Tämä oli jo toinen kerta, kun kyseinen henkilö ryhtyy etsimään palstalaisten hyväksyntää ulkonäkönsä kautta.
Edellisen kerran tultiin bikinien kanssa kuviin, kun oli munattu itsensä mielipiteillä.
Nyt oli ilmeisesti tarkoitus peittää julkisuuteen tullut vainoaminen erästä fiksua, rekisteröitymätöntä kirjoittajaa kohtaan.
Jotkut kirjoittajat olivat siis keskenään sopineet ahdistelevansa tätä yhtä kirjoittajaa!
Mitä tapahtui?
Keskivertopalstalaiset kävivät tämän rekisteröimättömän kimppuun ja syyttivät tätä, kun ei kehunut Papeeten ulkonäköä!
Miksi nämä fiksut eivät reagoineet siihen moraalittomuuteen ja törkeyteen, mitä Papeete harjoitti ystäviensä kera häntä vastaan?
Mitä siellä päässä oikein liikkuu?
Papeeten ulkonäkötempaus
101
2660
Vastaukset
- jonka ilmeinen
tarkoitus oli saada seiväs-perseessä -tyypit hermostumaan
- zisel
vielä niin elämääni kyllästyny että se pilalle menis jonkun kuvista. Ihan kivoja kuviahan noi oli. Lisää vaan!
- KKK :
kehuu ja komppaa omiaan katkeraan loppuun asti
- Mielipidettä
kannanottoja toiseen suuntaan. Miksi?
Merkitseekö vain ulkonäkö ja tyhmänrohkeus tuoda sitä esiin?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000042813036
Organisoitu toiminta on nyt todistettu. - muhun
papeeten naama ei ainakaan tehnyt vaikutusta. samanlaisia kasvoja mahtuu kolmetoista tusinaan.
mutta huono itsetunto saa kaikkea aikaiseksi, kehuja on kalasteltava millä tahansa keinolla. - ei liiku mitään.
mut varikset lentääulkona.
Vai fiksua ;)) - niin...
Siinä ( manitsemassasi ja ihmettelemässäsi) onkin syy, miksen kunnioita kyseisiä ihmisiä pätkääkään. Ei varmaan ole isäpapat aikoinaan kotona paljoa moraalia viljelleet, jos pahempana rikkeenä joku pitää sitä, ettei pelkästään ylistä jonkun keskustelupalstakirjoittajan ulkonäköä, verrattuna sellaiseen äärimmäiseen sikamaisuuteen ja jo rikoksen rajoja lähentelevään toimintaan, että joku muutama kimpassa(!) päättää ahdistella yhtä, heille täydellisen tuntematonta keskustelupalstakirjoittajaa. Porukallahan he, älypäät, nimittäin ovat kiusanneet. Ei puhettakaan suorasta mielipiteen ilmaisusta _yksilöinä_, vaan kyllä ainakin mua kohtaan he ovat käyttäneet ihan keskinäistä joukkovoimaansa. Hyvin useissa yhteyksissä. Yhdessä ovat syrjineet.
Mua siis ainakin nämä Papeetet jne. ovat kiusanneet iät ja ajat tällä palstalla. Ja sietokykyni ymmärrykseni on loppu paitsi hänen käytöksensä, myös näiden joidenkin mukaälykkäisen ( kyllä: ainoastaan tuota termiä heistä voi käyttää!) kanssa, jotka kehtaavat jokaikisestä mun pikkusanomisestanikin jatkuvasti tekopyhinä tehdä moraalista numeroa, mutta jotka samalla jatkuvasti koko ajan täydellisesti sivuuttavat sen todellisen sikamaisuuden, mitä muhun koko ajan ja pitkään tällä palstalla on kohdistettu...
Olenkin joutunut tekemään sen tulkinnan, että joidenkin Papeetea jne. komppaavien mielestä on ok. esimerkiksi jatkuvasti nimitellä mua mielenterveysalan termistöllä. Jollei olisi, olisivat tuominneet sellaisen käytöksen. Palvelee ilmeisesti joitakin intressejä näille joillekin sekin, että mua jatkuvasti leimataan...Ja tasan kuitenkin tietävät ainakin kaikki vähänkin älykkäämmät ja tälle palstalle pidempään kirjoittaneet jo puhtaasti palstajuttujeni perusteella, ettei päässäni todellisuudessa ole mitään vikaa.
Olen huomannut tämän Papeeten käytöksestä, että koko ajan ja hyvin pitkään hänen suhtautumisensa muhun on ollut jopa väkivaltaisen aggressiivista tällä palstalla, ilman ikinä mitään kunnollista järkiperäistä syytä. Pahinta on ollut se, että kaiken nainen kääntää itsensä eduksi: jos lopulta olen hänelle jostakin hermostunut, on tämä lapsellinen tapaus kääntänyt senkin asian sellaiseksi muka kaikille näkyväksi "todisteeksi", että minä muka häntä tällä palstalla kiusaisin. Täysin moraalitonta. Todellisuudessa kun nimittäin keskustelen/ kommentoinkin kyseiselle ihmiselle aika vähän. Kiusallista ja tavallaan vähän masentavaakin on kieltämättä ollut, että tällä palstalla on suurinpiirtein aina tälle tullessani tuokin tapaus kavereineen, omituisella tapaa pilkkaamassa...
Mä katson, että nämä jotkut tuntemattomat ovat käyttäneet mua puhtaasti hyväkseen. Hyväksi käytetty olo lähinnä on. Ovat käyttäneet mua hyväkseen oman palstakuvansa pönkittämisessä jne., esimerkiksi keksimällä täysin mielikuvitukseen perustuvia tarinoita palstakäyttätymisestäni ja vääristelemällä sikamaisella tavalla palstailmaisuani. Ihmettelen, että miten olen sietänytkin sitä käytöstä niin paljon ja niinkin ystävällinen jatkuvasti näille joillekin jaksanut olla, kuin olen ollut...
Nyt vaan hiilet hehkuu jo punaisena. Olen kertakaikkisesti saanut tarpeekseni! Jossakin vaiheessa olen sentään olettanut, että kyseiset käsittämättömän kammottavat ihmiset lopettavat touhunsa ja kenties jopa pyytäisivät anteeksi. Mutta ei! Sama porsastelu jatkuu aina vain... Aivan sikamaista(!) mielestäni on välittää jollekin julkiselle keskusteluyhteisölle laajalevikkisellä keskustelupalstalla pelkkiä valheita/vääristellä siitä, että miten minä muka tällä palstalla käyttäydyn.
Mitä taas naisen ulkonäköön tulee, niin tosiaan ihan sievä on, mutta ei erityisen erottuva tai mitenkään erityisen mieleenjäävä musta. Ja jotenkin pidän myös vähän tympeänä hänen(kin tapaansa hakea huomiota tällä keskustelupalstalla.
Meitä ihmisiä on toki moneen junaan ja kullakin omat tapansa, mutta eikös niitä ole ihan erikseenkin niitä saitteja, joihin ihmiset voivat laittaa kasvojaan ja kroppaansa arvioitavaksi? En ymmärrä, että miksi melkein jokaisesta keskustelupalstasta pitäisi tehdä sellainen. Ja jotenkin jää vähän haavi auki aina, jos jonkun aloituksessa ei ole asiaa mistään muusta, kuin tämän omasta persoonasta.- Mielipidettä
että Papeete syyllistyi samaan, mistä hän Metsäpalovaaraa (vai mikä lie oli) syytti ja syyttää.
- Öhhh....
Pömppis esiin! :)
- niin....
Mielipidettä kirjoitti:
että Papeete syyllistyi samaan, mistä hän Metsäpalovaaraa (vai mikä lie oli) syytti ja syyttää.
Sekä tämä Papeete, että aikoinaan joissakin tietyissä yhteyksissä myös nimimerkkiä Metsäpalowaara käyttänyt kirjoittaja ovat suhtautuneet hyvin asiattomasti muhun. Kenelläkään näillä(!) ei sikäli ole mitään sanomista ja arvosteltavaa ainakaan mulle, jos mitattaisiin mun niskaani saamani sikaosastokommentoinnin määrää versus oma kommentointini. Ei edes parin oman mahdollisesti ajattelemattomammankin kommentin vuoksi. Se oli nimittäin niin kommunikaatioltaan häiriintyneen sorttista se, miten jotkut aikoinaan syyttä mua joukkolynkkasivat tällä palstalla, ettei edes kykene kuvailemaan...
Siihen olen kyllä kiinnittänyt huomiota, että tämä Papeete on nimimerkki Metsäpalowaaraa naurettavalla tavalla aikoinaan joskus komennellut mm. siten, ettei tämä saisi vastata hänen ketjuihinsa. Joskus käynyt mielessä sekin, että olisiko sittenkin(?) se kys. Metsapalowaarakin ollut kiusattu kyseisen naisen taholta. En ainakaan tämän arvon Papeeten tulkintoihin luota kerrassaan yhtään, perustuen omaan kokemukseeni...
Tosin: Metsäpalowaaran "persoonan luotettavuutta" mulle henkilökohtaisessa mielessä vastaan puhuisivat ne seikat, että kys. kirjoittaja paitsi a.) aikoinaan hyväksyi täysin muhun kohdistuneen palstakiusaamisen, myös b.) osallistui siihen itse omalla palstakäyttäytymisessään. Kuten erittäin suuri osa muistakin, muuten... - Mielipidettä
niin.... kirjoitti:
Sekä tämä Papeete, että aikoinaan joissakin tietyissä yhteyksissä myös nimimerkkiä Metsäpalowaara käyttänyt kirjoittaja ovat suhtautuneet hyvin asiattomasti muhun. Kenelläkään näillä(!) ei sikäli ole mitään sanomista ja arvosteltavaa ainakaan mulle, jos mitattaisiin mun niskaani saamani sikaosastokommentoinnin määrää versus oma kommentointini. Ei edes parin oman mahdollisesti ajattelemattomammankin kommentin vuoksi. Se oli nimittäin niin kommunikaatioltaan häiriintyneen sorttista se, miten jotkut aikoinaan syyttä mua joukkolynkkasivat tällä palstalla, ettei edes kykene kuvailemaan...
Siihen olen kyllä kiinnittänyt huomiota, että tämä Papeete on nimimerkki Metsäpalowaaraa naurettavalla tavalla aikoinaan joskus komennellut mm. siten, ettei tämä saisi vastata hänen ketjuihinsa. Joskus käynyt mielessä sekin, että olisiko sittenkin(?) se kys. Metsapalowaarakin ollut kiusattu kyseisen naisen taholta. En ainakaan tämän arvon Papeeten tulkintoihin luota kerrassaan yhtään, perustuen omaan kokemukseeni...
Tosin: Metsäpalowaaran "persoonan luotettavuutta" mulle henkilökohtaisessa mielessä vastaan puhuisivat ne seikat, että kys. kirjoittaja paitsi a.) aikoinaan hyväksyi täysin muhun kohdistuneen palstakiusaamisen, myös b.) osallistui siihen itse omalla palstakäyttäytymisessään. Kuten erittäin suuri osa muistakin, muuten...julisti Mpw:n pyörittävän jotain sisäpiiriä ja hän itse toimii vain yksilönä. Sehän nyt ei todistetusti pidä paikkansa.
- niin....
Mielipidettä kirjoitti:
julisti Mpw:n pyörittävän jotain sisäpiiriä ja hän itse toimii vain yksilönä. Sehän nyt ei todistetusti pidä paikkansa.
Ei joo (pidä paikkaansa). Ei paitsi pelkästään(!) jo naisen palstalta yleisesti havaitun käytöksenkään perusteella, myöskään ei sen perusteella, jos kaikki ne sairaat jutut todella pitävät paikkansa, kuten miltä näyttäisi, että useampi kirjoittaja on keskenään sopinut ahdistelevansa palstalla heille tuntematonta kirjoittajaa, joka "persoonana" toki varmaan voi kyseisten henkilökohtaisten luulojen perusteella tarkoittaa melkein mitä vain ( luoja vain tietää!), mutta joka/ mikä vsastenmielinen käytös on selkeästi ja hyvin pitkälti kohdistunut tällä palstalla juurikin minuun.
- KoppavaHoro
Sua on kiusattu, mutta et ole ainoa. Uhriutuminen on varma tapa saada sille jatko-osia, etkä sinä ole myöskään antanut asian painua unholaan. Mä tiedän, että se on kova pala, mutta kannattaisi ainakin yrittää.
Mä en muista sinulta pitkiin aikoihin yhtään puheenvuoroa, jossa et olisi muistuttanut kiusaamisestasi ja/tai hienoisesti nälvinyt jotakuta toista. Se, ettei käytä nimiä, ei tee nälvimisestä olematonta.
Mieti, jos tämä oma tekstisi Papeetesta olisikin toisinpäin eli sinusta, miltä sinusta tuntuisi? Olisiko se sinusta täysin neutraali, keskustelun puheevuoro vai näkisitkö siinä edes pientä kaunanvirettä ja kiusantynkää? - niin....
KoppavaHoro kirjoitti:
Sua on kiusattu, mutta et ole ainoa. Uhriutuminen on varma tapa saada sille jatko-osia, etkä sinä ole myöskään antanut asian painua unholaan. Mä tiedän, että se on kova pala, mutta kannattaisi ainakin yrittää.
Mä en muista sinulta pitkiin aikoihin yhtään puheenvuoroa, jossa et olisi muistuttanut kiusaamisestasi ja/tai hienoisesti nälvinyt jotakuta toista. Se, ettei käytä nimiä, ei tee nälvimisestä olematonta.
Mieti, jos tämä oma tekstisi Papeetesta olisikin toisinpäin eli sinusta, miltä sinusta tuntuisi? Olisiko se sinusta täysin neutraali, keskustelun puheevuoro vai näkisitkö siinä edes pientä kaunanvirettä ja kiusantynkää?Mikään, mitä minä tuosta naisesta olen sanonut, ei vedä vertoja hänen useille, useille asiattomille mun "hulluksi" haukkumisille ja sille kaikelle muulle paskalle, mitä tyyppi on harjoittanut mua kohtaan nyt..joo, about noin vähintäänkin kaksi vuotta(!) kohta. Ja mä en mitenkään(!!) tuota ihmistä yksityiselämässäni tunne, en millään muotoa. En elämässäni myöskään koskaan ole käynyt minkäänlaista yksityiskirjeenvaihtoa hänen kanssaan ( en koskaan), en koskaan laittanut hänelle kerrassaan yhtäkään palstan ulkopuolista viestiä tai muutenkaan ole hänen henkilöönsä kerrassaan mitenkään erityisesti perehtynyt. Vastenmielinen käytöksensä vain hyppää silmille: jatkuvasti ja kerrasta toiseen on tuo porukassa ollut pilkkaamassa mua...Ja aina ilman järkiperusteita tai mitään muitakaan perusteluja.
Sen verran pöyristyttävää se käytös on ollut, että mä olen aivan kertakaikkisen täynnä. Pystyn tiettyyn rajaan asti ymmärtämään, että ihmiset ovat esimerkiksi erilaisia, mutta aivan oikeasti tolla ihmisellä ei ole oikeutta(!!!) miten päin tahansa tällä palstalla pilkkailla. Musta tolla ihmisellä nyt vain ei ole oikeutta esimerkiksi suoraan latoa vaikkapa mulle täyttä mielikuvituksen tuotetta aggressiivisissa viesteissään siitä, että miten muka minä olisin häntä kohtaan käyttäytynyt.
Samaten tapauksen oma käytös on useassakin yhteydessä ja useitakin ihmisiä kohtaan(!) ollut sitä luokkaa tällä palstalla, että uskomattoman röyhkeää, jos henkilö ainakaan tällä palstalla vastaanottamansa käytöksen perusteella kovinkaan paljoa kehtaa itseään "uhriuttaa". Hän itse ainakin mun havaintojeni mukaan pilkkaa ja ahdistelee useinkin: ainakin mua joskus ihan tuosta vain, varmaan huvituksekseen... Ei havaitusti kovin totuudenmukaista käsitystä tapauksella ole ainakaan omasta palstakäytöksestään, minun mielestäni. Hirveän vastenmielistä nähdä rajoittunutta itsekritiikkiä.
Ps. Mitä mun kirjoittamiini viesteihin tulee, niin kaikista niistä et varmastikaan voi tietää. Ei ollenkaan pidä paikkaansa, että olisin jokaisessa viestissäni muistuttanut osakseni palstalla tulleesta käytöksestä. Suuri osa viesteistäni on puhtaasti jotakin pelkästään yleistä asiaa koskevaa kirjoittelua. Sellaista, ettet välttämättä mua ketjuista edes tunnista. - KoppavaHoro
niin.... kirjoitti:
Mikään, mitä minä tuosta naisesta olen sanonut, ei vedä vertoja hänen useille, useille asiattomille mun "hulluksi" haukkumisille ja sille kaikelle muulle paskalle, mitä tyyppi on harjoittanut mua kohtaan nyt..joo, about noin vähintäänkin kaksi vuotta(!) kohta. Ja mä en mitenkään(!!) tuota ihmistä yksityiselämässäni tunne, en millään muotoa. En elämässäni myöskään koskaan ole käynyt minkäänlaista yksityiskirjeenvaihtoa hänen kanssaan ( en koskaan), en koskaan laittanut hänelle kerrassaan yhtäkään palstan ulkopuolista viestiä tai muutenkaan ole hänen henkilöönsä kerrassaan mitenkään erityisesti perehtynyt. Vastenmielinen käytöksensä vain hyppää silmille: jatkuvasti ja kerrasta toiseen on tuo porukassa ollut pilkkaamassa mua...Ja aina ilman järkiperusteita tai mitään muitakaan perusteluja.
Sen verran pöyristyttävää se käytös on ollut, että mä olen aivan kertakaikkisen täynnä. Pystyn tiettyyn rajaan asti ymmärtämään, että ihmiset ovat esimerkiksi erilaisia, mutta aivan oikeasti tolla ihmisellä ei ole oikeutta(!!!) miten päin tahansa tällä palstalla pilkkailla. Musta tolla ihmisellä nyt vain ei ole oikeutta esimerkiksi suoraan latoa vaikkapa mulle täyttä mielikuvituksen tuotetta aggressiivisissa viesteissään siitä, että miten muka minä olisin häntä kohtaan käyttäytynyt.
Samaten tapauksen oma käytös on useassakin yhteydessä ja useitakin ihmisiä kohtaan(!) ollut sitä luokkaa tällä palstalla, että uskomattoman röyhkeää, jos henkilö ainakaan tällä palstalla vastaanottamansa käytöksen perusteella kovinkaan paljoa kehtaa itseään "uhriuttaa". Hän itse ainakin mun havaintojeni mukaan pilkkaa ja ahdistelee useinkin: ainakin mua joskus ihan tuosta vain, varmaan huvituksekseen... Ei havaitusti kovin totuudenmukaista käsitystä tapauksella ole ainakaan omasta palstakäytöksestään, minun mielestäni. Hirveän vastenmielistä nähdä rajoittunutta itsekritiikkiä.
Ps. Mitä mun kirjoittamiini viesteihin tulee, niin kaikista niistä et varmastikaan voi tietää. Ei ollenkaan pidä paikkaansa, että olisin jokaisessa viestissäni muistuttanut osakseni palstalla tulleesta käytöksestä. Suuri osa viesteistäni on puhtaasti jotakin pelkästään yleistä asiaa koskevaa kirjoittelua. Sellaista, ettet välttämättä mua ketjuista edes tunnista.paljon joku kirjoittaja, niin jättäisin vain hänen tekstinsä lukematta ja olisin laittamatta vettä myllyyn.
Vielä en tällaisissa kinoissa ole nähnyt tapausta, jolla olisi voittajia. - .....
KoppavaHoro kirjoitti:
Sua on kiusattu, mutta et ole ainoa. Uhriutuminen on varma tapa saada sille jatko-osia, etkä sinä ole myöskään antanut asian painua unholaan. Mä tiedän, että se on kova pala, mutta kannattaisi ainakin yrittää.
Mä en muista sinulta pitkiin aikoihin yhtään puheenvuoroa, jossa et olisi muistuttanut kiusaamisestasi ja/tai hienoisesti nälvinyt jotakuta toista. Se, ettei käytä nimiä, ei tee nälvimisestä olematonta.
Mieti, jos tämä oma tekstisi Papeetesta olisikin toisinpäin eli sinusta, miltä sinusta tuntuisi? Olisiko se sinusta täysin neutraali, keskustelun puheevuoro vai näkisitkö siinä edes pientä kaunanvirettä ja kiusantynkää?e.W puolustaa itseään tuossa asiassa. Papu kun ei koskaan tainnut selittää syytä käytökselleen? Papun sen kuuluu mennä itseensä ja koittaa oppia jotain. Niin, ja e.W ei ole ainoa henkilö jota Papu on mustamaalannut ilman syytä. Kaiken kukkuraksi Papu teki eräänkin mustamaalauksen valheilla...
Miksi pitäisi unohtaa tuollaista, joka todennäköisesti tapahtuisi uudestaankin otollisissa olosuhteissa? Papu on syypää, koeta nyt jo tajuta se! - KoppavaHoro
..... kirjoitti:
e.W puolustaa itseään tuossa asiassa. Papu kun ei koskaan tainnut selittää syytä käytökselleen? Papun sen kuuluu mennä itseensä ja koittaa oppia jotain. Niin, ja e.W ei ole ainoa henkilö jota Papu on mustamaalannut ilman syytä. Kaiken kukkuraksi Papu teki eräänkin mustamaalauksen valheilla...
Miksi pitäisi unohtaa tuollaista, joka todennäköisesti tapahtuisi uudestaankin otollisissa olosuhteissa? Papu on syypää, koeta nyt jo tajuta se!jos se oloa parantaa.
Mua on turha tulla vaatimaan mukaan, ainakaan sillä, että nimittelee. - Mielipidettä
KoppavaHoro kirjoitti:
jos se oloa parantaa.
Mua on turha tulla vaatimaan mukaan, ainakaan sillä, että nimittelee.etkä valittaisi, jos kaikki eivät pidä pääintressinään esitellä naamatauluaan (ja muita ruumiinosiaan) KESKUSTELUpalstalla. Älä valita, jos kaikki eivät halua tulla mukaan tuohon pinnallisuuteen.
- KoppavaHoro
Mielipidettä kirjoitti:
etkä valittaisi, jos kaikki eivät pidä pääintressinään esitellä naamatauluaan (ja muita ruumiinosiaan) KESKUSTELUpalstalla. Älä valita, jos kaikki eivät halua tulla mukaan tuohon pinnallisuuteen.
Et itse kehtaa ja se sattuu sydämeen.
Voi voi.
Mä olin puolueeton, mutta en ole enää. Oon sua vastaan. En silti aio tapella enkä ala nimitellä sinua vaikka kuinka tökkisit. KoppavaHoro kirjoitti:
Sua on kiusattu, mutta et ole ainoa. Uhriutuminen on varma tapa saada sille jatko-osia, etkä sinä ole myöskään antanut asian painua unholaan. Mä tiedän, että se on kova pala, mutta kannattaisi ainakin yrittää.
Mä en muista sinulta pitkiin aikoihin yhtään puheenvuoroa, jossa et olisi muistuttanut kiusaamisestasi ja/tai hienoisesti nälvinyt jotakuta toista. Se, ettei käytä nimiä, ei tee nälvimisestä olematonta.
Mieti, jos tämä oma tekstisi Papeetesta olisikin toisinpäin eli sinusta, miltä sinusta tuntuisi? Olisiko se sinusta täysin neutraali, keskustelun puheevuoro vai näkisitkö siinä edes pientä kaunanvirettä ja kiusantynkää?Tämä viesti on nyt suunnattu niin e.W:lle, kuin KoppavalleHorolle... Eiköhän täällä itse kukin tunnu hakevan huomiota kaikin keinoin... tai ainakin omalla tavallaan.
Yksi asia on, että eewee on ottanut itseensä psykologisoinnistani. No siitä saa minun puolestani ottaa itseensä, vaikka kuinka, mutta kyse ei ole siitä, että tässä haluttaisiin kestään tehdä erityisesti mielenvikaista, tai erityisen huonoa palstailijaa.
Jotkut ovat käyttäneet täällä juttujani väärin... joskus tunteellisessa tilassa olen saattanut lipsautella kaikenlaista. KoppavanHoron huomionhakuisuuteen puutuin kesällä, minkä jälkeen jotkut alkoivat kiusaamaan häntä melkoisen intensiivisesti. Olen siis osaltani syyllinen yhden suosikkikirjoittajani kiusaamiseen.
Nyt samoja piirteitä siis eeween kiusaamisessa. Sinulle eewee sanon sen, kuten myös KoppavalleHorolle, että eeween tapa hakea huomiota on se uhriksi asettuminen. Jos hän itse tajuaisi sen, siitä voisi olla hyötyä hänelle.
Mainittu Papeete taas haki huomiota laittamalla kuviaan, kun muutkin olivat laittaneet... Ja olihan tuon profiilikuvastakin jotain negatiivista arviota. Nyt jouduimme sitten ihastelemaan häntä oikein kunnolla...
Mutta kukin tavallaan... Suotta puututte toistenne asioihin, jos heidän huomionhakuisuutensa ärsyttää. Silloin tulee ärsyttämään vain lisää.- niin....
dazu kirjoitti:
Tämä viesti on nyt suunnattu niin e.W:lle, kuin KoppavalleHorolle... Eiköhän täällä itse kukin tunnu hakevan huomiota kaikin keinoin... tai ainakin omalla tavallaan.
Yksi asia on, että eewee on ottanut itseensä psykologisoinnistani. No siitä saa minun puolestani ottaa itseensä, vaikka kuinka, mutta kyse ei ole siitä, että tässä haluttaisiin kestään tehdä erityisesti mielenvikaista, tai erityisen huonoa palstailijaa.
Jotkut ovat käyttäneet täällä juttujani väärin... joskus tunteellisessa tilassa olen saattanut lipsautella kaikenlaista. KoppavanHoron huomionhakuisuuteen puutuin kesällä, minkä jälkeen jotkut alkoivat kiusaamaan häntä melkoisen intensiivisesti. Olen siis osaltani syyllinen yhden suosikkikirjoittajani kiusaamiseen.
Nyt samoja piirteitä siis eeween kiusaamisessa. Sinulle eewee sanon sen, kuten myös KoppavalleHorolle, että eeween tapa hakea huomiota on se uhriksi asettuminen. Jos hän itse tajuaisi sen, siitä voisi olla hyötyä hänelle.
Mainittu Papeete taas haki huomiota laittamalla kuviaan, kun muutkin olivat laittaneet... Ja olihan tuon profiilikuvastakin jotain negatiivista arviota. Nyt jouduimme sitten ihastelemaan häntä oikein kunnolla...
Mutta kukin tavallaan... Suotta puututte toistenne asioihin, jos heidän huomionhakuisuutensa ärsyttää. Silloin tulee ärsyttämään vain lisää.Ainoa vaan, että jos puhut jonkun "tyylinomaisesti" asettavan itsensä uhrin asemaan, tulee sun myös erottaa, että onko kirjoittajan viestissä _laajempaakin_ asiasisältöä, vaiko ei. Mä ainakaan en ikinä ole keskustelupalstalla keskustellut pelkästään sen vuoksi, että hakisin vain omalle persoonalleni huomiota. En ole sen tyylilajin ihminen. Liian vaatimaton ja liian kiinnostunut oikeasti asiasisällöistä.
Ainakin itse, jos olen esimerkiksi omia palstakokemuksiani esille tuonut, olen pyrkinyt tuomaan keskustelun alaiseksi aivan kaikkia muitakin koskettavia ja muidenkin palstakirjoittelun toimivuuteen/hyvinvointiin liittyviä seikkoja. Esim. mun tällä palstalla kokemani palstakiusaaminen: jos on älykkäitä keskustelijoita, voidaan käsitellä mm. juridisia, sekä moraaliin ja tapoihin liittyviä kysymyksiä...Musta ainakin äärimmäisen mielenkiintoisia.
Sen olen tosin valitettavasti havainnut, että joidenkin on pakko aukoa sitä suutaan, vaikkeivat havaitusti kykene kovinkaan havaittavaan objektiiviseen mielipiteenilmaisuun. Noloa. Olis hiljaa sellaiset. Ainakaan tärkeämpien asioiden kohdalla ei mitään tekopyhää lässytystä pikkukuriositeeteista kaivata, eikä myöskään sitä, että samaiset ( pellehermannit) sitten paljon mitättömämmissä asioissa ovat suuna päänä eritoten moraalisesti tuomitsemassa...
Sun viestis dazu on ylipäätään kohtuullisen sekava. En ole varma, että mitä mieltä susta olen. Jotkut hälytyskellot tavallaan sisällä soittaa.:D Psykologisointisi ainakin on joskus epätarkoituksenmukaista. Et välttämättä ja luultavastikaan tee sitä pahantahtoisuuttasi ja ilkeyttäsi, mutta mä ainakin aina mietin sitä persoonaan syvällisesti pureutumisen korrektiutta, sekä sellaisen rajoja. Musta viihdepalstalla voi keskustella ilman analysointiakin. Jokainen toki analysoi joskus, mutta jos joku tekee sitä kaikessa ja koko ajan, saattaa siitä herätä vähän outoakin tunnelmaa. En tarkoita nyt loukata, mutta jos kuitenkin loukkasin, pahoittelut.
Varmasti sinä ja kaverisi olette ihan mukavia.:) niin.... kirjoitti:
Ainoa vaan, että jos puhut jonkun "tyylinomaisesti" asettavan itsensä uhrin asemaan, tulee sun myös erottaa, että onko kirjoittajan viestissä _laajempaakin_ asiasisältöä, vaiko ei. Mä ainakaan en ikinä ole keskustelupalstalla keskustellut pelkästään sen vuoksi, että hakisin vain omalle persoonalleni huomiota. En ole sen tyylilajin ihminen. Liian vaatimaton ja liian kiinnostunut oikeasti asiasisällöistä.
Ainakin itse, jos olen esimerkiksi omia palstakokemuksiani esille tuonut, olen pyrkinyt tuomaan keskustelun alaiseksi aivan kaikkia muitakin koskettavia ja muidenkin palstakirjoittelun toimivuuteen/hyvinvointiin liittyviä seikkoja. Esim. mun tällä palstalla kokemani palstakiusaaminen: jos on älykkäitä keskustelijoita, voidaan käsitellä mm. juridisia, sekä moraaliin ja tapoihin liittyviä kysymyksiä...Musta ainakin äärimmäisen mielenkiintoisia.
Sen olen tosin valitettavasti havainnut, että joidenkin on pakko aukoa sitä suutaan, vaikkeivat havaitusti kykene kovinkaan havaittavaan objektiiviseen mielipiteenilmaisuun. Noloa. Olis hiljaa sellaiset. Ainakaan tärkeämpien asioiden kohdalla ei mitään tekopyhää lässytystä pikkukuriositeeteista kaivata, eikä myöskään sitä, että samaiset ( pellehermannit) sitten paljon mitättömämmissä asioissa ovat suuna päänä eritoten moraalisesti tuomitsemassa...
Sun viestis dazu on ylipäätään kohtuullisen sekava. En ole varma, että mitä mieltä susta olen. Jotkut hälytyskellot tavallaan sisällä soittaa.:D Psykologisointisi ainakin on joskus epätarkoituksenmukaista. Et välttämättä ja luultavastikaan tee sitä pahantahtoisuuttasi ja ilkeyttäsi, mutta mä ainakin aina mietin sitä persoonaan syvällisesti pureutumisen korrektiutta, sekä sellaisen rajoja. Musta viihdepalstalla voi keskustella ilman analysointiakin. Jokainen toki analysoi joskus, mutta jos joku tekee sitä kaikessa ja koko ajan, saattaa siitä herätä vähän outoakin tunnelmaa. En tarkoita nyt loukata, mutta jos kuitenkin loukkasin, pahoittelut.
Varmasti sinä ja kaverisi olette ihan mukavia.:)"jos puhut jonkun "tyylinomaisesti" asettavan itsensä uhrin asemaan, tulee sun myös erottaa, että onko kirjoittajan viestissä _laajempaakin_ asiasisältöä, vaiko ei."
"Jotkut hälytyskellot tavallaan sisällä soittaa.:D Psykologisointisi ainakin on joskus epätarkoituksenmukaista. Et välttämättä ja luultavastikaan tee sitä pahantahtoisuuttasi ja ilkeyttäsi, mutta mä ainakin aina mietin sitä persoonaan syvällisesti pureutumisen korrektiutta, sekä sellaisen rajoja."
Olet oikeassa tässä, että psykologisointi voi olla huonoakin. Tuon sitä esiin aina tarvittaessa, kuten tässä tämän päiväisen sekavuuden yhteydessä tuon esiin mahdollisia tekijöitä ongelmien taustalla. Olen luonut yleensä kokonaiskuvan tilanteesta ja vaikka tässä oliskin nyt helppoa todeta, että sulle, että miksi et vain haistat vittua lyhyesti, jos saat idioottimaisia kommentteja ja jätä vaikka lukemattakin.
Otat itseesi herkästi niistäkin viesteistä, joita ei ole tarkoitettu kiusaaviksi... Jos joku kiusaa sinua täällä ja sinä otat siitä koko ajan itseesi, te ruokitte toinen toisianne.
Se on aika tuttu tilanne monelta palstalta, noin asetelmana.
"Varmasti sinä ja kaverisi olette ihan mukavia.:)"
Kiitos. Mäkin luulen niin susta... ja voidaan kai mekin olla kavereita...
Papeete oli laittanut kuvia itsestään. Hyviä kuvia olikin, mun suosikki oli se alimmainen:)
JA tämä ei ole mikään poliittinen mielipide. Mä en hyväksy kiusaamista, eikä mun mielipiteet ole yhteneväisiä sanotaan nyt vaikka Papun kanssa kaikessa. Mä olen täällä keskustelemassa asioista, en ihmisistä. Mä en jaksa enkä haluakaan seurata kuinka yhteneväiset mielipiteet jne. mulla on eri ihmisten kanssa ja jaoitella niille plussia ja miinuksia paperille. *Tuon kanssa en enää puhu, tai jos, niin haukun tyhmäksi ja rumaksi, koska on erilainen kuin minä jne. Tuota komppaan, koska se kehui mua silloin ja silloin.* EI siis näin. Eikä kiinnosta ketkä on samassa "jengissä", ketkä taas toisessa, jos täällä sellaisia on. En kuulu mihinkään jengiin.
Puutun asioihin ja mielipiteisiin aika satunnaisella ja mielivaltaisella otannalla. Mieluiten juttelen asioista, kuin ihmisistä siis.
Mut nyt täytyy mennä, moro!- Mielipidettä
joka laimeasti ymmärsi, mistä on kysymys:
"Mä en hyväksy kiusaamista"
Kuvakavalkadihan on pelkkä pyrkimys peittää sitä organisoitua kiusaamista, joka tuli lukijoiden tietoisuuteen. Mielipidettä kirjoitti:
joka laimeasti ymmärsi, mistä on kysymys:
"Mä en hyväksy kiusaamista"
Kuvakavalkadihan on pelkkä pyrkimys peittää sitä organisoitua kiusaamista, joka tuli lukijoiden tietoisuuteen.on niin monenlaista. En tiedä tarkalleen kuka on oikeasti kiusannut tarkoituksellisesti ja ketä eikä oikeasti hirveästi kiinnosta ruveta penkomaan asiaa. Eri ihmiset kokee eri asioita kiusaamisena. Joku voi kokea sun tai mun kirjoittelun myös kiusaamisena, vaikkei sitä itse sellaisena pitäisi.
Itse sivuutan täällä mahdollisen itseeni kohdistuvan kiusaamisen olan kohautuksella. Ei tämä ole niin vakavaa.
- ties kuinka mones kerta
kun täällä saan lukea seuraavanlaisen kommentin kirjoittajalta johon itsekin viittaat:
"Tietäisitkin edes sen, että haukut pinenikokoista ja kauniskavoista naista, "
Toi on niiiiin hyvä !!! :D Mutta voi kun ei ole pokkaa laittaa sitä kuvaa esille niin meidän nyt vaan täytyy luottaa hänen sanaansa siitä että hän on sekä ristuksen komee muija että vielä viksukin.
Ei mee läpi, sorry. - Papeete1
Mutta ei se mitään. Tää käy oikein hyvin :)
Eka sä teet tälläisen aloituksen ja sitten komppaat itteesi toisaalla mielipuolisella raivolla solvaten sydämesi kyllyydestä, valehtelemalla ja levittämällä väärää tietoa. Oletko edelleen sitä mieltä ettet ole mielenterveyspalveluiden tarpeessa? Mä sanon että olet todellakin ja kipeästi.
Koko nämä sun solvaukset ja valheet on jo niin absurdeja ja järjettömällä tasolla että herää taas epäilys provoilusta. Erittäin taitava provoilija jos olet. Siitä pointsit sulle.
Toissatalvena kävit ekan kerran haukkumassa illalla mun kuvaa, ja seuraavana aamuna kävit selittelemässä ettet tarkoittanutkaan sitä. Siitä se alkoi. Pikkuhiljaa aloit solvaan ja haukkuun aina vaan enemmän kunnes suutuin. Siitä lähtien olet sitten solvannut, mustamaalannut, valehdellut kaikissa mahdollisissa yhteyksissä vaikken olis sulle mitään 3 kuukauteen edes sanonut.
Sitä samaa teet apinanraivolla vähän kaikille vuoronperään, mutta mä olen sun lempiuhri. Kiva tietää että olet noinkin kateellinen tms. mulle kun jaksat kuukaudesta toiseen.
Edelleenkin tarkoitus oli gekon nikeillä vastailla sun mieleipuolisiin solvauksiisi ja haukkumisiisi jotain pimeetä. Esim. sun metrin pitkä haukkumisryöppy olisi kerännyt multa vastaukseksi vakuutusmiehen nikillä "lähetään hakeen sitimarketista kaljaa niin saadaan sutkin välillä rennoksi"
Kivaa ja ärsyttävää, eikös olis ollutkin? Harmi kun mä muutin välissä niin ei kerinnyt toteuttaan sitä. Valitettavasti mun älyni ei riitä samanlaiseen yhtätörkeään ja pitkäaikaiseen palstakiusaamiseen kuin mitä sä harjoitat :(
Sinä olet ehdottomasti tämän palstan pitkäaikaisin ja pahin palstakiusaaja, mutta onneksi sen kyllä huomaa sellaiset jotka tätä palstaa vähänkään enemmän lukee. JOtkut vähemmän asioista perillä oevat voi sun jorinoita vähän aikaa uskoa mutta sille ei voi mitään. Kyllä nekin lakkaa ajan myötä.
Tämä tästä, en osallistu tähän enempää joten saat jäädä haukkuun ja solvaan pöksyt märkinä mua tänne ihan rauhassa. Muista kompata itteesi useasti käyttäen jokaista tilaisuutta hyväksi kirjoittaen lisää mielipuolisen värikkäitä lisäsolvauksia.- Papeete1
Toi oli siis henkilöönkäymätön ja ihan puhtaasti asiakeskusteluun liittyvä juttu.
Tässä sulle. Hyvää päivänjatkoa ja paljon uusia mielikuvitusrikkaita solvauksia :)
http://www.aijaa.com/v.php?i=3905037.jpg - mä,
Mä epäilen, että sä kuvittelet jotakin(?) (taas). Olet melko lahjakas sotkija ainakin sikäli, ettei sun pitkään jatkunut aggressiivisuutesi esimerkiksi mua, sulle täysin tuntematonta keskustelupalstakirjoittajaa, kohtaan ole _voinut_ olla pelkästään vahinkoa sulta...
Vastenmielinen olet sikäki, että olet usein hyppinyt syyttä esimerkiksi mun kimpussani, skitsotellut ja aiheetta haukkunut mua esimerkiksi häiriintyneeksi milloin missäkin (ikäänkuin tyyppi ei osaisi lukea!) ja sairaalla tavalla syytellyt muakin siitä, että mä muka "komppailisin" itseäni...V*ttu tollaset ja noin tuntemattomiin suhtautuvat tyypit ei ole tästä maailmasta, mielestäni! V*ttu jätä luulopää ainakin mut rauhaan. En ikinä enää halua nähdä sulta mitään vastenmielistä kimppapilkkaamista tai muutakaan... Voit itse painua v*ttuun, mikäli kuvittelet tämän koko keskustelupalstan pyörivän sun napasi ympärillä.
Ja en ole ketjun aloittaja. Enkä tiedä mitään asioista, mistä viestissäsi puhuit. - .....
Sinä amitsuämmä se sitten luulet, että e.W on ainoa älykäs täällä? Tuliko mieleesi että joku muukin asioista ymmärtävä saattaisi tuoda näkökulmansa esille?
- Mielipidettä
häiriintyneesti tietäväsi, kuka tämän ketjun aloittaja on. Vainoharhaista...
- KoppavaHoro
kun minä ihmettelen, että miten jumalauta se voi olla noin kova pala, että joku kirjoittaja näyttää nätiltä ja laittaa kuvansa näkyville.
Miten kukaan jaksaa olla noin katkera kuin sinä ja miten sä edes kehtaat verhota sen johonkin muka-moraalisuuteen, kun se on NIIIIIIIn läpinäkyvää.- mä luulen...
Kuule mä luulen, että ketjulla on hyvin vähän tekemistä nimimerkki Papeeten ulkonäön kanssa.
Aloittajan suoraa motiivia aloitukselleen en tiedä, mutta älä jaksa vetää ala-astetason jutuksi tossa.
Sä olit akateemisen alan opiskelija, eikö niin?
Mitä mieltä olet sellaisesta toiminnasta, että useampi kirjoittaja keskenään sopii ahdistelevansa yhtä keskusteluapalstakirjoittajaa? Sua luulis akateemistakin käsitystä omaavana ihmisenä kiinnnostavan aloituksessa aivan muut seikat, kuin nuo mitä esille toit...Miks muuten et mitenkään ole kritisoinut kimpassa keskustelijoiden pilkkaamista tällä palstalla, vaikka sitä on tapahtunut paljonkin?
Mä ainakaan en ikinä ole nähnyt sulta kritiikkiä sellaisia asioita kohtaan ja käyt havaitusti tällä palstalla kuitenkin aika paljon... - KoppavaHoro
mä luulen... kirjoitti:
Kuule mä luulen, että ketjulla on hyvin vähän tekemistä nimimerkki Papeeten ulkonäön kanssa.
Aloittajan suoraa motiivia aloitukselleen en tiedä, mutta älä jaksa vetää ala-astetason jutuksi tossa.
Sä olit akateemisen alan opiskelija, eikö niin?
Mitä mieltä olet sellaisesta toiminnasta, että useampi kirjoittaja keskenään sopii ahdistelevansa yhtä keskusteluapalstakirjoittajaa? Sua luulis akateemistakin käsitystä omaavana ihmisenä kiinnnostavan aloituksessa aivan muut seikat, kuin nuo mitä esille toit...Miks muuten et mitenkään ole kritisoinut kimpassa keskustelijoiden pilkkaamista tällä palstalla, vaikka sitä on tapahtunut paljonkin?
Mä ainakaan en ikinä ole nähnyt sulta kritiikkiä sellaisia asioita kohtaan ja käyt havaitusti tällä palstalla kuitenkin aika paljon..."keskustelijoiden" tarkoitat tietenkin erästä nimeltämainitsematonta nimimerkkiä. Ja kritiikittömyydelläni tarkoitat sitä etten ole joka tekstissä ja joka puolella puolustanut tätä kyseistä nimimerkkiä.
Suoraan sanottuna en ole huomannut tämän kyseisen nimeltämainitsemattoman nimimerkin joutuvan kiusattavaksi enää pitkään aikaan. Mä en edes kiusaamisestaan tiennyt ennen asian nostamista esille ko. kirjoittajan omasta toimesta.
Mä otan edelleenkin osaa niihin keskusteluihin ja juttuihin, joihin haluan. En ala poliisiksi, kenenkään puolustajaksi enkä mihinkään jengiin. En suostu valitsemaan puolia ja sanomaan mitä en tarkoita.
En käy palstalla edes päivittäin, en enää nykyisin. - .....
Ensinnäkin, Papu ei näytä siltä, että kovin moni nainen tuntisi kateutta siitä ulkonästä, herrajumala. Siellä kuvissa pitäisi olla kaunis ja upea nainen, jotta se edes voisi joissain herättää kateutta (toisissa ei sittenkään).
Kyllä aloittajan motiivi taitaa nyt olla ihan se mitä hän antaa ymmärtääkin. Lue hänen tekstinsä uudestaan! - KoppavaHoro
..... kirjoitti:
Ensinnäkin, Papu ei näytä siltä, että kovin moni nainen tuntisi kateutta siitä ulkonästä, herrajumala. Siellä kuvissa pitäisi olla kaunis ja upea nainen, jotta se edes voisi joissain herättää kateutta (toisissa ei sittenkään).
Kyllä aloittajan motiivi taitaa nyt olla ihan se mitä hän antaa ymmärtääkin. Lue hänen tekstinsä uudestaan!arvostelemaan minun makuani ja mielipidettäni?
Luin kyllä tekstin ja sisäistin sen liiankin hyvin. Lisättäköön vielä, että näin paljon vastauksia ja aloittajan mukaan vain yksi tähän mennessä ymmärtänyt hänen pointtinsa. Ehkä siitä voisi päätellä jotain joko omasta ulosannista tai sitten oikeasti lukea muutkin vastaukset kuin vain ne "oikeat". - ....
KoppavaHoro kirjoitti:
arvostelemaan minun makuani ja mielipidettäni?
Luin kyllä tekstin ja sisäistin sen liiankin hyvin. Lisättäköön vielä, että näin paljon vastauksia ja aloittajan mukaan vain yksi tähän mennessä ymmärtänyt hänen pointtinsa. Ehkä siitä voisi päätellä jotain joko omasta ulosannista tai sitten oikeasti lukea muutkin vastaukset kuin vain ne "oikeat".e.W itse tajuaa kirjoittajan pointin, kuten myös minä. Olen lukenut palstaa pitkään ja tiedä sekä Papun että e.W:n jutut. Kumpikohan noista kahdesta on se älykkäämpi?
Hassua sinällään, että te Papun perseennuolijat ette ole lainkaan kritisoineet hänen aiheetonta hyppimistä tiettyjen kanssakeskustelijoiden silmille! Vai mikä mielestäsi oikeuttaa Papun sellaiseen toimintaa, ilman että kyseiset nikit ovat mitenkään reagoineet Papuun ennen hänen hyökkäystään??
Papun ulosanti ja käytös tällä palstalla on ihan ala-astetasoista.
Kostaisin sille akalle (Papulle) elävässä elämässä, jos tulisi tilaisuus. - KoppavaHoro
.... kirjoitti:
e.W itse tajuaa kirjoittajan pointin, kuten myös minä. Olen lukenut palstaa pitkään ja tiedä sekä Papun että e.W:n jutut. Kumpikohan noista kahdesta on se älykkäämpi?
Hassua sinällään, että te Papun perseennuolijat ette ole lainkaan kritisoineet hänen aiheetonta hyppimistä tiettyjen kanssakeskustelijoiden silmille! Vai mikä mielestäsi oikeuttaa Papun sellaiseen toimintaa, ilman että kyseiset nikit ovat mitenkään reagoineet Papuun ennen hänen hyökkäystään??
Papun ulosanti ja käytös tällä palstalla on ihan ala-astetasoista.
Kostaisin sille akalle (Papulle) elävässä elämässä, jos tulisi tilaisuus.Söinkö mä sun eväät?
Jos sä haluat vain oikeita vastauksia, kannattaa mainita se aloituksessa.
Henkilökohtaisesti olen näissä teidän kakaramaisissa kuka kiusasi ketä -jutuissa sitä mieltä, että se on tyhmä, joka aloittaa, mutta se on tyhmin, joka ei osaa lopettaa.
Ootko miettinyt kannattaako sun oikeasti kuluttaa energiaa tuollaiseen kostomentaliteetin ruokkimiseen? - Papeete1
.... kirjoitti:
e.W itse tajuaa kirjoittajan pointin, kuten myös minä. Olen lukenut palstaa pitkään ja tiedä sekä Papun että e.W:n jutut. Kumpikohan noista kahdesta on se älykkäämpi?
Hassua sinällään, että te Papun perseennuolijat ette ole lainkaan kritisoineet hänen aiheetonta hyppimistä tiettyjen kanssakeskustelijoiden silmille! Vai mikä mielestäsi oikeuttaa Papun sellaiseen toimintaa, ilman että kyseiset nikit ovat mitenkään reagoineet Papuun ennen hänen hyökkäystään??
Papun ulosanti ja käytös tällä palstalla on ihan ala-astetasoista.
Kostaisin sille akalle (Papulle) elävässä elämässä, jos tulisi tilaisuus.Soita mulle, mä annan numeron. Sovitaan paikka ja selvitetään tämä naamakkain. Lupaan etten lyö ekaksi :D
Äläkä nyt enää leiki olevasi joku muu kuin ew, kukaan ei sitä usko. - .....
KoppavaHoro kirjoitti:
Söinkö mä sun eväät?
Jos sä haluat vain oikeita vastauksia, kannattaa mainita se aloituksessa.
Henkilökohtaisesti olen näissä teidän kakaramaisissa kuka kiusasi ketä -jutuissa sitä mieltä, että se on tyhmä, joka aloittaa, mutta se on tyhmin, joka ei osaa lopettaa.
Ootko miettinyt kannattaako sun oikeasti kuluttaa energiaa tuollaiseen kostomentaliteetin ruokkimiseen?mielenrauhaa ennen kuin olen kostanut sille akalle.
Papulle pitää antaa opetus, sillä ei ketään ihmistä kuulu (edes keskustelupalstalla) kohdella siten kuin hän kohteli. Vai hyväksytkö sinä koulukiusaamisen?
Suurin ongelma lienee se, ettei Papu itse näytä lainkaan ymmärtäneen toimintaansa eikä hän osoita katumuksen merkkejä. - .....
Papeete1 kirjoitti:
Soita mulle, mä annan numeron. Sovitaan paikka ja selvitetään tämä naamakkain. Lupaan etten lyö ekaksi :D
Äläkä nyt enää leiki olevasi joku muu kuin ew, kukaan ei sitä usko.olen joku muu kuin e.W. Arvaatkin varmaan kuka, jos oikein pinnistelet...
"Sovitaan paikka ja selvitetään tämä naamakkain. Lupaan etten lyö ekaksi :D"
Siinä taas nähtiin amitsuämmän suhtautumistapa. Et sitten vieläkään osaa aikuistua ja ottaa vastuuta teoistasi? Et myönnä tehneesi mitään väärää, ämmä? - Papeete1
..... kirjoitti:
olen joku muu kuin e.W. Arvaatkin varmaan kuka, jos oikein pinnistelet...
"Sovitaan paikka ja selvitetään tämä naamakkain. Lupaan etten lyö ekaksi :D"
Siinä taas nähtiin amitsuämmän suhtautumistapa. Et sitten vieläkään osaa aikuistua ja ottaa vastuuta teoistasi? Et myönnä tehneesi mitään väärää, ämmä?Olet ew. Älä nyt jatka siinä kun halusit tilaisuuden päästä naamakkain kostaan. Mä annan sulle sen tilaisuuden mitä toivoit. Noh, mitäs nyt tehdään?
- ......
Papeete1 kirjoitti:
Olet ew. Älä nyt jatka siinä kun halusit tilaisuuden päästä naamakkain kostaan. Mä annan sulle sen tilaisuuden mitä toivoit. Noh, mitäs nyt tehdään?
En mä aio sulle paljastaa kuka olen, mutta en ole e.W. Oletkos kenties joskus aiheettomasti mustamaalannut jotakuta muutakin kuin häntä...?
- KoppavaHoro
..... kirjoitti:
mielenrauhaa ennen kuin olen kostanut sille akalle.
Papulle pitää antaa opetus, sillä ei ketään ihmistä kuulu (edes keskustelupalstalla) kohdella siten kuin hän kohteli. Vai hyväksytkö sinä koulukiusaamisen?
Suurin ongelma lienee se, ettei Papu itse näytä lainkaan ymmärtäneen toimintaansa eikä hän osoita katumuksen merkkejä.Mitään kiusaamista. En myöskään tätä sinun harjoittamaasi.
Toi kostonhimo taasen on naurettavaa. - .....
Papeete1 kirjoitti:
Olet ew. Älä nyt jatka siinä kun halusit tilaisuuden päästä naamakkain kostaan. Mä annan sulle sen tilaisuuden mitä toivoit. Noh, mitäs nyt tehdään?
kuvittelet että ainoa kostotapa olisi tuo sinun esille tuomasi tappelu? :D Eikö amitsuämmän aivoissa muuta liiku?
Meikäläinen ei tuollaiseen sorru, kuten eivät fiksut naiset yleensäkään (kuin korkeintaan itsepuolustustarkoituksessa). Kostaa voi muutenkin, ja etenkin silloin kun tulee tilaisuus...passiivisesti. - .....
KoppavaHoro kirjoitti:
Mitään kiusaamista. En myöskään tätä sinun harjoittamaasi.
Toi kostonhimo taasen on naurettavaa.harjoittamaani? Entäs Papeeten harjoittamaa?
- Papeete1
...... kirjoitti:
En mä aio sulle paljastaa kuka olen, mutta en ole e.W. Oletkos kenties joskus aiheettomasti mustamaalannut jotakuta muutakin kuin häntä...?
En ole koskaan mustamaalannut aiheettomasti yhtään ketään, en edes ew:tä.
Ja jos sä et kerran uskallakkaan haluamaasi tapaamiseen, niin pidä sitten se turpas kiinni. - KoppavaHoro
..... kirjoitti:
kuvittelet että ainoa kostotapa olisi tuo sinun esille tuomasi tappelu? :D Eikö amitsuämmän aivoissa muuta liiku?
Meikäläinen ei tuollaiseen sorru, kuten eivät fiksut naiset yleensäkään (kuin korkeintaan itsepuolustustarkoituksessa). Kostaa voi muutenkin, ja etenkin silloin kun tulee tilaisuus...passiivisesti.kuuluuko kostaminen, ulkopuolisten nimittely ja ihmisten ämmittely sinusta fiksun naisen toimintaan?
Sä olet tässä sortunut jo niin moneen asiaan, että kannattaisi tuossa konkurssissa sortua nyt tuohon viimeiseenkin.
Vaikka en minäkään kehtaisi todellakaan näyttää naamaani, jos olisin kirjoittanut nuo sinun lapselliset juttusi. - KoppavaHoro
..... kirjoitti:
harjoittamaani? Entäs Papeeten harjoittamaa?
en hyväksy mitään kiusaamista, en M Y Ö S K Ä Ä N S I N U N H A R J O I T T A M A A S I.
Haluatko tuon tavutettuna ja meneekö näin jakeluun? - .....
Papeete1 kirjoitti:
En ole koskaan mustamaalannut aiheettomasti yhtään ketään, en edes ew:tä.
Ja jos sä et kerran uskallakkaan haluamaasi tapaamiseen, niin pidä sitten se turpas kiinni."En ole koskaan mustamaalannut aiheettomasti yhtään ketään, en edes ew:tä."
Mitäs sellainen sitten on, että kirjoitat herjaavia ja valheellisia kommentteja jostain kirjoittajasta, joka ei ole sitä ennen MITENKÄÄN reagoinut sinuun, ei kirjoittanut sinulle/sinusta viestejä? Ja osallistut yhdessä jonkun muun kanssa nikin kiusaamiseen? Mitä toimintaa se sellainen mielestäsi on? - Papeete1
KoppavaHoro kirjoitti:
kuuluuko kostaminen, ulkopuolisten nimittely ja ihmisten ämmittely sinusta fiksun naisen toimintaan?
Sä olet tässä sortunut jo niin moneen asiaan, että kannattaisi tuossa konkurssissa sortua nyt tuohon viimeiseenkin.
Vaikka en minäkään kehtaisi todellakaan näyttää naamaani, jos olisin kirjoittanut nuo sinun lapselliset juttusi.Se tosiaan suuttu niistä kuvista oikein kunnolla :)
Niinja mähän sanoin etten lyö ekaksi joten se on hänestä kiinni tuleeko nyrkkitappelu vaii pysyykö pelkästeen verbaalisella tasolla.
Tän touhun on pakko olla provoilua, ei tätä oikein muuten voi enää selittää.. :D - Just call me lucifer
.... kirjoitti:
e.W itse tajuaa kirjoittajan pointin, kuten myös minä. Olen lukenut palstaa pitkään ja tiedä sekä Papun että e.W:n jutut. Kumpikohan noista kahdesta on se älykkäämpi?
Hassua sinällään, että te Papun perseennuolijat ette ole lainkaan kritisoineet hänen aiheetonta hyppimistä tiettyjen kanssakeskustelijoiden silmille! Vai mikä mielestäsi oikeuttaa Papun sellaiseen toimintaa, ilman että kyseiset nikit ovat mitenkään reagoineet Papuun ennen hänen hyökkäystään??
Papun ulosanti ja käytös tällä palstalla on ihan ala-astetasoista.
Kostaisin sille akalle (Papulle) elävässä elämässä, jos tulisi tilaisuus.johon viitataan, tosiaan olisi niin älykäs kuin hän yrittää antaa ymmärtää, olisi hän päässyt tietyistä asioista yli jo ajat sitten ja kuittaisi nämä palstakiusaamiset ja -kiusaajat naurettavana pelleilynä eikä suinkaan sortuisi vajoamaan samalle tasolle kiusaajiensa kanssa, kuten olemme kerta toisensa jälkeen täällä voineet lukea.
- .....
KoppavaHoro kirjoitti:
kuuluuko kostaminen, ulkopuolisten nimittely ja ihmisten ämmittely sinusta fiksun naisen toimintaan?
Sä olet tässä sortunut jo niin moneen asiaan, että kannattaisi tuossa konkurssissa sortua nyt tuohon viimeiseenkin.
Vaikka en minäkään kehtaisi todellakaan näyttää naamaani, jos olisin kirjoittanut nuo sinun lapselliset juttusi.Papeetelta, kuuluuko mustamaalaaminen, halventavien ja jopa valheellisten kommenttien kirjoittaminen muista keskustelijoista sekä ryhmässä nikin kiusaaminen, fiksun naisen toimintaan? Ai no niin mutta, eihän Papu olekaan fiksu.
- KoppavaHoro
..... kirjoitti:
olen joku muu kuin e.W. Arvaatkin varmaan kuka, jos oikein pinnistelet...
"Sovitaan paikka ja selvitetään tämä naamakkain. Lupaan etten lyö ekaksi :D"
Siinä taas nähtiin amitsuämmän suhtautumistapa. Et sitten vieläkään osaa aikuistua ja ottaa vastuuta teoistasi? Et myönnä tehneesi mitään väärää, ämmä?niin häpeäisin silmät päästäni toimiesi takia.
- Mielipidettä
Just call me lucifer kirjoitti:
johon viitataan, tosiaan olisi niin älykäs kuin hän yrittää antaa ymmärtää, olisi hän päässyt tietyistä asioista yli jo ajat sitten ja kuittaisi nämä palstakiusaamiset ja -kiusaajat naurettavana pelleilynä eikä suinkaan sortuisi vajoamaan samalle tasolle kiusaajiensa kanssa, kuten olemme kerta toisensa jälkeen täällä voineet lukea.
harrastanut samaa kollektiivista selkään puukottamista, mistä hän on Mpw:tä syyttänyt. Kaksinaamaista touhua.
Kysymys on moraalista. - ......
KoppavaHoro kirjoitti:
en hyväksy mitään kiusaamista, en M Y Ö S K Ä Ä N S I N U N H A R J O I T T A M A A S I.
Haluatko tuon tavutettuna ja meneekö näin jakeluun?Papun harjoittama? Kirjoita nyt se, kirjoita!
- KoppavaHoro
..... kirjoitti:
Papeetelta, kuuluuko mustamaalaaminen, halventavien ja jopa valheellisten kommenttien kirjoittaminen muista keskustelijoista sekä ryhmässä nikin kiusaaminen, fiksun naisen toimintaan? Ai no niin mutta, eihän Papu olekaan fiksu.
Jos noin paljon kiinnostaa.
Minä kysyin sinulta, mutta olisi pitänyt arvata, että liian vaikeasti muotoilin. Olisi pitänyt käyttää tikkukirjaimia. Sorry.
...ihme ehdotuksia... - .....
KoppavaHoro kirjoitti:
niin häpeäisin silmät päästäni toimiesi takia.
osoitan, että e.W ei ole ainoa jota kohtaan Papu on käyttäytynyt epäoikeudenmukaisesti? (kun kaikki täällä tuntuvat kuvittelevan että vain e.W on sitä mieltä)
Minä taas häpeän jos tosiaan olet akateemisesti koulutettu / opiskelet akateemista alaa. - KoppavaHoro
...... kirjoitti:
Papun harjoittama? Kirjoita nyt se, kirjoita!
Etkö osaa lukea edes tikkuja? Mä tarjosin tavutusta, ei oo häpeä ottaa tarjousta vastaan. Ei tossa sun tilanteessa ainakaan.
- Just call me lucifer
Mielipidettä kirjoitti:
harrastanut samaa kollektiivista selkään puukottamista, mistä hän on Mpw:tä syyttänyt. Kaksinaamaista touhua.
Kysymys on moraalista.on kaltaisiasi persoonia jotka eivät tuollaiseen msutamaalaamiseen kuuna päivänä sorru. Vai mitä.
- ......
KoppavaHoro kirjoitti:
Jos noin paljon kiinnostaa.
Minä kysyin sinulta, mutta olisi pitänyt arvata, että liian vaikeasti muotoilin. Olisi pitänyt käyttää tikkukirjaimia. Sorry.
...ihme ehdotuksia......tunnut edelleen ajattelevan että Papu ei ole tehnyt mitään väärää, ja että Papu ei ole kiusannnut. Et edes voi kirjoittaa sitä asiaa :D
- .......
KoppavaHoro kirjoitti:
Etkö osaa lukea edes tikkuja? Mä tarjosin tavutusta, ei oo häpeä ottaa tarjousta vastaan. Ei tossa sun tilanteessa ainakaan.
Et näköjään voi edes kirjoittaa että Papu on kiusannut :D
- KoppavaHoro
..... kirjoitti:
osoitan, että e.W ei ole ainoa jota kohtaan Papu on käyttäytynyt epäoikeudenmukaisesti? (kun kaikki täällä tuntuvat kuvittelevan että vain e.W on sitä mieltä)
Minä taas häpeän jos tosiaan olet akateemisesti koulutettu / opiskelet akateemista alaa.mitkä ovat "akateemisia" aloja.
Vastaus kysymykseesi: ei, vaan koska kirjoitat todella naiivisti; syyllistyt itse siihen, mistä syytät muita; janoat julkisesti kostoa; nimittelet; teet typeriä päätelmiä; teet kaikki virheet, mitä väittelyssä voi tehdä; vaikutat teiniltä ja lankeat jokaiseen ansaan. Mä en haluaisi tuollaisen puolustavan itseäni enkä todellakaan haluaisi kenenkään uhkailevan ketään puolestani. - KoppavaHoro
....... kirjoitti:
Et näköjään voi edes kirjoittaa että Papu on kiusannut :D
Toi on hyvä. Oot tosi fiksu nainen!
- Mielipidettä
Just call me lucifer kirjoitti:
on kaltaisiasi persoonia jotka eivät tuollaiseen msutamaalaamiseen kuuna päivänä sorru. Vai mitä.
Ei kuulu tapoihin kerätä jengiä ympärille vainoamaan yhtä kirjoittajaa.
- KoppavaHoro
...... kirjoitti:
...tunnut edelleen ajattelevan että Papu ei ole tehnyt mitään väärää, ja että Papu ei ole kiusannnut. Et edes voi kirjoittaa sitä asiaa :D
eivät minun.
Taidat vihasi sumentamana lukea tahallasi väärin, jotta saat lietsottua itseesi enemmän kaunaa ja katkeruutta, kun nyt hakemalla haet sitä myös minua kohtaan.
En voi muuta sanoa kuin että onneksi mä en ole sinä! - ......
KoppavaHoro kirjoitti:
mitkä ovat "akateemisia" aloja.
Vastaus kysymykseesi: ei, vaan koska kirjoitat todella naiivisti; syyllistyt itse siihen, mistä syytät muita; janoat julkisesti kostoa; nimittelet; teet typeriä päätelmiä; teet kaikki virheet, mitä väittelyssä voi tehdä; vaikutat teiniltä ja lankeat jokaiseen ansaan. Mä en haluaisi tuollaisen puolustavan itseäni enkä todellakaan haluaisi kenenkään uhkailevan ketään puolestani.ilmaisin kostonhaluni, en todellakaan ole maininnut mitään tappeluista, toisin kuin tuo Papu teki, en edes sellaiseen sortuisi. Joten kumpiko meistä "uhkasi"?
- KoppavaHoro
...... kirjoitti:
ilmaisin kostonhaluni, en todellakaan ole maininnut mitään tappeluista, toisin kuin tuo Papu teki, en edes sellaiseen sortuisi. Joten kumpiko meistä "uhkasi"?
uhkasit kostolla.
- Mielipidettä
KoppavaHoro kirjoitti:
eivät minun.
Taidat vihasi sumentamana lukea tahallasi väärin, jotta saat lietsottua itseesi enemmän kaunaa ja katkeruutta, kun nyt hakemalla haet sitä myös minua kohtaan.
En voi muuta sanoa kuin että onneksi mä en ole sinä!mene oma persoonasi ja papeeten persoona nyt sekaisin. Käyt tosi kuumana tästä asiasta.
- KoppavaHoro
Mielipidettä kirjoitti:
mene oma persoonasi ja papeeten persoona nyt sekaisin. Käyt tosi kuumana tästä asiasta.
mä voin melkein NÄHDÄ verisuonen pullistuvan päässäsi.
Ei olisi ehkä kannattanut alkaa mun kanssa...
Mutta jos sä et kohta paranna tasoa niin mä tylsistyn ja lähden. - Just call me lucifer
Mielipidettä kirjoitti:
Ei kuulu tapoihin kerätä jengiä ympärille vainoamaan yhtä kirjoittajaa.
todistaa tosiaan sen puolesta. No, huumori piristää elämää.
En kenellekään tällä palstalla antaisi pyhimyksen sädekehää, ja kuten nimimerkistäni voi päätellä, en myöskään itselleni. Joten ihan turha jeesustella sillä että muka jotain kolmatta henkilöä tällä aloituksellasi puolustelet. Ei omakaan toimintatapasi juuri kunniakkaampaa ole kuin muiden harjoittaja kettuilu täällä. - ......
KoppavaHoro kirjoitti:
uhkasit kostolla.
koska muistan Papeeten epäoikeudenmukaisen käytöksen.
