Ruokatottumuksia on niin monta kuin ihmisiä. On eri kulttuureita, vuodenaikoha, trendejä, perinteitä jne. Ja todennäköisesti keksin tässä pyörää uudestaan. Mutta kun asia on pyöriny mielessä ja vähän tämän suuntaista ruokaympyrää toteuttanut arkipäivinä. Pienillä muutoksilla se olisi juuri tuollainen. Uskon tälläisen olevan hyvä ruokaympyrä. Mielestäni tällätavalla saadaan kaikki tarpeellinen mitä ihminen tarvitsee. Eikä ruokaympyrä kovin vaikea ole toteuttaa. Toki esimerkkini aterioiden elintarvikeet voi vaihtaa keskenään.
Idea on lyhyesti se, että ei sekoiteta yhteen ateriaa montaa/kaikkia elintarvikeryhmiä, vaan pidetään jokaisella aterialla pääpaino yhdellä elintarvikkeryhmällä. Annetaan ruuansulatukselle aikaa keskittyä periaatteessa yhteen elintarvikeryhmään kerrallaan. Myös ruokajuomaan tulisi olla mieluiten vettä, lukuunottamatta päivällistä. Jossa juoma voi olla maitoa tai piimää.
En tarkoita kuitenkaan idean orjallista seuraamista. Leipän päälle saa toki laittaa vaikka leikkeitä. Jos vain mahdollista, suosi kokonaisia, jalostamattomia ja geenimanipoloimattomia elintarvikkeita ts. luomua
AAMUPALA
Siemenet ja jyvät (leipä, puuro)
LOUNAS
Kasvikset (salaatti)
VÄLIPALA
Hedelmät ja marjat (vuodenajasta riippuen)
PÄIVÄLLINEN
Liha, kala, kananmuna
Maitotuotteet (jos vatsasi kestää)
ILTAPALA
Pähkinät (Esim. manteli)
Tee
Kysyisinkin, onko tällaisesta jo puhuttu mediassa? Joku jo toteuttanut? Kokemuksia?
Ps. En ole ruokaalan ammattilainen, vaan ihan tavallinen matti meikäläinen. Joka on vähän innostunut aiheesta. Ja kotona mainostan tätä Markuksen ruokaympyräksi.
markuksen ruokaympyrä
3
361
Vastaukset
- mutta jäljillä olet !
Lueppas Pertti Pakarisen kirjoittaman kirja joka kertoo ketoosin vaikutuksesta elimistöön.
Oot ihan oikeilla jäljillä, mutta nuo ainekset ei ehkä natsaa. Proteiinia ja hiilihydraatteja ei koskaan syödä sekaisin ennekuin edellisen vaikutus on kadonnut elimistöstä kokonaan.
Käytännössä saat syödä vaikka läskiä kermalla,
mutta ei yhtään murenta hiilihydraattia sen kanssa ja vice versa.
Omenan syöminen voi kaataa koko prosessin.
Siitä on aikaa kun luin k.o kirjan enkä edes muista sen nimeä, mutta Pertti Pakarinen luennoi aiheesta sillonkuin vielä treenattiin "huipulla".
Varmaan teos löytyy googlettamalla tai kirjastosta.
Oisikohan ollut Elämäsi kuntoon-- tai jotakin semmoista.
No anyway, sitä noudatin aika kauan ja jaksoin juosta ennen töihin menoa 10-14 km, töiden jälkeen vetästä aerobickin. Niin että oli siinä
perää kyllä. (siis tämä aktiiviuran jälken ihan hupina kun asia kiinnosti muuten)
Nythän se on jo taakse jäänyttä elämää :o)))- Panhandle
Pakarinen saattoi kannattaa tällaisia oppeja, mutta Elämäsi kuntoon -nimisen kirjan teki Diamondin pariskunta (Harvey ja Marilyn, muistaakseni).
Ravitsemusalan ammattilaisten mielestä tällaisilla säännöillä ruoka-aineiden yhdistelystä ei ole mitään terveydellisiä vaikutuksia. Ainakin minua tuollaiset säännöt vain ahdistaisivat, kun pitäisi muistaa, ettei leivän päälle saa laittaa juustoa eikä puuron kaveriksi lautaselle kaataa maitoa.
Jos tuntuu helpommalta pitää ruuan määrä kohtuullisena tällaisilla säännöillä, ei niistä tietysti mitään haittaakaan ole, kunhan vain muistaa, että kokonaisuus on riittävän monipuolinen. - markus
Panhandle kirjoitti:
Pakarinen saattoi kannattaa tällaisia oppeja, mutta Elämäsi kuntoon -nimisen kirjan teki Diamondin pariskunta (Harvey ja Marilyn, muistaakseni).
Ravitsemusalan ammattilaisten mielestä tällaisilla säännöillä ruoka-aineiden yhdistelystä ei ole mitään terveydellisiä vaikutuksia. Ainakin minua tuollaiset säännöt vain ahdistaisivat, kun pitäisi muistaa, ettei leivän päälle saa laittaa juustoa eikä puuron kaveriksi lautaselle kaataa maitoa.
Jos tuntuu helpommalta pitää ruuan määrä kohtuullisena tällaisilla säännöillä, ei niistä tietysti mitään haittaakaan ole, kunhan vain muistaa, että kokonaisuus on riittävän monipuolinen.Kiitoksia kommenteista.
En ole hakemassa kuitenkaan huippukuntoa, vaan vastauksia, kannattaako tälläisen idean testaaminen. Onko siitä mitään hyötyä verrattuna Valion aikanaan lanseeraamaan ruokaympyrään. Mutta jos yksi omena väärään aikaan romuttaa systeemin…Kieltämättä menee aika hankalaksi.
Haluisin uskoa näitä ravitsemusterapeutteja…Mutta jotenkin en vain usko, ainakaan kaikkea.
No, saahan tässä itsensä tavallaan pakotettua syömään monipuolisimmin :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1277148Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234944L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664286TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242271Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2811718- 671475
Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221466Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394