Comedy centralin Daily show:n Jon Stewart juttelee kirjan tekijän kanssa Robotiikasta sodassa, sotilaallisissa tehtävissä ym. , kevyeen tyyliinsä:
http://www.thedailyshow.com/video/index.jhtml?videoId=217010&title=p.w.-singer
Tuo kirja voisi olla hyvä hankkia. Ja antaa lahjaksi esimerkiksi Suomen poliitikoille ja puolustusministeriön virkamiehille. Toivottavasti hesari tekee kirja-arvostelun siitä ja mainitsee tiedesivuilla.
Robotiikasta (kevyesti)
15
725
Vastaukset
- 60 luvulla
Neukkujen Kuurobotti, joka haki 60 luvulla Kuusta koepalan, on robotiikan historian merkittävin saavutus vielä nykyäänkin.
Neukkujen Kuurobotti oli hyvin "älykäs" koska reaaliaikannen ohjaus Kuun läheisyydessä oli mahdotonta, esim, juuri laskeutumishetkellä.
Robotti teki tärkeät "havainnot" ympäristöstään omilla asiteillaan, näitä aisteja oli, Kuutunnistin, Maatunnistin, Aurinkotunnistin, tähtitunnistin ja nämä olivat tietysti kehittyneitä kameroita joita ohjasi robotin supertietokone, koko homma pelaa vain jos tietää joka hetki aivan "tarkalleen" missä ollaan, minne ollaan menossa ja mikä on robotin asento suhteessa ympäristöön.- ihan veteliä
60-luvullako oli sellainen supertietokone neukuilla, ettei sen saavutuksia ole vieläkään lyöty? Muuta kommari sinne unelmies kotimaahan.
Kai se neukkujen robotti sentään sua älykkäämpi oli. - 60 luvulla
ihan veteliä kirjoitti:
60-luvullako oli sellainen supertietokone neukuilla, ettei sen saavutuksia ole vieläkään lyöty? Muuta kommari sinne unelmies kotimaahan.
Kai se neukkujen robotti sentään sua älykkäämpi oli.etkö ymmärtänyt satiiria! en tietenkään usko että neukuilla oli sellainen superkone, eikä Usakaan käynyty Kuussa, eikä Usa edes kieltänyt neukkujen superobotin olemassaoloa, maailma ja politiikkaa on vähän ihmeellisempää kuin moni luulee;=)
- Näyttää
60 luvulla kirjoitti:
etkö ymmärtänyt satiiria! en tietenkään usko että neukuilla oli sellainen superkone, eikä Usakaan käynyty Kuussa, eikä Usa edes kieltänyt neukkujen superobotin olemassaoloa, maailma ja politiikkaa on vähän ihmeellisempää kuin moni luulee;=)
Olevan joillakin. Jos et vielä ole uskossa, niin kannattaa kokeilla. Sitten voit vain uskoa eikä tarvitse tietää.
- tämä oli näitä...
60 luvulla kirjoitti:
etkö ymmärtänyt satiiria! en tietenkään usko että neukuilla oli sellainen superkone, eikä Usakaan käynyty Kuussa, eikä Usa edes kieltänyt neukkujen superobotin olemassaoloa, maailma ja politiikkaa on vähän ihmeellisempää kuin moni luulee;=)
Olinpas tyhmä. En tosiaan ymmärtänyt, koska teksti oli mielestäni joka tapauksessa vajaa.
Siis, mielestäsi neukkujen robotin on ilman muuta täytynyt olla ihmishahmoinen tmv. kahdella tai vaikkapa kolmella jalalla kävelevä otus, joka tarvitsee tasapainoaistin? Entäpä yksinkertaisesti kauha laskeutumismodulin kyljessä? Eikös sitä olisi 60-luvulla kutsuttu robotiksi?
Itseänikin jossain vaiheessa kiinnosti tuo hoax kuulentojen kuvitteellisuudesta ja tutkin asiaa omalla tavallani. Totesin, ettei yhdessäkään väitteessä, joita on kuulentojen todellisuuden kumoamiseksi esitetty, ole kantavuutta.
Voisit perehtyä itsekin asiaan avoimella mielellä, se siis tarkoittaa, ettet ole päättänyt lopputulosta edeltävästi.
Esimerkkinä mainittakoon väitetyn, ettei kuussa otetuissa kuvissa näy tähtiä, joten ne eivät voi olla todellisia. Jos nyt oikeasti tutkitaan noita kuvia, voidaan todeta, että näkyy kyllä. Tarvitsee vain avata kuvat jollain kuvankäsittelyohjelmalla ja säätää valkotasapainoa. Johan näkyy tähdet.
Ja kun todella pidetään mielessä tunnetut fysiikan lainalaisuudet, kaikki muutkin vastaväitteet kumoutuvat. Se ympäristö siellä ei vaan ole maankaltainen ja jos oikeasti huomioit tämän, tulee hieman vaikeaksi kieltää todisteita.
Mutta kukin tavallaan, jos tämä on sinulle uskonasia, pidä toki uskosi. Samoin suhtaudun muihinkin uskovaisiin. Itse olen agnostinen ateisti. (KVG) - rbrtwrbtwtr
tämä oli näitä... kirjoitti:
Olinpas tyhmä. En tosiaan ymmärtänyt, koska teksti oli mielestäni joka tapauksessa vajaa.
Siis, mielestäsi neukkujen robotin on ilman muuta täytynyt olla ihmishahmoinen tmv. kahdella tai vaikkapa kolmella jalalla kävelevä otus, joka tarvitsee tasapainoaistin? Entäpä yksinkertaisesti kauha laskeutumismodulin kyljessä? Eikös sitä olisi 60-luvulla kutsuttu robotiksi?
Itseänikin jossain vaiheessa kiinnosti tuo hoax kuulentojen kuvitteellisuudesta ja tutkin asiaa omalla tavallani. Totesin, ettei yhdessäkään väitteessä, joita on kuulentojen todellisuuden kumoamiseksi esitetty, ole kantavuutta.
Voisit perehtyä itsekin asiaan avoimella mielellä, se siis tarkoittaa, ettet ole päättänyt lopputulosta edeltävästi.
Esimerkkinä mainittakoon väitetyn, ettei kuussa otetuissa kuvissa näy tähtiä, joten ne eivät voi olla todellisia. Jos nyt oikeasti tutkitaan noita kuvia, voidaan todeta, että näkyy kyllä. Tarvitsee vain avata kuvat jollain kuvankäsittelyohjelmalla ja säätää valkotasapainoa. Johan näkyy tähdet.
Ja kun todella pidetään mielessä tunnetut fysiikan lainalaisuudet, kaikki muutkin vastaväitteet kumoutuvat. Se ympäristö siellä ei vaan ole maankaltainen ja jos oikeasti huomioit tämän, tulee hieman vaikeaksi kieltää todisteita.
Mutta kukin tavallaan, jos tämä on sinulle uskonasia, pidä toki uskosi. Samoin suhtaudun muihinkin uskovaisiin. Itse olen agnostinen ateisti. (KVG)Muuten viestisi oli asiaa, mutta Kuussa kirkkaassa auringonpaisteessa otetuissa valokuvissa ei todellakaan näy tähtiä. Kirkkainkaan tähti ei valota yhtään mitään epäherkälle filmille pienellä aukolla ja lyhyellä valotusajalla.
Kuussa otettuja kuvia vaalentamalla saat esille vain roskia filmeissä / kuvissa tai skannerin kohinaa.
Asia on helppo testata itsekin. Mene tähtikirkkaana yönä ulos, laita kameraasi aurinkoisen maiseman asetukset, eli filmin/kennon herkkyys noin 100-200, aukko noin F/8 ja valotusaika noin 1/200 S, ja yritä ottaa kuvia tähdistä. Ei onnistu ei.
Aivan sama pätee kaikkiin muihinkin avaruudessa eli esimerkiksi Maan kiertoradalla otettuihin valokuviin. Jos kuvassa näkyy mikä tahansa auringon valaisema kohde ilman rajua ylivalotusta, ei siinä näy yhtäkään tähteä.
(Eikä sitten tarvi turhaan huomautella, että myös Aurinko on tähti.) - itsekin
rbrtwrbtwtr kirjoitti:
Muuten viestisi oli asiaa, mutta Kuussa kirkkaassa auringonpaisteessa otetuissa valokuvissa ei todellakaan näy tähtiä. Kirkkainkaan tähti ei valota yhtään mitään epäherkälle filmille pienellä aukolla ja lyhyellä valotusajalla.
Kuussa otettuja kuvia vaalentamalla saat esille vain roskia filmeissä / kuvissa tai skannerin kohinaa.
Asia on helppo testata itsekin. Mene tähtikirkkaana yönä ulos, laita kameraasi aurinkoisen maiseman asetukset, eli filmin/kennon herkkyys noin 100-200, aukko noin F/8 ja valotusaika noin 1/200 S, ja yritä ottaa kuvia tähdistä. Ei onnistu ei.
Aivan sama pätee kaikkiin muihinkin avaruudessa eli esimerkiksi Maan kiertoradalla otettuihin valokuviin. Jos kuvassa näkyy mikä tahansa auringon valaisema kohde ilman rajua ylivalotusta, ei siinä näy yhtäkään tähteä.
(Eikä sitten tarvi turhaan huomautella, että myös Aurinko on tähti.)Ymmärrän kyllä tuon valotusteknisen puolen.
Silti mielestäni joissain kuvissa näkyy haaleasti tähtiä ilman käsittelyäkin.
Kokeilisitko ja kerro sitten mielipiteesi. Minusta ei ole kohinaa, eikä roskia. Kirkkaimmissa kuvissa ei tietenkään näy mitään. - wrbtwrbtw
itsekin kirjoitti:
Ymmärrän kyllä tuon valotusteknisen puolen.
Silti mielestäni joissain kuvissa näkyy haaleasti tähtiä ilman käsittelyäkin.
Kokeilisitko ja kerro sitten mielipiteesi. Minusta ei ole kohinaa, eikä roskia. Kirkkaimmissa kuvissa ei tietenkään näy mitään.Lukaisepa vaikka tuo:
http://www.hq.nasa.gov/office/pao/History/alsj/alsj-stars.html - roskia?
wrbtwrbtw kirjoitti:
Lukaisepa vaikka tuo:
http://www.hq.nasa.gov/office/pao/History/alsj/alsj-stars.htmlhttp://www.hq.nasa.gov/office/pao/History/alsj/a11/AS11-37-5456HR.jpg
Mahdollista sekin ja roskiakin on, mutta onko nuo kaikki? 60 luvulla kirjoitti:
etkö ymmärtänyt satiiria! en tietenkään usko että neukuilla oli sellainen superkone, eikä Usakaan käynyty Kuussa, eikä Usa edes kieltänyt neukkujen superobotin olemassaoloa, maailma ja politiikkaa on vähän ihmeellisempää kuin moni luulee;=)
Siis eiks nyt oo harvinaisen selvää, jo pällistelemättä jotain hemmetin kuvien yksityiskohtia, että kuussa ollaan käyty, ja kohta käydään Marsissakin.
Jos tonne taivaalle on saatu kymmeniä tietoliikennesatelliitteja, niin miks hemmetissä pitäis tehdä joku sairas salaliitto jostain kuussakäynnistä, kun yhtä hyvin sinne taivaalle saadaan ihmisiä lähetettyä kun satelliittejakin =D- 60 luvulla
tämä oli näitä... kirjoitti:
Olinpas tyhmä. En tosiaan ymmärtänyt, koska teksti oli mielestäni joka tapauksessa vajaa.
Siis, mielestäsi neukkujen robotin on ilman muuta täytynyt olla ihmishahmoinen tmv. kahdella tai vaikkapa kolmella jalalla kävelevä otus, joka tarvitsee tasapainoaistin? Entäpä yksinkertaisesti kauha laskeutumismodulin kyljessä? Eikös sitä olisi 60-luvulla kutsuttu robotiksi?
Itseänikin jossain vaiheessa kiinnosti tuo hoax kuulentojen kuvitteellisuudesta ja tutkin asiaa omalla tavallani. Totesin, ettei yhdessäkään väitteessä, joita on kuulentojen todellisuuden kumoamiseksi esitetty, ole kantavuutta.
Voisit perehtyä itsekin asiaan avoimella mielellä, se siis tarkoittaa, ettet ole päättänyt lopputulosta edeltävästi.
Esimerkkinä mainittakoon väitetyn, ettei kuussa otetuissa kuvissa näy tähtiä, joten ne eivät voi olla todellisia. Jos nyt oikeasti tutkitaan noita kuvia, voidaan todeta, että näkyy kyllä. Tarvitsee vain avata kuvat jollain kuvankäsittelyohjelmalla ja säätää valkotasapainoa. Johan näkyy tähdet.
Ja kun todella pidetään mielessä tunnetut fysiikan lainalaisuudet, kaikki muutkin vastaväitteet kumoutuvat. Se ympäristö siellä ei vaan ole maankaltainen ja jos oikeasti huomioit tämän, tulee hieman vaikeaksi kieltää todisteita.
Mutta kukin tavallaan, jos tämä on sinulle uskonasia, pidä toki uskosi. Samoin suhtaudun muihinkin uskovaisiin. Itse olen agnostinen ateisti. (KVG)Joo tähtiä tai c kirjaimia, vääriä varjoja,, heh jos olet tuolla asteella tutkimassa Kuuhuijusta en ala valistaa, voit rauhassa uskoa että Kuussa on käyty, siitä ei ole kellekään mitään haittaa.
ps, jos haluat vinkin että missä nasaKuukuvat tehtiin! niin Islanissa, tulivuorien nokeamilla hangilla, kaukana hyönteisten maailmasta:) kyllä eskimo kaikki lumet tuntee, voit muuten nähdä likaista nasaKuulavastetta tähän aikaan myös täällä suomessa, likaista lunta maanteiden varsilla:)
http://photos1.blogger.com/photoInclude/hello/48/4379/640/kuvat_10.3.2006 032.0.jpg
http://photos1.blogger.com/photoInclude/hello/48/4379/640/kuvat_23.3.2006 018.0.jpg - ole haittaa
60 luvulla kirjoitti:
Joo tähtiä tai c kirjaimia, vääriä varjoja,, heh jos olet tuolla asteella tutkimassa Kuuhuijusta en ala valistaa, voit rauhassa uskoa että Kuussa on käyty, siitä ei ole kellekään mitään haittaa.
ps, jos haluat vinkin että missä nasaKuukuvat tehtiin! niin Islanissa, tulivuorien nokeamilla hangilla, kaukana hyönteisten maailmasta:) kyllä eskimo kaikki lumet tuntee, voit muuten nähdä likaista nasaKuulavastetta tähän aikaan myös täällä suomessa, likaista lunta maanteiden varsilla:)
http://photos1.blogger.com/photoInclude/hello/48/4379/640/kuvat_10.3.2006 032.0.jpg
http://photos1.blogger.com/photoInclude/hello/48/4379/640/kuvat_23.3.2006 018.0.jpgSiitäkään, että olet kehittänyt yhden salaliittoteorian lisää tai ainakin olet uskovainen. Kyllä niitä maailmaan mahtuu. Molempia.
Oman mielenkiintoni perustana on yksinkertaisesti ollut hoax aiheesta, siinä esitetyt väittämät ja niiden tarkistus. Olen vakuuttunut, että ovat soopaa kaikki, niinkuin tuo sinunkin paskainen lumesi.
Tästä on jo melkoisesti aikaakin, kun asiaa tarkistelin. Ei se sen enempää kiinnostanut, kun totesin, mitä totesin. Peace man. - btrwrbwrbtr
60 luvulla kirjoitti:
Joo tähtiä tai c kirjaimia, vääriä varjoja,, heh jos olet tuolla asteella tutkimassa Kuuhuijusta en ala valistaa, voit rauhassa uskoa että Kuussa on käyty, siitä ei ole kellekään mitään haittaa.
ps, jos haluat vinkin että missä nasaKuukuvat tehtiin! niin Islanissa, tulivuorien nokeamilla hangilla, kaukana hyönteisten maailmasta:) kyllä eskimo kaikki lumet tuntee, voit muuten nähdä likaista nasaKuulavastetta tähän aikaan myös täällä suomessa, likaista lunta maanteiden varsilla:)
http://photos1.blogger.com/photoInclude/hello/48/4379/640/kuvat_10.3.2006 032.0.jpg
http://photos1.blogger.com/photoInclude/hello/48/4379/640/kuvat_23.3.2006 018.0.jpgTyperää ja lapsellista tuo hörhöilysi retard.
"C-kirjain" oli roska jossain kuvan paperivedoksessa, alkuperäisessä filmissä sitä ei ole.
Yhtäkään väärää varjoa en ole vielä nähnyt, vain lukuisia tyhmien huuhaa-hörhöjen vääriksi luulemia varjoja.
Tuo mielisairas lumihörhöilysi on jo jauhettu niin puhki salaliittoteoriat-palstalla, että et näköjään kehtaa edes postata sitä sinne enää, mutta ei silti tarvisi häiriköidä sen kanssa muitakaan palstoja. Ottaisit vaan ne lääkkeesi retard. - lumilavaste
btrwrbwrbtr kirjoitti:
Typerää ja lapsellista tuo hörhöilysi retard.
"C-kirjain" oli roska jossain kuvan paperivedoksessa, alkuperäisessä filmissä sitä ei ole.
Yhtäkään väärää varjoa en ole vielä nähnyt, vain lukuisia tyhmien huuhaa-hörhöjen vääriksi luulemia varjoja.
Tuo mielisairas lumihörhöilysi on jo jauhettu niin puhki salaliittoteoriat-palstalla, että et näköjään kehtaa edes postata sitä sinne enää, mutta ei silti tarvisi häiriköidä sen kanssa muitakaan palstoja. Ottaisit vaan ne lääkkeesi retard.> Tuo mielisairas lumihörhöilysi on jo jauhettu niin puhki salaliittoteoriat-palstalla<
Myönnät varmaan sen että jos haluaisi lavastaa Nasakuukuvat uudestaan niin helpon se on tehdä likaisella lumella joka suurissa pakastamoissa tai Islannissa lukuisten tulivuorien likaamilla lumikentillä, Apollo 11 ensimmäinen tehtiin suuressa pakastamossa, myöhempien aikojen Kuulentoihin haluttiin luonnollista perspektiiviä, mentiin Islantiin, simppeliä!! ja täähän on tietty mielestäs ihan hörhööö ajattelua!!:)
tosiasia on kuitenkin että joka Nassakuukuvassa läydät samoja "struktuureja" kuin näissä valokuvissa, esim, väliaineen aiheuttamaa aaltomaista muotoa lumen pintaan, ei voi muulla tavalla luonossa jäljentää luoinnollisesti.
http://photos1.blogger.com/photoInclude/hello/48/4379/640/kuvat_23.3.2006 018.0.jpg
Tämä struktuuri on joka nasakuvassa etualalla. - mitä ainetta
lumilavaste kirjoitti:
> Tuo mielisairas lumihörhöilysi on jo jauhettu niin puhki salaliittoteoriat-palstalla<
Myönnät varmaan sen että jos haluaisi lavastaa Nasakuukuvat uudestaan niin helpon se on tehdä likaisella lumella joka suurissa pakastamoissa tai Islannissa lukuisten tulivuorien likaamilla lumikentillä, Apollo 11 ensimmäinen tehtiin suuressa pakastamossa, myöhempien aikojen Kuulentoihin haluttiin luonnollista perspektiiviä, mentiin Islantiin, simppeliä!! ja täähän on tietty mielestäs ihan hörhööö ajattelua!!:)
tosiasia on kuitenkin että joka Nassakuukuvassa läydät samoja "struktuureja" kuin näissä valokuvissa, esim, väliaineen aiheuttamaa aaltomaista muotoa lumen pintaan, ei voi muulla tavalla luonossa jäljentää luoinnollisesti.
http://photos1.blogger.com/photoInclude/hello/48/4379/640/kuvat_23.3.2006 018.0.jpg
Tämä struktuuri on joka nasakuvassa etualalla.http://www.hq.nasa.gov/alsj/a11/AS11-40-5887.jpg
Kuvassa asketen jäljet kiiltää kuten latu kuutamossa, askelten ympärillä olevat "heitteet" ovat tummepia koska pinalla on luonnolinen vaaleampi "huurukerros" etualalla selvä lumen luonnollinen aalto muotoa, siis miksi kuva ei olisi sitä miltä näyttää? no eipä ole moista kuvattu aikoihin vaikka on´vermeet kehittyny melkoisesti sitten 60 luvun ja edelleenkään nasan tuomat näytteet ei ole selvittänyt Kuun alkuperää tai Kuun syntyteoriaan tullut sen enempää lisää mitä täältä saamme arvailla, hassuin on tämä teoria siitä että miksi askelet jäävät kiiltämään Kuussa, kas kun Kuuaines on niin magneettista, ai mutta tämähän olikin jo vanha juttu koska rautaa ei Kuussa ole rittävästi, aine vain niin hassusti tiivistyy sileäksi kevyen astronautin alla, kun ei ole ilmakehää, niin juuri. ja kuinka ehjänä jalanjäljestä irtoaa "kengänkuvio" kuin hiihto monosta, kyllä eskimo tietää:)
http://www.hq.nasa.gov/alsj/a11/AS11-40-5877.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750