Pitääkö paikkansa ?

Hei

Olen ollut poissa kirkon toiminnasta 2,5 vuotta
henkilökohtaisista inhimillisistä syistä, ja minulle ei ole 2 vuoteen tullut kuin Raamatun Sanoma, ei Nykyaika lehtä.

Pitääkö paikkansa jutut täällä että joka kirkon koppi on myytävänä, ja pastorien palkat nousi yhtäkkiä yli 10%?

Mistä syystä ja ketä nyt on erotettu kirkon vastuuhenkilöitä?

Jumalan siunausta
jari laurila

29

810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palkitaan

      Vaikka olet jäänyt pois kotiseurakuntasi valtavasta Pyhän Hengen ilmapiiristä ja lähimäisen rakkauden hengestä.
      Olet hyvän sään aikana jättäytynyt pois Adventtikirkon toiminnasta sillä se on ihan hyväksyttävää.
      Onko kukaan adventisti kaivannut sinua tai kymmenyksiäsi?
      Tuntuuko sinusta siltä että adventistisisaresi ja -veljesi ovat sensuroineet ja hylänneet sinut? Onko heillä inhimillisyyttä ja avoimmuutta sinua kohtaan?

      Taivaan Isän siunausta, uskollisuutta adventismia ja kymmenyksiä kohtaan.

      Nimim. Uskollisuutesi palkitaan tuhakertaisesti

      • avautuneet silmät

        Seurakunnat rekisteröityivät Suomen Seitsemännen Päivän Adventistien Filantrooppinen Yhdistys ry -nimisenä yhdistyksenä.

        Kirjatoimen kirjapaino lakkautetaan.

        Helsingin Fysikaalinen Hoitolaitos lakkautettu.

        Suomen Adventtikirkon hallitus päätti, että nainen voidaan valita paikallisseurakunnassa seurakunnan vanhimmaksi.

        Terveys-lehden julkaiseminen lopetettiin.

        Finn-Nutana Oy lopetti toimintansa.

        Toivonlinnan LÄHETYSKOULU aloitti toimintansa v.1932
        SIIONIN Ystävä (myöhemmin Adventtiairut, nykyisin Nykyaika-lehden viikkonumero) alkoi ilmestyä.

        Hopeaniemen kylpyparantola siirtyi Suomen Adventtikirkon omistukseen Finlands Svenska Adventkyrkanilta.

        Cafe Ceed lakkautettiin (Atte Helmisen perustama)

        Piirikunnan johtaja erotettiin (Auvo Helmisen käskystä? Ja sitten hän kuolikin)

      • Minä suositan A-kirkkoa turvallisena hengellisenä ja teologisena kotina.

        Joskus kaikki seurakunnat ovat ns "laodikean" seurakuntia, etteivät tahdo oikein piisata Jumalalle. Ilm 3:15-22.
        Niinhän se Jumala itse sanoo että yrjöää ja buklaa ulos ja pois.
        Jokaisen omia korvia tietysti kaivataan asiassa.

        Ikävää jos minä olen niin inhottava ettei minua kukaan kaipaa.
        Yksiin ei käy luonnon- ja onnen lahjat.
        Ei toki tunnu hylkäämisen tunteita, ihmiset ovat ihmisiä joka paikassa, ja kaikilla omat kiireet ja perhekin.

        Saatana se vain asialla on jos joku asialla on, ei sen kummempi kaveri.
        Ihmiset ovat vain verta ja lihaa.
        Läskiäkin ja joskus hiukan kusta umpiluussa.
        Herra antakoon viisautta.

        Kyllä on ihmisiä jotka ovat uskossa, ja ns. "piirikuntaseurakunnassa" (en ymmärä miten piirikunta tähän liittyy) mutta ovat omissa oloissaan maantieteellisistä tai inhimillisistä henkilökohtaisista syistä.

        Minäkin kaipaan vaan rauhaa harrastusteni parissa.
        Uupumus, ja en halua entisiin tehtäviini, eikä heti pyydettäisikään.

        Nautin joskus virkojeni hoidosta, sain Jumalan Hengen johdossa tehdä Herran työtä ja olin siinä 100% vastuuni kantava, Herra suojeli käärmeen puremaltakin, olen tietysti katunut lankeemustani. (San 24:16)
        Voi tulla aika itse kullekin ettei ihminen ymmärrä mitä tekee.
        Sitten kun ymmärtää, alkaa palailla järjestykseen.
        Uupumus voi aiheuttaa sellaisen koska kun ihminen on heikko pääsee mr. Huu kiusaamaan ja langettaman. Siksi uupumus on ihan vihoviimeinen juttu mitä ihmisen kannattaa hankkia.
        Etukäteen kulutetut voimat ovat aina poissa tulevalta ajalta. Lepoaika tulee ettei mistään tule mitään ja uupumuksen seuraus on aina myös masennus. Masennus ruokkii ihmisillä mm. alkoholin käyttöä.
        Ei tulisi mieleenikään että pilaisin hyvää ja jaksavaa oloani kaljalla. Oli aika että oli terapiaa istua ihmisten seurassa pikku huurteisilla.
        En suosittele, se puree kuin käärme takautuvasti.
        Kaikki hyvin nyt.

        Olen palaillut entisiin terveellisiin tapoihini ja Herran yhteyteen.
        Idätyspurkitkin tuli kaivettua, ja alan taas heinää kotona kasvattamaan, (vehnänorasta ja puristan mehuksi) rehut maistuu, nautintoaineet pois, kunnon kohotus alkaa.

        Muutun taas makrobioottiseksi urheilijatyypiksi, ja äärimmäisen viisaaksi ja kovaksi jätkäksi.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

      • kaikesta huolimatta
        jarlau kirjoitti:

        Minä suositan A-kirkkoa turvallisena hengellisenä ja teologisena kotina.

        ##Muutun taas makrobioottiseksi urheilijatyypiksi, ja äärimmäisen viisaaksi ja kovaksi jätkäksi##.

        En oikein usko että ko. muuttumisleikkisi joka nousee omasta lihastasi olisi Herralle mieleistä.

        JEESUS SANOO, ETTÄ VÄKEVYYS ON HEIKKOUDESSA.
        PYHÄSSÄ HENGESSÄ JA JEESUKSESSA KRISTIKSESSA ON USKOVALLE KAIKKI VOIMA!

        Kirjanoppineisuus ja farisealaisuus väsyttää lopulta ihmisen js muuttaa ihmistä.
        Jos adventismiin mennään oikein syvälle se voi lopulta uuvuttaa ihmisen.
        Kannattaa käydä Uskontojen Uhrit kotisivuilla sillä sieltä saa vertaistukea.
        Uskontojen uhreja löytyy kaikista suuntauksista.

        Mitä on adventismista ja elämästä jäänyt sinulle "käteen". Toivottavasti et ole väsytetty uhri adventismin alttarilla?

      • ostovoimaa papeille
        kaikesta huolimatta kirjoitti:

        Maallikkopapaeus ei vaadi palkankorotuksia taloudellisen taantuman aikana.
        Ellen White oli maallikkopappeuden kannattaja.

      • benedi= siunattu
        avautuneet silmät kirjoitti:

        Seurakunnat rekisteröityivät Suomen Seitsemännen Päivän Adventistien Filantrooppinen Yhdistys ry -nimisenä yhdistyksenä.

        Kirjatoimen kirjapaino lakkautetaan.

        Helsingin Fysikaalinen Hoitolaitos lakkautettu.

        Suomen Adventtikirkon hallitus päätti, että nainen voidaan valita paikallisseurakunnassa seurakunnan vanhimmaksi.

        Terveys-lehden julkaiseminen lopetettiin.

        Finn-Nutana Oy lopetti toimintansa.

        Toivonlinnan LÄHETYSKOULU aloitti toimintansa v.1932
        SIIONIN Ystävä (myöhemmin Adventtiairut, nykyisin Nykyaika-lehden viikkonumero) alkoi ilmestyä.

        Hopeaniemen kylpyparantola siirtyi Suomen Adventtikirkon omistukseen Finlands Svenska Adventkyrkanilta.

        Cafe Ceed lakkautettiin (Atte Helmisen perustama)

        Piirikunnan johtaja erotettiin (Auvo Helmisen käskystä? Ja sitten hän kuolikin)

        asuntolatoiminta ajetttaneen, todennäköisin syin alas,...koska se ei enää ole " nykyaikaa"

        Tieto melko luotettavasta lähteestä

      • benedi= siunattu
        jarlau kirjoitti:

        Minä suositan A-kirkkoa turvallisena hengellisenä ja teologisena kotina.

        Joskus kaikki seurakunnat ovat ns "laodikean" seurakuntia, etteivät tahdo oikein piisata Jumalalle. Ilm 3:15-22.
        Niinhän se Jumala itse sanoo että yrjöää ja buklaa ulos ja pois.
        Jokaisen omia korvia tietysti kaivataan asiassa.

        Ikävää jos minä olen niin inhottava ettei minua kukaan kaipaa.
        Yksiin ei käy luonnon- ja onnen lahjat.
        Ei toki tunnu hylkäämisen tunteita, ihmiset ovat ihmisiä joka paikassa, ja kaikilla omat kiireet ja perhekin.

        Saatana se vain asialla on jos joku asialla on, ei sen kummempi kaveri.
        Ihmiset ovat vain verta ja lihaa.
        Läskiäkin ja joskus hiukan kusta umpiluussa.
        Herra antakoon viisautta.

        Kyllä on ihmisiä jotka ovat uskossa, ja ns. "piirikuntaseurakunnassa" (en ymmärä miten piirikunta tähän liittyy) mutta ovat omissa oloissaan maantieteellisistä tai inhimillisistä henkilökohtaisista syistä.

        Minäkin kaipaan vaan rauhaa harrastusteni parissa.
        Uupumus, ja en halua entisiin tehtäviini, eikä heti pyydettäisikään.

        Nautin joskus virkojeni hoidosta, sain Jumalan Hengen johdossa tehdä Herran työtä ja olin siinä 100% vastuuni kantava, Herra suojeli käärmeen puremaltakin, olen tietysti katunut lankeemustani. (San 24:16)
        Voi tulla aika itse kullekin ettei ihminen ymmärrä mitä tekee.
        Sitten kun ymmärtää, alkaa palailla järjestykseen.
        Uupumus voi aiheuttaa sellaisen koska kun ihminen on heikko pääsee mr. Huu kiusaamaan ja langettaman. Siksi uupumus on ihan vihoviimeinen juttu mitä ihmisen kannattaa hankkia.
        Etukäteen kulutetut voimat ovat aina poissa tulevalta ajalta. Lepoaika tulee ettei mistään tule mitään ja uupumuksen seuraus on aina myös masennus. Masennus ruokkii ihmisillä mm. alkoholin käyttöä.
        Ei tulisi mieleenikään että pilaisin hyvää ja jaksavaa oloani kaljalla. Oli aika että oli terapiaa istua ihmisten seurassa pikku huurteisilla.
        En suosittele, se puree kuin käärme takautuvasti.
        Kaikki hyvin nyt.

        Olen palaillut entisiin terveellisiin tapoihini ja Herran yhteyteen.
        Idätyspurkitkin tuli kaivettua, ja alan taas heinää kotona kasvattamaan, (vehnänorasta ja puristan mehuksi) rehut maistuu, nautintoaineet pois, kunnon kohotus alkaa.

        Muutun taas makrobioottiseksi urheilijatyypiksi, ja äärimmäisen viisaaksi ja kovaksi jätkäksi.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

        Hyvä on kun alat olla selvillä vesillä!
        Minä en ole ikinä tilkaakaan viinaa juonut, enkä kaljalla istuskellut, enkä röökiä vetänyt, huumeista nyt puhumattakaan!

