Onko arkeologiassa tällä symbolilla joku merkitys/selitys? Sehän pomppaa esiin jokaisessa maailmankolkassa olivat sivilisaatiot sitten tietoisia toisistaan tai eivät. Miten arkeologi selittäisi tämän ihmeen? Enkä tarkoita nykysivilisaatioita, vaan monien kaivausten sivilisaatioita, eli tuhansia vuosia vanhoja sivilisaatioita. Ei voi olla sattumaa, että sama symboli pukkaa esiin esim. eri mantereilla, kun Amerikkakin löydettiin ihan vasta. Jos arkeologia ei osaa sitä selittää, niin mikä olisi arkeologin paras sofistikoitunut arvaus?
Yhteenkietoutuneet
6
1954
Vastaukset
tiettävästi parittelevat kaikkialla, mutta oletko ihan varma symbolin esiintymisestä (siis ennen länsimaalaisten tuloa)? Koska kyseinen tunnus on peräisin Asklepioolta, kreikkalaisten lääketieteen jumalalta.
- sivusta-ajattelija
Sekoitat asklepioksen sauvan (jossa on yksi käärme, sekin alunperin guineamato, sauvan ympärillä) ja caduceuksen, (hermes-sauvan), joka on sanansaattajan symboli.Siinä sauvan ympärillä on kaksi käärmettä.
Käärmeitä on kaikkialla maailmassa ja niistä on tehty aina taidetta, koska ne pelottavat ja kiehtovat ihmisiä. Kahden pitkän pötkylän sommittelu toistensa ympärille ei ole mitenkään kummoinen hoksaus, etenkin, jos on nähnyt käärmeiden parittelevan (tai tappelevan) joten on hyvin mahdollista, että tällainen motiivi on keksitty itsenäisesti eri kulttuureissa.
- Vaan
Niin kuin tuossa jo vastattiinkin, niin kyllä tuon ilmiön voi nähdä kaikkialla missä käärmeitä on ja helpostihan tuosta jonkun hedelmällisyyssymbolin keksii.
- Väärinajattelija
vain muinaisen sivilisaation kuvaus DNA:sta...
- kyseessä
Kyseessä on DNA-molekyyli, jonka kuvan avaruusolennot ovat näyttäneet esi-ihmisille luotuaan nämä. Näin saivat alkunsa tarinat "elämänpuusta". Näin myös selittyy eri kulttuurien taiteessa esitetyt kuvat vesi-sankoja kantavista 'jumalista', sillä onhan vesi elämän edellytys.
http://www.crystalinks.com/godswaterbuckets.html
http://www.crystalinks.com/dilmun.html- Mielestäni
Tuo on vähän liian ilmiselvä selitys. Jos jokin on kadonnut, niin se löytyy yleensä hyvin kaukaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1297722Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?937254Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317172Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t106446Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736331Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465458Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195165