Hehee. Nyt se on todettu. Auringolla on ollut viimeisten 80 vuoden aikana erittäin voimakkaan aktiivisuuden "loppuspurtti", kuten Oulun geofysiikan professori Mursula toteaa. Vastaavaa aktiivisuutta ei olla tunnistettu olleen ainakaan useaan tuhanteen vuoteen. Ja kuinkas ollakaan; 100 vuoden mittausten mukaan ilmasto on lämmennyt 0,7 astetta. Yhteensattumaako?
Nyt Mursulan mukaan aktiviteetti on hiipumassa. Ja kuinkas ollakaan; viimeisten 10 vuoden mittausten mukaan ilmasto ei olekaan enää lämmennyt. Yhteensattumaako?
Vai pitäisikö vieläkin ihan aikuisten oikeasti uskoa, että elämälle elintärkeä CO2 onkin aiheuttanut lämpenemisen, ja että tämä pikkulämpeneminen olisi vielä jotenkin pahasta?
Eiköhän viimeistään 10-20 vuoden kuluttua yleisesti naureta ja kirota kaikenmaailman hohhoittelijat ja saderakit helvetin tuuttiin. Siinähän saderakkikin sitten vanhana ukkona kyhjöttää yksin ja harmittelee, kun ei aikanaan tullut sitä jälkikasvua tehtyä kun oli pelkona että ne kakarat paistuisi kuoliaaksi tässä "pahassa maailmassa".
Kun tulevaisuus itse asiassa voikin olla sellainen, että pakkanen panee ja suurin ongelma ovatkin kohonneet lämmityskustannukset täällä Pohjolassa...hehee.
Ilmastohörhöt hukassa!
18
1247
Vastaukset
- miehessä täytyy olla
Ehkä Mursula saa rahoitusta öljy-tai tupakkayhtiöiltä. Tai sitten hän vähättelee CFC-kaasujen vaikutusta. Jospa hän on eläkkeellä tai muuten väärän ikäinen? Tai julkaissut tukimuksiaan väärissä julkaisuissa? Olisiko hän peräti kreationisti?
Jotain vikaa miehessä täytyy olla kun hän tällaisia tutkimustuloksia menee julkistamaan... - raindog
Jos tutkijoiden enemmistö nyt kallistuisi sille kannalle että aurinko on aiheuttanut viimeisen sadan vuoden lämpenemisen, eikä ihmisellä olisi siihen vaikutusta, huokaisisin helpotuksesta. Se olisi mahtavaa.
Ikävä kyllä tutkijoiden enemmistö on sitä mieltä että viimeisten vuosikymmenien lämpeneminen johtuu lähinnä ihmisen tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymisestä. Auringon säteilymuutokset eivät ole vuosikymmeniin korreloineet globaalin keskilämpötilan kanssa.
Soita sille Mursulalle ja kysy miten asia on. Toiveajattelusi on säälittävää.- Torakan pieru
Koko ajatusmaailmasi perustuu kaikelle pahalle ja maailmanlopun enteille.
Jo nyt teet johtopäätöksiä, että maailma tulee olemaan vain pelkkää helvettiä tuleville sukupolville.
Voiko sinua tosissaan ottaa, kun samallaisia vouhottajia on ollut aikaisemmin.
Ja ei taaskaan maailma tuhoutunut...mikä ihme siinä on vaikka kuinka yrität uskoa? - tiede on
perustunut demokratiaan ja mielipiteisiin? Eikös tämä ollutkaan tiede palsta
- senkin vätys!
Sinusta on siis ilmaston kylmeneminen parempi asia kuin lämpeneminen, kun siis "huokaisisit helpotuksesta".
Otapa poika mikä tahansa maailmanhistorian oppikirja käteesi ja lue sieltä, kummat ajanjaksot ovat aiheuttaneet ihmiskunnalle mittavaa tuhoa, ja kummat ajanjaksot ovat olleet taloudellisesti vauraita ja kulttuurillisesti antoisimpia; lämpimät vai kylmät ajanjaksot?
"Ikävä kyllä tutkijoiden enemmistö on sitä mieltä että.."
Luepa lehdistä juttuja noista Mursulan ja kumppaneiden havainnoista, joita suuri tiedemiesjoukko kokoontuu lähipäivinä Suomeen läpikäymään. Jutuissa toistuu mm. lause "tiedemiehet ovat hämillään näistä uusista tiedoista."
Katsos, saderakki, nyt on niin, että IPCC:n jutut alkavat nyt olla "yesterday news". Itsekin olet useasti todennut, että tiede kehittyy koko ajan. Ennen luultiin maapalloa pannukakuksi, enää ei. Ennen uskottiin ihmisen CO2-päästöjen lämmitävän ilmastoa, enää ei. Jne... - rikkihiukkanen
Torakan pieru kirjoitti:
Koko ajatusmaailmasi perustuu kaikelle pahalle ja maailmanlopun enteille.
Jo nyt teet johtopäätöksiä, että maailma tulee olemaan vain pelkkää helvettiä tuleville sukupolville.
Voiko sinua tosissaan ottaa, kun samallaisia vouhottajia on ollut aikaisemmin.
Ja ei taaskaan maailma tuhoutunut...mikä ihme siinä on vaikka kuinka yrität uskoa?"Jo nyt teet johtopäätöksiä, että maailma tulee olemaan vain pelkkää helvettiä tuleville sukupolville."
jo joillekin se on jo helvettiä, kiitos pienhiukkasten aiheuttamille allergiolle ja syöville. - Torakan pieru
rikkihiukkanen kirjoitti:
"Jo nyt teet johtopäätöksiä, että maailma tulee olemaan vain pelkkää helvettiä tuleville sukupolville."
jo joillekin se on jo helvettiä, kiitos pienhiukkasten aiheuttamille allergiolle ja syöville.Teollisuuden ja liikenteen päästöt pienhiukkasineen on ongelma, jonka eteen tehdään paljon työtä niiden vähentämiseksi.
Ja hyvä niin, koska puhdas luonto on rikkaus.
Mutta se on konkreettinen ympäristö- ei ilmastoasia.
CO2 ei tietääkseni aiheuta näissä määrissä ainakaan allergioita tai syöpää.
- lksdjlsadjkdfhlsdkj
jos jonkun itäeuroopan pikku maan pikkukaupungin pikkuyliopiston pikku geofyysikko horisee jotain merkityksetöntä ja jo kauan aikaa tiedettyä niin mitä sitten.
Ei jaksa enää edes naureskella noille epätoivoisille yritelmille.- niisk.
Ote Kaleva-lehden uutisesta 18.3.2009:
"Saariselälle loppuviikoksi Space Climate Symposium -kokoukseen saapuneet aurinkotutkijat ovat arvoituksen edessä. "Auringon magneettikentän voimakkuus ja aurinkotuulen tiheys on puolittunut muutamassa vuodessa, mutta kenelläkään ei ole tälle hyvää selitystä", tiivistää professori Kalevi Mursula Oulun yliopiston fysiikan laitokselta."
Nimimerkki lksdjlsadjkdfhlsdkj osoitti jälleen kerran oman tietämyksensä tason yleisesti ottaen siitä, mikä on tunnettua ja mikä on ei-tunnettua tiedemaailmassa.
Tänne "itäeuroopan pikkumaahan" on siis saapunut koko maailman eturivin alan tiedemiehet. Jos nimimerkki lksdjlsadjkdfhlsdkj:lla olisi sittenkin jotakin salaista tietoa tästä tiedemysteerista, niin menepä paikalle pitämään esitelmä asiasta. Heheee! Typerys! Surkimus! - onks se ihan böbi
Kiva ja lämmin tapa kuvailla omaa (?) kotimaataan.
Jos et antaisi uskontosi rampauttaa hoksottimiasi joutuisit kenties tunnustamaan että suomalaiset tiedemiehet toimivat aivan KANSAINVÄLISEN tutkimuksen huipuilla asti. Ja kuten voit todeta omin silmin - jos siis uskaltaudut ulos ikkunattomasta umpikuutiostasi - Suomi on aika edistyksellinen maa maailmassa koostaan ja sijainnistaan huolimatta.
Ihan hyvä että et jaksa enää naureskella, koska olisi hyvä vakavoitua ja ryhtyä toimeen, ettei maailma kaahaa sinusta ohi saavuttamattoman pitkälle. - on tiedetty
onks se ihan böbi kirjoitti:
Kiva ja lämmin tapa kuvailla omaa (?) kotimaataan.
Jos et antaisi uskontosi rampauttaa hoksottimiasi joutuisit kenties tunnustamaan että suomalaiset tiedemiehet toimivat aivan KANSAINVÄLISEN tutkimuksen huipuilla asti. Ja kuten voit todeta omin silmin - jos siis uskaltaudut ulos ikkunattomasta umpikuutiostasi - Suomi on aika edistyksellinen maa maailmassa koostaan ja sijainnistaan huolimatta.
Ihan hyvä että et jaksa enää naureskella, koska olisi hyvä vakavoitua ja ryhtyä toimeen, ettei maailma kaahaa sinusta ohi saavuttamattoman pitkälle.auringon vaikuttavan ilmastoomme mitä suurimmassa määrin itseasiassa hiilidioksidi päästöillä on aika vähäinen vaikutus lämpenemisen kannalta jos ollenkaan vaikutusta kuitenkin aivan minimaalinen,jotenka on syytä uskoa maailman huippututkijoidenkin allekirjoittama toteamus ilmastomme ei lämpene vaan maapallon keskilämpötila on laskusuunnassa.Herra50-
- kiinnostaa oikeasti
on tiedetty kirjoitti:
auringon vaikuttavan ilmastoomme mitä suurimmassa määrin itseasiassa hiilidioksidi päästöillä on aika vähäinen vaikutus lämpenemisen kannalta jos ollenkaan vaikutusta kuitenkin aivan minimaalinen,jotenka on syytä uskoa maailman huippututkijoidenkin allekirjoittama toteamus ilmastomme ei lämpene vaan maapallon keskilämpötila on laskusuunnassa.Herra50-
Ketkä ovat nämä huippututkijat, ja missä heidän lausuntoonsa voisi tutustua?
- ölkölkölk
kiinnostaa oikeasti kirjoitti:
Ketkä ovat nämä huippututkijat, ja missä heidän lausuntoonsa voisi tutustua?
He ovatkin tutkijoita tutkimuksen vuoksi, ei politiikon vuoksi. Sen vuoksi he jättävät teatraalisten ja poliittisten lausuntojen antamisen IPCC:n kaltaiselle höpönassujoukolle.
- gfdhgmhjk
niisk. kirjoitti:
Ote Kaleva-lehden uutisesta 18.3.2009:
"Saariselälle loppuviikoksi Space Climate Symposium -kokoukseen saapuneet aurinkotutkijat ovat arvoituksen edessä. "Auringon magneettikentän voimakkuus ja aurinkotuulen tiheys on puolittunut muutamassa vuodessa, mutta kenelläkään ei ole tälle hyvää selitystä", tiivistää professori Kalevi Mursula Oulun yliopiston fysiikan laitokselta."
Nimimerkki lksdjlsadjkdfhlsdkj osoitti jälleen kerran oman tietämyksensä tason yleisesti ottaen siitä, mikä on tunnettua ja mikä on ei-tunnettua tiedemaailmassa.
Tänne "itäeuroopan pikkumaahan" on siis saapunut koko maailman eturivin alan tiedemiehet. Jos nimimerkki lksdjlsadjkdfhlsdkj:lla olisi sittenkin jotakin salaista tietoa tästä tiedemysteerista, niin menepä paikalle pitämään esitelmä asiasta. Heheee! Typerys! Surkimus!nythän jonkun itäeuroopan pikku maan pikku maalaispoika ihan hurjistuu...
No nyt sai ainakin makeat naurut, kiitos! - kakaramaista ennakkoluuloa
gfdhgmhjk kirjoitti:
nythän jonkun itäeuroopan pikku maan pikku maalaispoika ihan hurjistuu...
No nyt sai ainakin makeat naurut, kiitos!"nythän jonkun itäeuroopan pikku maan pikku maalaispoika ihan hurjistuu..."
Kerropas mitä vikaa on esimerkiksi vaikka tsekkiläisissä tai venäläisissä yliopistoissa, tutkimuksissa tai tiedemiehissä? Minun tietääkseni tekevät ihan yhtä laadukasta tutkimusta kuin muutkin.
Vai onko jutustelusi pelkkää kakaramaista ennakkoluuloa? Taitaa olla. - pikku alarmisti
ölkölkölk kirjoitti:
He ovatkin tutkijoita tutkimuksen vuoksi, ei politiikon vuoksi. Sen vuoksi he jättävät teatraalisten ja poliittisten lausuntojen antamisen IPCC:n kaltaiselle höpönassujoukolle.
Olishan se hoopoa, jos lämpeneminen ei johtuisi ihmisestä. Silloinhan miljardit ilmastonmuutoksen torjumiseksi ovat menossa kankkulan kaivoon.
Turhauttavaa, emme voi auringolle mitään, emme voi syytellä muita ihmisiä ja jeesustella omalla hyvyydellä, jos tuo kaikki on totta.
Riittävästi siten syitä hylätä epätotena ajatus auringon osuudesta ilmastonmuutokseen.
Vai olisko jo käännettävä takki ja palattava jääkausialarmismiin? - POTASKAA
pikku alarmisti kirjoitti:
Olishan se hoopoa, jos lämpeneminen ei johtuisi ihmisestä. Silloinhan miljardit ilmastonmuutoksen torjumiseksi ovat menossa kankkulan kaivoon.
Turhauttavaa, emme voi auringolle mitään, emme voi syytellä muita ihmisiä ja jeesustella omalla hyvyydellä, jos tuo kaikki on totta.
Riittävästi siten syitä hylätä epätotena ajatus auringon osuudesta ilmastonmuutokseen.
Vai olisko jo käännettävä takki ja palattava jääkausialarmismiin?Ihmisiä vedätetään 10-0 Suomella ei mitään vaikutusta ilmastoon kuin kärpäsen pissa valtameressä, mutta maksetaan kalliisti tyhjästä.
Jokainen voi katsoa karttapalloa ja verrata asutusta merten pinta-alaan, pitäisi jo omakin järki sanoa jotain. - Kölklök
POTASKAA kirjoitti:
Ihmisiä vedätetään 10-0 Suomella ei mitään vaikutusta ilmastoon kuin kärpäsen pissa valtameressä, mutta maksetaan kalliisti tyhjästä.
Jokainen voi katsoa karttapalloa ja verrata asutusta merten pinta-alaan, pitäisi jo omakin järki sanoa jotain.Siinä se koko paska kiteytettynä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770