        Mutta sai adventti seurakunta minullekin kapuloita rattasiin laitettua, ne veijarit ovat aika ovelia , vaikka eivät nykyään minulle Jumalan sanassa pärjääkään!

        He tääläsivät seurakunnasta vaimolleni toisen miehen,...ja vaikka lapseni hypähteli ilosta hänen kohdussaan, ootellen milloin pääsisi isin polvelle,...niin tämäpä meni 90 luvulla , muka viattoman asian takia keskus-sairaalaan---ja tuli takaisin poikaani tai tytärtäni kevyempänä...adventti seurakunta kuitenkin hyvitti hänen häpeänsä kaksin verroin ,ja asetti hänet seurakunnan vanhimmaksi,..se, mikä virka tällä miehellä on, sitä en tiedä...ehkäpä hän on muurilla vartiossa, ja antaa merkkiä, milloin vihollinen hyökkää kaupunkiin!!

        Saatana, jos se on enää heidän vihollisensa, on jo vallannut kaupungin , jossa he elävät, mutta yhä he vaan vartioivat, ettei paha valtaisi heitä!!
        Voi kuinka Herra puhuukaan totta " Kuka on sokea, ellei minun palvelijani,
        ja kuka niin kuuro kuin minun sanansaattajani, jonka minä lähetän:
        Kuka on niin sokea kuin minun palkkalaiseni, niin sokea kuin Herran palvelija" Jes. 42>: 19

        Uskon että joka sapatti he opettavat toinen toisiaan ; " Osta silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit....mutta luettuaan ja kuulutettuaan ko. ilm.kirjan tekstin,...he pois mentyään unohtivat mitä kuulivat, eikä läksynviejä
        älynnyt nostattaa käsiä, että olis saatu tietoon, kuinka monta rasiaa tätä silmävoidetta tänä sapattina pannaan tilaukseen!!

        Asia jäi siis sillensä, ja tekstiä käytettiin vain tuotteen mainoksena, mutta pois kirkosta mentyään, kukaan ei aikonutkaan ostaa yhtään rasiaa ko. silmävoidetta!

        Seuraavana ja sitä seuraavana mainos jatkuu...mutta kaikki ostavat sitä, mitä tämän maailman kauppiaat ja myyntimiehet ovat panneet myyntiin...heidän tavaransa käy kaupaksi hyvin!!

        Luettelo irtaimesta omaisuudesta:
        -huoruus
        -abortti, lapsen murhat
        -epäjumalankuvat jeesuksesta
        -lesbous
        -homous
        -nainen seurakunnan vanhimmaksi
        ...kertokaa te puolestanne, minkälaista tavaraa teidän adventtikirkko on asettanut myyntiin???

      • benedi= siunattu kirjoitti:

        Anteeksi, en ymmärrä mitä tahdot sanoa.

        Siunausta
        jari

      • kaikesta huolimatta kirjoitti:

        ##Muutun taas makrobioottiseksi urheilijatyypiksi, ja äärimmäisen viisaaksi ja kovaksi jätkäksi##.

        En oikein usko että ko. muuttumisleikkisi joka nousee omasta lihastasi olisi Herralle mieleistä.

        JEESUS SANOO, ETTÄ VÄKEVYYS ON HEIKKOUDESSA.
        PYHÄSSÄ HENGESSÄ JA JEESUKSESSA KRISTIKSESSA ON USKOVALLE KAIKKI VOIMA!

        Kirjanoppineisuus ja farisealaisuus väsyttää lopulta ihmisen js muuttaa ihmistä.
        Jos adventismiin mennään oikein syvälle se voi lopulta uuvuttaa ihmisen.
        Kannattaa käydä Uskontojen Uhrit kotisivuilla sillä sieltä saa vertaistukea.
        Uskontojen uhreja löytyy kaikista suuntauksista.

        Mitä on adventismista ja elämästä jäänyt sinulle "käteen". Toivottavasti et ole väsytetty uhri adventismin alttarilla?

        Herran Hengessä muututaan, ja kaikki eivät ole paavaleitakaan.

        Siunausta
        jari

      • benedi= siunattu

        En kait minä olisi joku vuosi taaksepäin kironnut Jumalan sanalla , erään adventtikirkon..epäjumalain kuvien takia, laittamalla srk pastorille kirjeen Kiinasta, Beihai nimisestä kaupungista, että sinulla on tasan 3 vk aikaa poistaa tai poistattaa kirkosta epäjumalan kuvat, ja jos et poista , kirkko palaa poroksi sanani mukaan 3 viikon päästä!

        Ja juuri niin tapahtui, vaikka poliisi tutkinta pidettäisiin! Ei ole enää epäjumalaa, eikä oo kirkkoa, missä kokoontua,...ja eräs adventisti, rikas mies, kuultuaan minulta tämän tarinan tarkemmin, suuttui asiasta, ja meni metsäänsä, sahaamaan ja kaatamaan kirkkoa varten uudet puut!

        Ei ole kauan kun veljeni kävi häntä taas sairaalassa moikkaamassa, halvautuneena kun ei kovin paljon voi kirkkoa rakentaa....ja puutkin ja metsät taisivat jäädä pojilleen, joilla on ihan muita suunnitelmia miten metsävarat käytetään!!

      • benedi= siunattu

        hoputtaa, kuin Lootia muinoin..." Vieläkö sinulla on ketään omaista täällä"?

        Vie pois täältä vävysi, poikasi, tyttäresi ja kaikki, keitä sinulla kaupungissa on" 1 Moos. 19: 12, 13

        " Sinulle paukuttavat ohikulkijat kämmeniänsä,...he viheltävät ja nyökyttävät ilkkuen päätänsä tytär.....?

        " Tämäkö on kaupunki, jota sanottiin kauneuden täydellisyydeksi, kaiken maan ihastukseksi?" Val. 2: 15

        Te sanotte ei tuo teksti tarkoita adventisteja!
        Eikö?
        Entäs Ilm. 18: 22-23 sitten?

      • benedi= siunattu
        jarlau kirjoitti:

        Anteeksi, en ymmärrä mitä tahdot sanoa.

        Siunausta
        jari

        ja nyt vuorostaan hailao ymmärtää!!

        Nyt puolestani minä en ymmärrä, miksi sinä jarlau et ymmärrä? Johtuuko sekin Ilm 18: 23 jakeesta

    • Nykyajan viimeisin viikkonumero.
      Oli pakko lukea sen muutama kirjoitus ja voin sanoa että:"SEKO SEKO".Pahasti on suomen adventtikirkon pallo hukassa.Olihan se nähtävissä jo silloin kun erosin k.o.lahkosta,mutta nyt touhu on samaa kun pikkulasten hiekkalaatikolla."Älä tule paha kakku,tule hyvä kakku".
      Hölmöläisten touhua.
      Et ole tosin paljoa menettänyt kun et ole toiminnassa mukana.Sinullakin on vielä mahdollisuus hyltätä ellenismi ja tulla oikeaan uskoon.

      • Minä olen 2 kertaa eronnut luterilaisesta kirkosta.
        Yhden kerran erosin A-kirkosta, mutta liityin takaisin.
        3 kertaa minut on kastettu.

        Pirun vaikiaa on päästä seurakuntaan.
        Piru on pitänyt siitä huolen.

        Onneksi rakastan Jumalaa.
        Käsite "ellenismi" on minulle tuntematon.
        1 Tess 5:20-21 piisaa hyvin kaikessa. vrt. Apt 21:9. Kyse on armolahjasta ja ihmisestä, ei Jeesuksesta ihmismuodossa johon monet tahtovat asian sekoittaa.

        EGW tunnusti ja korotti yksin Kristusta ja Raamattua, oli tosi hurskas ämmä, uskonpuhdistaja ja kirjailija.
        Jokainen edistyy hissunkissun omaan tahtiin kaikessa.
        On hyödyttäny paljon monien ja minunkin Raamatuntuntemustani.
        Siisti eukko vimpan päälle.

        Ihmiset ovat ihmisiä joka paikassa. Sen olen oppinut. En muuta ko. kommelluksista.
        Ihmisiä ei saa sekoittaa jumalolentoihin ja enkeleihin missään tapauksessa.
        Jokainen erehtyy, eikä voi koskaan aina olla vastaamassa kaikkien odotuksiin, et Sinäkään.

        Siunausta
        jari laurila

      • Ulkona on

        Eip ole näkynyv Vaasan advareissakaan vuosikausiin.
        Ihan ulkona on niin ellensitä kuin adventismista.

    • Bushmanni
      • eikä voimalla

        vaan minun Hengelläni sanoo HERRA.
        Daavid kaatoi Goljatin, mutta missä ovat sinun aseesi?

      • Jos kirkossa käy 35 aktiivista on se äärimmäisen hyvin.

        Käy katsomassa muidne seurakuntien tilaisuuksia, ei ne sen kummempia ole, siis viikottaiset tavalliset kokoontumiset.
        Käväise savonlinnan isoimmassa kirkossa, ja laske.

        Kolmenkymmenviidenkään joukossakaan tuskin kaikki ovat täysin 100% pyhittyneitä ja 100% uskollisia.

        Kyllä aitoja 100% pyhityksen omaavia on olemassa.

        Nooa saarnasi 120 vuotta ja arkkiin meni 8 ihmistä.
        Hieno suoritus.

        Sama on tilanne, kuin Nooan aikana kun Jeesus tulee. Ihmiset syö ja ryyppää, ja nai, varastaa, ovat ahneita ja pahoja. Matt 24:36-44.

        Siunausta
        jari

        Siunausta
        jari laurila

      • Bushmanni
        eikä voimalla kirjoitti:

        vaan minun Hengelläni sanoo HERRA.
        Daavid kaatoi Goljatin, mutta missä ovat sinun aseesi?

        A-kirkon kaatamiseen ei aseita tarvita.

        Se kaatuu omaan mahdottomuutensa ihan itsekseen ja omia aikojaan.

        Koko ajan tulee esiin väärinkäytöksiä ja seurakuntalaisen kusetuksia, kuten tästäkin ketjusta hyvin ilmi käy.

        Oppi on mahdoton ja Ellenin palvonta ajaa nekin hölmöt pois kirkosta, jotka eivät näe Raamatun vääristelyä.

        Toki on niitä, joille maksetaan hyvin ja jotka saavat "ammattietuutena" käydä kohentamassa adventtitietämystään vaikkapa Etelä-Afrikan adventistien yliopistossa, tai Thaimaan suunnalla, mutta mitä tekee seurakunnalla jolla ei ole jäseniä?

        Papit jäljellä, mutta hyvällä palkalla.

    • Bushmanni

      Kuten kaikki huomasivat, niin viestejä poistui taas vino pino ja asialla oli, yllätys yllätys, yx_advari.

      Tähän mennässä paljastui, että a-kirkon papisto on huijannut tavallista srk:laista kymmenyksissä siten, että he saivat palkastaan maksaa ensin kymmenykset alta pois ja lopusta palkasta maksettiin verot. Järjestely kevensi heidän veroprosenttiaan, sekä he välttyivät maksamasta veroja kymmenyksistään. Joten heitä rankaistiin vain kerran, kun tavallista jäsentä kaksi kertaa.

      Nyt he siirtyivät järjestelyyn, että kymmenykset maksetaan suoraan palkasta ja myös niistä maksetaan vero, joten se vaikuttaa tulevaisuudessa heidän eläkekertymään, jolloin eläke luonnollisesti kasvaa.

      Tässä vain kävi niin, että nyt papisto voi vähentää kymmenykset verotuksessa, sillä Timo Flink kertoi meille, että et voi olla papin virassa maksamatta kymmenyksiä. Ja kun nyt siitä rahasta maksetaan vero, joka siirtyy automaattisesti a-kirkolle, niin senpä voikin vähentää verotuksessa, kuten vaikkapa ammattiliiton jäsenmaksut.

