Ohoi, ratkaisin masennuksen!

...

Juttelin hetki sitten syvästi masentuneen läheiseni kanssa. Hän suunnitteli - taas kerran - itsensä lopettamista. Koetin virkistää häntä aika monella ehdotuksella, mutta mikään ei kelvannut. Lopuksi hän kuitenkin sanoi, että pelästytti minua turhaan. Olen kai ainoa ihminen, jolle hän kertoo synkästä sisäisestä maailmastaan. Hän ei suostu pistämään nenäänsä ovesta ulos ilman syytä. Ei hae postia, ei lakaise lunta ulko-oven edestä. Vain kauppaan hän haluaa mennä mutta ei muista tai halua syödä ruokiaan. Hän ei jaksa katsella televisiota tai kunnella radiosta "rämpytystä". Mikään ei kiinnosta, mitään ei jaksa. En itsekään ole kovin hyvässä vedossa ja tuollainen jatkuva toisen ihmisen synkistely vetää minuakin samaan suuntaan.

Itekin oon nuo asiat oivaltanut aika samaan malliin! Elämässä sattuu ja tapahtuu, myös harmillisia juttua, niistä ei eroon pääse. Ite väsyin joitain vuosia sit voivootteluun ja stressiin kaikista mahollisista asioista.

Tuumasin, että katotaas nyt että mikä mun elämässä on hyvin, vaikkei löytyis ku kaks asiaa, ni niistä lähdetään. Eli "nämä eväät on annettu, näillä mennään!!" Enpä oikei muuta keksiny, kun että on katto pään päällä ja lämmitys toimii. =D Mutta kummasti ne ilon aiheet siitä alkoi lisääntyä, ku kieltäyty vähä vähältä siitä pirujen maalailusta seinille ja korvas kiroilemisen aiheita ilon aiheilla.

Sekin aloittajan teoriaan liittyen, että ainakin nykyään ihmettelen esim. sitä, miten ihmiset valittaa, että se petti mua/ meidän rakkaus loppui, en siis koskaaaaaan löydä sitä oikeaa! Löytyihän se oikea ja niitä voi löytyä useitakin elämän aikana. Oli onnea ja rakkautta ja poltetta.

Ihmiset vaan aina tähtää siihen prinsessasatuun, että rakastetaan kuolemaan asti, ei koskaan riidellä eikä petetä. Mutta jos vilkaistaan tilastoja ja historiaa, ni aina on petetty ja riidelty ja rakkaudet on loppunut, pysyttiin sit naimisissa tai ei. (onhan niitäkin, joiden rakkaus kantaa elämän loppuun asti, muttei se kaikkien kohdalle osu) Entä jos hyväksyisi, että elämä ei suju kuin satu, vaan on ylä- ja alamäkeä, aina ollut..

Voisi säästyä monelta murheelta ja masennukselta, jos ei yrittäis tapella tosiasioita vastaan..

Osaahan se elämä ja rakkaus vielä minuakin satutella, mutta ainakin voi toipua nopeasti, eikä jää rypemään murheeseen ja katkeruuteen samalla lailla.

Ja kun hyväksyy ne hyvät ja huonot asiat, niin ne huonotkaan ei yleensä ole enää huonoja ollenkaan! Monesti epäonni koituukin onneksi lopulta.

Siis todellakin aivan huippua, kun joku järkeistää tän asian niin rautalangasta vääntäen, että itse kerran syvän masennuksen läpikäyneenä ja pari kertaa jossain määrin sitä uusineena, saa tästä sellasen älypaketin, millä voi jatkossa välttää koko homman. =)

Sitä kun ei se järki aina pelaa ihan satasella, sillon kun se pohja yrittää tulla liian lähelle, niin tästä saa kyllä aivan varmasti moni uutta potkua alkaa kiivetä ylös päin.

Ja vielä se on pakko sanoo, että toi tapa, millä aloittaja on kirjottanu... Todella nautinnollista luettavaa. =) Kiitos.