Lapsen pois antaminen

pos jo 5 tunnin seurannan jälkeen, jos siis kaikki kunnossa ja synnytys oli normaali jne. Pääset varmasti pois niin pian, kuin oma kuntosi sallii.

Suomessa adoptioneuvonnaksi riittää YKSI (!!!) tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa. Äiti voi olla silloin vaikka puolishokissa, mutta se riittää.

MOnissa maissa bioäidin täytyy tavata pari kertaa ainakin kaksi eri työntekijää joista toisen täytyy olla psykiatri tai psykologi, jotka arvioi ettei bioäiti ole esimerkiks masentunut. Suomessa on tosi kevyt käytäntö kun ottaa huomioon miten isosta jutusta on kyse.

tosiaan "neuvonta... kirjoitti:

Suomessa adoptioneuvonnaksi riittää YKSI (!!!) tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa. Äiti voi olla silloin vaikka puolishokissa, mutta se riittää.

MOnissa maissa bioäidin täytyy tavata pari kertaa ainakin kaksi eri työntekijää joista toisen täytyy olla psykiatri tai psykologi, jotka arvioi ettei bioäiti ole esimerkiks masentunut. Suomessa on tosi kevyt käytäntö kun ottaa huomioon miten isosta jutusta on kyse.

Lue lisää

miksi tuota käytäntöä ei voisi soveltaa myös suomeen???
ehdottomasti kannatan sitä että luovuttavan äidin mielentilan tutkii joku puolueeton ammattilainen joka sitten arvio onko äiti kypsä tekemään ratkaisua..se ei saa kuitenkaan olla PeLan psykiatri :-)

ei minulla ollut kovin adoptioneuvontaa..Soitin sillon sosiaalitoimistoon, että annan lapsen adoptioon, pyysivät soittamaan Pelastakaa Lapset-henkilölle, soitin ja hän sanoi, että tapaamme sitten kun lapsi on syntynyt, että siinä juttelemme minkälaiseen perheeseen lapsi annetaan jne. Siinä minun adoptioneuvonta

adoptioon lapsen antanut kirjoitti:

ei minulla ollut kovin adoptioneuvontaa..Soitin sillon sosiaalitoimistoon, että annan lapsen adoptioon, pyysivät soittamaan Pelastakaa Lapset-henkilölle, soitin ja hän sanoi, että tapaamme sitten kun lapsi on syntynyt, että siinä juttelemme minkälaiseen perheeseen lapsi annetaan jne. Siinä minun adoptioneuvonta

Lue lisää

Itelläni Pelalla on sanottu, että muutama käynti on pakollinen. Nyt olen käynyt kaksi kertaa mieheni kanssa ja syntymän jälkeen täytyy viel käydä. Kaupungin sossutanttoihin en ole ollut yhteydessä. Kaikki on hoitunut Pelan kanssa...

tosiaan "neuvonta... kirjoitti:

Suomessa adoptioneuvonnaksi riittää YKSI (!!!) tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa. Äiti voi olla silloin vaikka puolishokissa, mutta se riittää.

MOnissa maissa bioäidin täytyy tavata pari kertaa ainakin kaksi eri työntekijää joista toisen täytyy olla psykiatri tai psykologi, jotka arvioi ettei bioäiti ole esimerkiks masentunut. Suomessa on tosi kevyt käytäntö kun ottaa huomioon miten isosta jutusta on kyse.

Lue lisää

Minulta olisi tämä sosiaalityöntekijä lapsen "vienyt" jos ei olisi kätilö soittanut lapsen isää paikalle, itse en tapahtumasta muista mitään (kertoo varmasti jotain mielentilastani). Koko tilanne tuli aika yllätyksenä ja olin todella huonossa kunnossa henkisesti. Onneksi sairaalan henkilökunta oli perillä tilastani ja lopulta ilmoitti tälle sosiaalityöntekijälle ettei hän saa ottaa minuun yhteyttä niin kauan kun olen sairaalassa.

tosiaan "neuvonta... kirjoitti:

Suomessa adoptioneuvonnaksi riittää YKSI (!!!) tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa. Äiti voi olla silloin vaikka puolishokissa, mutta se riittää.

MOnissa maissa bioäidin täytyy tavata pari kertaa ainakin kaksi eri työntekijää joista toisen täytyy olla psykiatri tai psykologi, jotka arvioi ettei bioäiti ole esimerkiks masentunut. Suomessa on tosi kevyt käytäntö kun ottaa huomioon miten isosta jutusta on kyse.

Lue lisää

Kyllä sitä sosiaalityöntekijää tavataan enemmänkin...

Adoptioneuvonta voi käynnistyä myös synnytyssairaalan sossun avulla. Eli vaikka ei olisi aiemmin puhunut adoptiosta kenellekään, siitä voi kertoa synnytyssairaalan henkilökunnalle. Esim. kätilölle asiasta kertoessa, kätilön täytyy ilmoittaa asiasta synnytyssairaalan sosiaalityöntekijälle. Sairaalan sossu puolestaan ottaa yhteyttä niihin sosiaalityöntekijöihin, jotka hoitaa adoptioita työkseen (esim. Pelan sossut). Se on kyllä totta, että ilman adoptioneuvontaa ei voi antaa lastaan adoptioon.

Sekin on totta, että adoptioneuvonnaksi riittää vaikka yksi tapaaminen adoptiota hoitavan sossun kanssa. Useampiakin tapaamisia on adoptiosta puhumiseksi järjestetty ja sosiaalityöntekijältä voi vaatia lisää tietoa ja keskustelua aiheesta. Voi myös pyytää, että saisi jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka on luovuttanut lapsen adoptioon. Tai että saisi jutella aikuisen adoptoidun kanssa. Lisäksi pitäisi jaksaa vaatia, että sosiaalityöntekijät kertovat niistä avuista ja tuista, joita voi saada, jos päättääkin pitää lapsen.

Oletko jutellut mahdollisuuksista pitää vauvasi ja mitä tukea siihen saisit?

Synnytyksen jälkeen vaistosi heräävät ja kuulet vauvan itkun kaukaa voitko olla menemättä huoneeseen missä kuulet itkun joka huutaa äitiä joka tuntee sinun sydämmesi rytmin ei toisen.

Äiti itse myös2 kirjoitti:

Oletko jutellut mahdollisuuksista pitää vauvasi ja mitä tukea siihen saisit?

Synnytyksen jälkeen vaistosi heräävät ja kuulet vauvan itkun kaukaa voitko olla menemättä huoneeseen missä kuulet itkun joka huutaa äitiä joka tuntee sinun sydämmesi rytmin ei toisen.

Lue lisää

haavassa.
Kyllä tämä äiti osaa varmasti tehdä omat ratkaisunsa yhtä hyvin kuin sinäkin olet omasi osannut tehdä. Siitä ainakin lähdetään, eikö niin?

puukkoa kirjoitti:

haavassa.
Kyllä tämä äiti osaa varmasti tehdä omat ratkaisunsa yhtä hyvin kuin sinäkin olet omasi osannut tehdä. Siitä ainakin lähdetään, eikö niin?

Jokaisella on oma elämä.
On helppoa antaa toiselle neuvoja omista lähtökohdista, mutta jos itse olisi toisen "saappaissa" niin ratkaisu voisi olla sama jonka tuomitsee toisen tekemänä.

Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. Ja eikö ole tärkeintä että lapsi saa elää, kaikissa vaihtoehdoissa se ei ole mahdollista.

Olen siis samaa mieltä sinun kanssa. Ja aiemman kirjoittajan viesti tuntui oudolle.

Niin. kirjoitti:

Jokaisella on oma elämä.
On helppoa antaa toiselle neuvoja omista lähtökohdista, mutta jos itse olisi toisen "saappaissa" niin ratkaisu voisi olla sama jonka tuomitsee toisen tekemänä.

Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. Ja eikö ole tärkeintä että lapsi saa elää, kaikissa vaihtoehdoissa se ei ole mahdollista.

Olen siis samaa mieltä sinun kanssa. Ja aiemman kirjoittajan viesti tuntui oudolle.

Lue lisää

kyllähän se hieman kirpaisi kun oli juuri synnyttänyt ja samantien lapsi vietiin poies..Itku siinä tuli sillä hetkellä, oli niin väsynytkin jne. Kyllähän ne kysyi, et haluanko nähdä lapsen, mutta en kyennyt semmoiseen..Ja meinasi sekin vielä joltain osin tympästä ku piti viikko synnytyksen jälkeen olla synnytyspolilla ku oli raskausmyrkytystä, verenpaineet koholla..Heti kun kotia pääsin niin verenpaineetkin laski täysin normaaleiksi.

Äiti itse myös2 kirjoitti:

Oletko jutellut mahdollisuuksista pitää vauvasi ja mitä tukea siihen saisit?

Synnytyksen jälkeen vaistosi heräävät ja kuulet vauvan itkun kaukaa voitko olla menemättä huoneeseen missä kuulet itkun joka huutaa äitiä joka tuntee sinun sydämmesi rytmin ei toisen.

Lue lisää

Annoin lapseni pois siis ekan lapseni kun olin 21 vuotias. Hoidin lasta sairaalassa ja kävin katsomassakin kun itse oli jo npäässyt pois. Lapsi ai vaan sopinut miun elämään ja päätös pois antamisesta tuli aika nopeasti vaikka sairaala henkilökunta jne yrittivät saada mieltäni muuttumaan...
Joskus ajattelen asiaa ja mietin näänkö lastani koskaan.Hän on jo 19 vuotias...

Adoptiosta vuoden päästä sain toisen tytön ja pelkäsin kovasti miten asiaan suhtaudutaan kun annoin edellisen pois.Tästä tytöstä en olisi voinut luopua mistään hinnasta ja elämäni oli kovasti muuttunut vuoden sisällä.Myös avoliitto oli loppunut.
Olin niin ja olen edelleenkin onnellinen tästä lapsestani joka jo on 18 täyttänyt ja olen onnellinen myös kolmesta muusta lapsestani joista nuorin on 7kk.

Enkä voisi heistä kenestäkään luopua.
Ajattelen että jotkut vanhemmat ovat saaneet ensimmäisestä pienokaisestani oman ihanan lapsen koska itse eivät ole voineet saada ja tiedän että lapsi sai hyvän kodin ja onnellisen elämän.Parempi näin kuin että epävakaassa elämäntilanteessani olisin koettanut pärjätä vauvan kanssa.

Ja toivon lapselleni aina kaikkea hyvää ja onnea elämään.Aina hänellä on myös paikka sydämessäni.

Äiti itse myös2 kirjoitti:

Oletko jutellut mahdollisuuksista pitää vauvasi ja mitä tukea siihen saisit?

Synnytyksen jälkeen vaistosi heräävät ja kuulet vauvan itkun kaukaa voitko olla menemättä huoneeseen missä kuulet itkun joka huutaa äitiä joka tuntee sinun sydämmesi rytmin ei toisen.

Lue lisää

Olen itse käynyt prosessin läpi. Raskauteni huomattiin vasta 6kk kohdalla, ja minulla eikä miehelläni ollut omaa halua, eikä resursseja lapsen pitämiseen. Kävimme adoptioneuvonnassa, moneenkin otteeseen juttelemassa asiasta, ja jokaisella neuvolakäynnillä kysyttiin, että olenko muuttanut mieltäni. Mielestäni on väärin ns. painostaa ketään tekemään mitään, saatika tuomitsemaan sitä mihin lopputulokseen on päätynyt. Tiedän varmasti, että lapsi on perheessä jossa se saa sellaista rakkautta ja turvaa, jota se ei välttämättä minulta olisi saanut. Lasta ei ole myöskään synnytyksen jälkeen pakko nähdä, joten vaistot eivät välttämättä herää. Toivon että et jatkossa tuomitse kenenkään päätöksiä, nyt kun olet kuullut asian läpikäyneen mielipiteen asiaan.

Aito Kokemus kirjoitti:

Olen itse käynyt prosessin läpi. Raskauteni huomattiin vasta 6kk kohdalla, ja minulla eikä miehelläni ollut omaa halua, eikä resursseja lapsen pitämiseen. Kävimme adoptioneuvonnassa, moneenkin otteeseen juttelemassa asiasta, ja jokaisella neuvolakäynnillä kysyttiin, että olenko muuttanut mieltäni. Mielestäni on väärin ns. painostaa ketään tekemään mitään, saatika tuomitsemaan sitä mihin lopputulokseen on päätynyt. Tiedän varmasti, että lapsi on perheessä jossa se saa sellaista rakkautta ja turvaa, jota se ei välttämättä minulta olisi saanut. Lasta ei ole myöskään synnytyksen jälkeen pakko nähdä, joten vaistot eivät välttämättä herää. Toivon että et jatkossa tuomitse kenenkään päätöksiä, nyt kun olet kuullut asian läpikäyneen mielipiteen asiaan.

Lue lisää

Hei Aito Kokemus, olisitko halukas kertomaan kokemuksestasi tutkimusta varten? Teen Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikössä tutkimusta biologisen vanhemman kokemuksesta lapsen luovuttamisesta adoptoitavaksi. Olen jo saanut aika paljon haastateltavia, mutta koska tätä aihetta on tutkittu niin vähän Suomessa, niin olisin halukas haastattelemaan kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita. Myös miehen näkökulma olisi tärkeä saada kuuluviin. Jos olet(te) kiinnostunut, ota yhteyttä sähköpostite [email protected]. Tutkimuskutsun löydät myös Pelastakaa Lapset ry:n etusivulta vasemmasta reunasta.

Jos ei ole tarpeeksi ikää itsellä kertynyt, raskaus on huomatessa niin pitkällä että on aivan sama synnyttää lapsi elävänä kuin kuolleena, psykologinen tila ei ole äidillä sellainen, että olisi kykynevä lasta hoitamaan, ei ole henkisesti valmis... Syitä on monia, itselläni on, että ikää on vähän, liian myöhään huomattu, toivon elämältä muutakin kuin sitoutumista, tiedän että en selviä lapsen kanssa, joten lapsen on parempi kasvaa perheessä joka sitä oikeesti toivois. Ja kun lapsi annetaan vauvana jo pois, niin uusi perhe on sille kuin oikea perhe. Syitä on monia, ja ihmisiä ei kannata syytellä ennen kuin tietää koko tilanteen. Lapsellani on paljon parempi jossain muualla kuin mun luona. Miltä sinusta tuntuisi kasvaa perheessä, jos koko ajan aistit ettet ole alusta asti ollut tervetullut? Eikäö silloin tuli niitä psygolosia oireita kakaralle jo pienestä pitäen?

minä julma ihminen kirjoitti:

Jos ei ole tarpeeksi ikää itsellä kertynyt, raskaus on huomatessa niin pitkällä että on aivan sama synnyttää lapsi elävänä kuin kuolleena, psykologinen tila ei ole äidillä sellainen, että olisi kykynevä lasta hoitamaan, ei ole henkisesti valmis... Syitä on monia, itselläni on, että ikää on vähän, liian myöhään huomattu, toivon elämältä muutakin kuin sitoutumista, tiedän että en selviä lapsen kanssa, joten lapsen on parempi kasvaa perheessä joka sitä oikeesti toivois. Ja kun lapsi annetaan vauvana jo pois, niin uusi perhe on sille kuin oikea perhe. Syitä on monia, ja ihmisiä ei kannata syytellä ennen kuin tietää koko tilanteen. Lapsellani on paljon parempi jossain muualla kuin mun luona. Miltä sinusta tuntuisi kasvaa perheessä, jos koko ajan aistit ettet ole alusta asti ollut tervetullut? Eikäö silloin tuli niitä psygolosia oireita kakaralle jo pienestä pitäen?

Lue lisää

Älä välitä kaikista haukkujista, vaan ole ylpeä siitä, että olet päättänyt antaa ihmiselle elämän.

Elämä ei ole aina helppoa, ja joskus tulee tilanteita, joissa on valittava ikävistä vaihtoehdoista paras. Tietysti voi jälkikäteen viisastella, että olisi pitänyt käyttää ehkäisyä ja olisi pitänyt... mutta siitä ei ole enää mitään hyötyä.

Olet nyt tehnyt päätöksen (jonka toki voit vielä muuttaa jos mieli muuttuu), ja minun mielestäni se on hatun noston arvoinen päätös. Tietysti sekä sinulle, että lapselle tulee jossakin vaiheessa elämää kysymyksiä, mutta ei se maailma niihin kysymyksiin kaadu. Lapsen kysymyksiin voit myös vastata kirjoittamalla hänelle kirjeen jossa kerrot miksi päädyit ratkaisuusi.

Omille adoptoiduille pojilleni olen kertonut, että heidän Venäjä-äitinsä varmasti rakasti heitä, koska kun ei pystynyt heistä pitämään huolta, niin varmisti, että toiset hoitavat heitä. Minulle on tärkeää korostaa sitä, että lapsen hylkäämiseen liittyy myös rakkauden ele.

Tietenkin olisi parempi, jos lapsen biologinen äiti pystyisi tälle tarjoamaan hyvän kodin, mutta jos näin ei ole, niin adoptio on RIITTÄVÄN HYVÄ ratkaisu. Adoptiolapsista tulee perheen omia lapsia, vaikka he eivät sellaisiksi synny.

minä julma ihminen kirjoitti:

Jos ei ole tarpeeksi ikää itsellä kertynyt, raskaus on huomatessa niin pitkällä että on aivan sama synnyttää lapsi elävänä kuin kuolleena, psykologinen tila ei ole äidillä sellainen, että olisi kykynevä lasta hoitamaan, ei ole henkisesti valmis... Syitä on monia, itselläni on, että ikää on vähän, liian myöhään huomattu, toivon elämältä muutakin kuin sitoutumista, tiedän että en selviä lapsen kanssa, joten lapsen on parempi kasvaa perheessä joka sitä oikeesti toivois. Ja kun lapsi annetaan vauvana jo pois, niin uusi perhe on sille kuin oikea perhe. Syitä on monia, ja ihmisiä ei kannata syytellä ennen kuin tietää koko tilanteen. Lapsellani on paljon parempi jossain muualla kuin mun luona. Miltä sinusta tuntuisi kasvaa perheessä, jos koko ajan aistit ettet ole alusta asti ollut tervetullut? Eikäö silloin tuli niitä psygolosia oireita kakaralle jo pienestä pitäen?

Lue lisää

Mutta selviätkö sitten sen ajatuksen kanssa, että olet antanut lapsesi pois ja että et voi itse selvittää hänen olinpaikkaansa tai saada hänestä tietoja, jos sinun tulee myöhemmin häntä ikävä? Entä miten suhtaudut siihen, että lapsesi voi myöhemmin saada selville adoptiotiedot ja ottaa yhteyttä vaikka silloin kun sinulla on itselläsi oma perhe? Et voi esimerkiksi salata adoptioasiaa loputtomiin mahdolliselta tulevalta mieheltäsi etkä myöhemmin syntyviltä lapsiltasi, jotka olisivat adoptioon annetun lapsen sisaruksia.

mikko_n_75 kirjoitti:

Mutta selviätkö sitten sen ajatuksen kanssa, että olet antanut lapsesi pois ja että et voi itse selvittää hänen olinpaikkaansa tai saada hänestä tietoja, jos sinun tulee myöhemmin häntä ikävä? Entä miten suhtaudut siihen, että lapsesi voi myöhemmin saada selville adoptiotiedot ja ottaa yhteyttä vaikka silloin kun sinulla on itselläsi oma perhe? Et voi esimerkiksi salata adoptioasiaa loputtomiin mahdolliselta tulevalta mieheltäsi etkä myöhemmin syntyviltä lapsiltasi, jotka olisivat adoptioon annetun lapsen sisaruksia.

Lue lisää

Se asia tulee vainoamaan sinua...

Miten sinä oikein kirjoitat toisille ihmisille?
Mistä sinä tiedät miten tulee käymään? Oletko Jumala?

Kannatatko niin paljon aborttia että sinun mielestä se kannattaisi tehdä vaikka raskaus olisi hyvin pitkällä? Etkö ymmärrä että kaikki raskaana olevat eivät halua pitää lastaan?
Etkö ymmärrä että on ihan liian paljon lapsia joita ei rakasteta ja joista ei huolehdita.
Adoptiossa äiti haluaa antaa lapselleen vanhemmat jotka haluavat lapsen omakseen ja huolehtivat sekä rakastavat lasta.

Ihmettelen? kirjoitti:

Se asia tulee vainoamaan sinua...

Miten sinä oikein kirjoitat toisille ihmisille?
Mistä sinä tiedät miten tulee käymään? Oletko Jumala?

Kannatatko niin paljon aborttia että sinun mielestä se kannattaisi tehdä vaikka raskaus olisi hyvin pitkällä? Etkö ymmärrä että kaikki raskaana olevat eivät halua pitää lastaan?
Etkö ymmärrä että on ihan liian paljon lapsia joita ei rakasteta ja joista ei huolehdita.
Adoptiossa äiti haluaa antaa lapselleen vanhemmat jotka haluavat lapsen omakseen ja huolehtivat sekä rakastavat lasta.

Lue lisää

Hienosti sanottu. :) Kiitoksia, edes joku ymmärtää...

.... kirjoitti:

Hienosti sanottu. :) Kiitoksia, edes joku ymmärtää...

Miksi oma lapsi pitää antaa pois?
Ymmärrän, että adoptioon anto voi olla todellinen (äitiä varmasti kirpaiseva ja satuttava) rakkauden ele silloin jos maassa on sota tai äiti elää kehitysmaassa ja ruoka ei riitä muutenkaan..
Mikä on sinun syysi antaa lapsesi pois?
Olisi suurinta rakkautta pitää oma lapsensa, vaikka se vaatisi uhrauksia.
Entäpä jos sinun todella tulee myöhemmin lastasi ikävä?
Mitä jos perustat tulevaisuudessa perheen, mitä sanot miehellesi ja lapsillesi?
Ja jos salaat asian, niin mitä jos luopumasi lapsi tuleekin joku päivä sinua tapaamaan?
Miten sitten selität koko jutun ja salailusi?
Ja mitä vastaat jos oma lapsesi kysyy miksi ihmeessä hän ei kelvannut sinulle, omalle äidilleen?....

mietin vain....... kirjoitti:

Miksi oma lapsi pitää antaa pois?
Ymmärrän, että adoptioon anto voi olla todellinen (äitiä varmasti kirpaiseva ja satuttava) rakkauden ele silloin jos maassa on sota tai äiti elää kehitysmaassa ja ruoka ei riitä muutenkaan..
Mikä on sinun syysi antaa lapsesi pois?
Olisi suurinta rakkautta pitää oma lapsensa, vaikka se vaatisi uhrauksia.
Entäpä jos sinun todella tulee myöhemmin lastasi ikävä?
Mitä jos perustat tulevaisuudessa perheen, mitä sanot miehellesi ja lapsillesi?
Ja jos salaat asian, niin mitä jos luopumasi lapsi tuleekin joku päivä sinua tapaamaan?
Miten sitten selität koko jutun ja salailusi?
Ja mitä vastaat jos oma lapsesi kysyy miksi ihmeessä hän ei kelvannut sinulle, omalle äidilleen?....

Lue lisää

Mikä sinulla on?
Saanko olla utelias ja kysyä miksi alkuperäisen kirjoittajan pitäisi kertoa sinulle miksi hän antaa lapsen adoptioon?
Jokainen ihminen tekee itse omat ratkaisunsa, sillä jokainen tietää itse parhaiten oman tilanteensa.
Oletko koskaan kuullut että muiden elämään ei kannata puuttua. Vaan jokainen tehköön itse valintansa.
Jos sinä ohjaat jonkun ihmisen sellaiseen ratkaisuun joka ei myöhemmin tunnukaan hyvälle ratkaisulle, niin sinä olet pilannut toisen ihmisen elämän. Sen vuoksi jokaisen pitää itse saada tehdä ratkaisunsa. Aina ei ole hyvä tilaisuus lapselle syntyä, aina ei ole lapselle hyvä tilaisuus elää biologisen vanhemman kanssa. Aina kaikki ei mene ihanteen mukaan silloin pitää etsiä toiseksi paras ratkaisu.
Mutta ratkaisua ei kannata antaa jonkun toisen tehtäväksi ja siksi kysyn sinulta:
Millä oikeudella sinä kirjoitat toiselle tuollaista tekstiä.

Vietetään pääsiäistä ja iloitaan siitä. Hyvää pääsiäistä kaikille!

toinen ihminen kirjoitti:

Älä välitä kaikista haukkujista, vaan ole ylpeä siitä, että olet päättänyt antaa ihmiselle elämän.

Elämä ei ole aina helppoa, ja joskus tulee tilanteita, joissa on valittava ikävistä vaihtoehdoista paras. Tietysti voi jälkikäteen viisastella, että olisi pitänyt käyttää ehkäisyä ja olisi pitänyt... mutta siitä ei ole enää mitään hyötyä.

Olet nyt tehnyt päätöksen (jonka toki voit vielä muuttaa jos mieli muuttuu), ja minun mielestäni se on hatun noston arvoinen päätös. Tietysti sekä sinulle, että lapselle tulee jossakin vaiheessa elämää kysymyksiä, mutta ei se maailma niihin kysymyksiin kaadu. Lapsen kysymyksiin voit myös vastata kirjoittamalla hänelle kirjeen jossa kerrot miksi päädyit ratkaisuusi.

Omille adoptoiduille pojilleni olen kertonut, että heidän Venäjä-äitinsä varmasti rakasti heitä, koska kun ei pystynyt heistä pitämään huolta, niin varmisti, että toiset hoitavat heitä. Minulle on tärkeää korostaa sitä, että lapsen hylkäämiseen liittyy myös rakkauden ele.

Tietenkin olisi parempi, jos lapsen biologinen äiti pystyisi tälle tarjoamaan hyvän kodin, mutta jos näin ei ole, niin adoptio on RIITTÄVÄN HYVÄ ratkaisu. Adoptiolapsista tulee perheen omia lapsia, vaikka he eivät sellaisiksi synny.

Lue lisää

Nainen joka antaa lapsensa adoptioon, ei ole siten lapsen äiti eikä ole halunnutkaan olla. Mistään rakkaudenteosta ei voida puhua siinä tapauksessa, että nainen synnyttää lapsen ja heittää vauvansa saman tien mustaan aukkoon uskoen sokeasti, että joku siellä ottaa kopin. Nimittäin, nainen joka ei jostain kumman syystä voi suunnattomasti rakastamaansa lasta itse hoitaa hankkii ja varmistaa lapselleen hoitajan itse ja omin silmin, eikä luovuta häntä virkamiesten käsiin. Inhottavaa, kun adoptiolapsille puhutaan täyttä soopaa.
Kaunistelemalla adoptiolapsen hylkäämistä samalla kielletään häneltä mahdollisuus tuntea oikeutettua pettymystä ja kielteisiä tunteita hänet hylänneitä ihmisiä kohtaan. Millä oikeudella näin lapsia huiputetaan.
On aivan eri asia tulla orvoksi ja sitä kautta adoptoiduksi, kuin oman äidin hylkäämäksi.

Mikä?. kirjoitti:

Mikä sinulla on?
Saanko olla utelias ja kysyä miksi alkuperäisen kirjoittajan pitäisi kertoa sinulle miksi hän antaa lapsen adoptioon?
Jokainen ihminen tekee itse omat ratkaisunsa, sillä jokainen tietää itse parhaiten oman tilanteensa.
Oletko koskaan kuullut että muiden elämään ei kannata puuttua. Vaan jokainen tehköön itse valintansa.
Jos sinä ohjaat jonkun ihmisen sellaiseen ratkaisuun joka ei myöhemmin tunnukaan hyvälle ratkaisulle, niin sinä olet pilannut toisen ihmisen elämän. Sen vuoksi jokaisen pitää itse saada tehdä ratkaisunsa. Aina ei ole hyvä tilaisuus lapselle syntyä, aina ei ole lapselle hyvä tilaisuus elää biologisen vanhemman kanssa. Aina kaikki ei mene ihanteen mukaan silloin pitää etsiä toiseksi paras ratkaisu.
Mutta ratkaisua ei kannata antaa jonkun toisen tehtäväksi ja siksi kysyn sinulta:
Millä oikeudella sinä kirjoitat toiselle tuollaista tekstiä.

Vietetään pääsiäistä ja iloitaan siitä. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Lue lisää

oikeudella kirjoitan tuollaista tekstiä kuin ylempänä, mutta en voi ymmärtää miksi ihmeessä viesti oli jotenkin asiaton/loukkaava tms?
Esitin siinä kysymyksiä, jotka ihan oikeasti voivat olla aloittajan elämään liittyviä, tai sitten ei, mutta aloittajan on varmasti hyvä miettiä niitä etukäteen, eikö niin?
Kirjoitat että jokainen tehköön omat päätöksensä, se on totta, mutta mitä pahaa siinä on jos yrittää (edes jollakin tavalla netissä) tukea toista pitämään lapsensa?..

Nimetön kirjoitti:

oikeudella kirjoitan tuollaista tekstiä kuin ylempänä, mutta en voi ymmärtää miksi ihmeessä viesti oli jotenkin asiaton/loukkaava tms?
Esitin siinä kysymyksiä, jotka ihan oikeasti voivat olla aloittajan elämään liittyviä, tai sitten ei, mutta aloittajan on varmasti hyvä miettiä niitä etukäteen, eikö niin?
Kirjoitat että jokainen tehköön omat päätöksensä, se on totta, mutta mitä pahaa siinä on jos yrittää (edes jollakin tavalla netissä) tukea toista pitämään lapsensa?..

Lue lisää

Tukea voi kyllä monella eri tavalla. Mutta tuo sinun tekstisi tukemisesta oli minunkin mielestä todella kamalaa luettavaa. Siis todella painostavaa tekstiä.Siis todella painostavaa.

Mirja 62 kirjoitti:

Tukea voi kyllä monella eri tavalla. Mutta tuo sinun tekstisi tukemisesta oli minunkin mielestä todella kamalaa luettavaa. Siis todella painostavaa tekstiä.Siis todella painostavaa.

Lue lisää

Täysin samaa mieltä!!!

Nimetön kirjoitti:

oikeudella kirjoitan tuollaista tekstiä kuin ylempänä, mutta en voi ymmärtää miksi ihmeessä viesti oli jotenkin asiaton/loukkaava tms?
Esitin siinä kysymyksiä, jotka ihan oikeasti voivat olla aloittajan elämään liittyviä, tai sitten ei, mutta aloittajan on varmasti hyvä miettiä niitä etukäteen, eikö niin?
Kirjoitat että jokainen tehköön omat päätöksensä, se on totta, mutta mitä pahaa siinä on jos yrittää (edes jollakin tavalla netissä) tukea toista pitämään lapsensa?..

Lue lisää

Olen samaa mieltä muiden jo vastanneiden kanssa.

Et sinä tue.
Ja jos ensin lukisit koko viestinketjun niin tietäisit että tänne on kirjoitettu jo vastaavia kirjoituksia.
Alkuperäinen kirjoittaja on jo miettinyt vaihtoehdot ja valintansa tehnyt. Niin kuin joku jo kirjoitti, miksi väännät puukkoa....

Jos sinä haluat toimia lasten parhaaksi niin siihen on monta mahdollisuutta. Esim moni lapsi ei saa tarvitsemaansa kasvatusta, tukea, huolenpitoa ja rakkautta kotonaan: lapset ovat lastekodissa odottamassa jos he joskus saisivat oman perheen. Jotkut lapset jotuvat koulukotiin, jotkut perhekotiin. Osa lapsista saa sijaisperheen. Ei kaikilla ole hyvä olla omassa kodissa. Miten sinä voisit olla avuksi näille lapsille?
Samat ongelmat ovat laajemmassa mittakaavassa itäisessä naapurimaassamme.

Mutta hekään eivät tarvitse tukea että miten asia pitäisi ratkaista, mutta ehkä lähellä olo ja ajan antaminen olisi hyväksi.

Minun mielestä sinulla on outo ajatus tuen antamisesta.

Ja jos joku dottava äiti ajattelee oman lapsensa parasta ja haluaa antaa lapselleen myös kaiken sen mitä tietää lapsen tarvitsevan mutta mitä ei voi itse antaa, niin mitä väärää siinä on?
Eikö jokainen äiti halua lapselleen parasta? Ja se paras ei aina ole sama mitä sinä ulkopuolisena ajattelet.

Nimetön kirjoitti:

oikeudella kirjoitan tuollaista tekstiä kuin ylempänä, mutta en voi ymmärtää miksi ihmeessä viesti oli jotenkin asiaton/loukkaava tms?
Esitin siinä kysymyksiä, jotka ihan oikeasti voivat olla aloittajan elämään liittyviä, tai sitten ei, mutta aloittajan on varmasti hyvä miettiä niitä etukäteen, eikö niin?
Kirjoitat että jokainen tehköön omat päätöksensä, se on totta, mutta mitä pahaa siinä on jos yrittää (edes jollakin tavalla netissä) tukea toista pitämään lapsensa?..

Lue lisää

ei ole mitään tekemistä keskenään!

mietin vain....... kirjoitti:

Miksi oma lapsi pitää antaa pois?
Ymmärrän, että adoptioon anto voi olla todellinen (äitiä varmasti kirpaiseva ja satuttava) rakkauden ele silloin jos maassa on sota tai äiti elää kehitysmaassa ja ruoka ei riitä muutenkaan..
Mikä on sinun syysi antaa lapsesi pois?
Olisi suurinta rakkautta pitää oma lapsensa, vaikka se vaatisi uhrauksia.
Entäpä jos sinun todella tulee myöhemmin lastasi ikävä?
Mitä jos perustat tulevaisuudessa perheen, mitä sanot miehellesi ja lapsillesi?
Ja jos salaat asian, niin mitä jos luopumasi lapsi tuleekin joku päivä sinua tapaamaan?
Miten sitten selität koko jutun ja salailusi?
Ja mitä vastaat jos oma lapsesi kysyy miksi ihmeessä hän ei kelvannut sinulle, omalle äidilleen?....

Lue lisää

suurin rakkauden osoitus on se että antaa lapsen pois. Kaikki vain eivät sitä voi ymmärtää

minä vain kirjoitti:

suurin rakkauden osoitus on se että antaa lapsen pois. Kaikki vain eivät sitä voi ymmärtää

Siinä tapauksessa rakastava äiti todella valitsee itse lapselleen, kalleimmalle aarteelleen, sen luotetun vanhemman, eikä kuten nyt tapahtuu, että lapsi heitetään tuntemattomaan mustaan aukkoon, eikä kukaan perään huutele eikä edes ole mahdollista tarkistaa lapsen kohtaloa kunnolla. Vai luotatko virkamiesten älyyn enemmän kuin omaasi ja omaan vaistoosi vauvasi uuden vanhemman valinnassa.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Siinä tapauksessa rakastava äiti todella valitsee itse lapselleen, kalleimmalle aarteelleen, sen luotetun vanhemman, eikä kuten nyt tapahtuu, että lapsi heitetään tuntemattomaan mustaan aukkoon, eikä kukaan perään huutele eikä edes ole mahdollista tarkistaa lapsen kohtaloa kunnolla. Vai luotatko virkamiesten älyyn enemmän kuin omaasi ja omaan vaistoosi vauvasi uuden vanhemman valinnassa.

Lue lisää

Miksi sinä kirjoitat noin? Jos et halua ajatella lapsen parasta, niin minkä sille voi. Aina ei biologinen äiti pysty antamaan lapselle parasta lapsuutta, perheä ja rakkautta. Suomalainen adoption historia ei ole kovin pitkä, mutta se on kehittynyt paljon alkuajoista, mutta moni on väärässä luulossa. Etkö ole lukenut esim tekstiä jossa kerrottiin päihdeäitien lapsista joista moni joudutaan huostaanottamaan (oliko se puolet). Monesti lapsi saa uduen perheen vasta noin 2-vuotiaana ja se vaatii paljon uudelta perheeltä. Ja parhaiten lapsen elämä etenee jos hän saa uuden perheen jo syntymän jälkeen. Adoptio on siksi hyvä ratkaisu että siinä lapsi saa jo vauvana uuden, oman ja pysyvän perheen. Lpasen kiintymyssuhde muodostuu omiin, uusiin vanhempiin. Nykyään biäiti saa halutessaan toivoa omalle lapselleen tietynlaista perhettä ja hänen toive pyritään täyttämään mahdollisimman hyvin, se on kaikkien etu. Jos bioäiti ei esitä toivetta niin lapselle etsitään lukuisista adoptiovanhemmiksi haluavista adoptioneuvontaa hoitavien toimesta sopivimmat vanhemmat juuri tällä lapselle. (Ja jos bioäiti haluaa niin yhteydenpito onnistuu, siitä voi neuvotella adoptioneuvontaa antavan henkilön kanssa ennen kuin adoptiopaperit on allekirjoitettu.

Apua?. kirjoitti:

Miksi sinä kirjoitat noin? Jos et halua ajatella lapsen parasta, niin minkä sille voi. Aina ei biologinen äiti pysty antamaan lapselle parasta lapsuutta, perheä ja rakkautta. Suomalainen adoption historia ei ole kovin pitkä, mutta se on kehittynyt paljon alkuajoista, mutta moni on väärässä luulossa. Etkö ole lukenut esim tekstiä jossa kerrottiin päihdeäitien lapsista joista moni joudutaan huostaanottamaan (oliko se puolet). Monesti lapsi saa uduen perheen vasta noin 2-vuotiaana ja se vaatii paljon uudelta perheeltä. Ja parhaiten lapsen elämä etenee jos hän saa uuden perheen jo syntymän jälkeen. Adoptio on siksi hyvä ratkaisu että siinä lapsi saa jo vauvana uuden, oman ja pysyvän perheen. Lpasen kiintymyssuhde muodostuu omiin, uusiin vanhempiin. Nykyään biäiti saa halutessaan toivoa omalle lapselleen tietynlaista perhettä ja hänen toive pyritään täyttämään mahdollisimman hyvin, se on kaikkien etu. Jos bioäiti ei esitä toivetta niin lapselle etsitään lukuisista adoptiovanhemmiksi haluavista adoptioneuvontaa hoitavien toimesta sopivimmat vanhemmat juuri tällä lapselle. (Ja jos bioäiti haluaa niin yhteydenpito onnistuu, siitä voi neuvotella adoptioneuvontaa antavan henkilön kanssa ennen kuin adoptiopaperit on allekirjoitettu.

Lue lisää

Kyllä rakastava äiti tietää lapsensa parhaan paremmin kuin viranomainen. Juurihan olet kehunut äitejä, jotka ymmärtävät lapsensa parhaan. Miten päihdeäitien lasten huostaanotot liittyvät vauvan antamiseen adoptioon. Oletko jotenkin sitä mieltä, että pakkoadoptio suoraan laitokselta olisi lapsen paras vai miten huostaanotot ja adoptio liittyvät toisiinsa. Eihän päihdeäiti mikään lapsensa parasta ajatteleva pyyteetön madonna ole antaessaan vauvansa adoptioon, vaan hän ajattelee pitää mahdollisuuden jatkaa vapaata elämää ilman palloa jalassa (vauvaa). Minusta siinä ei ollenkaan ajatella vauvan parasta eikä kyseessä ole rakastava äiti. Minusta vauvalla on isona oikeus tietää tämä totuus biologisesta äidistään ilman kaunisteluja. Silloin hänen on helpompi rakastaa edelleen adoptiovanhempiaan turhan utopian haikailun sijaan.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Kyllä rakastava äiti tietää lapsensa parhaan paremmin kuin viranomainen. Juurihan olet kehunut äitejä, jotka ymmärtävät lapsensa parhaan. Miten päihdeäitien lasten huostaanotot liittyvät vauvan antamiseen adoptioon. Oletko jotenkin sitä mieltä, että pakkoadoptio suoraan laitokselta olisi lapsen paras vai miten huostaanotot ja adoptio liittyvät toisiinsa. Eihän päihdeäiti mikään lapsensa parasta ajatteleva pyyteetön madonna ole antaessaan vauvansa adoptioon, vaan hän ajattelee pitää mahdollisuuden jatkaa vapaata elämää ilman palloa jalassa (vauvaa). Minusta siinä ei ollenkaan ajatella vauvan parasta eikä kyseessä ole rakastava äiti. Minusta vauvalla on isona oikeus tietää tämä totuus biologisesta äidistään ilman kaunisteluja. Silloin hänen on helpompi rakastaa edelleen adoptiovanhempiaan turhan utopian haikailun sijaan.

Lue lisää

Kysyit että"Miten päihdeäitien lasten huostaanotot liittyvät vauvan antamiseen adoptioon. Oletko jotenkin sitä mieltä, että pakkoadoptio suoraan laitokselta olisi lapsen paras vai miten huostaanotot ja adoptio liittyvät toisiinsa." Tarkoitin kirjoituksellani sitä, että jos biologinen äiti ei aio loppuelämäkseen sitoutua olemaan lapsesta kaikin puolin huolehtiva äiti, niin hänen on lapsen kannalta parempi antaa lapsi mahdollisimman pian pois, niin lapsi saa muodostettua kiintymyssuhteen omiin (adoption kautta tuleviin) vanhempiin ja mahdolliset ongelmat ovat sitä kautta pienempiä. En ole tutkinut pakko adoptiota ja siksi en siitä kirjoita mitään. Kirjoitan vain siitä mistä tiedän jotain.

Apua?. kirjoitti:

Kysyit että"Miten päihdeäitien lasten huostaanotot liittyvät vauvan antamiseen adoptioon. Oletko jotenkin sitä mieltä, että pakkoadoptio suoraan laitokselta olisi lapsen paras vai miten huostaanotot ja adoptio liittyvät toisiinsa." Tarkoitin kirjoituksellani sitä, että jos biologinen äiti ei aio loppuelämäkseen sitoutua olemaan lapsesta kaikin puolin huolehtiva äiti, niin hänen on lapsen kannalta parempi antaa lapsi mahdollisimman pian pois, niin lapsi saa muodostettua kiintymyssuhteen omiin (adoption kautta tuleviin) vanhempiin ja mahdolliset ongelmat ovat sitä kautta pienempiä. En ole tutkinut pakko adoptiota ja siksi en siitä kirjoita mitään. Kirjoitan vain siitä mistä tiedän jotain.

Lue lisää

Jos biologinen äiti ei aio loppuelämäkseen sitoutua olemaan lapsesta kaikin puolin huolehtiva äiti, niin ei tämä nainen mikään suurimman rakkauden ilmentymä ole vaan lähinnä laiska ja itsekäs. Miksi ylistät tämmösiä naisia täällä. On aivan eri asia adoptoida ovroksi jäänyt kuin ylistää lapsensa hyljännyttä elävää naista.

minä vain kirjoitti:

suurin rakkauden osoitus on se että antaa lapsen pois. Kaikki vain eivät sitä voi ymmärtää

Odottaisin, että tästä lapsen hylkäämisestä ja pois antamisesta suurimman rakkauden ilmentymänä puhunut on jäävi puhumaan. Vai onko tämän lausuman "suurin rakkauden osoitus on se että antaa lapsen pois" kirjoittanut henkilö koskaan itse kantanut kohdussaan vauvaa hylkäämistarkoituksessa. En ole huomannut, että yksikään adoptioon lapsensa antanut äiti olisi kehottanut muitakin tekemään samoin, päinvastoin. Kyseessä on valtava tragedia, kun se aikaa myöten valkenee niin äidille, lapselle kuin mahdollisesti hänen sukulaisilleenkin. Nämä, jotka tätä kehottaa, eivät ole itse varmaankaan olleet koskaan raskaana eivätkä voi tietää, mikä luonnoton ristiriita koko ajatuksessa on.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Jos biologinen äiti ei aio loppuelämäkseen sitoutua olemaan lapsesta kaikin puolin huolehtiva äiti, niin ei tämä nainen mikään suurimman rakkauden ilmentymä ole vaan lähinnä laiska ja itsekäs. Miksi ylistät tämmösiä naisia täällä. On aivan eri asia adoptoida ovroksi jäänyt kuin ylistää lapsensa hyljännyttä elävää naista.

Lue lisää

Kirjoitit: "Jos biologinen äiti ei aio loppuelämäkseen sitoutua olemaan lapsesta kaikin puolin huolehtiva äiti, niin ei tämä nainen mikään suurimman rakkauden ilmentymä ole vaan lähinnä laiska ja itsekäs. Miksi ylistät tämmösiä naisia täällä." Ensinnäkin: kukaan ei ylistä ketään. Ja sinäkö arvostat enemmän naista joka lopettaa lapsensa elämän abortilla kuin naista joka rakastaa lastaan niin paljon että haluaa antaa lahjaksi elämän? En ymmärrä miksi haukut täällä ihmisiä laiskaksi ja itsekkääksi, sillä siitä ei varmasti ole kyse. Paremminkin niin että laiska ja itsekäs on esimerkiksi se joka pitää lapsen itsellään, mutta ei huolehdi oman lapsensa parhaasta vaan käyttää aikansa johonkin ihan muuhun. Minä tunnen sellaisia ihmisiä...ikävä kyllä! Miksi haluat ymmärtää kaiken väärin? Tai onko tarkoituksesi saada vain aikaiseksi tekstiä? Tai kolahtaako joku muu kohta tekstissäni sinuun?

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Odottaisin, että tästä lapsen hylkäämisestä ja pois antamisesta suurimman rakkauden ilmentymänä puhunut on jäävi puhumaan. Vai onko tämän lausuman "suurin rakkauden osoitus on se että antaa lapsen pois" kirjoittanut henkilö koskaan itse kantanut kohdussaan vauvaa hylkäämistarkoituksessa. En ole huomannut, että yksikään adoptioon lapsensa antanut äiti olisi kehottanut muitakin tekemään samoin, päinvastoin. Kyseessä on valtava tragedia, kun se aikaa myöten valkenee niin äidille, lapselle kuin mahdollisesti hänen sukulaisilleenkin. Nämä, jotka tätä kehottaa, eivät ole itse varmaankaan olleet koskaan raskaana eivätkä voi tietää, mikä luonnoton ristiriita koko ajatuksessa on.

Lue lisää

On kiitettävää ja vastuullista synnyttää lapsi ja antaa se pois. Suomessakin on runsaasti perheitä joilla ei ole mahdollisuus saada omaa lasta. Se että joku nainen kantaa lapsen, synnyttää ja antaa pois on valtava rakkauden teko. Lapsi saa rakastavan perheen jossa häntä on toivottu pitkään. Vauvana saatu lapsi on kuin oma. Olisi kunnioitettavaa jos suomessa useapikin nainen rohkaistuisi synnyttämään lapsen ja antamaan perheeseen jossa lasta toivotaan. Näin säästyttäisiin abortilta ja annettaisiin mahdollisuus onnen läheisille. Abortti on kuin hukkaan heitetty elämä. Ja siitä elämästä olisi ollut lahjaa ja iloa joillekin käsittämättömän suuresti. En tarkoita että kaikki abortit kiellettäisiin tms mutta kannattaisi enemmän pohtia asiaa ja lapsen pois antamiseta mielummin kuin suinpäin keskeyttää raskaus.

sivusta seurannut kirjoitti:

On kiitettävää ja vastuullista synnyttää lapsi ja antaa se pois. Suomessakin on runsaasti perheitä joilla ei ole mahdollisuus saada omaa lasta. Se että joku nainen kantaa lapsen, synnyttää ja antaa pois on valtava rakkauden teko. Lapsi saa rakastavan perheen jossa häntä on toivottu pitkään. Vauvana saatu lapsi on kuin oma. Olisi kunnioitettavaa jos suomessa useapikin nainen rohkaistuisi synnyttämään lapsen ja antamaan perheeseen jossa lasta toivotaan. Näin säästyttäisiin abortilta ja annettaisiin mahdollisuus onnen läheisille. Abortti on kuin hukkaan heitetty elämä. Ja siitä elämästä olisi ollut lahjaa ja iloa joillekin käsittämättömän suuresti. En tarkoita että kaikki abortit kiellettäisiin tms mutta kannattaisi enemmän pohtia asiaa ja lapsen pois antamiseta mielummin kuin suinpäin keskeyttää raskaus.

Lue lisää

Olen tästä ihan eri mieltä. "On kiitettävää ja vastuullista synnyttää lapsi ja antaa se pois. Suomessakin on runsaasti perheitä joilla ei ole mahdollisuus saada omaa lasta." Ensinnäkään HÄN, vauva, ei ole mikään lahjaesine joka lahjoitetaan kivoille aikuisille. Toisekseen, on päätöntä edes miettiä raskauden aikana vauvan poisantamista Suomen kaltaisessa maassa, jossa yksinhuoltajaäitejä ja yksinhuoltajaisiä varten on paljon lakisääteistä tukea tarjolla. On harhaanjohtavaa puhua rakkaudenteosta. Miten joku voi täysin tuntemattomia aikuisia muka niin paljon rakastaa, että luovuttaa heille oman vauvansa. Hurmoshenkisyys, mikä tämmöseen liitetään on erehdyttämistä. Nuorta äitiä ei saa manipuloida tuollaisilla puheilla luopumaan vauvastaan. Ottaako sivusta seurannut vastuun niistä henkisistä traumoista, jotka nuori vauvansa pois antanut äiti joutuu kestämään läpi elämänsä samoin kun vauvan isä. On hienoa, että jotkut haluavat adoptoida orvoksi jääneitä lapsia. Heille nostan hattua.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Olen tästä ihan eri mieltä. "On kiitettävää ja vastuullista synnyttää lapsi ja antaa se pois. Suomessakin on runsaasti perheitä joilla ei ole mahdollisuus saada omaa lasta." Ensinnäkään HÄN, vauva, ei ole mikään lahjaesine joka lahjoitetaan kivoille aikuisille. Toisekseen, on päätöntä edes miettiä raskauden aikana vauvan poisantamista Suomen kaltaisessa maassa, jossa yksinhuoltajaäitejä ja yksinhuoltajaisiä varten on paljon lakisääteistä tukea tarjolla. On harhaanjohtavaa puhua rakkaudenteosta. Miten joku voi täysin tuntemattomia aikuisia muka niin paljon rakastaa, että luovuttaa heille oman vauvansa. Hurmoshenkisyys, mikä tämmöseen liitetään on erehdyttämistä. Nuorta äitiä ei saa manipuloida tuollaisilla puheilla luopumaan vauvastaan. Ottaako sivusta seurannut vastuun niistä henkisistä traumoista, jotka nuori vauvansa pois antanut äiti joutuu kestämään läpi elämänsä samoin kun vauvan isä. On hienoa, että jotkut haluavat adoptoida orvoksi jääneitä lapsia. Heille nostan hattua.

Lue lisää

..puhumattakaan vauvan traumoista js hän joutuu kasvamaan ihmisen kanssa joka ei halua hänestä huolta kantaa. Sinusta abortille on vain yksi vaihtoehto: kasvattaa itse lapsi. Se on ahdasmielistä!

Traumoja kirjoitti:

..puhumattakaan vauvan traumoista js hän joutuu kasvamaan ihmisen kanssa joka ei halua hänestä huolta kantaa. Sinusta abortille on vain yksi vaihtoehto: kasvattaa itse lapsi. Se on ahdasmielistä!

Lue lisää

Jos siis on nuori äiti, joka miettii että antaako lapsi adoptioon vai ei, niin eikös äitiä pitäisi siis kaikin mahdollisin tavoin tukea pitämään lapsensa????
Katsos kun monesta nuoresta äidistä tulee/tulisi hyvä äiti.. Oma äitini sai minut hyvin nuorena ja silti minulla oli hyvä lapsuus.... Usko tai älä, mutta ei ne kaikki teiniäidit ole narkkareita tai muuten äidiksi kelpaamattomia.....

........... kirjoitti:

Jos siis on nuori äiti, joka miettii että antaako lapsi adoptioon vai ei, niin eikös äitiä pitäisi siis kaikin mahdollisin tavoin tukea pitämään lapsensa????
Katsos kun monesta nuoresta äidistä tulee/tulisi hyvä äiti.. Oma äitini sai minut hyvin nuorena ja silti minulla oli hyvä lapsuus.... Usko tai älä, mutta ei ne kaikki teiniäidit ole narkkareita tai muuten äidiksi kelpaamattomia.....

Lue lisää

Ei oikeastaan ole kyse ihmisen iästä vaan tilanteesta jossa ihminen elää hänen tullessaan raskaaksi. Ei äitiys ole kaikkien juttu, osa haluaa jotain muuta elämältään tai sitten voi olla että lapsen aika on myöhemmin.

Tosi asia on että liian moni lapsi elää vanhemman kanssa joka ei voi taata edes riittävän hyvää lapsuutta ja se on surullista!
Jokaisen lapsen tulisi saada elää rakastavassa perheessä jolla on halua ja aikaa huolehtia kaikista lapsen tarpeista.
Siksi on hyvä jos raskaana oleva miettii jo raskauden alkuvaiheessa mikä on oma tilanne ja miten haluaa järjestää lapsensa tulevaisuuden.

Vastaus... kirjoitti:

Ei oikeastaan ole kyse ihmisen iästä vaan tilanteesta jossa ihminen elää hänen tullessaan raskaaksi. Ei äitiys ole kaikkien juttu, osa haluaa jotain muuta elämältään tai sitten voi olla että lapsen aika on myöhemmin.

Tosi asia on että liian moni lapsi elää vanhemman kanssa joka ei voi taata edes riittävän hyvää lapsuutta ja se on surullista!
Jokaisen lapsen tulisi saada elää rakastavassa perheessä jolla on halua ja aikaa huolehtia kaikista lapsen tarpeista.
Siksi on hyvä jos raskaana oleva miettii jo raskauden alkuvaiheessa mikä on oma tilanne ja miten haluaa järjestää lapsensa tulevaisuuden.

Lue lisää

Ei lapsen tulevaisuutta pystu järjestämään. ei oma äiti eikä adoptioäiti. Se että on joku tilanne ei syy lapsen hylkäämiseen. Vai tyytyykö joku hyvinvointiyhteiskuntamme kasvatti todella mokomaan tilanteeseen. Tilanteet vaihtuu, ja siihen tuleviasuuteen kullakin lapsella on oikeus.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Ei lapsen tulevaisuutta pystu järjestämään. ei oma äiti eikä adoptioäiti. Se että on joku tilanne ei syy lapsen hylkäämiseen. Vai tyytyykö joku hyvinvointiyhteiskuntamme kasvatti todella mokomaan tilanteeseen. Tilanteet vaihtuu, ja siihen tuleviasuuteen kullakin lapsella on oikeus.

Lue lisää

Ootko jotenkin katkera? Sulle itselle sattunut jotain lapsena? Se osoittaa kypsyyttä ja hyvää vanhemmuutta jos antaa lapsensa pois, elämäntilanteen niin vaatiessa. Ja kaikki tekevät tosiaan omat ratkaisunsa. Voit itse sitten synnyttää vaikka lauman mukuloita, mutta älä tule tänne arvostelemaan muiden tekemiä päätöksiä. Sinustako ei ole hienoa, että näin annetaan mahdollisuus niille perheille, jotka eivät voi omaa ikinä saada? Olet todella itse itsekäs ja tynnyrissä kasvanut. Jos todella tietää, että lasta ei halua pitää tai ei ole muuten vaan valmis, niin vähemmän lapsi adoptiosta kärsii kuin siitä että syntyisi keskelle kaaosta ja epävarmuutta. Ja tänäpäivänä kun on vaihtoehtoja. En tarkoita että tarkoituksella pitäisi hankkiutua raskaaksi ja sitten antaa pois, mutta vahingoja kun sattuu. Ja meidän nuoriso kun ei aina välttämättä ole niin tietoinen näistä ehkäisy asioista sun muista. Tai sitten ei uskalleta puhua niistä esim. omille vanhemmille.

... kirjoitti:

Ootko jotenkin katkera? Sulle itselle sattunut jotain lapsena? Se osoittaa kypsyyttä ja hyvää vanhemmuutta jos antaa lapsensa pois, elämäntilanteen niin vaatiessa. Ja kaikki tekevät tosiaan omat ratkaisunsa. Voit itse sitten synnyttää vaikka lauman mukuloita, mutta älä tule tänne arvostelemaan muiden tekemiä päätöksiä. Sinustako ei ole hienoa, että näin annetaan mahdollisuus niille perheille, jotka eivät voi omaa ikinä saada? Olet todella itse itsekäs ja tynnyrissä kasvanut. Jos todella tietää, että lasta ei halua pitää tai ei ole muuten vaan valmis, niin vähemmän lapsi adoptiosta kärsii kuin siitä että syntyisi keskelle kaaosta ja epävarmuutta. Ja tänäpäivänä kun on vaihtoehtoja. En tarkoita että tarkoituksella pitäisi hankkiutua raskaaksi ja sitten antaa pois, mutta vahingoja kun sattuu. Ja meidän nuoriso kun ei aina välttämättä ole niin tietoinen näistä ehkäisy asioista sun muista. Tai sitten ei uskalleta puhua niistä esim. omille vanhemmille.

Lue lisää

Adoptiossa on kyse siitä, että hylätylle ja kodittomalle lapselle etsitään koti.
Adoptiossa lastensuojelu lähtee lapsen tarpeesta, ei lapsettomien aikuisten tarpeesta, kuten sinä näköjään itsekkäästi lähdet kuvitellen, että adoptio on hieno tapa "antaa mahdollisuus niille perheille, jotka eivät voi omaa lasta ikinä saada".
Ei ollenkaan niin, vaan todellakin niin, että äitinsä ja isänsä hylkäämälle vauvalle etsitään toiset vanhemmat. Olet raukkamainen vauvoja kohtaan kaunistelemalla hylkäämisiä sivistysmaassa, jossa kyllä pystyy lapsen pitämään jokainen täyspäinen nainen ja mies, joka on sukukypsään ikään kerran ehtinyt niin, että on lapsen saanut aikaiseksi.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Adoptiossa on kyse siitä, että hylätylle ja kodittomalle lapselle etsitään koti.
Adoptiossa lastensuojelu lähtee lapsen tarpeesta, ei lapsettomien aikuisten tarpeesta, kuten sinä näköjään itsekkäästi lähdet kuvitellen, että adoptio on hieno tapa "antaa mahdollisuus niille perheille, jotka eivät voi omaa lasta ikinä saada".
Ei ollenkaan niin, vaan todellakin niin, että äitinsä ja isänsä hylkäämälle vauvalle etsitään toiset vanhemmat. Olet raukkamainen vauvoja kohtaan kaunistelemalla hylkäämisiä sivistysmaassa, jossa kyllä pystyy lapsen pitämään jokainen täyspäinen nainen ja mies, joka on sukukypsään ikään kerran ehtinyt niin, että on lapsen saanut aikaiseksi.

Lue lisää

..jokainen pystyy pitämään lapsensa?
Mitä sitten sanot siihen että niin moni lapsi kärsii perheväkivallasta? Niin moni lapsi huostaanotetaan? Ei aina ole tärkeintä että biologinen äiti pystyy pitämään lapsensa vaan tärkeintä on LAPSEN ETU!

Ja jos joku äiti tietää jo lasta odottaessaan tai pian lapsen synnyttyä että hänellä ei ole mahdollisuutta (syystä tai toisesta) pitää lapsesta niin hyvää huolta kuin hänen lapsensa parasta ajatellen tulisi pitää, niin on hieno asia että lapsi saa adoption kautta uuden perheen joka haluaa käyttää aikaa, rakkautta ja antaa huolenpitoa juuri tälle lapselle.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Adoptiossa on kyse siitä, että hylätylle ja kodittomalle lapselle etsitään koti.
Adoptiossa lastensuojelu lähtee lapsen tarpeesta, ei lapsettomien aikuisten tarpeesta, kuten sinä näköjään itsekkäästi lähdet kuvitellen, että adoptio on hieno tapa "antaa mahdollisuus niille perheille, jotka eivät voi omaa lasta ikinä saada".
Ei ollenkaan niin, vaan todellakin niin, että äitinsä ja isänsä hylkäämälle vauvalle etsitään toiset vanhemmat. Olet raukkamainen vauvoja kohtaan kaunistelemalla hylkäämisiä sivistysmaassa, jossa kyllä pystyy lapsen pitämään jokainen täyspäinen nainen ja mies, joka on sukukypsään ikään kerran ehtinyt niin, että on lapsen saanut aikaiseksi.

Lue lisää

Vanessa Mae sanoi: jos ei tiedä rooliaan äitinä ei pitäisi hankkia lapsia!!!

Adoko? kirjoitti:

..jokainen pystyy pitämään lapsensa?
Mitä sitten sanot siihen että niin moni lapsi kärsii perheväkivallasta? Niin moni lapsi huostaanotetaan? Ei aina ole tärkeintä että biologinen äiti pystyy pitämään lapsensa vaan tärkeintä on LAPSEN ETU!

Ja jos joku äiti tietää jo lasta odottaessaan tai pian lapsen synnyttyä että hänellä ei ole mahdollisuutta (syystä tai toisesta) pitää lapsesta niin hyvää huolta kuin hänen lapsensa parasta ajatellen tulisi pitää, niin on hieno asia että lapsi saa adoption kautta uuden perheen joka haluaa käyttää aikaa, rakkautta ja antaa huolenpitoa juuri tälle lapselle.

Lue lisää

Ei kannata tuudittautua siihen uskomukseen, että adoptiolapsi saisi takuuvarmasti hyvän kodin ja rakastavat adoptiovanhemmat, sillä myös adoptioperheistä on huostaanotettu lapsia aivan samoista syistä kuin muistakin perheistä. Adoptiolapsen kohdalla tilanne on vain vakavampi, koska kynnys huostaanottaa adoptioperheestä lienee suurempi, kun siinä paljastuu samalla viranomaisen osaamattomus adoptioperheen valinnassa.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Ei kannata tuudittautua siihen uskomukseen, että adoptiolapsi saisi takuuvarmasti hyvän kodin ja rakastavat adoptiovanhemmat, sillä myös adoptioperheistä on huostaanotettu lapsia aivan samoista syistä kuin muistakin perheistä. Adoptiolapsen kohdalla tilanne on vain vakavampi, koska kynnys huostaanottaa adoptioperheestä lienee suurempi, kun siinä paljastuu samalla viranomaisen osaamattomus adoptioperheen valinnassa.

Lue lisää

Ennen adoptilapsia oli paljon ja siksi moni hakija sai lapsen. Nyt on toisin, lapsia on todella vähän ja siksi adoptiota järjestävät tahot karsivat adoptiolasta toivovia ja lapselle voidaan isosta joukosta valita juuri hänelle sopivin perhe.

Ja miten tuleva adoptioperhe eroaa lastaan biologisesti odottavasta perheestä?
Tuleva adoptioperhe käy pakollisen adoptioneuvonnan:
"Mitä on adoptioneuvonta?
Lapsen adoptoiminen edellyttää adoptioneuvontaa, jota voi saada oman kunnan sosiaalitoimesta tai Pelastakaa Lasten aluetoimistoista. Olemalla yhteydessä oman kotikuntasi sosiaalitoimeen saat tiedon siitä, miten adoptioneuvonta on kunnassasi järjestetty.

Adoptioneuvonnan alussa arvioidaan hakijoiden edellytyksiä (mm. ikä, sosioekonominen tilanne ja terveys) adoptiovanhemmuuteen. Adoptioneuvonnan aikana käsitellään hakijoiden valmiuksia adoptiolapsen vanhemmuuteen. Keskusteluteemoja ovat hakijoiden motiivit, henkilöhistoria, nykyinen elämäntilanne, parisuhde, ihmissuhdeverkostot, menetykset, kasvatuskysymykset ja adoptiolapsen erityisyys sekä muut tarpeelliset asiat. Adoptioneuvonnan aikana työstetään hakijoiden mielikuvia lapsesta ja vanhemmuudesta. Hakijoiden kanssa käsitellään myös lapsen oikeutta itseään koskeviin tietoihin ja niiden merkitystä lapsen identiteetin muodostumisessa.

Jokainen adoptioprosessi ja sen kesto on yksilöllinen. Kotimainen adoptioneuvonta kestää 3-5 vuotta johtuen adoptioperhettä tarvitsevien lasten vähäisestä lukumäärästä. Kansainvälinen adoptioneuvonta kestää noin 1-2 vuotta. Kansainvälisen adoptioneuvonnan päätteeksi sosiaalityöntekijä kirjoittaa hakijoita ja heidän elämäntilannettaan, taustaa sekä adoptiomotiiveja ja kasvatusvalmiuksia kuvaavan kotiselvitys-asiakirjan.

Lapsen tultua perheeseen adoptioneuvonta jatkuu seurantavaiheena. Tuemme adoptiolasta ja -vanhempia heidän muuttuneessa elämäntilanteessaan."

Tuo teksti kuulostaa järkevälle ja ei varmasti olisi huono asia jos kaikki vanhemmat joutuisi miettimään noita asioita jonkun ulkopuolisen kanssa useamman vuoden ajan. Kyllä siinä voisi jotku alkaa miettiä että haluanko sittenkään vanhemmaksi ja jos haluan niin miten minun pitää toimia ja miten ei saa toimia.

Vanhemmat ovat aina omia persoonia ja joistakin on siihen tehtävään ja osasta ei. Ikävä kyllä. Mutta miten voisi saada paremmat mahdollisuudet toimia parempana kasvattajana?

Mietintää.. kirjoitti:

Ennen adoptilapsia oli paljon ja siksi moni hakija sai lapsen. Nyt on toisin, lapsia on todella vähän ja siksi adoptiota järjestävät tahot karsivat adoptiolasta toivovia ja lapselle voidaan isosta joukosta valita juuri hänelle sopivin perhe.

Ja miten tuleva adoptioperhe eroaa lastaan biologisesti odottavasta perheestä?
Tuleva adoptioperhe käy pakollisen adoptioneuvonnan:
"Mitä on adoptioneuvonta?
Lapsen adoptoiminen edellyttää adoptioneuvontaa, jota voi saada oman kunnan sosiaalitoimesta tai Pelastakaa Lasten aluetoimistoista. Olemalla yhteydessä oman kotikuntasi sosiaalitoimeen saat tiedon siitä, miten adoptioneuvonta on kunnassasi järjestetty.

Adoptioneuvonnan alussa arvioidaan hakijoiden edellytyksiä (mm. ikä, sosioekonominen tilanne ja terveys) adoptiovanhemmuuteen. Adoptioneuvonnan aikana käsitellään hakijoiden valmiuksia adoptiolapsen vanhemmuuteen. Keskusteluteemoja ovat hakijoiden motiivit, henkilöhistoria, nykyinen elämäntilanne, parisuhde, ihmissuhdeverkostot, menetykset, kasvatuskysymykset ja adoptiolapsen erityisyys sekä muut tarpeelliset asiat. Adoptioneuvonnan aikana työstetään hakijoiden mielikuvia lapsesta ja vanhemmuudesta. Hakijoiden kanssa käsitellään myös lapsen oikeutta itseään koskeviin tietoihin ja niiden merkitystä lapsen identiteetin muodostumisessa.

Jokainen adoptioprosessi ja sen kesto on yksilöllinen. Kotimainen adoptioneuvonta kestää 3-5 vuotta johtuen adoptioperhettä tarvitsevien lasten vähäisestä lukumäärästä. Kansainvälinen adoptioneuvonta kestää noin 1-2 vuotta. Kansainvälisen adoptioneuvonnan päätteeksi sosiaalityöntekijä kirjoittaa hakijoita ja heidän elämäntilannettaan, taustaa sekä adoptiomotiiveja ja kasvatusvalmiuksia kuvaavan kotiselvitys-asiakirjan.

Lapsen tultua perheeseen adoptioneuvonta jatkuu seurantavaiheena. Tuemme adoptiolasta ja -vanhempia heidän muuttuneessa elämäntilanteessaan."

Tuo teksti kuulostaa järkevälle ja ei varmasti olisi huono asia jos kaikki vanhemmat joutuisi miettimään noita asioita jonkun ulkopuolisen kanssa useamman vuoden ajan. Kyllä siinä voisi jotku alkaa miettiä että haluanko sittenkään vanhemmaksi ja jos haluan niin miten minun pitää toimia ja miten ei saa toimia.

Vanhemmat ovat aina omia persoonia ja joistakin on siihen tehtävään ja osasta ei. Ikävä kyllä. Mutta miten voisi saada paremmat mahdollisuudet toimia parempana kasvattajana?

Lue lisää

Suuri osa sosiaalityöntekijöistä on tänäpäivänä epäpäteviä, joten sitä taustaa vastan ei voida olla varmoja pätevästä ja osaavasta adoptioprosessista, toisin kuin edellinen kirjoittaja haaveilee.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Suuri osa sosiaalityöntekijöistä on tänäpäivänä epäpäteviä, joten sitä taustaa vastan ei voida olla varmoja pätevästä ja osaavasta adoptioprosessista, toisin kuin edellinen kirjoittaja haaveilee.

Lue lisää

Ilmeiseti puhut kuntien sosiaalityöntekijöistä epäpätevinä. Kuinka moni kunta antaa adoptioneuvontaa? pienet kunnat ainakin ostavat palvelun pelastakaa lapsilta ja en usko että pelastakaa lapsilla on epäpäteviä työntekijöitä!!! ota asioista selvää ennen kuin alat mielipiteitäsi laukomaan. muutenkin voisit mennä muualle, kun et muuta osaa kuin tuomita toisten päätöksiä tietämättä ko. henkilön elämästä yhtään mitään.

YLE tv 1 kirjoitti:

Vanessa Mae sanoi: jos ei tiedä rooliaan äitinä ei pitäisi hankkia lapsia!!!

Ei se aina ole niin mustavalkoista... Itse alkoholisti-isän (joka teki yllättävän katoamistempun kun olin pieni) ja mielisairaan äidin lapsena, lastenkodin kasvattina, tiedän että joskus lapselle paras paikka on muualla kuin kotona. Itse olisin halunnut sijaisperheeseen mutta sopivaa sijaisperhettä ei löytynyt. Jos ja kun annatte lapsen adoptoitavaksi, yrittäkää selvittää miten pian lapsi pääsee uuteen perheeseen. Kukaan vanhempi tuskin haluaa lapsestaan laitoslasta. Itsekin kärsin lapsettomuudesta joten voipi olla että adoptio on jossain vaiheessa ajankohtaista

Apua?. kirjoitti:

Miksi sinä kirjoitat noin? Jos et halua ajatella lapsen parasta, niin minkä sille voi. Aina ei biologinen äiti pysty antamaan lapselle parasta lapsuutta, perheä ja rakkautta. Suomalainen adoption historia ei ole kovin pitkä, mutta se on kehittynyt paljon alkuajoista, mutta moni on väärässä luulossa. Etkö ole lukenut esim tekstiä jossa kerrottiin päihdeäitien lapsista joista moni joudutaan huostaanottamaan (oliko se puolet). Monesti lapsi saa uduen perheen vasta noin 2-vuotiaana ja se vaatii paljon uudelta perheeltä. Ja parhaiten lapsen elämä etenee jos hän saa uuden perheen jo syntymän jälkeen. Adoptio on siksi hyvä ratkaisu että siinä lapsi saa jo vauvana uuden, oman ja pysyvän perheen. Lpasen kiintymyssuhde muodostuu omiin, uusiin vanhempiin. Nykyään biäiti saa halutessaan toivoa omalle lapselleen tietynlaista perhettä ja hänen toive pyritään täyttämään mahdollisimman hyvin, se on kaikkien etu. Jos bioäiti ei esitä toivetta niin lapselle etsitään lukuisista adoptiovanhemmiksi haluavista adoptioneuvontaa hoitavien toimesta sopivimmat vanhemmat juuri tällä lapselle. (Ja jos bioäiti haluaa niin yhteydenpito onnistuu, siitä voi neuvotella adoptioneuvontaa antavan henkilön kanssa ennen kuin adoptiopaperit on allekirjoitettu.

Lue lisää

Kuten tuossa nimimerkin "Apua" teksitstä on luettavissa adoptioon vauvansa antavien naisten, ihan nuortenkin, viitekehykseksi siunaantuu päihde- ja muut ongelmavyyhdit. Mistä johtuu että tässä keskustelussa adoptioon joutumisen vaihtoehto lapsen näkökulmasta on elää oman päihdeäidin ja narkkari-isän kanssa karua lapsuutta. Aloittaja ei ole kertonut olevansa ongelmakäyttäjä, saati, että hän jo nyt tietäisi olevansa päihdeongelmainen ja/tai väkivaltainen, lastaan kaltoinkohteleva äiti lopun ikäänsä. Mielestäni adoptioon antavat nuoret ja kokemattomat leimataan tässäkin ketjussa aivan tosta vaan valmiiksi sellaisiksi naisiksi. Täälläkin uhitellaan, että jos äiti kerran ei anna vauvaansa adoptioon nyt, niin sitten vauvaparka otetaan kaltoinkohdeltuna isompana huostaan ja pannaan muiden saman kohtalon kokeneiden kanssa lastenkotiin mätänemään. Äiti siis on jo leimattu näiden tämän ketjun filantrooppejen taholta valmiiksi ihan kelpaamattomaksi naiseksi, jonka parast teko maailmassa on hylätä vastasyntynyt vauvansa adoptiomarkkinoille.
Toisaalta aloittajan kannattaa ottaa huomioon, että tässä ketjussa esitetyt näkemykset leimaavat häntä myös oikeessa elämässä, koska juuri kenenkään päähän ei mahdu, että terve ja normaali sukukypsä nainen luopuisi hylkäisi vauvansa.
Sitten vielä sellainen seikka, että lain mukaan äiti ei voi tehdä päätöstä vauvansa hylkäämisestä ja adoptioon antamisesta vielä raskausaikana. Näin lainsäätäjä on huomioinut lapsen edun paremmin kuin tämän palstan adoptiohaukat. Laki takaa vauvalle mahdollisuuden "hurmata" vanhempansa kunhan hän ensin on syntynyt tähän maailmaan ja vasta kun äiti on 2 kuukautta joutunut sietämään äitiyttään ja vauvansa olemassaoloa hänen sallitaan allekirjoittaa adoptiopaperit. Tämä laki on HYVÄ ja antaa heikossa asemassa olevan äidin vauvalle ja äidille mahdollisuuden perheenä, jota hätähousut eivät heille soisi.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Ei kannata tuudittautua siihen uskomukseen, että adoptiolapsi saisi takuuvarmasti hyvän kodin ja rakastavat adoptiovanhemmat, sillä myös adoptioperheistä on huostaanotettu lapsia aivan samoista syistä kuin muistakin perheistä. Adoptiolapsen kohdalla tilanne on vain vakavampi, koska kynnys huostaanottaa adoptioperheestä lienee suurempi, kun siinä paljastuu samalla viranomaisen osaamattomus adoptioperheen valinnassa.

Lue lisää

Etkös sinä Helinä-Keiju ole tuolla sijari/huosta palstoilla meuhkannut jossain vaiheessa, että jos lapsen biovanhemmilla ei oikeasti riitä rahkeet lapsen pitoon niin olisi lapsen kannalta parempi antaa se adoptioon kuin jättää vuosiksi huostaputkeen. Eli toisella palstalla pidä adoptiota hyvinkin varteen otettavana, mutta toisaalla olet sitä mieltä että kyvistään vanhempana epävarmojen pitäisi pitää lapsensa jotka sitten mahdollisesti päätyvät siihen huostaputkeen?

Miettiihän kirjoitti:

Etkös sinä Helinä-Keiju ole tuolla sijari/huosta palstoilla meuhkannut jossain vaiheessa, että jos lapsen biovanhemmilla ei oikeasti riitä rahkeet lapsen pitoon niin olisi lapsen kannalta parempi antaa se adoptioon kuin jättää vuosiksi huostaputkeen. Eli toisella palstalla pidä adoptiota hyvinkin varteen otettavana, mutta toisaalla olet sitä mieltä että kyvistään vanhempana epävarmojen pitäisi pitää lapsensa jotka sitten mahdollisesti päätyvät siihen huostaputkeen?

Lue lisää

Hylkäsi äiti ja isä lapsensa sitten adoptiomarkkinoille tai sijaismarkkinoille, niin yhtä kurjaa se on lapsen kannalta, mutta kun ilmeni yhdessä keskustelussa, että joku nainen halusi pitää lapsensa huostaanotettuna, ei halunnut häntä kotiin, mutta ei antanut hänen olla muidenkaan "oma", eli tuomitsi lapsensa elämään koko lapsuuden ajan sijaislapsi-statuksella, niin tosiaan sitä en jaksa ymmärtää. Todella iljettävä ratkaisu, kun hän olisi saanut lapsen kotiin. Hän piti vallan, mutta laistoi velvollisuuksista lastaan kohtaan. Hyi.

Toisaalta, jos ajatellaan aloittajaa, niin uskotteko te palstalaiset, että aloittaja sitten kohtelisi kaltoin tätä lastaan mutta hyvin muita lapsiaan aikanaan. Tuskinpa vaan.

Mitä tulee siihen lausumaan, että lapsensa adoptioon antava äiti ja isä asettavat lapsensa edun oman etunsa edelle ja ajattelevat lapsensa etua, niin se on täyttä puppua ja harhaanjohtavaa propagandaa. Nimittäin äidin etu ja vauvan etu eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan äidin ja vauvan etu biologisessa maailmassa kulkevat ihan käsi kädessa, samoin isän. Mitään tämmöstä ei ole olemassakaan kuin äidin etu vastakohtana vauvan edulle. Ei todellakaan. Tämä etuajattelukin on täysin perheiden hajottajien propagandakoneiston tuotos, jota he uskollisesti jaksavat toitottaa ymmärtämättä edes itse miten absurdi ajatus siinä piilee.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Hylkäsi äiti ja isä lapsensa sitten adoptiomarkkinoille tai sijaismarkkinoille, niin yhtä kurjaa se on lapsen kannalta, mutta kun ilmeni yhdessä keskustelussa, että joku nainen halusi pitää lapsensa huostaanotettuna, ei halunnut häntä kotiin, mutta ei antanut hänen olla muidenkaan "oma", eli tuomitsi lapsensa elämään koko lapsuuden ajan sijaislapsi-statuksella, niin tosiaan sitä en jaksa ymmärtää. Todella iljettävä ratkaisu, kun hän olisi saanut lapsen kotiin. Hän piti vallan, mutta laistoi velvollisuuksista lastaan kohtaan. Hyi.

Toisaalta, jos ajatellaan aloittajaa, niin uskotteko te palstalaiset, että aloittaja sitten kohtelisi kaltoin tätä lastaan mutta hyvin muita lapsiaan aikanaan. Tuskinpa vaan.

Mitä tulee siihen lausumaan, että lapsensa adoptioon antava äiti ja isä asettavat lapsensa edun oman etunsa edelle ja ajattelevat lapsensa etua, niin se on täyttä puppua ja harhaanjohtavaa propagandaa. Nimittäin äidin etu ja vauvan etu eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan äidin ja vauvan etu biologisessa maailmassa kulkevat ihan käsi kädessa, samoin isän. Mitään tämmöstä ei ole olemassakaan kuin äidin etu vastakohtana vauvan edulle. Ei todellakaan. Tämä etuajattelukin on täysin perheiden hajottajien propagandakoneiston tuotos, jota he uskollisesti jaksavat toitottaa ymmärtämättä edes itse miten absurdi ajatus siinä piilee.

Lue lisää

Haloo sinä Helinä-Keiju, haluan kertoa tarinani sinulle.

Elikkäs minut on huostaanotettu 4-vuotiaana, kun yh-äitini ei jaksanut pitää minusta riittävän hyvää huolta. Biologiset vanhempani siis saivat minut ollessaan 21-22-vuotiaita opiskelijoita. Heidän suhteensa katkesi, kun olin 2-vuotias. Isäni muutti Lappiin(!) töihin, koska ei löytänyt alansa töitä Etelä-Suomesta. Äitini jäi yksin kasvattamaan minua pk-seudulle. Molemmat isovanhempani asuivat monen sadan kilometrin päässä Itä-Suomessa. Äitini teki samaan aikaa töitä ja opiskeli, osa-aikaisesti molempia. Hänen opintonsa vaativat työskentelyä ja aikataulut olivat epäsäännöllisiä. Minä olin päiväkodissa ja äidin ystävät hoitivat minua. Hän kuitenkin väsyi ja masentui. Kumpikaan vanhemmistani ei käyttänyt alkoholia (kristillinen elämänkatsomus).

Äitini ei varmaan osannut hakea apua ajoissa, sillä silloin masennuksesta ei puhuttu. Kun hän haki apua, hän joutui suoraan psykiatriseen sairaalaan ja minut vietiin sijaisperheeseen. Äitini toipuminen masennuksesta kesti hirveän pitkään, vuosia. Vaihdoin parin kuukauden päästä toiseen sijaisperheeseen, koska sijoituksesta tuli pitkäaikainen. Sain ystäviä. Aloitin koulun ja harrastuksia. Tapasin koko ajan äitiäni, mutta äidin masennuksen vuoksi tapaamisten välit olivat 1-2kk. Joskus jopa 3kk. Isääni tapasin parin ensimmäisen vuoden aikana noin 4 kertaa vuodessa. Kun isäni sitten muutti Etelä-Suomeen, tapasin häntä kuukausittain - kunnes hän kuoli ollessani 8-vuotias. Juurruin sijaisperheeseeni ja äitinikin toivoi sitä, sillä hän itse joutui taloudellisesti todella hankalaan tilanteeseen sekä tuli erotetuksi opinnoistaan masennuksen aiheuttaman viivästyksen vuoksi. Hän muutti pienen pieneen asuntoon, johon ei voinut ottaakaan minua esim. yökylään. Jälkeenpäin olen miettinyt, että kaikki tuntui olevan äitini ja minun yhteiselämää vastaan. Sijaisperheessä minulla kuitenkin meni ihan kivasti. Toki sain terapiaakin, koska minulla oli pelkoja ja minua kiusattiinkin, koska asuin sijaisperheessä.

Ollessani 9-vuotias äitini jatkoi kesken jääneitä opintojaan osa-aikaisesti. Koko ajan hän kävi myös terapiassa. Töihin hän siirtyi, kun olin 11-vuotias. Vasta silloin hän kuulemma olisi ollut riittävän hyvässä kunnossa siihen, että minä olisin saanut siirtyä kotiin. Olin asunut 7 vuotta sijaisperheessä huostaanoton jälkeen. Olin kokenut kauhean monta menetystä niinkuin terapeuttini sanoi. Minä, äiti ja sijaisvanhemmat kaikki toivoimme, että saan jäädä sijaisperheeseen asumaan, koska sinne olin juurtunut. Suhde äitiin oli kuitenkin hyvä. Tätä ihmiset eivät ymmärrä. Sijaisperheeni olisi ehkä adoptoinut minut, jos siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta asiasta ei minun tietääkseni koskaan keskusteltu. Kun itse raivosin teini-iässä biologiselle äidilleni ja toivoin adoptiota, hän sanoi itkien, että saan itse päättää adoptiosta kun täytän 18 vuotta. Hän ei halunnut päättää asiasta puolestani.

Nyt olen 28-vuotias. Minua ei ole adoptoitu. En tiedä, miksi adoptio pitäisi tehdä. Minulla on biologisen isäni sukunimi kuten on ollut syntymästä lähtien. Olen perinyt kuolleen isäni. Tulen perimään ehkä joskus hänen vanhempiaan sekä äitini. Tuntuisi oudolta ottaa nyt aikuisena sijaisperheen sukunimi omaksi, kun se ei sitä lapsenakaan ollut. Sijaisperheessä oli kolme sijoitettua lasta, emmekä me olleet biologista sukua keskenämme. Biologisia lapsia sijaisvanhemmilla ei ollut. Puhumme aina avoimesti sijoitusasioista. Kävimme sijaisperheiden leireillä ja tapaamisissa. Elimme ihan tavallista elämää, vaikka olimmekin hieman erilainen perhe. Minulla ei ole biologisia sisaruksia. Pidän sisaruksiini ja kaikkiin vanhempiini edelleen yhteyttä. Nuorempi sisarukseni on toiminut aktiivisesti Sijaisnuorten yhdistyksessä.

Mitä ihmeellistä tai kauheaa sijaisperheessä kasvamiseen Helinä-Keiju mielestäsi liittyy? Mistä ihmeen huostaanottoputkesta puhut? Olisinko minä jotenkin parempi ihminen, jos minut olisi adoptoitu enkä olisi vaan "huosta-sijais-kakara"?

Onneli K kirjoitti:

Haloo sinä Helinä-Keiju, haluan kertoa tarinani sinulle.

Elikkäs minut on huostaanotettu 4-vuotiaana, kun yh-äitini ei jaksanut pitää minusta riittävän hyvää huolta. Biologiset vanhempani siis saivat minut ollessaan 21-22-vuotiaita opiskelijoita. Heidän suhteensa katkesi, kun olin 2-vuotias. Isäni muutti Lappiin(!) töihin, koska ei löytänyt alansa töitä Etelä-Suomesta. Äitini jäi yksin kasvattamaan minua pk-seudulle. Molemmat isovanhempani asuivat monen sadan kilometrin päässä Itä-Suomessa. Äitini teki samaan aikaa töitä ja opiskeli, osa-aikaisesti molempia. Hänen opintonsa vaativat työskentelyä ja aikataulut olivat epäsäännöllisiä. Minä olin päiväkodissa ja äidin ystävät hoitivat minua. Hän kuitenkin väsyi ja masentui. Kumpikaan vanhemmistani ei käyttänyt alkoholia (kristillinen elämänkatsomus).

Äitini ei varmaan osannut hakea apua ajoissa, sillä silloin masennuksesta ei puhuttu. Kun hän haki apua, hän joutui suoraan psykiatriseen sairaalaan ja minut vietiin sijaisperheeseen. Äitini toipuminen masennuksesta kesti hirveän pitkään, vuosia. Vaihdoin parin kuukauden päästä toiseen sijaisperheeseen, koska sijoituksesta tuli pitkäaikainen. Sain ystäviä. Aloitin koulun ja harrastuksia. Tapasin koko ajan äitiäni, mutta äidin masennuksen vuoksi tapaamisten välit olivat 1-2kk. Joskus jopa 3kk. Isääni tapasin parin ensimmäisen vuoden aikana noin 4 kertaa vuodessa. Kun isäni sitten muutti Etelä-Suomeen, tapasin häntä kuukausittain - kunnes hän kuoli ollessani 8-vuotias. Juurruin sijaisperheeseeni ja äitinikin toivoi sitä, sillä hän itse joutui taloudellisesti todella hankalaan tilanteeseen sekä tuli erotetuksi opinnoistaan masennuksen aiheuttaman viivästyksen vuoksi. Hän muutti pienen pieneen asuntoon, johon ei voinut ottaakaan minua esim. yökylään. Jälkeenpäin olen miettinyt, että kaikki tuntui olevan äitini ja minun yhteiselämää vastaan. Sijaisperheessä minulla kuitenkin meni ihan kivasti. Toki sain terapiaakin, koska minulla oli pelkoja ja minua kiusattiinkin, koska asuin sijaisperheessä.

Ollessani 9-vuotias äitini jatkoi kesken jääneitä opintojaan osa-aikaisesti. Koko ajan hän kävi myös terapiassa. Töihin hän siirtyi, kun olin 11-vuotias. Vasta silloin hän kuulemma olisi ollut riittävän hyvässä kunnossa siihen, että minä olisin saanut siirtyä kotiin. Olin asunut 7 vuotta sijaisperheessä huostaanoton jälkeen. Olin kokenut kauhean monta menetystä niinkuin terapeuttini sanoi. Minä, äiti ja sijaisvanhemmat kaikki toivoimme, että saan jäädä sijaisperheeseen asumaan, koska sinne olin juurtunut. Suhde äitiin oli kuitenkin hyvä. Tätä ihmiset eivät ymmärrä. Sijaisperheeni olisi ehkä adoptoinut minut, jos siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta asiasta ei minun tietääkseni koskaan keskusteltu. Kun itse raivosin teini-iässä biologiselle äidilleni ja toivoin adoptiota, hän sanoi itkien, että saan itse päättää adoptiosta kun täytän 18 vuotta. Hän ei halunnut päättää asiasta puolestani.

Nyt olen 28-vuotias. Minua ei ole adoptoitu. En tiedä, miksi adoptio pitäisi tehdä. Minulla on biologisen isäni sukunimi kuten on ollut syntymästä lähtien. Olen perinyt kuolleen isäni. Tulen perimään ehkä joskus hänen vanhempiaan sekä äitini. Tuntuisi oudolta ottaa nyt aikuisena sijaisperheen sukunimi omaksi, kun se ei sitä lapsenakaan ollut. Sijaisperheessä oli kolme sijoitettua lasta, emmekä me olleet biologista sukua keskenämme. Biologisia lapsia sijaisvanhemmilla ei ollut. Puhumme aina avoimesti sijoitusasioista. Kävimme sijaisperheiden leireillä ja tapaamisissa. Elimme ihan tavallista elämää, vaikka olimmekin hieman erilainen perhe. Minulla ei ole biologisia sisaruksia. Pidän sisaruksiini ja kaikkiin vanhempiini edelleen yhteyttä. Nuorempi sisarukseni on toiminut aktiivisesti Sijaisnuorten yhdistyksessä.

Mitä ihmeellistä tai kauheaa sijaisperheessä kasvamiseen Helinä-Keiju mielestäsi liittyy? Mistä ihmeen huostaanottoputkesta puhut? Olisinko minä jotenkin parempi ihminen, jos minut olisi adoptoitu enkä olisi vaan "huosta-sijais-kakara"?

Lue lisää

Arvosteluni koski aiheettomia sijoituksia. Ne ovat minusta katastrofi lapselle. Vielä hirveempää on, jos vanhemmat suostuvat ja jopa hakevat lapsensa sijoitukseen ilman aihetta. Sellaseen olemme törmänneet näissä keskusteluissa. Kysessähän on aikuisuuden puute, niin adoptioon annettaessa kuin huostaan annettaessakin. Lapselta siis puuttuu kokonaan läheltään aikuinen vastuunkantaja molemmissa tapauksissa ja silloin viranomaiset joutuvat veronmaksajien piikkiin hoitamaan aikuisuuden vähemmän tyydyttävällä tavalla palkkaa vastaan. En kehuis enkä antaisi anteeksi sitä, että lauma aikuisia ei saa järjestettyä sukunsa lapsen hoitamista omin voimin. Naurettavaa avuttomuutta.
Ei se sijoitukset yleensä niin onnellinen ratkaisu taida olla, kun kerran terapiaa joudutaan antamaan. Se kertoo siitä, että kärsimystä ja tuskaa on tullut tuutin täydeltä.

... kirjoitti:

Ei se aina ole niin mustavalkoista... Itse alkoholisti-isän (joka teki yllättävän katoamistempun kun olin pieni) ja mielisairaan äidin lapsena, lastenkodin kasvattina, tiedän että joskus lapselle paras paikka on muualla kuin kotona. Itse olisin halunnut sijaisperheeseen mutta sopivaa sijaisperhettä ei löytynyt. Jos ja kun annatte lapsen adoptoitavaksi, yrittäkää selvittää miten pian lapsi pääsee uuteen perheeseen. Kukaan vanhempi tuskin haluaa lapsestaan laitoslasta. Itsekin kärsin lapsettomuudesta joten voipi olla että adoptio on jossain vaiheessa ajankohtaista

Lue lisää

Olen 20 vuotias yh-äiti ja asun nyt 1,6 vuoden ikäisen lapseni kanssa kahdestaan. Lapseni isä on minua vanhempi ja hän on alkoholisti, eikä ole nähnyt lastamme vuoteen. Erosimme raskausaikanani, kun hän vaati mua tekemään abortin mihin en kyennyt. Päätin että minun on PAKKO onnistua kasvattamaan lapsi vaikka yksin. Välimme lapsen isän kanssa korjaantuivat lapsen syntymän jälkeen, mutta hän ei koskaan ole ottanut vastuuta isällisesti lapsesta. Olen itse ollut jo pitkään masentunut ja vaikka rakastan kovasti lastani, en aina jaksa keskittyä häneen... Surullista, mutta välillä en jaksa välittää vaikka hän itkisi sängyssään. Alan itsekin itkeä aina, koska tiedän ettei hän ansaitse sitä ja hän on yksi maailman suloisimmista lapsista, mutta en vain kykene hoitamaan häntä aina. En jaksa useinkaan jutella hänen kanssaan, vaan hän leikkii hiljaa vieressäni yksin leluillaan. Hän ei osaa sanoa yhtäkään sanaa. Hän rakastaa minua, halaa ja pussailee kovasti, ja sekin tuntuu väärältä, koska eihän hän saisi näin huonoa äitiä rakastaa :(
Haluan korostaa, että rakastan tätä pientä lasta aivan tavattoman paljon, mutta useinkin mielessäni on se, että ehkä hänellä olisi tasapainoisempi ja onnellisempi elämä sijaisperheessä/adoptiovanhempien kasvattamana :( En haluaisi, että hän joutuu kärsimään takiani ja kasvaa katsoen minun laiskaa ja tyhjää elämääni kun en pysty tarjoamaan hänelle sellaista kotia, mikä kaikilla lapsilla pitäisi olla. Onnellista ja rakastavaa lapsiperhearkea.
En ole aivan varma hänen tulevaisuudestaan, koska tiedän että tulen ikävöimään lastani koko loppuelämäni :'( Hän on kuitenkin oma pieni lapseni, mutta toisaalta ei hänen pitäisi joutua kestämään minun mielenterveysongelmia jäämällä toiseksi ongelmilleni...

zzxd kirjoitti:

Olen 20 vuotias yh-äiti ja asun nyt 1,6 vuoden ikäisen lapseni kanssa kahdestaan. Lapseni isä on minua vanhempi ja hän on alkoholisti, eikä ole nähnyt lastamme vuoteen. Erosimme raskausaikanani, kun hän vaati mua tekemään abortin mihin en kyennyt. Päätin että minun on PAKKO onnistua kasvattamaan lapsi vaikka yksin. Välimme lapsen isän kanssa korjaantuivat lapsen syntymän jälkeen, mutta hän ei koskaan ole ottanut vastuuta isällisesti lapsesta. Olen itse ollut jo pitkään masentunut ja vaikka rakastan kovasti lastani, en aina jaksa keskittyä häneen... Surullista, mutta välillä en jaksa välittää vaikka hän itkisi sängyssään. Alan itsekin itkeä aina, koska tiedän ettei hän ansaitse sitä ja hän on yksi maailman suloisimmista lapsista, mutta en vain kykene hoitamaan häntä aina. En jaksa useinkaan jutella hänen kanssaan, vaan hän leikkii hiljaa vieressäni yksin leluillaan. Hän ei osaa sanoa yhtäkään sanaa. Hän rakastaa minua, halaa ja pussailee kovasti, ja sekin tuntuu väärältä, koska eihän hän saisi näin huonoa äitiä rakastaa :(
Haluan korostaa, että rakastan tätä pientä lasta aivan tavattoman paljon, mutta useinkin mielessäni on se, että ehkä hänellä olisi tasapainoisempi ja onnellisempi elämä sijaisperheessä/adoptiovanhempien kasvattamana :( En haluaisi, että hän joutuu kärsimään takiani ja kasvaa katsoen minun laiskaa ja tyhjää elämääni kun en pysty tarjoamaan hänelle sellaista kotia, mikä kaikilla lapsilla pitäisi olla. Onnellista ja rakastavaa lapsiperhearkea.
En ole aivan varma hänen tulevaisuudestaan, koska tiedän että tulen ikävöimään lastani koko loppuelämäni :'( Hän on kuitenkin oma pieni lapseni, mutta toisaalta ei hänen pitäisi joutua kestämään minun mielenterveysongelmia jäämällä toiseksi ongelmilleni...

Lue lisää

Lapsesi ei halua lähteä luotasi.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Lapsesi ei halua lähteä luotasi.

Onko lapsen parasta kärsiä lapsuutensa? Millaiset arvet se jättää lapseen?

Lapsi ei osaa valittaa koska ei tiedä paremmasta.
Mutta entä sitten kun lapsi on iso, aikuinen?


Minä syytän omaa äitiäni, joka joutui aikuistuttuani mielisairaalaan. En toivo että kukaan lapsi joutuu elämään sairaan vanhemman kanssa, se on liian rankkaa.

On aikuisen vastuulla laitta omat asiat kuntoon ja hakea itselle apua. Jos äiti ei siihen kykene niin silloin voi olla parempi että lapsi elää muualla.

zzxd kirjoitti:

Olen 20 vuotias yh-äiti ja asun nyt 1,6 vuoden ikäisen lapseni kanssa kahdestaan. Lapseni isä on minua vanhempi ja hän on alkoholisti, eikä ole nähnyt lastamme vuoteen. Erosimme raskausaikanani, kun hän vaati mua tekemään abortin mihin en kyennyt. Päätin että minun on PAKKO onnistua kasvattamaan lapsi vaikka yksin. Välimme lapsen isän kanssa korjaantuivat lapsen syntymän jälkeen, mutta hän ei koskaan ole ottanut vastuuta isällisesti lapsesta. Olen itse ollut jo pitkään masentunut ja vaikka rakastan kovasti lastani, en aina jaksa keskittyä häneen... Surullista, mutta välillä en jaksa välittää vaikka hän itkisi sängyssään. Alan itsekin itkeä aina, koska tiedän ettei hän ansaitse sitä ja hän on yksi maailman suloisimmista lapsista, mutta en vain kykene hoitamaan häntä aina. En jaksa useinkaan jutella hänen kanssaan, vaan hän leikkii hiljaa vieressäni yksin leluillaan. Hän ei osaa sanoa yhtäkään sanaa. Hän rakastaa minua, halaa ja pussailee kovasti, ja sekin tuntuu väärältä, koska eihän hän saisi näin huonoa äitiä rakastaa :(
Haluan korostaa, että rakastan tätä pientä lasta aivan tavattoman paljon, mutta useinkin mielessäni on se, että ehkä hänellä olisi tasapainoisempi ja onnellisempi elämä sijaisperheessä/adoptiovanhempien kasvattamana :( En haluaisi, että hän joutuu kärsimään takiani ja kasvaa katsoen minun laiskaa ja tyhjää elämääni kun en pysty tarjoamaan hänelle sellaista kotia, mikä kaikilla lapsilla pitäisi olla. Onnellista ja rakastavaa lapsiperhearkea.
En ole aivan varma hänen tulevaisuudestaan, koska tiedän että tulen ikävöimään lastani koko loppuelämäni :'( Hän on kuitenkin oma pieni lapseni, mutta toisaalta ei hänen pitäisi joutua kestämään minun mielenterveysongelmia jäämällä toiseksi ongelmilleni...

Lue lisää

Minkälaista apua olet saanut lapsen kasvattamiseen ja nuoren yksinhuoltajan arkeen? Oletko puhunut tilanteestasi läheisille, neuvolassa tai jossain muualla? Kyllä apua on tarjolla, vaikka sitä joutuukin yleensä enemmän tai vähemmän hakemaan ja pyytämään. Avun vastaanottaminenkaan ei ole aina helppoa, mutta sitä joutuu elämässään enemmin tai myöhemmin harjoittelemaan. Entä millaista apua saat masennukseesi?

Muutto toiseen perheeseen ja "vieraana" lapsena kasvaminenkin on lapselle aina kriisi. Kukaan ei tiedä, millaista sinun elämäsi on tulevaisuudessa.

Apua saa kirjoitti:

Onko lapsen parasta kärsiä lapsuutensa? Millaiset arvet se jättää lapseen?

Lapsi ei osaa valittaa koska ei tiedä paremmasta.
Mutta entä sitten kun lapsi on iso, aikuinen?


Minä syytän omaa äitiäni, joka joutui aikuistuttuani mielisairaalaan. En toivo että kukaan lapsi joutuu elämään sairaan vanhemman kanssa, se on liian rankkaa.

On aikuisen vastuulla laitta omat asiat kuntoon ja hakea itselle apua. Jos äiti ei siihen kykene niin silloin voi olla parempi että lapsi elää muualla.

Lue lisää

Mielisairaus ei ole pois suljettu myöskään siinä uudessa perheessä, mihin äidistään erotettu lapsi joutuu. Jos äiti vaan pystyy, niin ainakaan ei kannata lasta luovuttaa ilman, että on diagnoosi todellisesta ja vakavasta sairaudesta. Ainakaan edellinen kirjoittaja ei ollut tunneköyhä, koska kertoo rakastavansa pientä lastaan yli kaiken, joten sellaista mielisairautta hänellä ei ainakaan ole, joka olisi kuolettanut tunteet.
Pelkään, että Suomessa nuorille äideille tolkutetaan aiheettakin, että he eivät ole henkisesti siinä kunnossa, että pystyisivät tarjoamaan lapselleen parhaan mahdollisen elämän. Ajatellaanpa välillä sitä, miten kamalaa on elää täydellisen ihmisen läheisenä, kun yleensä me tavalliset ihmiset olemme vähemmän täydellisiä kaikki.

Joskus elämä vaan on sellaisessa tilanteessa ettei lapselle voi antaa vakaata elämää.
Silloin on suuri vastuullinen teko antaa se perheelle joka kaipaa ja haluaa lapsen muttei voi saada.
Ei lapsen pois antaminen ole rikos.Se on jos siitä ei pysty huolehtimaan kunnolla ja asiat menevät jo elämän alkutaipaleella pieleen.♠

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Nainen joka antaa lapsensa adoptioon, ei ole siten lapsen äiti eikä ole halunnutkaan olla. Mistään rakkaudenteosta ei voida puhua siinä tapauksessa, että nainen synnyttää lapsen ja heittää vauvansa saman tien mustaan aukkoon uskoen sokeasti, että joku siellä ottaa kopin. Nimittäin, nainen joka ei jostain kumman syystä voi suunnattomasti rakastamaansa lasta itse hoitaa hankkii ja varmistaa lapselleen hoitajan itse ja omin silmin, eikä luovuta häntä virkamiesten käsiin. Inhottavaa, kun adoptiolapsille puhutaan täyttä soopaa.
Kaunistelemalla adoptiolapsen hylkäämistä samalla kielletään häneltä mahdollisuus tuntea oikeutettua pettymystä ja kielteisiä tunteita hänet hylänneitä ihmisiä kohtaan. Millä oikeudella näin lapsia huiputetaan.
On aivan eri asia tulla orvoksi ja sitä kautta adoptoiduksi, kuin oman äidin hylkäämäksi.

Lue lisää

Se on suuri rakkauden ele jo0s antaa oman lapsensa turvalliseen kotiin..ja pystyy hänestä vaikka sydän itkien luopumaan.
Ja suomessa on niin tarkat säänöt siitä kenelle lapsi annetaan adoptiossa ettei vauva minnekkään mustaan aukkoon joudu.
Sie et todella tiiä mistä kirjoitat.
Ja sinäkään et om,an elämäsi kulkua voi tietää eteenpäin.

.... kirjoitti:

Hienosti sanottu. :) Kiitoksia, edes joku ymmärtää...

Päätös on suuri,mutta vastuun ottaminen on hieno teko ja on niin paljon vanhempia jotka haluavat kovasti vauvan mutta eivät saa.Lapsensa pois antanut antaa suuren onnen tunteen ihmisille jotka muuten jäisivät siitä paitsi. Rakkaudesta lapseen.
Ja lapsi elää turvassa ja rakastettuna siellä jossakin ja jos hän joskus aikuisena haluaa oikean aidin löytää ja etsiä niin sen hän voi tehdä.

mikko_n_75 kirjoitti:

Mutta selviätkö sitten sen ajatuksen kanssa, että olet antanut lapsesi pois ja että et voi itse selvittää hänen olinpaikkaansa tai saada hänestä tietoja, jos sinun tulee myöhemmin häntä ikävä? Entä miten suhtaudut siihen, että lapsesi voi myöhemmin saada selville adoptiotiedot ja ottaa yhteyttä vaikka silloin kun sinulla on itselläsi oma perhe? Et voi esimerkiksi salata adoptioasiaa loputtomiin mahdolliselta tulevalta mieheltäsi etkä myöhemmin syntyviltä lapsiltasi, jotka olisivat adoptioon annetun lapsen sisaruksia.

Lue lisää

aborttipalstalla yritä puhua ympäri aborttia suunnittelevaa antamaan vaikka adoptioon lapsi, kun ei itse voi pitää sitä. Adoptiopalstalla taas yrität puhua ympäri pitämään lapsen? Yhden totuuden ihmisiä.

Kokenut kirjoitti:

Joskus elämä vaan on sellaisessa tilanteessa ettei lapselle voi antaa vakaata elämää.
Silloin on suuri vastuullinen teko antaa se perheelle joka kaipaa ja haluaa lapsen muttei voi saada.
Ei lapsen pois antaminen ole rikos.Se on jos siitä ei pysty huolehtimaan kunnolla ja asiat menevät jo elämän alkutaipaleella pieleen.♠

Lue lisää

Minua on jo useamman kerran pistänyt silmään ja sydämeen asti näissä ketjuissa adoptiota kannattavien kirjoittajen kielenkäyttö vauvasta:

"Joskus elämä vaan on sellaisessa tilanteessa ettei lapselle voi antaa vakaata elämää.
Silloin on suuri vastuullinen teko antaa se perheelle joka kaipaa ja haluaa lapsen muttei voi saada."

Onko kyseessä sivistymättömyys, että ihmislapsesta käytetään jatkuvasti täällä ilmaisua "se" vai onko kyseessä harkittu ilmaus, ettei hylättyä koditonta vauvaa miellettäisi ihmisarvoiseksi olennoksi ja että SE siten olisi helpompi antaa lahjaksi jollekin onnettomalle aikuiselle, jotta tämä aikuinen tulis onnelliseksi ja arvokkaan lahjan antaja saisi hyvän mielen.
Minua oksettaa lukea näitä lattauksia, mitä SIITÄ kirjotetaan, ja kuinka suurinta rakkautta on antaa SE jollekin jos vähänkään epäilyttää tuleeko itse SEN kanssa toimeen. Tiedoksi vaan, jokainen nuori äiti pohtii sitä, että onko hän tarpeeksi hyvä äiti pienelle avuttomalle vauvalleen. Näitä tuntemuksia ei saa pönkittää adoptiojorinoilla.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Minua on jo useamman kerran pistänyt silmään ja sydämeen asti näissä ketjuissa adoptiota kannattavien kirjoittajen kielenkäyttö vauvasta:

"Joskus elämä vaan on sellaisessa tilanteessa ettei lapselle voi antaa vakaata elämää.
Silloin on suuri vastuullinen teko antaa se perheelle joka kaipaa ja haluaa lapsen muttei voi saada."

Onko kyseessä sivistymättömyys, että ihmislapsesta käytetään jatkuvasti täällä ilmaisua "se" vai onko kyseessä harkittu ilmaus, ettei hylättyä koditonta vauvaa miellettäisi ihmisarvoiseksi olennoksi ja että SE siten olisi helpompi antaa lahjaksi jollekin onnettomalle aikuiselle, jotta tämä aikuinen tulis onnelliseksi ja arvokkaan lahjan antaja saisi hyvän mielen.
Minua oksettaa lukea näitä lattauksia, mitä SIITÄ kirjotetaan, ja kuinka suurinta rakkautta on antaa SE jollekin jos vähänkään epäilyttää tuleeko itse SEN kanssa toimeen. Tiedoksi vaan, jokainen nuori äiti pohtii sitä, että onko hän tarpeeksi hyvä äiti pienelle avuttomalle vauvalleen. Näitä tuntemuksia ei saa pönkittää adoptiojorinoilla.

Lue lisää

Nyt on ihan pakko kysyä että missä maailmassa sinä oikein elät? Sinulla on todella vääristynyt käsitys maailmasta. Ilmeisesti et ole ikinä koskaan kokenut mitään isompia vastoinkäymisiä tai varmaan mitään ylämäkeä, kaikki on sujunut kuin tanssi, pelkkää tasaista hyvää vain. Kaikilla näin ei ole. Ei todellakaan.
Itse en pitäisi MISSÄÄN tilanteessa MILLOINKAAN lastani, jos raskaaksi tulisin. Tilanteeni ei koskaan tule muuttumaan niin että minusta tulisi äiti. Jos tulisin raskaaksi, tekisin abortin. En ole enää kovin nuori, 25-vuotias. Kaikista vain ei ole äidiksi. Kaikki vain eivät HALUA äidiksi. Onneksi (kun Suomessa asutaan), saan päättää pidänkö mahdollisen lapsen vai en. En yksinkertaisesti halua lasta. Ja vaikka haluaisin, ei sillä ole merkitystä. Vaikka haluaisin lasta enemmän kuin mitään muuta maailmassa, en sitä voisi hankkia/pitää. Minulla ei yksinkertaisesti mitenkään riitä rahkeet lapsen pitämiseen ja kasvattamiseen. Onneksi en edes halua. Voitko Helinä-Keiju ihan vakavissasi sanoa, että minä olisin paras äiti lapselleni? Minulla on erittäin vakavia, parantumattomia mielenterveyden ongelmia. En myöskään lääkitysten takia jaksa skarppina kovin pitkään. Tarvitsen erittäin paljon unta (10 tuntia vähintään vuorokaudessa), en kestä yövalvomista yhtään. En jaksa kilttejäkään lapsia muutamaa tuntia pidempään. Ja edelleen: en halua lapsia. En silti ole aseksuaali, en aio olla selibaatissa. Huolehdin kyllä ehkäisyn erittäin hyvin, mutta mikään ei ole 100varmaa. Miksi kaikkien pitäisi olla äitejä? Se että on nainen, ei tarkoita sitä että on vauva-automaatti. Mulla on oikeus olla haluamatta lasta. Tätäkin palstaa olen tutkinut juuri siksi että jos pamahdan paksuksi, tiedän mitä tehdä. Minulla on vain ja ainoastaan kaksi vaihtoehtoa: tehdä abortti (jos huomaan ajoissa) tai antaa pois (jos en huomaa ajoissa). Olisi hienoa jos voisimme elää täydellisessä maailmassa jossa jokainen aluillaan oleva lapsi voitaisiin ottaa vastaan ja jokainen lapsi olisi haluttu, mutta ikävä kyllä näin ei ole. Tiedän omat rajani, niiden mukaan mennään. Minulle olisi terveysriski käydä läpi raskaus. Jokainen psykoosi jättää jäljen aivoihin. Ilman lääkkeitä menen psykoosiin, niitä en voi jättää pois. Ja jos näitä lääkkeitä käyttää raskausaikana, tulee vauvasta hyvin todennäköisesti vammainen. Sairauteni on myös hyvin vahvasti periytyvää. Et voi sanoa että kuka vain pärjäisi lapsensa kanssa, jos yrittää. Ethän sinä kaikkia tunne. Suomi on hyvinvointivaltio, mutta se ei tarkoita että kaikista olisi vanhemmiksi. Tai että kaikki haluaisivat vanhemmiksi.

