Kirja, elokuva tai biisi, josta löytyy

miehen logiikkaa?

Mainitse kirja, elokuva tai biisi josta löytyisi mielestäsi miehen logiikkaa.

11

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastata

      Carverin kirjoittama Oikopolkuja ja Altmanin ohjaama elokuva kyseisen novellikokoelman pohjalta. Sitten vielä Onni-elokuva, jonka ohjaajaa en nyt muista. Joku Todd se oli.

    • ja läkähdyn

      Frederik. Aika karsea piisi.

      • Lukunautinnoksi

        Juoppohullun päiväkirja. Siitä aukee..


    • rusalkaa

      Virallista Miehen Logiikkaa puhataimmillaan.

      • ...

        Tekisi mieli sanoa että Hotakainen on ärsyttävä jätkä, mutten sano.


    • uk-ko

      "Sinä jaksoit kyllä soutaa
      mutta osannut et koskaan pitää perää
      enkä tiedä saitko noutaa
      salmen suulta hakemaasi kultakerää

      Sua myllynkivet jauhoi
      lapikkaasi iski katuun tuulen suussa
      toiset kenkiänsä nauhoi
      sinä kävit kallon sisällä ja kuussa

      Minä aika ajoin meistä unta nään
      enkä tiedä mitä kaikki merkitsee
      kuinka monta miestä sinussa me menetimmekään
      Lauri V

      Sinä kiitit elämästä
      vaikka liian monesti se pirstoi mielen
      jostain unten hämärästä
      minulle ja muille pengoit suomenkielen

      Valtatietä rännikujaa
      aina uskalsit sä täysin rinnoin päästää
      sulla meni tosi lujaa
      eihän energiaa millään voisi säästää

      Sinä tiesit milloin tuuli huurtaa pään
      ja mitä on kun sielu palelee
      kuinka monta miestä sinussa me menetimmekään
      Lauri V

      Kiinni tartuit aina omaan
      et edes Pispalaan tai Pieksämäkeen
      uskaltaiduit mahdottomaan
      et koskaan rahvaaseen et vallasväkeen

      Käsi teki sielu aikoi
      mutta mitään tapahdu ei aivan suotta
      lapset esiin hymyn taikoi
      toivo elää tuhat kertaa tuhat vuotta

      Täältä katson kirkon taakse pimeään
      siellä muistot lahoaa ja vanhenee
      kuinka monta miestä sinussa me menetimmekään
      Lauri V

      Vaikka lujaa kuljet tuskin jälkees jään
      ja seulallain en Moreenia tee
      kuinka monta miestä sinussa me menetimmekään
      Lauri V"



      Juice Leskinen: Lauri Viidan muistomerkki

      Poikkeuksellisesti yritin etsiä YouTube-linkkiä, mutta eipä löytynyt.

    • cat_on_fire

      Oisko Nuija ja tosinuija leffa mitään;)

    • scale

      Oon tehnyt asioita
      joilla ei oo muuta tarkoitusta kuin olla tikareita
      jotka tarkoitettiin ainoastaan sinuun uppoomaan

      Antaisin anteeksi
      jollen heikolta näyttäisi

      Sun kärsivän tahtoisin

      Viisaus ei asu meissä
      Ei rankaisu muuta tietämme
      Luopumaan ei suostuta edes tyhmyydestämme

      Kun alta murtuu katu
      Terävät reunat voidaan pyöristää ettei jalkoihin satu
      Mut sitä ei voi kiistää ettei se oo
      hajonnut jo

      Iskuja vyön alle
      enemmän kuin muualle

      Varkaalta varkaalle

      Viisaus ei asu meissä
      ei rankaisu muuta tietämme
      Luopumaan ei pystytä edes ongelmistamme

      Tappaa ei ollut tarkoitukseni
      vaan rampauttaa pysyvästi
      niin että joka päivä muistaisit
      joka päivä koko loppuelämäsi
      missä teit sen minua koskevan virheen

      Viisaus ei asu meissä
      ei rankaisu muuta tietämme
      Luopumaan ei pystytä edes tyhmyydestämme

      Viisaus ei asu meissä
      ei rankaisu muuta tietämme
      Luopumaan ei pystytä edes ongelmistamme

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe