katse kontakti? auttakaa

Siltä se silmiin katsominen toisinaan tuntuu, mutta mitä epämukavaa siinä on? Eikö sitten voi vain jäädä tuijottamaan silmiin, kun kerran toinenkin tekee niin?

Tässä kaksi oivaa niksiä:
1. Jos saat katsekontaktin jonkun kanssa, hymyile hieman (elä kuitenkaan kokeile hautajaisissa!! :D). Ja muutaman sekunnin kuluttua katso muualle, ja vähän ajan päästä taas takaisin. Kyllä siite tulee jossain vaiheessa semmonen luonnollinen toiminto. Tosin vaikka olisi tottunut aina katsomaan toista silmiin, ei se ole kuitenkaan joka kerta helppoa säilyttää katsekontaktia.
2. Opettele katsekontaktiin. Katso vaikkapa henkilön suuta ja pikkuhiljaa kun uskallat, katso toista nenään ja sitten silmiin. Voit kokeilla ystävien kanssa tätä niksiä, mutta jos tapaat uusia ihmisiä ja olet selvällä puhe-etäisyydellä, niin älä kokeile, voi vaikuttaa hassulta jos puolen metrin päästä tuijottelet toisen nenää.

Katsekontakti on suht tärkeä asia. Jos et pysty katsomaan toista ihmistä päin, et monien mielestä pysty ilmaisemaan tunteitasi kasvojesi/silmiesi ilmeellä. Ne ihmiset jotka eivät katso silmiin tuntuvat tyypeiltä, jotka valehtelevat tai salaavat jotakin.

säpsähteletkö, kun saat katsekontaktin, lisääntykö jännityksesi? Tämä on tavallista esimerkiksi paniikkihäiriössä, tutustu teemaan, sille on monia hoitokeinoja. Se hullunkiilto on myös tavallinen tunne tässä, tuntuu kuin silmät "pullistuisivat", se ei ole vaarallista eikä osoitus mistään hulluudesta!!!! Kaikki voimakasta tunnetta sisältävä tilanne voi laukaista paniikin, sekä pelko että rakastuminen, niin tyhmältä kuin se ehkä kuulostaakin. lähde ajoissa saaman apua ettet rupea välttelemään näitä tilanteita.

Minullakin on todella vaikeaa tämän katsekontaktin kanssa - aina, kun katse edes osuu toisen silmiin, tule sellainen olo, että näyttää joltain mielipuoliselta vaanijalta ja tuijottelijalta. Ja sitten vasta epäilyttävältä näyttääkin, kun kääntää hätääntyneenä katseensa pois, kun toinen huomaa!

Itselläni ongelma liittyy sosiaalisten tilanteiden pelkoon, eli kyse on lyhyesti sanottuna jännittämisestä - vaivaannun valtavasti muutenkin ihmisten katseista ja katseltavana olemisesta, ja tämä silmiin katsominen on vain ääriesimerkki näistä.

Liittyykö paniikkihäiriöösi sosiaalisten tilanteiden pelkoa? Sos.til. pelko on hoidettavissa, ja tähän katsekontaktiongelmaan voi saada helpotusta harjoittelemalla. Itse olen yrittänyt harjoitella perheenjäsenten, terapeuttini ja psykiatrini kanssa, eli olen oikein erityisesti panostanut siihen, etten käännä katsettani, vaikka mieli tekeekin. Suosittelen kokeilemaan!

Jos et kykene katsomaan ihmistä silmiin, katso häntä otsaan. Tällöin ainakin keskustelukumppanille ei tule tunnetta selkeästä katsekontaktin välttelyn. En itse ole temppua kokeillut ja kuulin sen puolitutulta ambulanssikuskilta, joka kertoi tekevänsä niin joutuessaan "tuijotuskisaan" tietynlaisten "asiakkaiden" kanssa. Tilanne on tietysti aivan eri, mutta uskoisin tempun toimivan.

Joskus jopa ihminen, jonka kanssa keskustelen näkee vain profiilini. Käännän pääni vallan muualle.

Miksi ihmeessä kaikkien ihmisten sitten pitäisi olla samanlaisia sosiaalisia? Jos ajatellaan monia eläinlajeja, niin ne tuijottavat vain hyökätessään toista silmiin. Miksi ihmisten sitten pitäisi? Olen kyllä huomannut, että itsevarmuuteni ja silmiin katsominen vaihtelee riippuen siitä, millainen asemani on työpaikalla.

Johtajille saatan änkyttää, enkä katso silmiin, mutta myöhemmin taloon tullutta taas uskallan katsoa silmiin. Tuo herran pelko on vanhaa suomalaista perua. Pidän itseäni älykkäänä, mutta en vain sattuneista syistä ole päässyt yhtä pitkälle kuin kuin jotkut.

joo mulla on valitettavasti ihan tota samaa ongelmaa, eli katsekontaktin välttelyä. Se harmittaa koska teen sitä tahattomasti mutta tunnen kumminkin että ajan sillä aika tehokkaasti ihmiset itsestäni tietyn etäisyyden päähän. Minulle kyllä jutellaan joo ja silleen mutta välillä tuntuu että ihmiset "voivat huonosti" seurassani. Se on tosi rasittavaa ja en haluaisi olla mikään taakka tutuilleni/kavereilleni. En asiasta kumminkaan uskalla puhua heille koska en tunne heitä hyvin ja tunnen myös itseäni sen verran myös etten helposti kerro omista asioistani ennen kuin on jotain käsitystä ihmisistä kerääntynyt jo jonkin verran.

En vaan tajua mikä siinä on niin ahdistavaa jos pitää katsoa jotakuta silmiin. Itselleni tulee pakokauhuinen olo jos katson suoraan silmiin jokseenkin pidempään tai jos joudun katsomaan itseäni pitempää henkilöä. Tuo olo minulle tulee usein ikäisteni seurassa. Onko kellään ajatuksia mistä johtuisi?

Sama ongelma. Yleensä pidän katseen maassa.

En tiedä sinusta mutta itselläni se johtuu nähdyksi tulemisen pelosta. Olen tullut siihen tulokseen että en kestä sitä, että joku näkee "sisälleni" ja silmien kautta sellainen tuntuu mahdolliselta. Siitä tulee todella haavoittuva olo.

Oikeasti silmsitä voi toki tulkita tunteita, mutta mitään sielun ikkunoita ne eivät ole. Muut eivät näe silmissäsi sen enempää kuin sinäkään. Loppujen lopuksi uskon että jos asiaa harjoittelee, se alkaa tuntua aivan ongelmattomalta.