen aineiden öljyistä alkaen, tarkistus, ettei eläintuotteita edes livahda ruokaan. Sen hän tekee, koska kunnioittaa ystävänsä vakaumusta. Hän myöskin ymmärtää sen, että vegetaristin voi olla paljon vaikeampaa tarjota hänelle vastavuoroisesti lihaa tai kalaa kuin hänen kasviksia. Hän siis ei loukkaannu siitä, vaikka vegetaristin luona käydessään saisikin tofua, seitanlihaa, linssipihvejä, soijasuikaleita tai muita lihalta näyttäviä ja maistuvia maistuvia ruokia tai sitten perinteisempää kasvisruokaa. Tosi ystävä ja huomaavainen ihminen voi tappelematta ja selittelemättä ymmärtää tällaiset asiat. Sinun kaltaisesi ihminen taas, ihminen, jolla heti sanan kasvissyöjä kuultuaan, nousee niskakarvat pystyyn ja kädet puristuvat nyrkkiin, enpä usko, että noista lähtökohdista ystävyys kasvissyöjän kanssa voi edes syntyä tai kehittyä. Valitettavasti sellaisiakin ihmisiä on, monella kasvissyöjällä entisten ystävien tai sukulaisten joukossa. Heihin ei tietystikään tule pidättyä yhteyttä, mitäpä sitä kiusaamaan toista tai itseään menemällä samaan ruokapöytään.

    Äänestä

  • joista et ehkä ole kuullut kirjoitti:

    Ystävyyssuhteissa, ja elämässä yleensäkin, toivottavasti, voi vallita keskinäinen kunnoitus ja toisten huomioon ottaminen sillä tavalla, että vieraalle halutaan laittaa sitä ruokaa, mistä hän pitää. Se voi toimia niin, että vegetaristi hankkii sekasyöjälle lihaa tai kalaa. Ja se voi toimia niin, että sekasyöjä laittaa pelkkää kasvisruokaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan: huolella pestyt paistinpannut ja kattilat, kaikkien käytettyjen aineiden öljyistä alkaen, tarkistus, ettei eläintuotteita edes livahda ruokaan. Sen hän tekee, koska kunnioittaa ystävänsä vakaumusta. Hän myöskin ymmärtää sen, että vegetaristin voi olla paljon vaikeampaa tarjota hänelle vastavuoroisesti lihaa tai kalaa kuin hänen kasviksia. Hän siis ei loukkaannu siitä, vaikka vegetaristin luona käydessään saisikin tofua, seitanlihaa, linssipihvejä, soijasuikaleita tai muita lihalta näyttäviä ja maistuvia maistuvia ruokia tai sitten perinteisempää kasvisruokaa. Tosi ystävä ja huomaavainen ihminen voi tappelematta ja selittelemättä ymmärtää tällaiset asiat. Sinun kaltaisesi ihminen taas, ihminen, jolla heti sanan kasvissyöjä kuultuaan, nousee niskakarvat pystyyn ja kädet puristuvat nyrkkiin, enpä usko, että noista lähtökohdista ystävyys kasvissyöjän kanssa voi edes syntyä tai kehittyä. Valitettavasti sellaisiakin ihmisiä on, monella kasvissyöjällä entisten ystävien tai sukulaisten joukossa. Heihin ei tietystikään tule pidättyä yhteyttä, mitäpä sitä kiusaamaan toista tai itseään menemällä samaan ruokapöytään.

    Laitan ruokaa pelkästä intohimosta kokkausta kohtaan ja osin työni puolesta. Suvussa on myös
    muiden maiden kansalaisia, joten kasvisten käyttö on paljon peruna-porkkanalinjaa laajempi.
    Oikein nautin siitä että SAAN toteuttaa etnisen
    joulumenun siskolleni, kutsua saksalaisen äitipuoleni syömään tai tehdä ruokaa työtoverille tai kummitytölle jotka ovat allergisia hyvin monelle ruoka-aineelle.
    Siinä on haasteta ja kehittyy kun kuulee sanat
    kiitos, tämäpä oli hyvää.

    Eipä kävisi pienessä mielessäkään läjäyttää
    pihviä kummityttöni eteen ja sanoa syö tämä, muuta ei ole.
    Samalla vosinkin sitten tilata ambulanssin, lihansyönti pahentaa nyt jo erittäin vaikeaa
    basilaarimigreeniä.

    Kasvissyöjät eivät ole sitä nimittäin aina omasta vapaasta tahdostaan, vaan kaikki eivät
    vaan voi syödä lihaa terveydellisistä syistä.

