vihanneskrassin

Sain ravintolassa kasvisruoka-annoksen, jossa oli päällä vihanneskrassia silputtuna. Maistui suuhuni kivalta. Olen kasvattanut vuosia sitten kesällä vihannesmaalla ja hyvää tuli eikä tarvinnut paljon kastella eikä lannoittaa, kun oli multavassa maassa. Mutta sisällä kasvatus kuulemma onnistuu vielä paremmin, talviaikaankin.
Kuinka krassia olisi kasvatettava kotona, jotta onnistuisin parhaiten.Siemeniä saa kuulemma ostaa mm. luomukaupoista? Mutta miten kasvatus; pitääkö liottaa ensin ja kastellaanko kasvuvaiheessa? Voiko sitä käyttää muutenkin kuin vain silppuna annoksen päällä?
32289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keittiön ikkunalla, styroxrasiassa joita käytetään kaupoissa pakkausalustana esim. jauhelihalle tai usein pikkukaloillekin.
Tuon styroxrasian pohjalle ohut kerros (n. 1 sm.)multaa ja siihen kylvetään vihantakrassin siemenet ohjeen mukaan. Multa kannattaa kostuttaa ennen kylvöä. Sitten elmukelmu rasian päälle ja ikkunalaudalle aurinkoiseen paikkaan.
Kun itäminen on tapahtunut ja sirkkalehdet ovat selvästipinnalla, poistetan kelmu ja varovasti suihkutellaan alkavaa kasvustoa haalealla vedellä.
Jos haluat varmasti mullattomia krasseja, voit toki kasvattaa krassit vaikka märän sanomalehden päällä. Kummassakin tapauksessa kastellaan aika-ajoinkasvun aikana.
Kun krassit ovat noin 3-4 sm korkuisia on aika leikata satoa.
Maustaa mukavasti monia ruokia ja voileivän päällä leikkeleiden lisäkkeenä pistämätön.
Tanskalaisten voileipien suosikkivihannes.
Kiva hieman kitkerän kirpeä maku, suosittelen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvatus kirjoitti:

Sain ravintolassa kasvisruoka-annoksen, jossa oli päällä vihanneskrassia silputtuna. Maistui suuhuni kivalta. Olen kasvattanut vuosia sitten kesällä vihannesmaalla ja hyvää tuli eikä tarvinnut paljon kastella eikä lannoittaa, kun oli multavassa maassa. Mutta sisällä kasvatus kuulemma onnistuu vielä paremmin, talviaikaankin.
Kuinka krassia olisi kasvatettava kotona, jotta onnistuisin parhaiten.Siemeniä saa kuulemma ostaa mm. luomukaupoista? Mutta miten kasvatus; pitääkö liottaa ensin ja kastellaanko kasvuvaiheessa? Voiko sitä käyttää muutenkin kuin vain silppuna annoksen päällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu