Muistaako/tietääkö kukaan?
Vastaukset 4
- turhuudenjumala
PAPUROKKAA
Noin litrallinen härkäpapuja keitetään pehmeiksi; niistä otetaan erikseen hyvä kauhallinen; muut pavut puserretaan lihaliemeen tahi kiehuvaan veteen. Hienonnettu punasipuli ja puoli lusikallista jauhoja paahdetaan vähän voissa ja puserrettu keitto kaadetaan siihen. Ehjät pavut pannaan sekaan ja höystetään suolalla sekä muutamalla valkopippurilla.
Lihaliemen puutteessa voi papurokkaa keittää aivan kuin hernerokkaakin, silavan kanssa; kuitenkin pavut on aina puserrettava. Sipulin voi jättää sekaan panematta. Rokkaa voi höystää jollakin imelällä tahi happamalla.
lähde: http://www.lassilantila.fi/wanha3.html- vellikin tietysti hyvää,
mutta mihin tuo puserrusjuttu siis (soseutus- tai survominen kai?) perustuu?
vellikin tietysti hyvää, kirjoitti:
mutta mihin tuo puserrusjuttu siis (soseutus- tai survominen kai?) perustuu?
Murskaamalla osa pavuista saadaan keitto suurustettua - muuta suurustahan siinä ei ole. Näin siitä tulee ruokaisampi ja sakeampi. Monissa italialaisissa, papuja hydöyntävissä ruoissa tehdään myös juuri näin.
Tosin suurustamiseen siellä voidaan käyttää esimerkiksi leipää, leivänmuruja tms. saostavaa ainetta.- suurustamiseen
crudo kirjoitti:
Murskaamalla osa pavuista saadaan keitto suurustettua - muuta suurustahan siinä ei ole. Näin siitä tulee ruokaisampi ja sakeampi. Monissa italialaisissa, papuja hydöyntävissä ruoissa tehdään myös juuri näin.
Tosin suurustamiseen siellä voidaan käyttää esimerkiksi leipää, leivänmuruja tms. saostavaa ainetta.aikoinaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644