    Ja nyt sitten se joka alkaa kinaamaan migreenin aiheuttajista- liha on kyllä, samoin muu raskas ruoka.

    Mutta sitä suuremalla syyllä- sille pikku neitoselle väännän vaikka porkkanasta rusetteja jos ne maistuu :o)

    Ihan hyvä muistaa tosiaankin tämä, että saattaa olla myös fyysisiä allergioita. Eikä myöskään henkistä puolta sovi väheksyä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei ole pientä se henkinen paha olo, joskus suorastaan masennus, sen jälkeen kun kasvissyöjänä on tullut huijatuksi, joko tarkoituksella tai tahattomasti, syömään lihaa tai kalaa, tai jos on joutunut tekemään niin kohteliaisuudesta (silloin kun oli nuori ja epävarma, enää en syö kohteliaisuudesta).

    Ja ihan ystävällisesti aloittajalla. Ajatuksesi on kaunis ja heijastaa sitä, että todella välität ystävistäsi. Mutta jottei tulisi yllätyksiä, sinun olisi varmaan hyvä tietää, että tällaisista yllätyskokkauksista tms. saattaa monella kasvissyöjällä olla traumaattisia kokemuksia, joten älä pelästy, jos ystäväsi eivät ilahdukaan yllätyksestäsi. Heillä saattaa vain olla kokemuksia siitä, miten joku hyvän tahtoinen, mutta riittämättömillä tiedoilla varustettu ihminen on kokannut heille kasvisruokaa ja sitten on paljastunut, että jälkiruuassa onkin ollut liivatetta ja siinä kaupasta ostetussa pastakastikkeessakin oli kanalientä. Ja hyvä esimerkkihän on tuossa ylempänäkin, jossa joku oli ujuttanut kasvisreseptiin kanalientä. Itse muistan, kuinka emäntä höyrytti minulle sekavihanneksia toiveeni mukaan. Hän toi ne tarjolle kulhossa. Ne maistuivat hieman rasvaisilta ja kupin pohjalla killuikin kellertävää rasvaa. Piti siinä sitten ruokaa kehuskellen "pyytää reseptiä" (hyvä keino selvittää, miten ruoka on tehty). Emäntä sitten kertoi, että hän aina panee nokareen voita keitettyjen tai höyrytettyjen vihannesten päälle. Minä en käytä voita enkä muita maitotuotteita, ja mitäpä, jos siinä olisi ollut pahasta maitoallergiasta tai laktoosi-intoleranssista kärsivä.

    Meillä muuten on vegeystävien kanssa tapana, kun kokkailemme toisillemme tai yhdessä, laittaa jopa paperille lista aineista, joita olemme käyttäneet. Se nyt on lähinnä opiksi itsellemme kun usein syödessämme keskustelemme ruuasta ja siitä, mistä mitäkin ravintoainetta saa. Tosin on kyllä tällä tavalla myös löynyt valmisruokia, joita olemme pitäneet itsellemme sopivina, mutta joista joku on sitten löytänyt kyseenalaisen ainesosan.

    Olen tuossa samoilla linjoilla kun eräs yllä, ettei pidä olettaa, että itseään kasvissyöjäksi tai vegetaristiksi kutsuva automaattisesti käyttäisi munia ja maitotuotteita tai ettei hän välittäisi siitä, onko ruuassa liivatetta vai ei. Monet kasvissyöjät eivät ole täysin vegaaneja, vaikkeivät juuri mitään eläinperäistä käytäkään, ja monet eivät kutsu itseään vegaaneiksi vaikka ruokavalioltaan ja muilta elämäntavoiltaan sitä ovat. Usein nimittäin olen törmännyt siihen, että juustoista tai kahvimaidosta kieltäytyessäni tulee kommentti "et kai sä nyt mikään vegaani oo!"

    Äänestä

  • mutta hyvä muistaa kirjoitti:

    Niin sen kanaliemen, mun piti muuttaa se kasvisliemeksi van nopeasti näpytellessä se jäi tekemättä. pahoittelen.

    niin tuo vegetarismi tuntuu kyllä olevan aika laaja käsite, jotkut kutsuu itseänsä vegaaneiksi
    mutta käyttävät sitten kylä silloi tällöin kalaa
    ja lihaakin. Kukin taaplaa tyylillään.

    Alkuperäisen idis on OK, mutta kannattaisi vähän utsia etukäteen etä mitkä tuotteet heille sitten
    loppupeleissä käy, niin ei tule (negatiivisia) ylläreitä. Ja se että onko niitä allergioita...

    Esim mun työkaverin keliakia on niin paha että kaikki hänelle tehtävät tuotteet pitää tehdä tarkasti eri välineillä kun muiden, ettei ole mitään jäämiä viljatuotteista.

    Pikkuveli meinasi vauvaiässä kuolla keliakiaan,
    ennenkuin saatiin selville mikä häntä vaivaa.

    Mutta se kokkaus tuttaville on idiksenä tosi hieno, minä en panisi yhtää pahakseni moista
    yllätystä. Sen verran paljon joutuu itse huiskimaan hellan ääressä että oisi tosi luksusta
    päästä välillä ihan valmiiseen pöytään ja vieläpä niin että ruuanlaittoajaksi pääisisi
    itse siitä pakosalle. Muutenhan sitä oisi koko
    aja neuvomassa miten homma tapahtuu... hih...

    Äänestä

  • porkkanpää kirjoitti:

    "niin tuo vegetarismi tuntuu kyllä olevan aika laaja käsite, jotkut kutsuu itseänsä vegaaneiksi
    mutta käyttävät sitten kylä silloi tällöin kalaa
    ja lihaakin. Kukin taaplaa tyylillään."

    Ne taisivat olla näitä kuuluisia karnivegaaneja :D

    Äänestä

  • aivosi?

    Vähennä eläinproteiinien saantia...

    Äänestä

  • joista et ehkä ole kuullut kirjoitti:

    Ystävyyssuhteissa, ja elämässä yleensäkin, toivottavasti, voi vallita keskinäinen kunnoitus ja toisten huomioon ottaminen sillä tavalla, että vieraalle halutaan laittaa sitä ruokaa, mistä hän pitää. Se voi toimia niin, että vegetaristi hankkii sekasyöjälle lihaa tai kalaa. Ja se voi toimia niin, että sekasyöjä laittaa pelkkää kasvisruokaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan: huolella pestyt paistinpannut ja kattilat, kaikkien käytettyjen aineiden öljyistä alkaen, tarkistus, ettei eläintuotteita edes livahda ruokaan. Sen hän tekee, koska kunnioittaa ystävänsä vakaumusta. Hän myöskin ymmärtää sen, että vegetaristin voi olla paljon vaikeampaa tarjota hänelle vastavuoroisesti lihaa tai kalaa kuin hänen kasviksia. Hän siis ei loukkaannu siitä, vaikka vegetaristin luona käydessään saisikin tofua, seitanlihaa, linssipihvejä, soijasuikaleita tai muita lihalta näyttäviä ja maistuvia maistuvia ruokia tai sitten perinteisempää kasvisruokaa. Tosi ystävä ja huomaavainen ihminen voi tappelematta ja selittelemättä ymmärtää tällaiset asiat. Sinun kaltaisesi ihminen taas, ihminen, jolla heti sanan kasvissyöjä kuultuaan, nousee niskakarvat pystyyn ja kädet puristuvat nyrkkiin, enpä usko, että noista lähtökohdista ystävyys kasvissyöjän kanssa voi edes syntyä tai kehittyä. Valitettavasti sellaisiakin ihmisiä on, monella kasvissyöjällä entisten ystävien tai sukulaisten joukossa. Heihin ei tietystikään tule pidättyä yhteyttä, mitäpä sitä kiusaamaan toista tai itseään menemällä samaan ruokapöytään.

    "Hän myöskin ymmärtää sen, että vegetaristin voi olla paljon vaikeampaa tarjota hänelle vastavuoroisesti lihaa tai kalaa kuin hänen kasviksia. Hän siis ei loukkaannu siitä, vaikka vegetaristin luona käydessään saisikin tofua, seitanlihaa, linssipihvejä, soijasuikaleita tai muita lihalta näyttäviä ja maistuvia maistuvia ruokia tai sitten perinteisempää kasvisruokaa. "

    Niin nyyh, on se niin kauheaa kun eläimiä kuolee yhden pihvin takii niin kauheesti ja mä en voi niiq syödä kuollutta eläintä koska oon sit murhaaja!!!typerää sanon minä. Tässä teille factaa: ne eläimet tapettais kumminkin söit niitä tai et. kasvissyönnistä ei oo mitään hyötyä koskaan eikä tuu olemaankaan. Itse en onneksi tunne ketään kasvis syöjää, mutta jos tuntisin kutsuisin sen päivälliselle ja ujuttaisin ruokaan lihaa. ;;DD

    Äänestä

  • urea sinun kirjoitti:

    aivosi?

    Vähennä eläinproteiinien saantia...

    Itelläs on jotain rehuja päässä, eikä mitään muuta, paitsi ehkä likaiset hamppu rastat!! Hyi ootte niin epäsiistejäkin kaikki kasvissyöjät!!111 liha on kuules hyvää vaikka toki tiedätkin sen. söisit sinäkin sitä etkä pelleilis koska se pelleily ei hyödytä mitään!! Ihminen on lihan syöjä!

    Äänestä

  • Lihansyöjätär69 kirjoitti:

    "Itse en onneksi tunne ketään kasvis syöjää, mutta jos tuntisin kutsuisin sen päivälliselle ja ujuttaisin ruokaan lihaa. ;;DD "

    Ja nyt on sitten kaikilla hauskaa, ja kaikki metsästysseuran ukot taputtavat sinulle karvaisia käsiään. Ehkä sinun, kultaseni, todellakin on parasta pysytelläkin erossa kasvissyöjistä ihan oman henkisen tasapainosi ja turvallisuutesi takia. Joten pysy myös poissa täältä kasvissyöjäpalstalta. Me epäsiistit kettutytöt ja ituhippirastat hamppusandaaleissamme kun haisemmekin niin pahalle ja meistä voi saada pisaratartunnan jopa näin netin yli. Toki voit jatkaa noita lihanujutusfantasioitasi ihan yksinäsi.

    Äänestä

  • Lihansyöjätär69 kirjoitti:

    Itelläs on jotain rehuja päässä, eikä mitään muuta, paitsi ehkä likaiset hamppu rastat!! Hyi ootte niin epäsiistejäkin kaikki kasvissyöjät!!111 liha on kuules hyvää vaikka toki tiedätkin sen. söisit sinäkin sitä etkä pelleilis koska se pelleily ei hyödytä mitään!! Ihminen on lihan syöjä!

    Kyllä myönnän, että liha on hyvää, ja minun tekee sitä mieli. Oma lihani on hyvää minun omien luitteni ympärillä ja haluan antaa myös toisten, karvaiset ja höyheneiset ystäväni mukaan lukien, myös pitää oman lihansa oman luittensa ympärillä. Ne tarvitsevat sitä. Ja jos ei sillä lihan himo lähde, niin sitten menen vegaanipoikaystäväni kanssa kuusysiin ja nautin kunnon nakkiaterian valkokastikkeella höystettynä. Maistuis varmaan sullekin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Villettäjä kirjoitti:

Rehellisesti erittäin hyvää päivää kaikille kasvisruuan ystäville, ja erityisesti kasvisruuan asiantuntijoille...(yritän olla poikkeuksellisen ystävällinen, jotta saan teiltä apua ;) ) heh...

Sain idean jota joku voipi pitää kummallisena. Rakastan ruuan laittoa (kuten varmasti moni täällä), ja päätin kokata parille vegetaristi kaverille yllätys päivällisen. Ongelmana on vain se, että olen itse lihansyöjä, enkä ole juuri koskaan tehnyt puhtaasti vegetaristiruokaa. Salaattiinkin kuuluu aina kana tai äyriäiset. Omassa menyyssäni pääruokaan kuuluu aina eläinproteiini, joten olen tosi aloittelija kasvisruuan suhteen.

Eli nyt pyytäisin teiltä apua kasvisruokareseptien suhteen. Tahtoisin kokata ystävilleni jotain perinteisistä kasvispihveistä poikkeavaa. Kasvisruokaa jota nyt ei aivan joka päivä tule syötyä, vaikka vegetaristi olisikin. Olen valmis sijoittamaan siihen hieman rahaakin, joten älkää arastelko ehdottaa hieman kalliimpiakin raaka-aineita.
Koska olen aloittelija kasvisruuan suhteen, niin ideaalisia olisi reseptit jotka eivät mene helposti pieleen, mutta olisivat kuitenkin maukkaita, ja hieman arkiruokia erikoisempia. Aion tehdä alku-, pää- ja jälkiruuat(luultavasti jälkiruuaksi teen vain creme bruleen), sekä tarjota ruokaan sopivaa viiniä.

Aion myös kokeilla ruokia kotona, ennen kuin valmistan sen kavereilleni.

Kiitän teitä kaikkia jo valmiiksi! KIITOS! :)

p.s. Vaikka olenkin lihansyöjä, niin arvostan kyllä kovasti kaikkia aatteesta kasviruuan syöjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu