Ydinvoimasta

Hullua hommaa

Fortum hakee taas lupaa uudelle ydinvoimalalle ja Mauri jo ennätti kertomaan, että parikin ydinvoimalaa voitaisiin rakentaa. Älyttömyyden huippu. Onkohan Mauri koskaan katsonut dokumenttia Tsernobylistä? Siitä, kuinka koko Eurooppa oli vaarassa?

Näittekö, kuinka Lilius hymyssä suin kertoi asioiden olevan kunnossa uutta ydinvoimalaa varten? Loppusijoituskin kunnossa…no ehkä hänen osaltaan, toivottavasti joku tappava tauti on jo iskenyt ja sumentanut aivotoimintaa, ei tuollaisia kukaan terve puhu hymyssä suin.

Niin Maurille kuin muillekin ydinvoimamyönteisille ihmisille haluan sanoa, että sota- tai muussa kriisitilanteessa tuollainen suuri voimalaitos on aika iso riski. Kun niiden toiminta loppuu on moni pulassa. Aivan toinen olisi tilanne jos energiaomavaraisuus toteutettaisiin vaikka maakuntatasolla. Silloin naapurimaakunta auttaisi hädän hetkellä. Lisäksi energiantuotanto toisi kaivattua työtä ympäri maata ja pitäisi maan asuttuna. Hajautettu energiaratkaisu olisi alueellistamista parhaimmillaan. Eikä sähkö olisi enää jotain mitä tulee seinästä vaan jotain sellaista minkä saamiseksi jokaisessa maakunnassa tehdään töitä.

Toivonkin, että jokainen omalla järjellään ajatteleva suomalainen lopettaisi sähkönoston Fortumilta ja ajattelisi tämän maan tulevaisuudelle parasta. Olisiko ihan tekstiviestikampanjan paikka…

Pyydän kansalaisia miettimään mitä voisimme tehdä ydinvoimaa vastaan, jotta vielä tulevillakin sukupolvilla olisi planeetta jossa asua. Olemme saaneet yltäkylläisen, vihreän planeetan joka elättää meidät kun vain osaamme elää sen ehdoilla ja nauttia siitä. Ydinjätteitä se ei sisälleen halua.

2

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei.

    • lulululuzorz

      Normaalia puhetta ihmiseltä kuka ei tiedä hevon vittuakaan asian oikeasta laidasta, noh tämä nyt on suomi24 ja mitäköhän minäkään täällä edes teen... taidan vaan mennä takaisin lukemaan FETIN käänteentekeviä kommentteja beetasoihduista!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1279
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      915
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe