Välillä hyviäkin uutisia

jtjrjutrjtry

Joidenkin denialistiemme mielestä myös takavuosina käyty keskustelu otsonikadosta oli täysin turhaa "alarmismia". Oikeastihan näin ei ollut, vaan ongelma oli todellinen, ihmiskunta ryhtyi sen vaatimiin toimenpiteisiin, ja siitä on ollut hyötyä:

http://www.ursa.fi/blogit/ta/index.php?title=nain_otsonikeha_olisi_voinut_tuhoutua&more=1&c=1&tb=1&pb=1

"Kaikki ympäristöuutiset eivät ole huonoja. Tutkijoiden mukaan otsonikerroksen suojelemisessa onnistuminen antaa toivoa yleisemminkin maapallolle. Se osoitti ihmiskunnan tosi paikan tullen oikeasti pystyvän ratkaisemaan suuriakin ympäristöongelmia."

3

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Torakan pieru

      ja kieltäminen oli oikein.
      Tietenkin siihen tarvittiin kaikki maat mukaan. Muuten se ei ollut mikään suuri asia toteuttaa.

      Tärkein seikka oli yhteispeli, joka toteutui.

      • yksi kerettiläinen

        Itse asiassa huomattavan moni "denialisti" on sanonut ihan suoraan olevansa enemmän huolissaan esim. kemianpäästöistä, joihin nämäkin voisi laskea.


    • ei kuullukkaan

      luonnon kiertokulkuun niin miksi sen pois saannista pitäisi kiistellä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe