Hihun logiikkasta

Retrohetero

Aikaisemmissa aloituksissani huomasin yhden jutun
uskovaisen aivotoiminnasta. Uskovaisen aivot eivät
toimi logiikan säännöillä.

Oletin alkuun uskovaisten näyttelevän tyhmiä, kun
eivät ymmärtäneet selvää dilemmaa, jotta heidän
ei tarvisi keskustella aiheesta samoilla
pelisäännöillä kuin minä.

Mutta kun keskustelu jatkui, vakuutuin ettei ne
todellakaan vaan tajua. Heillä on oltava jokin
vika aivoissa. Uskovaisen aivot eivät näe
ristiriitaa esimerkiksi laskussa 1 1 1=1.

Uskovaisen aivot ovat nousseet myös kvantti-
aikakauteen, sillä looginen 1 tai 0 voivat olla
molemmat yhtäaikaa tosia. Esim. uskovainen ei näe
ristiriitaa siinäkään, että jeesus kuoli, mutta
elää.

Tuli mieleen, miten tälläiset ihmiset selviävät
ihan tavallisissakaan askareissa. Jos kahvia
keittäessä keittimeen pitää laittaa yhtä monta
lusikallista kahvia kuin on kuppeja, niin
laittaako uskovainen kolmea kuppia varten vain
yhden lusikallisen?

Tuskin tuollaiset ihmiset edes voivat olla kovin
haastavissa töissä, korkeintaan jakamassa jeesus-
paskalappuja kaduilla. Ei ne voi ainakaan olla
mitään teollisuuslogiikkojen ohjelmoijia...

Voi toki olla, ettei uskovaisen päässä ole mitään
varsinaista vikaa. Uskontoloinen, eli jeesus,
potkaisee vain hippokampukseen, kun on juuri
tajuamassa paradoksin uskonnostaan. Se selittäisi
paljon...

19

450

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • H3mmo

      Se on varsin ikävää jos logiikkaa ohjelmoiva hihu päättää, että hän ei enää usko Boolen algebraan, koska George Boole oli hänen mielestään harhaoppinen tms. Hihulle Boolen algebrakin on lähinnä mielipidekysymys, jossa ei ole oikeaa vastausta vaan pelkästään yhtä oikeassa olevia mielipiteitä. Or ja xor voivat olla sama asia jos siltä tuntuu ja mielikuvitusolento niin sanoo...

    • puusilimä

      "Jos kahvia keittäessä keittimeen pitää laittaa yhtä monta lusikallista kahvia kuin on kuppeja, niin
      laittaako uskovainen kolmea kuppia varten vain
      yhden lusikallisen? "

      näin siinä todennäköisesti käy. ei kuuppajumi osaa laskea kunnolla tai mitään kuutakaan kuten:

      "Tuskin tuollaiset ihmiset edes voivat olla kovin
      haastavissa töissä, korkeintaan jakamassa jeesus-
      paskalappuja kaduilla."

      eivät todellakaan ja niille on haastavaa jakaa niitä lappujaankin kun eivät tajua jo sitä jollekin antaneen vaan tyrkyttävät uutta. :S

      "Ei ne voi ainakaan olla
      mitään teollisuuslogiikkojen ohjelmoijia..."

      :D:D:D haluaisinpa nähdä miten 'loogisen' ohjelman kuuppajumi kehittää :D:D:D

      se voisi näyttää jokseenkin tältä

      #incluiuddddew

      • Retrohetero

        Noissa ohjelmoitavissa logiikoissa käytetään
        yleensä graafista tikapuuohjemointia tyyliin
        (itse en paljoa diggaile systeemistä):

        http://www.bin95.com/news/PLC.ht3.jpg


        Ne varmaan alkaisi piirtelemään noilla loogisilla
        osilla ristiinnaulittua mekkojumalaansa...
        PUAHAHHAHHAHAHHAHAHHAH!!!!


      • puusilimä
        Retrohetero kirjoitti:

        Noissa ohjelmoitavissa logiikoissa käytetään
        yleensä graafista tikapuuohjemointia tyyliin
        (itse en paljoa diggaile systeemistä):

        http://www.bin95.com/news/PLC.ht3.jpg


        Ne varmaan alkaisi piirtelemään noilla loogisilla
        osilla ristiinnaulittua mekkojumalaansa...
        PUAHAHHAHHAHAHHAHAHHAH!!!!

        puhuimme siis hieman eri asiasta :S no ei se mitään. kikuilla kun ei ole mitään logiikkaa minkään asian suhteen.


    • sen verran, että väitellessä Raamatusta tilanne on kuten seuraavassa:

      Matematiikan opettaja ei oikeasti osaa laskea. Hä-
      nellä on kirja, jossa on oikeat vastaukset. Tai niin
      hän luulee, mutta latomossa on käynyt paha virhe ja
      vastaukset ovat vaihtaneet paikkaa. Joten kun
      pitää laskea 1 plus 1 plus 1 niin hän katsoo
      vastauksen vastauskirjasta vastauksen: se on 2.
      Koska hän ei tiedä miten lopputulos saadaan, niin
      hänellä ei ole mahdollisuuksia havaita vastaus-
      kirjan virhettä. Tätä mallia sitten ojennetaan
      kuin viestikapulaa parin tuhannen vuoden ajan.

    • tullaan?