      Ovelaa, eikö totta. Tämä kaikki ilmeni viesteissä, jotka yx_advari kauniisti poisti meidän silmistämme, mutta onneksi jo n. 400 ihmistä ehti viestit lukea.

      Hauska tehdä myös ajatusleikkiä siitä, että a-kirkon papisto on huolissaan eläkkeittensä suuruudesta.

      Eikos se olllutkin niin, että a-kirkko odottaa Jeesuksen paluuta hetkellä millä hyvänsä, niin ei siinä luulisi paljon eläkkeet kiinnostavan?

      Vai olisiko niin, että eläke kiinnostaa enemmän, kuin Jeesuksen paluu?

      No vaihtoehtoja on monia, mutta yhtä kaikki tulos on sama:

      Arvoisa seurakuntalainen, sinua huijataan ja raskaasti. Edes papistosi ei usko Jeesuksen paluuseen, vaan he ovat kiinnostuneempia suuresta eläkkeestä, joka vaikkapa yx_advaria odottaa n. 35-40 vuoden päästä.

      • "Työmies on palkkansa ansainnut. Älä sido puivan härän suuta" (eli estä härkää puimasta ja syömästä) sanoo Raamattu tarkoittaen ev. työntekijöitä ja heidän elatustaan. 1 Kor 9:9, 1 Tim 5:18.

        Jumala on määrännyt että evankeliumin työntekijöiden on saatava elantonsa evankeliumista. 1 Kor 9:13-14

        Vapahtaja muistutti että näitä arvoja tulee noudattaa, “noita muitakaan (kymmenyksiä) unohtamatta.” (Matt 23:23) Mark 12:17 Jeesus kehotti antamaan Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.

        Jokainen sumplaa ja sämplää kymmenykset ja verot niin, että asia on järkevä.
        Kukaan ei voi välttää maksamasta veroja bruttotuloistaan.
        En tuohon asiaan perehtynyt pastorien sämpläämiseen, ei kiinnosta.

        Jos rikos on tapahtunut, on asia eri, mutta kukaan ei niin alhainen ole että rikolliseksi ryyhtyisi.

        Maan lait ovat maan lait ja Jumalan lait Jumalan lait. Yksinkertaista.
        Kristitty noudattaa molempia aina.

        Kukaan ei poista viestejä, muu kuin Eniron sheriffit.
        Täällä ei juuri sheriffi toimi.
        Minilla muilla palstoilla häipyy heti kaikki asiaton ja loukkaava.

        Olen varma ettei yxadvarilla ole vaikuttimia viestien poistoon. Hän tuskin motivoituu asialle poistaa viestejä, ja asia häntä liikuta.
        Säälii varmasti lähinnä, eki loukkannu eikä ole vihainen.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

      • Bushmanni
        jarlau kirjoitti:

        "Työmies on palkkansa ansainnut. Älä sido puivan härän suuta" (eli estä härkää puimasta ja syömästä) sanoo Raamattu tarkoittaen ev. työntekijöitä ja heidän elatustaan. 1 Kor 9:9, 1 Tim 5:18.

        Jumala on määrännyt että evankeliumin työntekijöiden on saatava elantonsa evankeliumista. 1 Kor 9:13-14

        Vapahtaja muistutti että näitä arvoja tulee noudattaa, “noita muitakaan (kymmenyksiä) unohtamatta.” (Matt 23:23) Mark 12:17 Jeesus kehotti antamaan Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.

        Jokainen sumplaa ja sämplää kymmenykset ja verot niin, että asia on järkevä.
        Kukaan ei voi välttää maksamasta veroja bruttotuloistaan.
        En tuohon asiaan perehtynyt pastorien sämpläämiseen, ei kiinnosta.

        Jos rikos on tapahtunut, on asia eri, mutta kukaan ei niin alhainen ole että rikolliseksi ryyhtyisi.

        Maan lait ovat maan lait ja Jumalan lait Jumalan lait. Yksinkertaista.
        Kristitty noudattaa molempia aina.

        Kukaan ei poista viestejä, muu kuin Eniron sheriffit.
        Täällä ei juuri sheriffi toimi.
        Minilla muilla palstoilla häipyy heti kaikki asiaton ja loukkaava.

        Olen varma ettei yxadvarilla ole vaikuttimia viestien poistoon. Hän tuskin motivoituu asialle poistaa viestejä, ja asia häntä liikuta.
        Säälii varmasti lähinnä, eki loukkannu eikä ole vihainen.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

        On se kumma, että moraalittomalle vekslaamiselle löytyy aina puolustajia.

        No minä ymmärrään teitä tietysti, koska te olette lain orjia. Siellä laissa kun ei lue, että älä toimi moraalittomasti, vaikka lain kirjain täyttyisikin.

        Koska näin ei lue, niin silloin niin saa tehdä.

        Eikö totta?

        Siellä Jumalan Laissa ei lue myöskään, että älä keplottele veroilla, niin silloinhan on luonnollista että niin saa tehdä.

        Eikö totta?

        Tämä on toisaalta aivan luontevaa adventistifilosofiaa.

        Ellen Whiten aikaan ei ollut rikos kopioda toisten kirjoituksia, niin se oli sitten Ellenille oikeus suorastaan. Ja se kopioitu teksti voitiin laittaa hänen nimiinsä, koska se sen aikaisten lakien mukaan ei ollut rikos.

        Mutta oliko moraalisesti oikein?

        Jarlau on täällä puolustanut adventtikirkon pedofiilejä sanomalla, että rikos ehti vanhentua ja ketään ei voitu tuomita, joten rikosta ei siis tapahtunut.

        Onko jonkun muun kuin minun mielestä ihmisen moraalissa jotain vikaa, jos tuollaiset ovat mielipiteet?

        Nyt adventtikirkon papiston verokeplottelut ovat paljastuneet, niin sanotaan vain, että noudatimme lakia.

        Missä on moraali?

        Ai niin...kun siellä Jumalan käskyissä käsketään pitämään sapatti, mutta ei käsketä toimimaan moraalisesti oikein.

      • Bushmanni kirjoitti:

        Niin, minä olen itsekin sanonut että olen noudattanut maan lakeja tasan tarkkaan 25 vuotta.

        Rattikäry oli 25 v sitten 1 kpl ja jäi siihen.
        Nyt soitan poliisit rattijuoppojen perään, ei ole oikeutta vaarantaa kenenkään turvallisuutta ja henkeä.

        Ihmisillä ei ole juridista ajattelutapaa.
        Itse olen saanut korkeakoulutasoiset perusteet juridiikkaan, ja siitä aiheutunut ns juridinen ajattelutapa.
        Huonevuokralakiin olen perehtynyt Isännöitsijän Käsikirjan avulla joka on alan Raamattu.
        Minulla on ollut asiassa luottamustehtäviä.

        Niin, ihmiset luulevat että kaikki ne joista hän itte tykkää on Ok, ja muut voivat olla rikollisia vaikka eläisivät lakeja rikkomatta.
        Minun juridinen ajattelutapani sanoo että rikollinen on hän joka rikkoo lakeja riippumatta kuka tykkää kenestäkin.

        Kuule hei;
        - Minä suositan Sinulle nyt Raamatun tuktimista.
        Jos haluat väitellä niitä on olemassa ihan sellainen yhdistyskin, ja täällä on esim. "huuhaa" palsta.

        Olen havainnut ettei Sinua kiinnosta tipan tippaa hengelliset asiat.

        Hengellisyys taas sanoo ihan Raamatun sanalla että "pysy poissa väittelyistä ja riidoista."
        2 Tim 16,23-24 mm.

        Pyydänkin että säästäisit minut tällaiselta typerältä vänkäämiseltä.

        Pikaluin- ja ainuttakaan sanaa ja asiaa en postistasi jäänyt mieleeni ja sisäistänyt koska näin heti mitä se taas sisältää.

        On se ihme jos maan lakien mukaisessa toiminnassa
        ja Jumalan lakia noudattavilta ihmisiltä kyselet että missä moraali?
        Kysy sitä itseltäsi.

        Kun esim. yrityksissä suunnitellaan tilinpäätöksiä käytetään hyväksi lain sallimat mahdollisuudet suunnitella tilinpäätöksiä mm. verotuksellisista syistä, kutsuvat sitäkin jotkut jonkinlaiseksi kieroiluksi tai veronkierroksi.

        Vastaan mieleelläni Raamattua koskeviin kysymyksiin, mutta tällaisiin voit odottaa etten vastaa.

        Eiköhän tuo juridinen ajattelu, jota niin kovasti mainostat, ole ajanut mm. suuyritysten johtajat miljoonaoptioihin.

        Eiköhän tuo juridinen ajattelu, jota niin kehut omaavasi, ole ajanut maailman talouskriisin keskelle.

        Jos ajattelisimme edes pienen hetken lähimmäisiämme ja sitä, miten heitä tulisi kohdella, emmekä pelkkää juridiikkaa, niin maailma voisi olla hiukan parempi paikka elää.

        Esim tämä nykyinen talouskriisi johtuu siitä, että ahneet, mutta juridiikan tuntevat ihmiset keksivät antaa köyhille, oppimattomille ihmisille korkeakorkoisia lainoja.

        Heillä ei ollut maksukykyä pennin vertaa, mutta se korvattiin korkeilla koroilla.

        Sitten juridisin keinoin häivytettiin näistä lainasopimuksista kaikki ongelmat, ja myytiin ne arvopaperimarkkinoille velkakirjoina, joille luvattiin suuri tuotta.

        Kaikki meni juridisesti oikein, mutta missä on moraali? Missä on lähimmäisenrakkaus?

        Se oli yhtä hukassa, kuin on adventtikirkon johtajia niin suomessa kuin amerikassakin.

        Siksi jäsenet jättävät uppoavan laivan.

        Jos et voi edes johtajiesi moraaliin luottaa, niin miksi pitäisi luottaa siihen, mitä he opettavat Raamatusta?

      • benedi= siunattu
        Bushmanni kirjoitti:

        On se kumma, että moraalittomalle vekslaamiselle löytyy aina puolustajia.

        No minä ymmärrään teitä tietysti, koska te olette lain orjia. Siellä laissa kun ei lue, että älä toimi moraalittomasti, vaikka lain kirjain täyttyisikin.

        Koska näin ei lue, niin silloin niin saa tehdä.

        Eikö totta?

        Siellä Jumalan Laissa ei lue myöskään, että älä keplottele veroilla, niin silloinhan on luonnollista että niin saa tehdä.

        Eikö totta?

        Tämä on toisaalta aivan luontevaa adventistifilosofiaa.

        Ellen Whiten aikaan ei ollut rikos kopioda toisten kirjoituksia, niin se oli sitten Ellenille oikeus suorastaan. Ja se kopioitu teksti voitiin laittaa hänen nimiinsä, koska se sen aikaisten lakien mukaan ei ollut rikos.

        Mutta oliko moraalisesti oikein?

        Jarlau on täällä puolustanut adventtikirkon pedofiilejä sanomalla, että rikos ehti vanhentua ja ketään ei voitu tuomita, joten rikosta ei siis tapahtunut.

        Onko jonkun muun kuin minun mielestä ihmisen moraalissa jotain vikaa, jos tuollaiset ovat mielipiteet?

        Nyt adventtikirkon papiston verokeplottelut ovat paljastuneet, niin sanotaan vain, että noudatimme lakia.

        Missä on moraali?

        Ai niin...kun siellä Jumalan käskyissä käsketään pitämään sapatti, mutta ei käsketä toimimaan moraalisesti oikein.

        , muuta kuin tunnustamalla synti, pyytämällä anteeksi, ja maksamalla korvauksia , jos vastapuoli pyytää.

        Soittihan minunkin vaimoni , adventisti, makaaja minulle ja pyysi että voisiko hän saada antteeksi?

        Kerroin tietenkin ehdot, että sinulle on jo seurakunnankin taholta kehoitettu tunnustamaan syntisi ja hylkäämään se!

        Syntisi on se, kerroin, että teet syntiä jota ei tehdä pakanainkaan keskuudessa, pidät veljesi vaimoa!

        Enhän minä ole sinun veljesi, tämä puolustautui!
        Minä siihen...No, eipä olekaan monta sapattia siitä kun sanoit. : " Mitäpä veljelle kuuluu"?

        Jos pyydät anteeksi, palautat vaimoni, ja et pidä lapsianikaan vääryyden vankeina luonasi, ja palautat jokaiesn minun omistamani irtaimen esineen,..ja maksat siitä minkä ajan vaimoni on tehnyt orjantyötä (synnin orja) luonasi ja taloudessasi, ..ja sitten pyydät anteeksi Jumalalta ja seurakunnalta, joita olet häpäissyt...niin ei minulla liene syytä anteeksi
        olla antamatta!

        Mutta tämä adventisti mies, sanoi, : " Ei se käy, en luovu mistään, minkä olen sinulta vienyt, ..ainoastaan anteeksi voin pyytää...ilmeisesti adventti seurakunta evästi häntä, ehdoksi sille, että voitaisiin ottaa seurakuntaan takaisin!

        " Voidaanko sanoa: " Ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut"??

        Eikös profeetta ole sellainen , jonka ennustus toteutuu tarkasti? Olenkohan profetoinut jotakin?

      • Bushmanni kirjoitti:

        Eiköhän tuo juridinen ajattelu, jota niin kovasti mainostat, ole ajanut mm. suuyritysten johtajat miljoonaoptioihin.

        Eiköhän tuo juridinen ajattelu, jota niin kehut omaavasi, ole ajanut maailman talouskriisin keskelle.

        Jos ajattelisimme edes pienen hetken lähimmäisiämme ja sitä, miten heitä tulisi kohdella, emmekä pelkkää juridiikkaa, niin maailma voisi olla hiukan parempi paikka elää.

        Esim tämä nykyinen talouskriisi johtuu siitä, että ahneet, mutta juridiikan tuntevat ihmiset keksivät antaa köyhille, oppimattomille ihmisille korkeakorkoisia lainoja.

        Heillä ei ollut maksukykyä pennin vertaa, mutta se korvattiin korkeilla koroilla.

        Sitten juridisin keinoin häivytettiin näistä lainasopimuksista kaikki ongelmat, ja myytiin ne arvopaperimarkkinoille velkakirjoina, joille luvattiin suuri tuotta.

        Kaikki meni juridisesti oikein, mutta missä on moraali? Missä on lähimmäisenrakkaus?

        Se oli yhtä hukassa, kuin on adventtikirkon johtajia niin suomessa kuin amerikassakin.

        Siksi jäsenet jättävät uppoavan laivan.

        Jos et voi edes johtajiesi moraaliin luottaa, niin miksi pitäisi luottaa siihen, mitä he opettavat Raamatusta?

        En minä ole puhunut johtajien moraalista mitään.
        En ainuttakaan sanaa.

        Kukaan ei vedä kirkossa sellaisia liksoja että voisi puhua ahneudesta.

        Koko ajan olet puhunut vain luulotteluja.

        En halua uhrata aikaani enää tällaisille.

        Vastaan vain hengellisissä tarkoituksissa Raamattua koskeviin kysymyksiin.

        Ole ystävällinen ja kunnioita pyyntöni.

        Olen kokonaan yksityishenkilö aivan kaikessa, en ole pitänyt hengellisiä vastuutehtäviä 1.6.2006
        (ensimmäinenkuudettakaksituhattakuusi) jälkeen, ja kaikista muistakin vastuistani olen luopunut 2008 kunnallisvaalien jälkeen heti.

        Olen kokonaan kaikessa yksityishenkilö.
        En ole ollut palkannauttija ja työsopimuksia ollut 20 v vuoteen, ja näin ollen ei ole ollut johtajia itselläni tuolta ajalta ollenkaan onneksi.

        Siunausta
        jari laurila

      • Kai_A

        Olet ihan oikeassa siinä, ettei veroja voi jättää maksamatta rahoista, jotka osoitetaan kymmenyksiin. Suomessa uskonnollisille yhteisöille annetuilla lahjoilla ei ole verovähennysoikeutta.

        Mutta kauhistelusi on väärän puun juurella haukkumista, koska Adventtikirkko ei minun tietääkseni ole koskaan kymmenyksiä kenenkään palkasta vähentänyt.

        Laillista sen sijaan on se, että työntekijä omasta tahdostaan ja aloitteestaan jättää osan palkastaan nostamatta. Näin muutamat (eivät suinkaan kaikki) kirkon työntekijät aiemmin tekivät. He eivät kuitenkaan saaneet määrätä, mihin mainittu raha käytettiin. Ennenkuin tätä alettiin tehdä asia selvitettiin tarkkaan verottajan kanssa, ja minun tietääkseni jutussa toimittiin tarkkaan verottajan antamien ohjeiden mukaan.

        En tiedä, onko käytäntöä nyt muutettu verottajan toivomuksesta vaiko siksi, että muillakin kuin sinulla on ollut vaikeuksia hahmottaa, mistä tässä on ollut kysymys, vaiko siksi, että on parempi kohdella kaikkia jäseniä tasapuolisesti riippumatta siitä ovatko kirkon vai jonkun muun palveluksessa... vaiko jonkun muun syyn takia.

        Epäilen kuitenkin, ettei tämä ole kauhean "törkeää" kuin sinun mielikuvituksessasi. Mutta jos olet varma siitä, että tiedät törkeyksiä tapahtuneen, niin käy urputtamassa asiasta Tampereen verotoimistossa. Luulen, että he ystävällisesti naureskellen ohjaavat sinut takaisin kadulle.

        Se on tietenkin mielenkiintoinen väite, että olisi laitonta edellyttää työntekijältä kirkolle taloudellista tukea. Olisi mukava kuulla pykälä, johon ajatuksesi perustuu. Mutta sitä pykälää etsiessäsi voit samalla koettaa löytää jonkun kirkon palveluksessa olevan, joka olisi valmis toteamaan, ettei maksa kymmenyksiään vapaaehtoisesti.

        Voisihan sellainen löytyäkin... mutta kuvittelemasi laittomuus alkaa vasta kun olet sellaisen henkilön löytänyt - niin ja tietenkin sen pykälän myös)

        Kun tässä nyt on kymmenyksistä puhetta saanen lisätä, että avartaakseni oppilaitteni maailmankuvaa vein muutama viikko sitten luokallisen paikallisen helluntaiseurakunnan jumalanpalvelukseen.

        Hyvä jumalanpalvelus, reipas musiikki, mahtava raamatullinen saarna (pastori, jota ehkä voisin kutsua tutuksi tai jopa ystäväksenikin, käyttää viikossa 20-30 tuntia saarnan valmistamiseen).

        Mutta mistä pastori puhui kolehtipuheessaan. Vetosi uskollisuuteen kymmenyksissä kun kirkon kiinteistökulut ovat uuden kokoustilan myötä viisinkertaistuneet ja nyt n. € 30.000/kk. Melkoinen uskon haaste seurakunnalle, jonka jumalanpalveluksessa on runsaat parisataa henkilöä.

        :=) Kai

      • Bushmanni
        Kai_A kirjoitti:

        >>> Mutta mistä pastori puhui kolehtipuheessaan. Vetosi uskollisuuteen kymmenyksissä kun kirkon kiinteistökulut ovat uuden kokoustilan myötä viisinkertaistuneet ja nyt n. € 30.000/kk. Melkoinen uskon haaste seurakunnalle, jonka jumalanpalveluksessa on runsaat parisataa henkilöä. >>>>>

        No tässähän on mitä mainion esimerkki suhteellisuudentajusta ja etenkin sen täydellisestä puuttumisesta, mikä ei ole hihhulilahkoissa mitenkään erikoista.

        Pari sataa henkeä ja rakennetaan tilat, jotka vievät 30000e/kk!! Kuka sitä seurakuntaa johtaa...joku siivoojako? Kuuromykkä kadulta löytynyt tolvana, jolta vain otetaan nimi lainapapereihin?

        No tietenkin kaikille hihhulilahkoille näyttävät kulissit ovat kaikki kaikessa.

        Muutenhan tekstisi oli mitä loistavin osoitus täydellisestä ylimielisyydestä muita kohtaan.

        >>>> Se on tietenkin mielenkiintoinen väite, että olisi laitonta edellyttää työntekijältä kirkolle taloudellista tukea. >>>>>

        Ei ole tietenkään laitonta edellyttää vapaaehtoista tukea, mutta kollegasi T.F kertoi poistamassaan viestissä, että tuki ei ole vapaaehtoinen, koska et voi toimia pastorina, jos et maksa. Mm. Italian mafia on käyttänyt vastaavia "vapaaehtoisuuteen" perustuvia maksuja.

        On luonnollisesti tiedetty pitkään, että näin asia on, mutta nyt se sanottiin julkisesti ensimmäistä kertaa: no money, no job!

        Aluksi seurakuntalaisia kyykytettiin tavalla A ja nyt tavalla B. Meno ei muutu mihinkään.

        Ja kansa äänestää jaloillaan.

      • Bushmanni
        jarlau kirjoitti:

        En minä ole puhunut johtajien moraalista mitään.
        En ainuttakaan sanaa.

        Kukaan ei vedä kirkossa sellaisia liksoja että voisi puhua ahneudesta.

        Koko ajan olet puhunut vain luulotteluja.

        En halua uhrata aikaani enää tällaisille.

        Vastaan vain hengellisissä tarkoituksissa Raamattua koskeviin kysymyksiin.

        Ole ystävällinen ja kunnioita pyyntöni.

        Olen kokonaan yksityishenkilö aivan kaikessa, en ole pitänyt hengellisiä vastuutehtäviä 1.6.2006
        (ensimmäinenkuudettakaksituhattakuusi) jälkeen, ja kaikista muistakin vastuistani olen luopunut 2008 kunnallisvaalien jälkeen heti.

        Olen kokonaan kaikessa yksityishenkilö.
        En ole ollut palkannauttija ja työsopimuksia ollut 20 v vuoteen, ja näin ollen ei ole ollut johtajia itselläni tuolta ajalta ollenkaan onneksi.

        Siunausta
        jari laurila

        >>>> En minä ole puhunut johtajien moraalista mitään. En ainuttakaan sanaa. >>>>

        Vaikea on sellaisesta puhua, mitä ei ole.

        >>>> Kukaan ei vedä kirkossa sellaisia liksoja että voisi puhua ahneudesta. >>>>>

        No se selviäisi verotoimiston verotiedoista, jos joku kehtaisi käydä kysymässä. Vapaaehtoisia?

        >>> En halua uhrata aikaani enää tällaisille. >>>

        Vapaaehtoista kaikki on vain.

        >>> Vastaan vain hengellisissä tarkoituksissa Raamattua koskeviin kysymyksiin. >>>>

        No sitten kannattaa kirjoittaakin vain samoista aiheista, joista kykenee viesteilemään.

        >>>> Ole ystävällinen ja kunnioita pyyntöni. >>>>

        Toki. Kuten sanoin, vastaaminen on vapaaehtoista, niin sinulla kuin minulla.

        Asioista joista ei voi puhua, on vaiettava, sanoi jo filosofi Wittgenstein aikoinaan.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      83
      3288
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      35
      2639
    3. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2258
    4. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      73
      2239
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2181
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      110
      2153
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      19
      1927
    8. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1904
    9. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      20
      1859
    10. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      86
      1632
    Aihe