En tiedä onko tämä paras palsta ongelmalleni, mutta... Minua vaivaa älyttömän negatiivinen asenne elämään ja muiden kadehtiminen. "Tiedän", että asiani ovat ihan perushyvin, on kavereita, hyvät välit perheen kanssa jne. En siltikään ole tyytyväinen.
En ole tyytyväinen työhöni, mutta muutamat asiat tavallaan sitovat minua siihen, enkä voi vaihtaa työpaikkaa, ainakaan vielä.
Minulla on ihania ystäviä, joidenkin ystävieni suhteen tuntuu nykyään vain, että vain minä olen se, joka yrittää ystävyyttä pitää pystyssä. Toinen ei soittele, se on aina minä, joka ottaa yhteyttä. Siinä tulee tunne, että olen vain vaivaksi, eikä toista aidosti kiinnosta.
Kadehdin usein kavereitani, enkä oikein aina osaa iloita heidän puolestaan. En kyllä näytä kateuttani heille. Kun heillä on onnellinen parisuhde, kadehdin heitä, ja mietin: Miksei minulla? He ovat löytäneet hyvän työ/opiskelupaikan, mietin taas: Miksen minä ole löytänyt? jne. Kaikista eniten kadehdin ihmisiä, jotka osaavat suhtautua elämään positiivisesti ja nauttivat siitä. Hitto vie. Tiedän varsin hyvin, että tämä negatiivinen asenne pilaa elämääni.
Välillä minulla on positiivisempia kausia, mutta sitten negatiivisuus vetää minut taas mukaansa. Näin varmasti on ajoittain kaikilla ihmisillä, mutta minun tapauksessani negatiivisuus on valloillaan suurimman osan ajasta. Liikunnan ja terveydestäni huolehtimisen olen kokenut ihan hyväksi lääkkeeksi, se on ehkä hieman auttanut negatiivisuuteeni... Haluaisin kuitenkin suurimmaksi osaksi päästä eroon siitä. Ja kateudestani.
Löytyisikö teiltä neuvoja tai jotain psykologisia analyysejä?
En ole tyytyväinen työhöni, mutta muutamat asiat tavallaan sitovat minua siihen, enkä voi vaihtaa työpaikkaa, ainakaan vielä.
Minulla on ihania ystäviä, joidenkin ystävieni suhteen tuntuu nykyään vain, että vain minä olen se, joka yrittää ystävyyttä pitää pystyssä. Toinen ei soittele, se on aina minä, joka ottaa yhteyttä. Siinä tulee tunne, että olen vain vaivaksi, eikä toista aidosti kiinnosta.
Kadehdin usein kavereitani, enkä oikein aina osaa iloita heidän puolestaan. En kyllä näytä kateuttani heille. Kun heillä on onnellinen parisuhde, kadehdin heitä, ja mietin: Miksei minulla? He ovat löytäneet hyvän työ/opiskelupaikan, mietin taas: Miksen minä ole löytänyt? jne. Kaikista eniten kadehdin ihmisiä, jotka osaavat suhtautua elämään positiivisesti ja nauttivat siitä. Hitto vie. Tiedän varsin hyvin, että tämä negatiivinen asenne pilaa elämääni.
Välillä minulla on positiivisempia kausia, mutta sitten negatiivisuus vetää minut taas mukaansa. Näin varmasti on ajoittain kaikilla ihmisillä, mutta minun tapauksessani negatiivisuus on valloillaan suurimman osan ajasta. Liikunnan ja terveydestäni huolehtimisen olen kokenut ihan hyväksi lääkkeeksi, se on ehkä hieman auttanut negatiivisuuteeni... Haluaisin kuitenkin suurimmaksi osaksi päästä eroon siitä. Ja kateudestani.
Löytyisikö teiltä neuvoja tai jotain psykologisia analyysejä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
En jaksa yrittää alkaa kertoa mikä olisi sinulle sopivin, mutta takaan että kyseisistä kirjoista SAATTAA olla hyötyä. Etsivä löytää. Silloin kun olet itse löytänyt jonkin asian, on se parempaa kuin jonkun toisen ehdottamana.
Joskus ovat hieman hömppää, mutta niin saattavat olla myös meidän ihmisten ongelmatkin.
Tärkeintä on saada perspektiiviä ajatteluun.
Ei ole suomalainen ilmiö, esimerkiksi Brasiliassa ne puhkovat jopa bussien kumeja ja vetelevät kultakorvakoruja korvista niin, että korvanlehti halkeaa. Eli kateutta esiintyy joka puolella, suomessa se on monilta osin hillitympää. Seuraukset siitä voivat olla tosi pahoja, jos ymmärrät. Kateellisten levittämät juorut jne...
pahoja, mutta en koe kuitenkaan toivovani kenellekkään mitään pahaa. Jos läheiselläni menee huonosti, minullekkin tulee siitä paha olo ja mietin asiaa paljon.
Kun kateus iskee, mietin juuri lähinnä vain, että mikä minussa on vikana, kun en osaa/saa kokea onnea.
saa ollenkaan puhua siitä, mistä todellisen onnen löytää...