Eilen teeveessä:
"Tosipaikka: Mestarimuistaja
Dokumentti brittiläisen Ben Pridmoren (30) valmistautumisesta Persianlahden Bahrainissa pidettäviin muistin maailmanmestaruuskilpailuihin. Benin muistikapasiteetti on omaperäinen ja iso, sillä hän muistaa muun muassa numerosarjoja, historian vuosilukuja sekä pelikorttien järjestyksiä korttipakassa. Mieleenpainamistekniikkana hän käyttää paljon visualisointia. Seuraamme maailmanmestaruuskilpailussa myös britti Ed Cooken (25) sekä Saksan muistimestari Günther Karstenin vaiheita. Lisäksi jaksossa haastatellaan World Memory Championships -kilpailun perustajaa Tony Buzania. Hän sanoo, että jokaisen ihmisen pää on mahdollisuuksia täynnä - kysymys on vain siitä, miten aivojaan ravitsee. Kenellä on kilpailupainetta varten ravituimmat aivot Bahrainissa vuonna 2007?"
Oli mieleenpainuvaa nähdä muistitekniikka, jossa yhdistetään "tylsät" numerosarjat elettyyn elämään. Sipulin pilkkominen oli 645, ja numeroa muisteltiin nimenomaan pilkotessa. Pilkkominen on osa sitä "maailmaa" jonka mies keksii opetellessaan satunnaisia numerosarjoja.
Muistitekniikat
6
1570
Vastaukset
- KN$
Lisäksi noiden numeroista luotujen keinotekoisten maailmojen/näkyjen/tarinoiden pitäisi olla mahdollisimman absurdeja.
http://www.learning-tech.co.uk/Newsletter_September_05.htm
Onhan selvää että "psykedeeliset kokemukset" jäävät mieleen paremmin kuin pienet arkipäivän vivahde-erot.
Tässä ehkä syy Beatles-musiikin suosiolle puhumattakaan heavymetallin sanoituksista.
Aivojen kannalta psykedeelinen musiikki on joko suotavaa tai epäsuotavaa, mutta en tiedä kumpaa. - muistitekniikoista
järjestetään usein kurssejakin.
Ne ovat yllättävän tehokkaita, kävin joskus
sellaisen
ja vieläkin muistan vetäjän pari ensimmäistä
esimerkkiä
-Saksan lipun värit: MP3-soitin (Musta, Punainen, kEltainen)
-Kuun kasvu/pieneneminen. Kuun sirpistä saa pystyviivan
vetämällä joko P:n (pienenee) tai K:n (Kasvaa) ja kun kuu aina valehtelee niin...- KN$
Niin, ja kelloa siirretään kesään päin.
JOku vaan voisi väittää että se on fundamentalismia uskoa tuollaiseen. - fundamentalist
KN$ kirjoitti:
Niin, ja kelloa siirretään kesään päin.
JOku vaan voisi väittää että se on fundamentalismia uskoa tuollaiseen.8-[D
- naisimmeinen
KN$ kirjoitti:
Niin, ja kelloa siirretään kesään päin.
JOku vaan voisi väittää että se on fundamentalismia uskoa tuollaiseen.keinoja yrittänyt, enkä muista sen enempää, vaan unohdan jopa nuo keinotkin saman tien. Minä opin asioita kuulemalla, eli kun joku kertoo niitä, esim. kokeisiin lukeminenkin on mahdotonta, kun menen sekaisin. Olen kuitenkin sähköalan perustutkinnon hyvin arvosanoin suorittanut, vaikken opi mitään ulkoa (esim. matemaattisia kaavoja) ja sanomattakin selvää, etten lukenut näyttökokeisiinkaan, pelasin kuulemani ja päättelykykyni turvin ja hyvin meni.
- KN$
naisimmeinen kirjoitti:
keinoja yrittänyt, enkä muista sen enempää, vaan unohdan jopa nuo keinotkin saman tien. Minä opin asioita kuulemalla, eli kun joku kertoo niitä, esim. kokeisiin lukeminenkin on mahdotonta, kun menen sekaisin. Olen kuitenkin sähköalan perustutkinnon hyvin arvosanoin suorittanut, vaikken opi mitään ulkoa (esim. matemaattisia kaavoja) ja sanomattakin selvää, etten lukenut näyttökokeisiinkaan, pelasin kuulemani ja päättelykykyni turvin ja hyvin meni.
Lukeminen on vanhanaikaista. Vaatii paljon energiaa ja sen informaatiosisältö on pieni. Se pakottaa asiat tietynlaiseen ilmaisuun. Silti sitä pidetään yhä parhaana oppimisvälineenä.
Monimutkaisia rakenteita voi oppia videoista.
http://video.google.com/videosearch?q=rna
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944