Mitäs mieltä olet Papun lapsellisia vihjailuja tappelusta? :D Yäk! - Papeete1
..... kirjoitti:
"En ole koskaan mustamaalannut aiheettomasti yhtään ketään, en edes ew:tä."
Mitäs sellainen sitten on, että kirjoitat herjaavia ja valheellisia kommentteja jostain kirjoittajasta, joka ei ole sitä ennen MITENKÄÄN reagoinut sinuun, ei kirjoittanut sinulle/sinusta viestejä? Ja osallistut yhdessä jonkun muun kanssa nikin kiusaamiseen? Mitä toimintaa se sellainen mielestäsi on?Aina samalla tavalla takaisin (tai pyrin ainakin mutta joskus annan mennä ohi kun en väsyneenä jaksa niin hillua). Eli jos joku käy mun päälle, niin mä vedän takaisin. Se ei ole kiusaamista, ja sitä olen ew:lle kyllä tehnyt. Nykyään kylläkin päästelen paljon ohi, kun en jaksa vaivautua. Tapaus on sen verran selvä :)
- .....
KoppavaHoro kirjoitti:
mä voin melkein NÄHDÄ verisuonen pullistuvan päässäsi.
Ei olisi ehkä kannattanut alkaa mun kanssa...
Mutta jos sä et kohta paranna tasoa niin mä tylsistyn ja lähden.kai nyt samaan kuin Papu? Kuvittelet yhden ja saman kirjoittajan olevan näiden viestien takana? Vai onko kirjoittaja 'Mielipidettä' inttänyt kanssasi?
- KoppavaHoro
..... kirjoitti:
kai nyt samaan kuin Papu? Kuvittelet yhden ja saman kirjoittajan olevan näiden viestien takana? Vai onko kirjoittaja 'Mielipidettä' inttänyt kanssasi?
No, se on kyllä ihan niiden vika, jotka eivät rekisteröi nimimerkkiä. Täytyykin laittaa tämä viesti talteen sitä varten, kun seuraavan kerran joku kysyy kannattaako rekisteröidä nimimerkki ja miksi.
Ei pahalla, mutta mun on todella vaikea uskoa, että täällä olisi eW ja KAKSI puolustajaa yhtäkkiä sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan kirjoittamassa samassa aiheesta ja puolustajat vielä samaan teinix-tyyliin. - Mielipidettä
KoppavaHoro kirjoitti:
No, se on kyllä ihan niiden vika, jotka eivät rekisteröi nimimerkkiä. Täytyykin laittaa tämä viesti talteen sitä varten, kun seuraavan kerran joku kysyy kannattaako rekisteröidä nimimerkki ja miksi.
Ei pahalla, mutta mun on todella vaikea uskoa, että täällä olisi eW ja KAKSI puolustajaa yhtäkkiä sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan kirjoittamassa samassa aiheesta ja puolustajat vielä samaan teinix-tyyliin.puheen ollen... oletko lukenut Papeeten väkivaltaa tihkuvia kommentteja vuosi toisensa perään? Valikoiva näkö?
- .....
Papeete1 kirjoitti:
Aina samalla tavalla takaisin (tai pyrin ainakin mutta joskus annan mennä ohi kun en väsyneenä jaksa niin hillua). Eli jos joku käy mun päälle, niin mä vedän takaisin. Se ei ole kiusaamista, ja sitä olen ew:lle kyllä tehnyt. Nykyään kylläkin päästelen paljon ohi, kun en jaksa vaivautua. Tapaus on sen verran selvä :)
Mutta jos kirjoittaja ei ole kirjoittanut sinulle tai sinusta koskaan mitään kommenttia, niin mikä syy sinulla silloin on antaa samalla mitalla takaisin???
Ja mitä tulee tuohon e.W:n tapaukseen, niin oliko hän antanut aihetta? Kirjoittiko hän sinulle tai sinusta jotain ennen kuin aloit nimitellä häntä? - .....
KoppavaHoro kirjoitti:
No, se on kyllä ihan niiden vika, jotka eivät rekisteröi nimimerkkiä. Täytyykin laittaa tämä viesti talteen sitä varten, kun seuraavan kerran joku kysyy kannattaako rekisteröidä nimimerkki ja miksi.
Ei pahalla, mutta mun on todella vaikea uskoa, että täällä olisi eW ja KAKSI puolustajaa yhtäkkiä sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan kirjoittamassa samassa aiheesta ja puolustajat vielä samaan teinix-tyyliin.väkilukuhan on melko suuri ja aika monella on netti, joten tuo uskomuksesi on kyllä vähintäänkin naurettava.
Itse en ainakaan ole sortunut teinix-tyyliin, mutta sinusta ei voi sanoa samaa. - Mielipidettä
Just call me lucifer kirjoitti:
todistaa tosiaan sen puolesta. No, huumori piristää elämää.
En kenellekään tällä palstalla antaisi pyhimyksen sädekehää, ja kuten nimimerkistäni voi päätellä, en myöskään itselleni. Joten ihan turha jeesustella sillä että muka jotain kolmatta henkilöä tällä aloituksellasi puolustelet. Ei omakaan toimintatapasi juuri kunniakkaampaa ole kuin muiden harjoittaja kettuilu täällä.että on olemassa oikeudenmukaisuutta.
- .....
KoppavaHoro kirjoitti:
No, se on kyllä ihan niiden vika, jotka eivät rekisteröi nimimerkkiä. Täytyykin laittaa tämä viesti talteen sitä varten, kun seuraavan kerran joku kysyy kannattaako rekisteröidä nimimerkki ja miksi.
Ei pahalla, mutta mun on todella vaikea uskoa, että täällä olisi eW ja KAKSI puolustajaa yhtäkkiä sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan kirjoittamassa samassa aiheesta ja puolustajat vielä samaan teinix-tyyliin.Papu on tosiaan useinkin intoillut tappelusta. Naurettavaa käytöstä sen ikäiseltä naiselta. Kerran hän uhkasi vetää e.W:tä ja erästä toista nikkiä turpaan.
- Just call me lucifer
Mielipidettä kirjoitti:
että on olemassa oikeudenmukaisuutta.
sitä oikeutta olet jakamassa panettelemalla yhtä ja yrittämällä kiillottaa toisen mainetta. Pyh, tekopyhää toimintaa.
- Papeete1
..... kirjoitti:
Mutta jos kirjoittaja ei ole kirjoittanut sinulle tai sinusta koskaan mitään kommenttia, niin mikä syy sinulla silloin on antaa samalla mitalla takaisin???
Ja mitä tulee tuohon e.W:n tapaukseen, niin oliko hän antanut aihetta? Kirjoittiko hän sinulle tai sinusta jotain ennen kuin aloit nimitellä häntä?Käydä tylsäksi. Yritäs nyt vähän enemmän :D
Semmoista kirjoittajaa mä en sitten edes tiedä joten en voi semmoisesta mitään kirjoittaakkaan. Kaikille mua haukkuneille kyllä vastaan (tai siis yritän mutta laiskuus välillä vaivaa)
Sinä eikun anteeksi siis ew taas on aloittanut ja jatkanut palstakiusaamistaan kokoajan. Sinä eikun siis hän, ei lopeta sitä vaikka mä olisin 3 kuukautta sanomatta siitä mitään. Sinä eikun siis ew solvaa, haukkuu ja mustamaalaa mua joka toisessa viestissään niin kuan kunnes taas poltan hermoni ja suutun sille. Sitten se taas jatkaa..
Tää on tämmöinen joka ei lopu koska ew ei lopeta asiatonta käytöstään koskaan. - ex-pillowbook
KoppavaHoro kirjoitti:
No, se on kyllä ihan niiden vika, jotka eivät rekisteröi nimimerkkiä. Täytyykin laittaa tämä viesti talteen sitä varten, kun seuraavan kerran joku kysyy kannattaako rekisteröidä nimimerkki ja miksi.
Ei pahalla, mutta mun on todella vaikea uskoa, että täällä olisi eW ja KAKSI puolustajaa yhtäkkiä sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan kirjoittamassa samassa aiheesta ja puolustajat vielä samaan teinix-tyyliin.Ja silloin kun ex-wastaaja vielä käytti tuota nimimerkkiä hän uhkasi samoilla elkeillä minua. Älä jaksa puolustella häntä kun ei hänenkään käytöksensä mallikasta ole aina ollut.
Papeete1 kirjoitti:
Käydä tylsäksi. Yritäs nyt vähän enemmän :D
Semmoista kirjoittajaa mä en sitten edes tiedä joten en voi semmoisesta mitään kirjoittaakkaan. Kaikille mua haukkuneille kyllä vastaan (tai siis yritän mutta laiskuus välillä vaivaa)
Sinä eikun anteeksi siis ew taas on aloittanut ja jatkanut palstakiusaamistaan kokoajan. Sinä eikun siis hän, ei lopeta sitä vaikka mä olisin 3 kuukautta sanomatta siitä mitään. Sinä eikun siis ew solvaa, haukkuu ja mustamaalaa mua joka toisessa viestissään niin kuan kunnes taas poltan hermoni ja suutun sille. Sitten se taas jatkaa..
Tää on tämmöinen joka ei lopu koska ew ei lopeta asiatonta käytöstään koskaan.Satunnainen tuntematon kirjoittelija ei ole minun kimpussani juuri yhtään.
Tää juoni meni ihan väärin kun mä en saa osaani.- niin...
KoppavaHoro kirjoitti:
No, se on kyllä ihan niiden vika, jotka eivät rekisteröi nimimerkkiä. Täytyykin laittaa tämä viesti talteen sitä varten, kun seuraavan kerran joku kysyy kannattaako rekisteröidä nimimerkki ja miksi.
Ei pahalla, mutta mun on todella vaikea uskoa, että täällä olisi eW ja KAKSI puolustajaa yhtäkkiä sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan kirjoittamassa samassa aiheesta ja puolustajat vielä samaan teinix-tyyliin.Sinäkinkö näitä kuvittelijoita, ethän ja eihän niin?
Kuule. Ihan oikeasti tässä ketjussa on useita kirjoittajia, jotka ilmaisevat mielipidettään erään juurikin kasvokuviaan esitelleen turpiinvetouhkailijan paljon palstalla havaitusta käytöksestä. Ihan voi palata maanpinnalle, jollet usko, että sinä ja kaverisi olette todellisuudessa varmastikin vähemmistöä, tätä Papeeteakin lähes tulkoon kaikessa( havaitusti) symppaavissa mielipiteissänne.
Tämä on keskustelupalsta, jota lukevat monet ihmiset. Myös vaikka kuinka hyvinkin fiksut. - niin.
Papeete1 kirjoitti:
Käydä tylsäksi. Yritäs nyt vähän enemmän :D
Semmoista kirjoittajaa mä en sitten edes tiedä joten en voi semmoisesta mitään kirjoittaakkaan. Kaikille mua haukkuneille kyllä vastaan (tai siis yritän mutta laiskuus välillä vaivaa)
Sinä eikun anteeksi siis ew taas on aloittanut ja jatkanut palstakiusaamistaan kokoajan. Sinä eikun siis hän, ei lopeta sitä vaikka mä olisin 3 kuukautta sanomatta siitä mitään. Sinä eikun siis ew solvaa, haukkuu ja mustamaalaa mua joka toisessa viestissään niin kuan kunnes taas poltan hermoni ja suutun sille. Sitten se taas jatkaa..
Tää on tämmöinen joka ei lopu koska ew ei lopeta asiatonta käytöstään koskaan.sitten sinulla ei varmaankaan ole empaattisia tunteita laisinkaan...
- KoppavaHoro
KoppavaHoro kirjoitti:
No, se on kyllä ihan niiden vika, jotka eivät rekisteröi nimimerkkiä. Täytyykin laittaa tämä viesti talteen sitä varten, kun seuraavan kerran joku kysyy kannattaako rekisteröidä nimimerkki ja miksi.
Ei pahalla, mutta mun on todella vaikea uskoa, että täällä olisi eW ja KAKSI puolustajaa yhtäkkiä sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan kirjoittamassa samassa aiheesta ja puolustajat vielä samaan teinix-tyyliin.mä en nyt kuvittele mitään, uskon liikaakin sitä, mitä mulle sanotaan.
Mutta tässä ketjussa kirjoittaa sattumoisin kaksi hyvin samantyyppistä tekstiä suoltavaa eW:n puolustajaa, joten väkisinkin sitä alkaa miettiä...
Ja mikä tulee kenenkään puolusteluun, niin ounastelinkin, että mua aletaan syyttää jengiläisyydestä tai puolueellisuudesta, mutta otin sen riskin ihan tietoisesti. Luotan kyllä, että ne, joiden olemassaolo mulle mitään merkkaa, tietävät totuudet ja tajuavat pointtini. - niin....
Papeete1 kirjoitti:
Käydä tylsäksi. Yritäs nyt vähän enemmän :D
Semmoista kirjoittajaa mä en sitten edes tiedä joten en voi semmoisesta mitään kirjoittaakkaan. Kaikille mua haukkuneille kyllä vastaan (tai siis yritän mutta laiskuus välillä vaivaa)
Sinä eikun anteeksi siis ew taas on aloittanut ja jatkanut palstakiusaamistaan kokoajan. Sinä eikun siis hän, ei lopeta sitä vaikka mä olisin 3 kuukautta sanomatta siitä mitään. Sinä eikun siis ew solvaa, haukkuu ja mustamaalaa mua joka toisessa viestissään niin kuan kunnes taas poltan hermoni ja suutun sille. Sitten se taas jatkaa..
Tää on tämmöinen joka ei lopu koska ew ei lopeta asiatonta käytöstään koskaan.Tyyppi vetää yhdistettävää ja tulkittavissa olevaa nimimerkkiviitettä viestissään, minkä kerkeää ja syyttää vielä muuta mustamaalaajaksi.... Anteeksi, mutta pakko kysyä, että selviydyitkö peruskoulusta kunnialla?
Jollei olisi niin vastenmielista, nauraisin tuonlaiselle ymmärtämättömyydelle. niin.... kirjoitti:
Tyyppi vetää yhdistettävää ja tulkittavissa olevaa nimimerkkiviitettä viestissään, minkä kerkeää ja syyttää vielä muuta mustamaalaajaksi.... Anteeksi, mutta pakko kysyä, että selviydyitkö peruskoulusta kunnialla?
Jollei olisi niin vastenmielista, nauraisin tuonlaiselle ymmärtämättömyydelle.Selvästi tunnistaa ettei ole alkuperäinen kyseessä.
- niin.....
niin.... kirjoitti:
Tyyppi vetää yhdistettävää ja tulkittavissa olevaa nimimerkkiviitettä viestissään, minkä kerkeää ja syyttää vielä muuta mustamaalaajaksi.... Anteeksi, mutta pakko kysyä, että selviydyitkö peruskoulusta kunnialla?
Jollei olisi niin vastenmielista, nauraisin tuonlaiselle ymmärtämättömyydelle.Niin siis kun sä länkyttäjä olet mun aiemmin käyttämääni nimimerkkejä ollut lähestulkoon melkein joka v*tun lukemassani yhteydessä ollut mustamaalaamassa... Itse jaksoin sen tyyliin pari vuotta suurin piirtein olla kieli keskellä suuta, korkeintaan paria törkeyteesi liittynyttä vastinetta ja kommentointia lukuunottamatta, mutta nyt alkaa loppua kärsivällisyys.
V*ttu kuvittele ite, jos vaikka mä alkaisin mussuttaa ja joka vitun yhdessä viidestätoista viestistäni valittaa vaikkapa sun nimimerkistäsi _muille_. Et varmaan tajua, koska sulla toi tapakäsitys näkyy olevan vähän erilainen kuin esim. mulla, mutta j*malauta tajuaks sä, että tollanen tökeryys k*rpii?
V*ttu ajattelet ja luulet tästä ihan mitä ikinä vaan sitten luuletkin. En tarkalleen tiedä, mitä puhut, mutta silmilläni näen. - mä...
Mielipidettä kirjoitti:
Ei kuulu tapoihin kerätä jengiä ympärille vainoamaan yhtä kirjoittajaa.
Mä jotenkin uskoisin, että sinä esimerkiksi olet hyvä ihminen.:) Huono kehumaan ja mielistelemään (minä), mutta jotenkin halusin sanoa...
Jännää, että vaikka aloituksen (oletan sun olevan aloittaja?) funktio oli ihan muissa ja paljon syvällisemmissä ( myös moraalisissa) kysymyksissä, jotkut kommentoineista lähtökohtaisesti halusivat _tuomita_ sen, jos halutaan _keskustella_ siitä, mitä on porukassa kiusaamisen oikeutus keskustelupalstalla & ilmaista tuntoja siitä. Ketjusta suorastaan myös loistaa(!) mielestäni silmille, että osa kommentoineista on keskenään parempiakin kavereita (hyvin oletettavasti tämän palstan ulkopuolellakin), mikä on sekin kiintoisaa tavallaan.
Ketjussa todellakin on ollut useita puskakommentoijia, minkä seikan kyseenalaistamisesta joku oivallisia huomioita esittikin, liittyen nyt vaikkapa ajattelutapoihin nimimerkistä e.W.;)
Ja se pointti sitten, minkä joku nosti esille, että tämä ketju itsessään muka olisi jonkin sortin kiusaamista, niin ei ainakaan minun mielestäni ole. Nimimerkki Papeete1 itse juuri tätä sun ketjuasi edeltävänä päivänä postasi toisessa omassa aloituksessaan tälle keskustelupalstalle kasvokuviaan ja siten siis ilmiselvästi halusi keskustelua ulkonäöstään ts. itsestään ja omasta persoonastaan. Jos kirjoittaja siten toimii, tulee kirjoittajan muistaa, että aloituksesta saattaa ja saa herätä jatkokommentaariakin. Kirjoittaja ei myöskään mitenkään voi olettaa ainakaan sitä, että kaikki palstalukijat/kirjoittajat välttämättä olisivat kovin innostuneita sellaisen palstakulttuurin viljelemisestä, että keskustelupalstoista tehdään enemmänkin ulkonäön esittelypaikkoja. Jos & kun jotkut sellaiseen "keskustelukulttuuriin" vähemmän ovat mieltyneitä, on sellaisilla kirjoittajilla mielestäni yleisen keskustelun vuoksi oikeus esittää mielipiteensä asiasta.
( Ps. Toiv. kys. Papeete-kirjoittaja ei sotke ainakaan minua ja sinua keskenään...Näyttäisi kenties vähän epäselvyyttäkin(?) hänellä olleen.)
- Nyt on taas
vähäks aikaa keskustelun aihetta.
Olen "vähän" pihalla palstan kuvioista mutta koitan nyt jonkin mielipiteen muodostaa.. Näyttäköön joku kuvia kasvoistaan, takamuksestaan tai vaikka varpaistaan jos tietää saavansa iloa irti (kuten nyt vaikka tämä Papeete, joka toki on kaunis ja nuorekas nainen). Mielessäni vain käväisi että taitaa olla jotkut ovat paikoittain suositumpia kuin toiset ja auta armias sitä huomionhausta haukkumisen määrää jos joku "epäsuositumpi" erehtyisi postamaan kuviaan, näin siis oletan.. Tietysti missä 'yhteisössä' tahansa suosio yleensä ansaitaan..
Mutta mutta.. Jos sinua on joskus kiusattu täällä ja kaipaat arvostusta, niin nyt olisi korkea aika astua asian yläpuolelle ja unohtaa. Niin netissä kuin irl varmaan jokainen saa joskus paskaa niskaansa, mutta ainoa voi tehdä on suoristaa ryhtinsä ja ja nakata paskat pois.- Mielipidettä
kommenttini.
Papeete on täällä ylistänyt omaa henkistä selkärankaansa. Nyt on virallisesti todistettu, että hän on osallistunut yhden kirjoittajan kollektiiviseen vainoamiseen.
Kuvilla ei ole mitään merkitystä keskusteluiden kannalta. - KoppavaHoro
Mielipidettä kirjoitti:
kommenttini.
Papeete on täällä ylistänyt omaa henkistä selkärankaansa. Nyt on virallisesti todistettu, että hän on osallistunut yhden kirjoittajan kollektiiviseen vainoamiseen.
Kuvilla ei ole mitään merkitystä keskusteluiden kannalta.sai kyllä sellaisen käsityksen, että kuvilla olisi kovastikin merkitystä.
- Mielipidettä
KoppavaHoro kirjoitti:
sai kyllä sellaisen käsityksen, että kuvilla olisi kovastikin merkitystä.
sinun tuntemuksistasi. :)
Että minä vetelen naruja kaikissa näissä jutuissa, eli ihan turhaan Papun suuntaan riehut.
- Mielipidettä
Olen kyllä pitäytynyt ihan kirjoittamisessa. Riehuminen kuuluu teikäläisten metodeihin.
- Just call me lucifer
hämmästyä sitä miten sokeita jotkut ihmiset ovat. Miten nenästä vedettävissä tällaisissa asioissa joissa kasvottomat persoonat kirjoittavat nettiin. Ja jos nämä kasvottomat persoonat tarpeeksi monta kertaa jaksavat toistaa sitä kuinka kauniita ja älykkäitä he ovat ja kuinka heitä sorretaan, niin muutamat lukijat aina lankeavat nielemään kaiken lukemansa yhtään kyseenalaistamatta totuutta, kykenemättä näkemään kokonaisuutta niiden sanojen takaa joita on tarpeeksi monta kertaa mantran tavoin täällä toistettu.
Sääliksi käy sinisilmäisiä.
Päätän osallistumiseni tähän keskusteluun nyt tähän kommenttiin. Ei tästä valmista tule tälläkään kertaa.- Mielipidettä
ei tuo ole kenenkään hyvinvoinnista pois. Sen sijaan *sovittu vainoaminen* on kaiken moraalin vastaista.
- cat_on_fire
No, minusta tuo juttu nyt ei ollut sen kummoisempi kuin muutkaan aloitukset. Papeete onkin kaunis nainen, mikä oli mukavaa huomata sen kylppärihassutuksen alta:)
Mutta.. ei täällä varmaan kukaan ole velvoitettu mihinkään tiettyyn mielipiteeseen, voi sanoa negatiivista samoin kuin positiivista riippumatta siitä kuka palstalaisista on kohteena. Tosin, tahalliset ilkeydet voi varmaan jättääkin sanomatta, vaikka rehellinen olisikin jos mielipidettä kysytään.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2619328IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3146504Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?691513Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61361Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.881157- 1091141
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut72983Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43828Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23726MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311718