Miina-Maija kirjoitti:

Nyt on ihan pakko kysyä että missä maailmassa sinä oikein elät? Sinulla on todella vääristynyt käsitys maailmasta. Ilmeisesti et ole ikinä koskaan kokenut mitään isompia vastoinkäymisiä tai varmaan mitään ylämäkeä, kaikki on sujunut kuin tanssi, pelkkää tasaista hyvää vain. Kaikilla näin ei ole. Ei todellakaan.
Itse en pitäisi MISSÄÄN tilanteessa MILLOINKAAN lastani, jos raskaaksi tulisin. Tilanteeni ei koskaan tule muuttumaan niin että minusta tulisi äiti. Jos tulisin raskaaksi, tekisin abortin. En ole enää kovin nuori, 25-vuotias. Kaikista vain ei ole äidiksi. Kaikki vain eivät HALUA äidiksi. Onneksi (kun Suomessa asutaan), saan päättää pidänkö mahdollisen lapsen vai en. En yksinkertaisesti halua lasta. Ja vaikka haluaisin, ei sillä ole merkitystä. Vaikka haluaisin lasta enemmän kuin mitään muuta maailmassa, en sitä voisi hankkia/pitää. Minulla ei yksinkertaisesti mitenkään riitä rahkeet lapsen pitämiseen ja kasvattamiseen. Onneksi en edes halua. Voitko Helinä-Keiju ihan vakavissasi sanoa, että minä olisin paras äiti lapselleni? Minulla on erittäin vakavia, parantumattomia mielenterveyden ongelmia. En myöskään lääkitysten takia jaksa skarppina kovin pitkään. Tarvitsen erittäin paljon unta (10 tuntia vähintään vuorokaudessa), en kestä yövalvomista yhtään. En jaksa kilttejäkään lapsia muutamaa tuntia pidempään. Ja edelleen: en halua lapsia. En silti ole aseksuaali, en aio olla selibaatissa. Huolehdin kyllä ehkäisyn erittäin hyvin, mutta mikään ei ole 100varmaa. Miksi kaikkien pitäisi olla äitejä? Se että on nainen, ei tarkoita sitä että on vauva-automaatti. Mulla on oikeus olla haluamatta lasta. Tätäkin palstaa olen tutkinut juuri siksi että jos pamahdan paksuksi, tiedän mitä tehdä. Minulla on vain ja ainoastaan kaksi vaihtoehtoa: tehdä abortti (jos huomaan ajoissa) tai antaa pois (jos en huomaa ajoissa). Olisi hienoa jos voisimme elää täydellisessä maailmassa jossa jokainen aluillaan oleva lapsi voitaisiin ottaa vastaan ja jokainen lapsi olisi haluttu, mutta ikävä kyllä näin ei ole. Tiedän omat rajani, niiden mukaan mennään. Minulle olisi terveysriski käydä läpi raskaus. Jokainen psykoosi jättää jäljen aivoihin. Ilman lääkkeitä menen psykoosiin, niitä en voi jättää pois. Ja jos näitä lääkkeitä käyttää raskausaikana, tulee vauvasta hyvin todennäköisesti vammainen. Sairauteni on myös hyvin vahvasti periytyvää. Et voi sanoa että kuka vain pärjäisi lapsensa kanssa, jos yrittää. Ethän sinä kaikkia tunne. Suomi on hyvinvointivaltio, mutta se ei tarkoita että kaikista olisi vanhemmiksi. Tai että kaikki haluaisivat vanhemmiksi.

Lue lisää

Minä ainakin antaisin lapsen pois jos semmonen vahingossa haluaisi ängetä mahastani. Sympatiani eivät riitä ihmislapsiin, eläimiin kylläkin. Mielestäni ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä tuhlata puolta elämää kakaran hyysäämiseen. Ei vaan kiinnosta!

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Suuri osa sosiaalityöntekijöistä on tänäpäivänä epäpäteviä, joten sitä taustaa vastan ei voida olla varmoja pätevästä ja osaavasta adoptioprosessista, toisin kuin edellinen kirjoittaja haaveilee.

Lue lisää

Meillä ainakin adoptioneuvontaa antavat on päteviä ja he ovat vuosia hoitaneet adoptioita. Mutta meillä adoptiota ei hoidakaan kunta vaan Pela.

Kyllä sillekin alalle on tulijoita joten siellä ei oon siksi kovin montaa epäpätevää. ( Jos joku törmää epäpätevään niin kannattaa valittaa asiasta ja vaatia muutosta. )

*35* kirjoitti:

Ilmeiseti puhut kuntien sosiaalityöntekijöistä epäpätevinä. Kuinka moni kunta antaa adoptioneuvontaa? pienet kunnat ainakin ostavat palvelun pelastakaa lapsilta ja en usko että pelastakaa lapsilla on epäpäteviä työntekijöitä!!! ota asioista selvää ennen kuin alat mielipiteitäsi laukomaan. muutenkin voisit mennä muualle, kun et muuta osaa kuin tuomita toisten päätöksiä tietämättä ko. henkilön elämästä yhtään mitään.

Lue lisää

Olen kanssasi samaa mieltä!

-Kissaihminen- kirjoitti:

Minä ainakin antaisin lapsen pois jos semmonen vahingossa haluaisi ängetä mahastani. Sympatiani eivät riitä ihmislapsiin, eläimiin kylläkin. Mielestäni ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä tuhlata puolta elämää kakaran hyysäämiseen. Ei vaan kiinnosta!

Lue lisää

Minulla on jo kaksi lasta ja olen ollut kotona neljä vuotta. Jos tässä vaiheessa tulisin raskaaksi se olisi katatsrofi, taloudellisesti ja henkisesti, luultavasti lopulta myös liittomme loppu. Minun voimani eivät enää riitä kotona olemiseen.
Kuitenkaan en aborttia halua tehdä, joten jos tulisin nyt raskaaksi niin antaisin lapsen adoptioon. Olemme keskustelleet tästä mieheni kanssa ja hän on sitä mieltä, että näin voitaisiin tehdä, ei halua pakottaa minua aborttiin. Onneksi kuitenkaan en ole raskaana (tämähän on siis vain jossittelua).

Parin vuoden päästä voitaisiin jo harkita lapsen pitämistä mutta tässä tilanteessa ei.

2xäiti kirjoitti:

Minulla on jo kaksi lasta ja olen ollut kotona neljä vuotta. Jos tässä vaiheessa tulisin raskaaksi se olisi katatsrofi, taloudellisesti ja henkisesti, luultavasti lopulta myös liittomme loppu. Minun voimani eivät enää riitä kotona olemiseen.
Kuitenkaan en aborttia halua tehdä, joten jos tulisin nyt raskaaksi niin antaisin lapsen adoptioon. Olemme keskustelleet tästä mieheni kanssa ja hän on sitä mieltä, että näin voitaisiin tehdä, ei halua pakottaa minua aborttiin. Onneksi kuitenkaan en ole raskaana (tämähän on siis vain jossittelua).

Parin vuoden päästä voitaisiin jo harkita lapsen pitämistä mutta tässä tilanteessa ei.

Lue lisää

Miten sinun voimasi riittäisivät adoptioon?

Adoptioon lapsensa antavat ovat tosiaan psyykkisesti yleensä aika heikoilla. Ikävä kyllä lapsen adoptioon antaminen ei yleensä kohenna psyykkistä tilaa, päinvastoin heikentää sitä. Vauvan kannalta tietysti voi olla parempi, että äiti antaa lapsen adoptioon, mutta miten käy äidin?
Adoptio on yleensä niin rankka juttu, että se jättää kyllä jälkensä, ja vaikuttaa myös bioäidin perheen muihin lapsiin. Kannattaa tosiaan pitää tarkkaan huolta siitä, ettei tule vahingossa raskaaksi.

ihmetteleeee kirjoitti:

Miten sinun voimasi riittäisivät adoptioon?

Adoptioon lapsensa antavat ovat tosiaan psyykkisesti yleensä aika heikoilla. Ikävä kyllä lapsen adoptioon antaminen ei yleensä kohenna psyykkistä tilaa, päinvastoin heikentää sitä. Vauvan kannalta tietysti voi olla parempi, että äiti antaa lapsen adoptioon, mutta miten käy äidin?
Adoptio on yleensä niin rankka juttu, että se jättää kyllä jälkensä, ja vaikuttaa myös bioäidin perheen muihin lapsiin. Kannattaa tosiaan pitää tarkkaan huolta siitä, ettei tule vahingossa raskaaksi.

Lue lisää

vanha viestiketju mut kommentoimpa kuitenkin

Niinpä niin, itsehän sen sanoit "Vauvan kannalta tietysti voi olla parempi, että äiti antaa lapsen adoptioon" siitähän täällä on koko ajan taisteltu, siis lapsen edusta

Joku aika sitten tuli uutisissa juttu äidistä joka oli raiskauksen seurauksena tullut raskaaksi eikä halunnut tehdä aborttia vaan antoi lapsen adoptoitavaksi. Minusta se on todella suuri osoitus ÄIDIN RAKKAUDESTA ( Hän ei olisi sanojensa mukaan pystynyt itse kasvattamaan ja antamaan riittävästi rakkautta lapselle joka muistuttaisi vain raiskauksesta)

fgff kirjoitti:

vanha viestiketju mut kommentoimpa kuitenkin

Niinpä niin, itsehän sen sanoit "Vauvan kannalta tietysti voi olla parempi, että äiti antaa lapsen adoptioon" siitähän täällä on koko ajan taisteltu, siis lapsen edusta

Joku aika sitten tuli uutisissa juttu äidistä joka oli raiskauksen seurauksena tullut raskaaksi eikä halunnut tehdä aborttia vaan antoi lapsen adoptoitavaksi. Minusta se on todella suuri osoitus ÄIDIN RAKKAUDESTA ( Hän ei olisi sanojensa mukaan pystynyt itse kasvattamaan ja antamaan riittävästi rakkautta lapselle joka muistuttaisi vain raiskauksesta)

Lue lisää

mietin vain....... kirjoitti:

Miksi oma lapsi pitää antaa pois?
Ymmärrän, että adoptioon anto voi olla todellinen (äitiä varmasti kirpaiseva ja satuttava) rakkauden ele silloin jos maassa on sota tai äiti elää kehitysmaassa ja ruoka ei riitä muutenkaan..
Mikä on sinun syysi antaa lapsesi pois?
Olisi suurinta rakkautta pitää oma lapsensa, vaikka se vaatisi uhrauksia.
Entäpä jos sinun todella tulee myöhemmin lastasi ikävä?
Mitä jos perustat tulevaisuudessa perheen, mitä sanot miehellesi ja lapsillesi?
Ja jos salaat asian, niin mitä jos luopumasi lapsi tuleekin joku päivä sinua tapaamaan?
Miten sitten selität koko jutun ja salailusi?
Ja mitä vastaat jos oma lapsesi kysyy miksi ihmeessä hän ei kelvannut sinulle, omalle äidilleen?....

Lue lisää

on ymmärrettävää, mutta sen varaan ei voi rakentaa. Lapset tarvitsevat myös käytännön turvaa.
Sain kuulla tällaisia juttuja, kyllä se aina mielessä on, jos tulee ikävä jälkeenpäin.
Jälkeenpäin kun ajattelin, eihän poisantamiseen ole todellista syytä, vaikeuksista selviää jos haluaa.
Mutta mitään tuollaista ikävän tunnetta ja asian mielessä pitämistä ei ole ollut.
Pahimpia tunteilijoita olivat minun kohdallani sadistiset ihmiset, jotka eivät tehneet mitään hädän hetkellä.
Minkä tähden normaalista asiasta, lapsen saamisesta on tehtävä vastenmielinen, vauhko asia?
Ehkä olisin aikoinani pitänytkin lapsen ilman sairasta tunteilua, vain vähäisin käytännön järjestelyin.
Myöhemmin elämässä vasta tuli oikea syyllisyys, adoptiosta en tuntenut sellaista.

Ihmettelen? kirjoitti:

Se asia tulee vainoamaan sinua...

Miten sinä oikein kirjoitat toisille ihmisille?
Mistä sinä tiedät miten tulee käymään? Oletko Jumala?

Kannatatko niin paljon aborttia että sinun mielestä se kannattaisi tehdä vaikka raskaus olisi hyvin pitkällä? Etkö ymmärrä että kaikki raskaana olevat eivät halua pitää lastaan?
Etkö ymmärrä että on ihan liian paljon lapsia joita ei rakasteta ja joista ei huolehdita.
Adoptiossa äiti haluaa antaa lapselleen vanhemmat jotka haluavat lapsen omakseen ja huolehtivat sekä rakastavat lasta.

Lue lisää

mitä helvettiä sitten antaa pillua kaikille jos ei halua lasta!?!?!!?VITUN HUORA!!!!!

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Jos biologinen äiti ei aio loppuelämäkseen sitoutua olemaan lapsesta kaikin puolin huolehtiva äiti, niin ei tämä nainen mikään suurimman rakkauden ilmentymä ole vaan lähinnä laiska ja itsekäs. Miksi ylistät tämmösiä naisia täällä. On aivan eri asia adoptoida ovroksi jäänyt kuin ylistää lapsensa hyljännyttä elävää naista.

Lue lisää

Minäkään en ole tietääkseni laiska ja itsekäs, itse olen synnyttänyt lapsen ja antanut sen pois, että en tiedä milläköhän ihmeen oikeudella voit tuollaisia asioita ääneen huudella, ennenkun tiedät asiasta kokemuksen kautta jotain. Et voi tietää kuinka rankka päätös se on ollut, etkä voi tietää mitä monet muutkin kaltaiseni käyvät läpi. Mikään ei oikeuta sinua sanomaan tuollaista. Mitäpä jos olisit itse adoptoitu? Ja sinun äidistäsi sanottaisiin noin. Mitä jos olisit itse antanut lapsen adoptioon jostain syystä, et varmasti kutsuisi itseäsi laiskaksi tai itsekkääksi. Halveksuttavaa tuollainen tuomitseminen!!

Hei "lapsifani", tekstisi oli todella törkeää, toivon että ap ei sitä lue. Ketjuhan on aloitettu vuonna 2009, joten asia on jo tavalla tai toisella selvinnyt. Kannattaa muuten käyttää välimerkkejä ja opetella muutenkin kirjoittamaan selvemmin :) Nimittely taas kertoo vain kirjoittajan omasta, huonosta itsetunnosta...

...mikäs lapsi fani sinä oikein olet kun haluat tapattaa syntymättömän lapsesi abortin keinoin.. abortti ei ole ehkäisy keino.

Joo ollaan me kaikki eläinrakkaita mut miks sä meet ittees raskaaks tekemään? tiedäthän että kun harrastaa seksiä niin siitä saattaa tulla raskaaksi???

Hyvä vaan että annat lapses pois susta tulis karmee äiti ja joku muu tekis paljon paremman homman siinä ku sinä. Jos inhoot lastas jo nyt niin huh huh. anna pois parempaan.

Ei lapsia niin vain luovutella kuin esineitä, oletko ihan tosissasi viestisi kanssa nimimerkki "vanhemmat12"??!!

yksi adoptoitu.....useimmille lapsille se vainon hyvö, jokaine tekee rarkaisunsa itse siten nuorena, mutta jos biovanhemmat narkkaa on lakoholisteja, onko se oikein lapselle joka ei voi laita perhettää. Kon vaihtoehtona on tasapainoinen perhe rahaa harrastuksiin ja muuhun normi kaveroimintaan tarvitsematta liikkua ulkona muuta kuin huppari päällä ja salihousut..........

Mietiikää nyt vitussa kun kirjoitatte tänne, kuinka haluatte itse elää ja missä. Vaikka rakkaus on aina biovanhempiin on köyhyys nuorelle raastavaa ja kaverit hylkii vaikka kuinka juoppo aiti rakastaisi.

Suurin osa tänne kirjoittajista on jokomäki suuntaan sijoittunatta vuokra-asujaa joille lapsen olemassaole on selkeä tulonlähde asunnolle ja vuokrille, joita yhteiskunta maksaa. Kyllä tämä on nähty nii kaupungin esim hammashuollossa kuinka surkeeta katsottavaa on kun hampaaton äiti selittelee lapsen hyvästä hoidosta. Kertoilee kuinka hampaita hoidetaa illoin ja aamuin. Lapsi aukasee suunsa näkee, että siellä ei ole käynit muutakuin sokeri tekemässä thetävänsä.......Lapsi istuu sylissä paskaset verkkarit päällä joita pesty vuonna 1 ja 2!!

Siinä näkee kuinka lapset todella on heitteillä ja se äidin/isän huoli on kuin usva aamuauringossa.

Missä lie ihmiset elää kun eivät näe, miten kurjasti useilla lapsilla asiat on!


Suomessa pitäisi olla laki pakko huostaan otosta ja adoptiosta, että jos vanhemmat ei saa itseään ruotuun 6 kk sisällä lapsilähtee mulle maille. Silloin sen elämä on turvattua ja lapsuus kuten muilakin hyvinvointivaltion lapsilla.

Jotenka kaikki puliakat haistakaa pitkä paska kuinka lapsianne kohtelette samaan kastiin kuulu narkki vanhemmat, joille lapsi on selvä hyötymisen kohde....

Sitten ihmetellään kun Suomessa on nuoriso kauttaaltaan häiriintynyttä, collage asu lapset joilla ei edes puhtaita vaatteita. Mua ainakin säälittää ihan sikana kun kukaan ei välitä.....