      Jos kirjoitat logiikkasta heti otsikossa, niin näkeehän sen ettei pidemmälle kannata lukea.

      • Retrohetero

        Katso kun olen vain ihminen, enkä mikään
        kaikkivoipa kikkelinsilpojajumala, ja tämä
        näppäimistö on ihan perseetä, niin joskus
        saattaa tulla näppäilyvirheitä.

        Mutta sinusta puolestaan kertoo jotain,
        että kirjoitat osan lausetta nimimerkkikenttään...


      • kuullutkaan
        Retrohetero kirjoitti:

        Katso kun olen vain ihminen, enkä mikään
        kaikkivoipa kikkelinsilpojajumala, ja tämä
        näppäimistö on ihan perseetä, niin joskus
        saattaa tulla näppäilyvirheitä.

        Mutta sinusta puolestaan kertoo jotain,
        että kirjoitat osan lausetta nimimerkkikenttään...

        Et oikolue, joten se on näppäimistön vika?


      • Retrohetero
        kuullutkaan kirjoitti:

        Et oikolue, joten se on näppäimistön vika?

        parempaa tekemistä kuin oikolukea vittuilujani
        hihhuleille. Teidän kirjoitustaitonne on muutenkin
        lähinnä alakoululaistasolla, etenkin yhdyssanojen
        kohdalla, joten turha mutista...


      • sinulla on.
        Retrohetero kirjoitti:

        parempaa tekemistä kuin oikolukea vittuilujani
        hihhuleille. Teidän kirjoitustaitonne on muutenkin
        lähinnä alakoululaistasolla, etenkin yhdyssanojen
        kohdalla, joten turha mutista...

        Ymmärrät sentään vittuilevasi. Miksi sorrut moiseen?


      • ja alleviivaan
        sinulla on. kirjoitti:

        Ymmärrät sentään vittuilevasi. Miksi sorrut moiseen?

        Huonoa itsetuntoa!


      • Retrohetero
        sinulla on. kirjoitti:

        Ymmärrät sentään vittuilevasi. Miksi sorrut moiseen?

        sinusta...


    • :D :D

      Käy kyykyyn ja heti!

    • kateellinen

      Oi miten minua hävettääkään onnettoman tyhmät uskovan aivoni kun niistä ei ole mihinkään. Sinun suuuuuunnnnnaattoman suureen älyysi (jota tämä ja monet muut juttusi täällä julistavat) verrattuna tunnen olevani kastemadon tasolla.

      Ihan oikeasti, ajatteletko tosissasi noin vai provoiletko vain?

      • Retrohetero

        tullut siihen lopputulokseen, että aikaisempien
        esimerkkien kaltaisista asioista keskusteleminen
        hihhulin kanssa, on sama kuin juttelisi kotilon
        kanssa 1900-luvun maalaustaiteen modernistisista
        suunnista...


    • Viitannet 1 1 1=1, lauseella kolminaisuuteen. Kolminaisuuteen liittyy myös mysteeri siinä suhteessa että siihen ei saa täysin tyhjentävää vastausta. Paremmin kolminaisuutta kuvaakin;
      ääretön ääretön ääretön=ääretön, niinkuin Jumala itsessäänkin on ääretön.

      uskovaisissa on ihan tavallisia ihmisiä, eri ammateissa, ihan yliopistotasoissisakin ammateissa.

      • Jeesuksen viimeiset sanat olivat:

        a) Jumalani miksi hylkäsit minut
        b) Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni

        Uskis: Evankeliumit täydentävät toisiaan. Tärkeintä
        on, että lukija on täynnä Pyhää Henkeä.

        Jos ateisti puhuu jostain tieteellisestä teoriasta, joka on ristiriidassa jonkin aiemmin tunnetun teorian kanssa, niin Aito Kristitty (TM) huutaa heti: Ha! Jäitpäs kiinni!


      • Zelig kirjoitti:

        Jeesuksen viimeiset sanat olivat:

        a) Jumalani miksi hylkäsit minut
        b) Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni

        Uskis: Evankeliumit täydentävät toisiaan. Tärkeintä
        on, että lukija on täynnä Pyhää Henkeä.

        Jos ateisti puhuu jostain tieteellisestä teoriasta, joka on ristiriidassa jonkin aiemmin tunnetun teorian kanssa, niin Aito Kristitty (TM) huutaa heti: Ha! Jäitpäs kiinni!

        Itse pidän tiedettä hyvänä työkaluna ja asiana, joka tuo maailmaan paljon hyvääkin(joskin ihmisen käytössä pahaakin).
        Mutta koska tiede on muuttuvaa ja itseitseään korjaavaa, en kykene laittamaan tieteen varaan "koko elämääni". Tiede ei ole vastaus kaikkeen. On asioita jotka jäävät tieteen ulkopuolelle, sen saavuttamattomiin, niissä asioissa turvaan Jumalaan.


    • Missukka

      Tyhjyyttä.

      "Uskovaisen aivot eivät näe
      ristiriitaa esimerkiksi laskussa 1 1 1=1."

      Kun oikein tulkitaan, niin nähdään vaikka perhe, josta lapsi jää jäljelle kun vanhemmista aika jättää. Riippuu siis siitä, mitä nuo ykköset ovat.

      Matemaatikotkin pitävät faktana äx toiseen on yhtä kuin miinus yksi -lauseketta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      438
      1901
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1237
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1137
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      70
      1134
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      994
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe