Väitetään, ettei filosofiassa ole muuta varmaa tietoa kuin että "Ajattelen, siis olen". Sekin on supistettu "Jokin on, joka ajattelee". Tämän skeptikotkin hyväksyvät.
Väittäisin kuitenkin, että jos kontekstista on sovittu, rajattu asia-alue jollakin tavoin, ja on yhteinen kieli ja tietty yhteisö, joka tätä kieltä ymmärtää, niin siinä kontekstissa voidaan tutkia ja tietää aivan varmoja asioita. Siis moni tieteellinen tieto on varmaa.
Sen lisäksi on varmaa, että kaikkeus on olemassa ja että kaiken aineen ja energian kokonaismäärä maailmanakaikkeudessa on aina sama, vakio.
Ja varmaa on, että kaikkeuden avaruus on rajaton ja kaikkeus on ikuinen, ei alkua eikä loppua.
Väittäisin kuitenkin, että jos kontekstista on sovittu, rajattu asia-alue jollakin tavoin, ja on yhteinen kieli ja tietty yhteisö, joka tätä kieltä ymmärtää, niin siinä kontekstissa voidaan tutkia ja tietää aivan varmoja asioita. Siis moni tieteellinen tieto on varmaa.
Sen lisäksi on varmaa, että kaikkeus on olemassa ja että kaiken aineen ja energian kokonaismäärä maailmanakaikkeudessa on aina sama, vakio.
Ja varmaa on, että kaikkeuden avaruus on rajaton ja kaikkeus on ikuinen, ei alkua eikä loppua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin, no populaari- ja lukiopohjainen filosofia unohtaa, että skeptisismi (karteisolainen ja pyrhinen skeptisismi) on vain eräs filosofinen suuntaus.
Tiedollisen reliabilismin mukaan meidän ei ole syytä jotenkin epäillä lähtökohtaisesti järkeviä uskomuksiamme maailmasta. Tällainen epäilevä asennoituminen johtaisi aivan mielettömään tilanteeseen käytännöllisestä näkökulmasta.
Mitä teemme, jos jotenkin "epäilemme" esimerkiksi arkipäiväistä kokemustamme että "minulla on nyt nälkä"? Useimpien mielestä tällainen epäilevä asennoituminen johtaisi aivan mielettömään asennoitumiseen arkipäivän kokemukseen ja siten tietoon nähden...
Ylipäätään voidaan kysyä, onko filosofian mieli ja tarkoitus "epäillä" asioita. Vai onko se jossain muualla.
Hyvässä mielessä epäileminen on yksi menetelmä juuri sen selvittämiseksi, mitä voidaan tietää varmasti, menetelmänä se on mainio.
Mutta ihmisen elämä ja toiminta vaatii jotain uskomista johonkin, että tietäisi mitä tekisi. Ja jumalat ja enkelit ja ufot ja monet parapsykologiset asiat ovat tosia, sellainen skeptismi erehtyy, joka niitä epäilee, skeptinen järki vaan on pidettävä tallella kaikkien henki- ja ihmishuijareiden varalta.
Cogito, ergo sum!
Tätä väitettä ei voi todistaa. Itseasiassa idän filosofiat ovat täynnä suuntauksia, jotka ovat yrittäneet tuhansien vuosien ajan todistaa em. väitteen epätodeksi.
Länsimaissa tällaisen järkeilyn takana olevaa ajatuksen juoksua ei ymmärretä - erinomaisen vaikeaa sitä on pukea sanoiksi.
Hyvin moni muukin lähtökohta on todettu epävarmuuksien riivaamaksi.
Monet ihmiset ovat siirtyneet ajattelemaan todennäköisyyksien avulla; kuitenkin niin että täyttä epävarmuutta tai varmuutta ei koskaan saavuteta - missään asiassa.
- Hyvin moni luonnontieteellinen tulos tukee tätä ajattelumallia.
Mistä tahansa voi sanoa mitä tahansa ja ajatella mitä tahansa, mutta onko varmaa tietoa vai ei, niin vastaus on tämä: on ainakin yksi: jotakin on, joka ajattelee.
Tällaisen epäileminen ei ole järkevää, samoin loogisten totuuksien, 1 1=2 jne. Miten mahtavat ne intialaiset filosofit sitten ajatella? Voi olla unennäköä. No, sitten on jokin joka näkee unennäköä. Heillä on varmaan aivan toisenlainen ajatusmalli, näkökulma, eri merkitykset sanoille "olla" jne.
Filosofia on jonkinlaista "viisauden rakastamista", pohdiskelua kaikesta. Näin minä sen ymmärrän lyhyesti sanottuna, mutta kun en ole filosofi, vain pohtija, niin määrittäköön ammattilaiset asian paremmin.
"Ajattelen, siis olen" - Tähän klassikko lausumaan jokainen lie törmännyt. Joskus on saanut makeasti hymyillä niille naseville vastauksille joita "olemassa olemisen epäilijöille" on heitelty.
Mikä nyt sitten on varmaa tietoa - Mikä kenellekin kelpaa todisteeksi ?
Elämme tässä makromaailmassa. Meillä on aistit. Meillä on kommunikointivälineenä mm. kieli. Meillä on matematiikka ja logiikka. Ja meillä on (vaihtelevasti) syyn ja seurauksen arkilogiikkaan nojaava ajattelukyky.
Näissä puitteissa, varmaksi todistettavia asioita lyötyy paljon.
Tosia ovat mm. ajatukset ja ajattelija ja maailma ajattelijan ulkopuolellakin.
Mikromaailman, ja mahdollisten tuntemattomien ulottuvuuksien asioiden varmaksi todistamisesta en sano mitään. Seuraan toki mielenkiinnolla hypoteeseja ja epäsuoriakin havaintoja.
Ei minulla ole noihin yksityiskohtaisesti mitään vastausta. Filosofiassa usein sanotaan, että nämä ja nämä asiat ovat erillisia ja nämä ja nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa. Tosiasiassa kaikki asiat ovat jollakin tavoin yheydessä toisiinsa ja tietyn näkökulman korostaminen on tärkeämpää tai vähemmän tärkeätä tilanteen mukaan. Erilaisia tasoja ja käsitejärjestelmiä voidaan esittää ja parhaiten todellisuutta kuvaavat ja esittävät vähitellen jäävät voimaan, kunnes uusi paradigma korvaa ne. Mikä on ainellisten ja henkisten asioiden suhde, on ikuinen kysymys. Mutta väitteeni edellä tässä kontekstissa on mielestäni pätevä, eikä se ole tuolla tavalla kumottavissa tai kehitettävissä kuin esität. Sinulla on vain erilainen tarkastelutapa.
Jos tosissaan ilmaistaan: "Ajattelen, joten olen olemassa!", silloin on todella tärkeää, että kerrotaan todella yksityiskohtaisesti mitä näillä kahdella (kolmella) käsitteellä: "ajatteleminen", "olemassaoleminen" (ja "minä") tarkoitetaan. Muuten toteamus on pelkkää hälyä. Arkikäsitteiden itsestäänselvyys ei riitä mihinkään (paitsi yli kahden promillen kapakkafilosofiassa). Erityisesti ajatteleminen on hyyvin hämärä käsite, ja siitä kuulee kaikenlaisia selityksiä. Katson (hyvin pinnallisesti, mutta kuitenkin) näyttäneeni, että ajatuksia on mahdollista pitää kaiken olevaisen peruskäsitteenä: "on varmaa, että on ajatuksia". Tässä suhteessa katson ainakin jossakin suhteessa olevani Platonin ja Moren hengenheimolainen, mielummin kuin Descartesin. "..parhaiten todellisuutta kuvaavat ja esittävät vähitellen jäävät voimaan" Ei aina. Ja luulen, että kun ihmisistä on kysymys, on luonnollista, että esillä pysyy useita kilpailevia käsitejärjestelmiä, ilman että jotakin niistä dokmatisoidaan. Jos niin tapahtuu, niin filosofiasta tulee uskonto.
Tässä kysymyksessä, mikä on varmaa tietoa, riittää "ajattelun" ja "olemisen" arkikielen merkitykset. "Minää" varmaan tarvitsisikin enemmän eritellä, mutta olenhan sen korvannut "jokin" sanalla: on jokin, joka ajattelee. En mitenkään väitä, etteikö sanojen merkityksen tarkastelu olisin tärkeää, mutta ei se aina ole tärkein osa asiaa, niinkuin anlyyttisessa filosofiassa usein ajatellaan. Tiede on itseäänkorjaavaa ja parhaat ajatukset vähitellen jäävät voimaan, mutta tietysti nykyään on monessa asiassa kuvauksia, jotka eivät vastaa todellisuutta ja jotka eivät ole parhaita mahdollisia, ja aina tulee olemaan näin siihen asti kunnes tiedämme kaiken.
"Tässä kysymyksessä, mikä on varmaa tietoa, riittää "ajattelun" ja "olemisen" arkikielen merkitykset." Arkikielen merkitykset riittävät vain arkielämän varmuuksien arviomiseen, eivät filosofisen tai yleensä tieteellisen tason varmuuksien arvioimiseen, eteenkään kun on kyseessä näin arkikäytössäkin epämääräiset käsitteet.
Tässä kysymyksessä arkikielen merkitykset riittävät, koska vaikka miten analysoisin "ajattelemisen" ja "olemisen" merkityksiä, mikä filosofiassa on muuten tietysti tärkeää, se ei mitenkään vaikuta tämän kysymyksen käsittelyyn, tässä nimenomaisessa kysymyksessä arkikielen merkitykset riittävät. Näin on muutenkin monessa kysymyksessä, vaikka filosofit ovat mähkääntyneet sanojen merkityksien märehtimiseen. Joissakin asioissa asia on tosi tärkeä, esim "maailma"- sana on varsin monimerkityksinen. Kuitenkin väitellään, onko Jumala luonut maailman vai onko maailma aina ollut. Minusta maailma koko kaikkeus merkityksessä on aina ollut ja tulee aina olemaan, kun taas maailma maapallon nykyistä järjestystä tarkoittaen, on Jumalan luoma järjestämällä olemassaolevia elementtejä. Aiheesta lisää: http://www.angelfire.com/journal2/o_santavuori
Varma tieto Olli.S kirjoitti: "Väitetään, ettei filosofiassa ole muuta varmaa tietoa kuin että "Ajattelen, siis olen". Sekin on supistettu "Jokin on, joka ajattelee". Tämän skeptikotkin hyväksyvät. Väittäisin kuitenkin, että jos kontekstista on sovittu, rajattu asia-alue jollakin tavoin, ja on yhteinen kieli ja tietty yhteisö, joka tätä kieltä ymmärtää, niin siinä kontekstissa voidaan tutkia ja tietää aivan varmoja asioita. Siis moni tieteellinen tieto on varmaa. Sen lisäksi on varmaa, että kaikkeus on olemassa ja että kaiken aineen ja energian kokonaismäärä maailmanakaikkeudessa on aina sama, vakio. Ja varmaa on, että kaikkeuden avaruus on rajaton ja kaikkeus on ikuinen, ei alkua eikä loppua." Ajattelen, siis olen on yhä ainut asia josta voi olla varma. Minä siis on jossain mielessä olemassa koska olen tietoinen kokija. Sen sijaan kaikki muu on edelleen epävarmaa koska kaikki muut ajatustesi ulkopuolella voivat olla illuusiota. Unissakin saattaa olla erittäin todentuntuista ja loogista, mutta silti se ei ole kuin sinun kuvitteluasi (todennäköisesti). Samoin kaikki ympärilläsi voi olla pelkkää todentuntuista ja loogisesti järkevää pitkäaikaista harhaa, illuusiota, unta, kuvittelua. Et voi luottaa muihin hnkilöihin, yhteiseen kieleen tai yhteisöihin koska hekin voivat olla sinun luomaasi jäkeväntuntuista harhaa. Edelleen on siis vain yksi varma havainnoija Sinä.
On eri asia, minkälainen todellisuus on, ja onko sitä ylipäätänsä olemassa. Todellisuus voi olla, ja varmaan onkin, erilainen kuin luulemme, se on jonkinlainen puolitotuus ja unennäköä. Mutta ei ole totta, että vain "ajattelen, siis olen" olisi varmaa, koska varmaa on myös, että tämä ajattelu tarvitsee jonkin elimen, joka sitä suorittaa, ja tämä suoritus tapahtuu jossakin ympäristössä, vaikka se olisi minkälaista unennäköä. Näinollen Descartesin cogito sisältää jo ulkomaailman todistuksen, koska ajtteleva elin ja ympäristö ovat jo ajatteluun nähden ulkomaailmaa, vaikka Russell ym analyyttiset filosofit eivät ole tätä huomanneet. Tätä et kumonnut, väitit vaan, että vain ajattelu on varmaa.