Ciao!
Olen lukion ekalla oleva tyttönen täält helsingistä ja mua vituttaa painia tämän saman asian kanssa vuodesta toiseen.
En vain osaa päättää/löytää omaa itseäni, sitä aitoa, joka ylitsevuotaisi vapaaasti minusta. :D
Mulla on aika rohkea ja vahva tyyli (ei mikään punk, emo, yms..: Luokittelematon), tässä asiassa olen löytänyt itseni, tiedän tasan tarkkaan ,mistä pidän ja mistä en.
Tähän se sit jääkin näin karkeasti ottaen.
Olen aivan yltiopäisen kova vartaamaan itseäni muihin, ja se tietenkin kuluttaa minua saaden ajatukseni solmuun, tiukkaan sellaiseen.
Voin kuitenkin sanoa, vaikken tiedä identiteettiäni, että olen humoristinen, vilkas ja pohdiskeleva.
En vain tiedä nykyään tilanteissa, miten olisin.
Katson muilta mallia, ja aattelen, et hei tollanen haluan olla minäkin, omalla leimallani maustettuna. Sittten taas on joku toinen, joka käyttäytyy vähän eri lailla ,ja ajattelen että TÄMÄ on se oikea , siistein tapa olla/käyttäytä.
ELi, kelaan mitä MUUT ajattelevat, vaikka tiedän, et pitäis tehä niinkuin itse parhaakseen näkee, mutta ku en TIEDÄ, mikä se olisi AAARGHhhG.
Toisin sanoen, itsevarmuuteni puutteen takia mä olen hukannut itseäni, joka sit heijastuu koulumenestyksessä, hiljaisuuddessa tai päinvastoin turhan pölpöttämisessä. Tämän takia olen myös hyvin saamaton, pakenen todellisuuutta, velvollisuuksia, töitä, harrastuksiakin, joita rakastan.
Monta monta ihmistä ja tilannetta mennnyt metsään tälllaisen itsevarmuuttomuuden takia. Tuon asian yli mun on tosi vaikeeta päästä, on niin vaikeaa myöntää menettäneensä asioita oman NÖSSÖN käytöksen takia VITTU.
OOn niiiin kyllästyny elämään varoivaisesti,stressaantuneena ja ei-kosketuksissa omaan sieluunsa.
Jos teillä on jotain mielestänne hyviä neuvoja, antakaa palaa =)
Olen lukion ekalla oleva tyttönen täält helsingistä ja mua vituttaa painia tämän saman asian kanssa vuodesta toiseen.
En vain osaa päättää/löytää omaa itseäni, sitä aitoa, joka ylitsevuotaisi vapaaasti minusta. :D
Mulla on aika rohkea ja vahva tyyli (ei mikään punk, emo, yms..: Luokittelematon), tässä asiassa olen löytänyt itseni, tiedän tasan tarkkaan ,mistä pidän ja mistä en.
Tähän se sit jääkin näin karkeasti ottaen.
Olen aivan yltiopäisen kova vartaamaan itseäni muihin, ja se tietenkin kuluttaa minua saaden ajatukseni solmuun, tiukkaan sellaiseen.
Voin kuitenkin sanoa, vaikken tiedä identiteettiäni, että olen humoristinen, vilkas ja pohdiskeleva.
En vain tiedä nykyään tilanteissa, miten olisin.
Katson muilta mallia, ja aattelen, et hei tollanen haluan olla minäkin, omalla leimallani maustettuna. Sittten taas on joku toinen, joka käyttäytyy vähän eri lailla ,ja ajattelen että TÄMÄ on se oikea , siistein tapa olla/käyttäytä.
ELi, kelaan mitä MUUT ajattelevat, vaikka tiedän, et pitäis tehä niinkuin itse parhaakseen näkee, mutta ku en TIEDÄ, mikä se olisi AAARGHhhG.
Toisin sanoen, itsevarmuuteni puutteen takia mä olen hukannut itseäni, joka sit heijastuu koulumenestyksessä, hiljaisuuddessa tai päinvastoin turhan pölpöttämisessä. Tämän takia olen myös hyvin saamaton, pakenen todellisuuutta, velvollisuuksia, töitä, harrastuksiakin, joita rakastan.
Monta monta ihmistä ja tilannetta mennnyt metsään tälllaisen itsevarmuuttomuuden takia. Tuon asian yli mun on tosi vaikeeta päästä, on niin vaikeaa myöntää menettäneensä asioita oman NÖSSÖN käytöksen takia VITTU.
OOn niiiin kyllästyny elämään varoivaisesti,stressaantuneena ja ei-kosketuksissa omaan sieluunsa.
Jos teillä on jotain mielestänne hyviä neuvoja, antakaa palaa =)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa ihan hyvältä kaikinpuolin, jos ymmärsin oikein. Monia kaltaisiasi on tulkittu neurologisesti poikkeaviksi ja tuossa tilanteessa kaikki, mitä sanot, on merkityksetöntä. Sinusta tulee laitosrotta, jonka elämä tuhlataan noitatohtoriteripioilla ja kaikenlaisella pseudotieteellä.
Sinä olet selvästi ajatellut omaa tilannettasi ja koittanut ymmärtää itseäsi. Tuo kertoo kaiken tarvittava: sinulla menee oikeasti hyvin ja olet mieleltäsi valoinen.
On monia kaltaisiasi, joiden kaikki tuntemukset selitetään neurologisilla syillä... he eivät koskaan saa tietää, miksi toimivat niin, kuin toimivat, eivätkä he koskaan käsitä omia tunteitaan. Sellaisessa tilanteessa ihmisellä on ongelmia.
Älä sinä ala kuvittelemaan, että sinulla olisi jokin ongelma... ei tuolla itsetutkiskelulla ihmiselle ongelmia tule ja jos tulee, olet velvollinen syyttämään siitä läheisiäsi.
Ihmisillä on samanlaisia ajatuksia 99 prosenttisesti. Mitä sitten ikinä kuvitteletkin, niin kuvittelevat myöskin kaikki muutkin ihmiset. Toiset vain sopeutuvat(näyttelevät) yhteisiin näkyviin muotteihin ja saavat näyttämään itsensä sellaiselta miltä kaikki ihmiset kuvittelevat ihmisen olevan. Käverukset eivät halua lähteä baariin, mutta lähdettävä on, koska kuvittelevat samanlaisia seurauksia, jos eivät lähde baariin. Toisin sanoen yhteiskunta on luonnut ihmiset elämään samanlaista elämää, jotta ihmiset tulisivat toimeen keskenään.
Älä hätäile. Pohdiskele vaan, mutta anna itsellesi aikaa ja anna kaiken kummuta itsestäsi. Vaikka vertailet itseäsi muihin, niin ota joskus takapakkia vertailulle, jos pystyt. Voit "peilailla" itseäsi muiden kautta ja löytää itsestäsi huomaamatta lisää asioita.
Olin itse samanlainen sinun iässäsi ja vaikka olen jo 23- vuotias niin silti joskus huomaan tutkiskelevani itseäni edelleen. Mutta ajan kanssa rauhoitut kyllä. Itse muutin kaupungista maalle löytääkseni itseni, mutta kyllä se "minä" seurasi muutossa perässä.
Tutkiskele itseäsi, mutta älä ota asiasta stressiä. Kyllä kaikki selkenee ajallaan. Ja mitä tulee niihin toisten ihmisten mielipiteisiin: Kaikkia et voi miellyttää. Kyllä toisten mielipiteet kuuluvat/näkyvät, jos ne on tarpeeksi tärkeitä. Kannattaa muistaa, että on todennäiköistä, että muut sinun ikäisesi ihmiset pohtivat ihan samaa kuin sinä: "mitä ne minusta ajattelee?."
Toivottavasti omasta kokemuksestani on sinulle jotain hyötyä.
Voi voi! Olen 53v. VANHA ja mulla on samat ongelmat! En voi auttaa sua enkä itseäni. Huh huh! Voiko olla pahempaa?
Sanoisinpa että olet hyvin nuori vielä. Luulen että hyvin monet ihmiset kärsivät samoista asioista. Varsinkin jos ovat yhtään taipuvaisia epävarmuuteen. Eikös tuo ole juuri sitä ikää, kun etsitään itseä? Siis tämä on ihan psykologinen fakta, että itsensä etsiminen kuuluu tiettyyn ikävaiheeseen. Joten olet varmaan ihan normaali!
Itse olen ollut vähän samanlainen. Miettinyt ja pohtinut, minkälainen haluaisin olla. Nähnyt lähes jokaisen ihmisen itseäni parempana ja viehättävämpänä. Lukio ja y-astekin oli aikaa, jolloin pidin itseäni mm. ihan rumana ja friikkinä.
Nyt lähes 25-vuotiaana olen mielestäni jonkinlaisessa tasapainossa. Minulla on jonkinlainen mielikuva siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Ymmärrän heikkouksiani ja osaan nähdä myös hyvää. Riittää että olen minä.¨
Muuta eivät ole minua parempia, enkä minä muita.
Usein tietyt asiat selviävät vasta kokeilun myötä. On ihan normaalia kokeilla erilaisia tapoja toimia.
Tsemppiä!