Suomesa lehmät kärsii suurimman osan ajasta sisällä navetossa. Ulkolainen maito on eettisempää ja juusto. Lehmät saa siellä olla melkein koko kesän laitumella.
Osta vain ulkolaisia maitotuotteita
suojele lehmiä
14708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Näin myös maitoon tulee luonnollista D-vitamiinia aurinkosta. Eli sitä ei tarvi lisätä kuten Suomessa.
Muitakaa! 10 prosenttia suomalaislehmistä ei pääse laisinkaan laitumelle. Kuka niiden maitoa juo? En ainakaan minä. Luotan ruotsalaiseen. Juustot ostan ranskalaisia.
A. kysessä on navetta, ei navetto
B. lehmä ei kärsi siellä, mistä moinen mielikuva ? Nykajan navetAssa on enempi tietsikoita kun pienessä kylässä yhteensä
ja hoito tarkkaa
C. Suomessa on talvella pakkasta ulkona ja
navetassa lämmintä
D. oletko ikinä perehtynyt lehmän kasvatukseen
tai sielunelämään ?
E. oletko ikinä käynyt navetassa ? käy ja huutele sitten
Vastauksia
A.Vähän murteesta riippuu tuo.
B.Mamma ja faari oli maitotuottajia. Muistan ettei ne lehmät sinne navettoon mielellään menneet.
C.Totta. Suomi on liian pohjoinen maa maidontuotantoon.
D.Isovanhemmat oli maidontuottajia. Hoisivat toki hyvin nuo mutta sääliksi aina kävi lehmiä kun niitä vietiin navettoon. Panivat vastaan.
E.Joo olen kyllä ja lypsääkin yritin. Ei siitä mitään tullut.
käynyt koskaa maaseudulla ? Ainakin täälläpäin nuo lehmät näyttää olevan ulkona talvellakin, kuin myös muuallakin olen nähnyt niitä talvisinkin ulkoilemassa. Ja ostan maitoni hinnan mukaan, en sen mukaan missä se on tehty. Näin muuten ratkaisen muunkin ruoan ostamisen, ainoat ruoat tähän asti, joissa hinta laatu ei kohtaa, on ollut kotimaista.
Vielä parempi ja eettisempi vaihtoehto: osta soija-, kaura- tai riisimaitoa. Ei lehmät kärsi lainkaan. Itse käyttänyt näitä jo vuosikausia, hyvin toimii ja maistuu. Eikä tarvi huolehtia kolesterolista.
Jos kaikki jois vaan soija tai vastaavaa maitoa, mihinkäs suurin osa lehmistä sitten joutuu?Ja entäs elinkeino monen kohdalla?Harva asia on niin yksinkertainen.
Ai että mihin ne lehmät menee? Mietipä mistä niitä lehmiä tulee? Aivan, niitä kasvatetaan. Kun ja jos maitoa ei kukaan enää joisi, ei uusia lypsylehmiä enää tarvitsisi synnyttää tähän maailmaan...tai jos maidonjuonti vain vähenisi, lehmien määrä vähenisi. Niin kovin yksinkertaista, kun oikein ajattelee. Kysehän on kysynnän ja tarjonnan laista. Kai sinäkin sen tajuat. Ja elinkeinot muuttuu aikojen saatossa, se on täysin luonnollista muutosta. Ei enää ole samoja elinkeinoja kuin oli 200 tai 100 vuotta sitten eikä tulevaisuudessa ole kaikkia samoja mitä nyt.
Kun tätä keskustelua tästäkin asiasta seuraa, niin voi todeta, että on jotain pysyvää: jästipäät ihmiset, epärealistiset ideat ja odotukset, kirkas kruunu odottamassa idealistien taivaassa.
Ennen ihmiset menivät luostariin kun maailma alkoi ahdistaa ja sillä heistä päästiin. Nyt ei tunnu olevan enää mitään keinoa estää, että maailmantuska ei muuttuisi kouluammuskeluksi.
Suren lehmien puolesta: niin kauniit ja kirkkaat silmät ja jokaisella oma nimi ja keltainen lappu korvassa, lämmin hengitys ja maitoa tissit pullollaan. Emälehmä miettii tulevaisuuttaan: miten voisin tyhjentää utareeni kun kysynnän ja tarjonnan laki pakottaa vatsan alla?
Kai sinäkin sen tajuat?
Niin, maailmahan ei ole koskaan, ikinä milloinkaan muuttunut. Ihminen ei ole koskaan tullut viisaammaksi, muuttanut ajatuksiaan tai käsityksiään mistään. Maailma on yhä edelleen laakea kuin pannukakku, helvetti odottaa pallon alla ja naiset on tehty miehen kylkiluusta. Ja mustaihoiset on puoliapinoita ja kun ukkostaa, se on vaan Jumala ku on niin kamalan vihainen. Niin, elä sinä vaan siinä uskossa. Minä taas nautin kehityksen ja muutoksen virvoittavista tuulista.
Kyllä minä kehitykseen uskon - jopa idealismiinkin ja siihen, että jos emme jotain tee, niin piru ajan myötä perii. Darwin oli aika oikeassa, jookos? Mutta katteettomiin lupauksiin ja sinisiin silmiin en ole uskonut sen jälkeen kun tunnistin naapurin äijän olleen yhden joulun Joulupukkina.
Raskasta junaa työnnetään eteenpäin hitaasti eikä sen vauhti juuri kiihdy vaikka useampikin työntäisi. Lopputulos on vain hirveä ähkinä työntäjien puolella - ja sitä ähkinää minä pelkään. Sieltä löytyvät ne, jotka aivan itse katkaisevat pinnansa: uskontojen uhrit, Goan rannan kulkijat, roskiksia öisin kissojen kanssa kilpaa dyykkaavat elämystentavoittelijat, hamppunarua kenkiinsä kaverilta pöllivät tiettömän tien kulkijat, joilta maali on mennyt nuorena täysin kadoksiin.
Kaikki ne, joille maailma on liian pieni paikka elää kunnes vetävät itsensä narun jatkoksi tai ajaa täräyttävät vastaantulijan keulaan pariasataa. "Laajennettu itsemurha".... no, juu!
Käytit muuten maailman tyhmimpiin argumentteihin kuuluvaa tapaa väitellä.
Pystythän sentään parempaan, jooko?
no ainakin mulla oli sellainen. sun tajunnanvirta höpinästä sen sijaan ei ota selvää erkkikään
Juustoo on niin monenlaista, niin kai sitten lehmiäkin?
On kovaa ja pehmeetä.
Reiällistä ja reijätöntä!
Homeista ja homeetonta!
Muotojakin on monia!