http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903199273021_uu.shtml
eilisen Helsingin Sanomissa olleen Eviran tiedotteen mukaan se ei ole Suomessa edes mahdollista.
Yritin kirjoittaa Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien keskustelupalstalle eilen, että tiedän (ja moni muu tietää) Suomessa tehtävän samaa, joka ei vain ole ylittänyt uutiskynnystä.
Tarkastuseläinlääkärit ovat painaneet asian villaisella vuosia.
Jokatapauksessa Ilta-Sanomat tai Helsingin Sanomat sensuroivat lähettämäni jutun keskustelupalstalta.
Tänään Eviran uusi tiedote oli ainakin Helsingin Sanomien paperiversiossa.
Uudessa tiedotteessa asia myönnettiin linkin kertomalla sanamuodolla.
Suomen HK-Ruokatalo
5
375
Vastaukset
- Kannattaisi käyttää
Oikeampaa termiä. Kyse ei ole suinkaan keittämisestä vaan kalttauksesta, kuten jutusssakin annetaan selvästi ymmärtää.
Teurastamon tehtävänä on lopettaa eläin asianmukaisesti ja sen jälkeen jalostaa se erilaisiksi tuotteiksi leikaten ja paloitellen ruhot.
Tuo paloittelu tapahtuu aina raa´alle ruholle.
Jos haluat kokonaisen sianruhon keitettynä teurastamolta, sekin onnistuu, mutta se on erillinen prosessi ja tällöinkin sika kaltataan ennakolta samoin suolistetaan ja vasta sitten suolauksen jälkeen keitetään, mutta ei vedessä vaan paineistetussa höyryssä. Tuo toimenpide tehdään usein tilattaessa esimerkiksi juhliin kokonainen vartaassa grillattava sika.
Kalttaus on kuin amerikkalainen parranajo, jossa tulikuuma liina levitetään ennen ajoa elävän miehen kasvoille pehmentämään parran sänkeä.
Tietenkin tuollaiset tapaukset ovat valitettavia, mutta käsitteenä elävän sian keittäminen ei siis pidä lainkaan paikkaansa. - hohhohhoijjakkaa
hohhoijjaaa....
Ymmärrys hoi, äly älä jätä! - on ihan eri
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903209276566_uu.shtml
Noin niinkuin sian kannalta, jos tulee keitetyksi kypsäksi asti.- akaasia76
Eikös tää ollut tapahtunut jossain snellmannin teurastamolla? Turha HK:ta syyttää.
- myönnettäväksi
Ei menisi liha kaupaksi, jos ihmiset saisivat tietää, miten sitä tuotetaan
http://www.tehotuotanto.net/
http://www.meat.org/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760