Avoin kirje hra Hohhoijaalle

Arvoisa Herra Hohhoijaa.

Koko maailman Konsensuksessa oleva Tiedeyhteisö esittää Teille nöyrän toiveen, että jaksaisitte jatkaa vielä tulevaisuudessakin ihailtavan arvokasta taisteluanne Ihmisen Aiheuttamaa Ilmastonmuutosta vastaan. Ihmiskunta tarvitsee kaltaistanne Taistelijaa, joka pysyy poterossaan loppuun saakka, vaikka jotkut muka "reaalimaailman" indikaattorit saattaisivatkin antaa osviittaa IPCC:n esittämiä tulevaisuuden skenaarioita vastaan.

Toivomme koko sydämestämme, että jaksaisitte pysyä linjallanne, joka on osoittautunut rautaisen muuttumattomaksi kaikista vasta-argumenteista huolimatta.

Myös viestienne oheen laittamanne linkitykset puolueettomille Wikipedian sivuille antavat erityisen painavan tieteellisen arvon esittämillenne näkemyksillenne ilmastonmuutoksen todellisuudesta.

Toivotamme jälleen kerran koko sydämestämme jaksamistanne taistelullenne tietämättömyyttä vastaan!

Kaiken tämän ohella toivomme kuitenkin, että voisitte taistelunne ohessa muistaa myös itseänne ja omaa arvokasta jaksamistanne. Hyvät yöunet ovat terveen ruumiin ja hengen perusravintoa. Taistelu Hyvän puolesta tarvitsee sotilaita, jotka ovat täydessä ruumiin ja hengen voimissa. Toivoisimmekin, että annostelisitte siis iskunne skeptikkoja vastaan ottaen huomioon oma henkinen jaksamisenne, josta kannamme huolta.

Teitä kunnioittavasti tervehtii: Koko Maailman Konsensuksessa Oleva Tiedeyhteisö
1157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehdotan lisäksi että Hohhoijaa alkaa isännöimään ilmastonmuutoaiheista talk-showta tyyliin "Hohhoijaa Late Night Show"

Myös Hohhoijaa-aiheisia oheistuotteita kuten t-paitoja, pinssejä ja lippiksiä voisi markkinoida.

Ja lopuksi: Hohhoijaa eurovaaliehdokkaaksi. Valitsijayhdistys pystyyn ja allekirjoituksia keräämään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Tiedeyhteisö" kirjoitti:

Arvoisa Herra Hohhoijaa.

Koko maailman Konsensuksessa oleva Tiedeyhteisö esittää Teille nöyrän toiveen, että jaksaisitte jatkaa vielä tulevaisuudessakin ihailtavan arvokasta taisteluanne Ihmisen Aiheuttamaa Ilmastonmuutosta vastaan. Ihmiskunta tarvitsee kaltaistanne Taistelijaa, joka pysyy poterossaan loppuun saakka, vaikka jotkut muka "reaalimaailman" indikaattorit saattaisivatkin antaa osviittaa IPCC:n esittämiä tulevaisuuden skenaarioita vastaan.

Toivomme koko sydämestämme, että jaksaisitte pysyä linjallanne, joka on osoittautunut rautaisen muuttumattomaksi kaikista vasta-argumenteista huolimatta.

Myös viestienne oheen laittamanne linkitykset puolueettomille Wikipedian sivuille antavat erityisen painavan tieteellisen arvon esittämillenne näkemyksillenne ilmastonmuutoksen todellisuudesta.

Toivotamme jälleen kerran koko sydämestämme jaksamistanne taistelullenne tietämättömyyttä vastaan!

Kaiken tämän ohella toivomme kuitenkin, että voisitte taistelunne ohessa muistaa myös itseänne ja omaa arvokasta jaksamistanne. Hyvät yöunet ovat terveen ruumiin ja hengen perusravintoa. Taistelu Hyvän puolesta tarvitsee sotilaita, jotka ovat täydessä ruumiin ja hengen voimissa. Toivoisimmekin, että annostelisitte siis iskunne skeptikkoja vastaan ottaen huomioon oma henkinen jaksamisenne, josta kannamme huolta.

Teitä kunnioittavasti tervehtii: Koko Maailman Konsensuksessa Oleva Tiedeyhteisö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu