Heips!
Olisin halunnut kysyä ihan sellaista kun olen tässä miettinyt ja katsellut peiliin monet kerrat eikä se peilikuva niin hirveästi jaksa innostaa vaikka ikääkään ole vasta kuin 20,-vuotta. En ole sinänsä "läski" mutta vatsankohdalle on kasvanut ilkeä pömppö ja onhan sitä ylimääräistä reisissä sekä pakaroissa.
Olen jo pitkän aikaa tehnyt vatsalihasliikkeitä kotioloissa (rahat/aika eivät millään riitä opiskelun yhteydessä) ja onhan niitä tuloksiakin sitten syntynyt kovalla treenillä mutta varmasti siihen laihtumiseen tarvitaan muutakin kuin vatsalihasliikkeet ja kunnon ruokavalio. Toki nämä ovat oleellisia.
Siksi olenkin tässä alkanut pikkuhiljaa ajaa pyörällä. Ja tehdä tv.stä tutun "olet mitä syöt" emännän mukaan näitä että nousee portaalle ja alas. Teen tätä yleensä 2min sarjoissa ja lasken aina monta pääsen. Sekin on tuntunut selvästi selässä (ryhti parantunut) ja vatsalihaksissa tuntuu selvästi.
Mietinkin että paljonko tuo pyöräily sitten kuluttaa kaloreita? Onko se kannattavaa vai ei? Itse en niin välitä kävelemisestä kun muutenkin olen hidas sellainen ja tuntuu välillä askel löntystävän. Pyöräilen päivässä kolme kertaa kahden kilometrin lenkin (Ei pitempää näin maalla ollessa oikein viitsi kun näillä seuduilla nähty nuita villieläimiä) reipasta vauhtia.
Olisin hyvin kiitollinen kaikista mahdollisista neuvoista joita voisin harjoittaa kotona ja kun maalla ollaan niin tuolla pihallakin voi tehdä kaikenlaisia. Itselläni vain raajat ovat vähän turhan herkät murtumaan/menemään paikoiltaan joten sen takiakin on tuo liikunta vähän jäänyt.
Kiitos!

Vastaukset 1
Vanhimmat
kun aloin käymään salilla jumpissa tykkäsin tehdä kaikenlaisia kotijumppia, vaikka youtubesta. Vieläki joskus tulee tehtyy jos ei sinne salille pääse jostain syystä. Esim. nää on kivoja "selluliitti-jumppia";D http://www.youtube.com/watch?v=8QXGt6-cb1M&feature=channel_page http://www.youtube.com/watch?v=zoJQOapc9cY&feature=channel