http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1667657
Ruotsalaisbroilereissa lasia - 100 tonnia lihaa pois kaupoista
Yli sata tonnia broileria vedetään myynnistä Ruotsissa, koska kolme ihmistä oli löytänyt lasinpalasia ostamastaan lihasta.
Kronfågel-yhtiö vetää kauppojen hyllyistä kaikkiaan liki 110 000 pakkausta ympäri Ruotsia.
Maanantaihin mennessä kolme ihmistä oli ollut yhteydessä yhtiöön lasinpalasten takia.
Löydetyt lasinsirut ovat olleet hyvin pieniä. Yhden ihmisen kerrotaan kuitenkin loukanneen hampaansa lasiin.
Yhtiö selvittää, miten lasinsirpaleet ovat päätyneet broilerinlihaan. Yhtiö on tehnyt asiasta myös rikosilmoituksen.
Oisko näin, että joku possu- tai nautafarmari oli huolestunut kilpailutilanteesta ja päättänyt vähän tasoittaa tilannetta mustaamalla myös broilerin maineen? Seuraavaksi sitten kalat?
ja nyt lasinsiruja
7
396
Vastaukset
- asialla
ns. eläinsuojelijat, jotka ovat sabotoineet broilerifirmoja. Heiltähän sellaista voi odottaa.
- kun muut saa syyt
niskoilleen. Sikafarmari varmaan ajatellutkin, että hyvä tehdä jäynä, kun siitä kuitenkin saavat eläinsuojelijat syyt niskoilleen. Näin ikään kuin tulee kaksinkertainen hyöty asiasta.
- itsekään
kun muut saa syyt kirjoitti:
niskoilleen. Sikafarmari varmaan ajatellutkin, että hyvä tehdä jäynä, kun siitä kuitenkin saavat eläinsuojelijat syyt niskoilleen. Näin ikään kuin tulee kaksinkertainen hyöty asiasta.
tuohon väitteeseesi?
Toistaiseksi tuon kaltaisia sabotaaseja ovat tehneet vain eläinten "suojelijat". - tuohon
itsekään kirjoitti:
tuohon väitteeseesi?
Toistaiseksi tuon kaltaisia sabotaaseja ovat tehneet vain eläinten "suojelijat".tuon kaltaisista sabotaaseista on uutisoitu vain silloin kun tekijöinä ovat olleet ryhmät, jotka sanovat toimivansa eläinten puolesta.
Silloin kun tapaus näyttää pelkältä ilkivallalta, ei asia ylitä uutiskynnystä eikä siitä siis kerrota julkisuudessa.
- valinnan vapaus
Meillä on aika useesti hauleja, ne pitää vaan sylkästä pois, ei ole pakko syödä.
- eräs lihansyöjä
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1671623
saatanan eläinaktivistit!!!!!!!!!!!- eräs sekasyöjä
Niitä löytynyt myös kasvissekoituspussista http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1671734
En silti sano, että saatanan liha-aktivistit vaan sanon, että saatanan apinoijat. Aina kun joku maailmalla tekee jotain "coolia" jäynää, niin löytyy Suomesta aivottomia apinoita, jotka tekevät perässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595930Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242541No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402125- 202075
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61639Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83123281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085