Tanssi-

käyttäytymisestä

Mitä mieltä olette/ miten suhtaudutte naiseen, joka "nopeita" tanssiessa tulee hinkkaamaan perseettään teihin, tai ainakin mahdollisimman lähelle? Mitä teillä naisilla, jotka näin teette, on ajatuksena?

8

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimaansa :

      en ole huomaavinakaan sellaisia

    • "Naisen takapuolen puristelu ravintolassa ja loukkaava liikehdintä oli kunnianloukkaus, totesi Helsingin käräjäoikeus. Oikeus tuomitsi 26-vuotiaan helsinkiläismiehen teosta kymmeneen päiväsakkoon. Mies oli tuomion mukaan tehnyt helsinkiläisessä ravintolassa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia liikkeitä naisen takana ja sen jälkeen puristanut naisen takamusta. Rikoslain mukaan kunnianloukkaus voi olla paitsi valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämistä myös muuta halventamista. Naisen 29-vuotias aviomies näki tapahtuman ravintolassa ja löi vaimonsa puristelijaa nyrkillä kasvoihin. Hänet tuomittiin pahoinpitelystä 30 päiväsakkoon. Oikeudessa 26-vuotias kiisti teon. Häntä lyönyt 29-vuotias sen sijaan myönsi lyöneensä. Välikohtaus sattui joulukuussa 2007. Minusta aviomies 29 vaikuttaa aivan kelpo mieheltä. 26-vuotiaasta ilmatankotanssijaukosta taas herää omat epäilyksensä."

    • vänksy

      jos joku nainen tulis mulle tekeen noin - ellei se nyt olis jonkun mun kaverini joku olevinaan hyvä vitsi - niin sais juomat päälleen supernopeudella.

      • Kitekattia-

        Meillä on kavereikaa tapana bilettää ja tanssia aina vihjailevasti..ja siihenhän tulee miehiä rinkiin ympärille ja viereen dansaan ja se on hauskaa:b,nauretaan ja vedetään överillä,melkein kaikki pitää vaan hauskaa:).


      • moneen naiseenkin,
        Kitekattia- kirjoitti:

        Meillä on kavereikaa tapana bilettää ja tanssia aina vihjailevasti..ja siihenhän tulee miehiä rinkiin ympärille ja viereen dansaan ja se on hauskaa:b,nauretaan ja vedetään överillä,melkein kaikki pitää vaan hauskaa:).

        sellasta viatonta,tai ei aina niin viatonta flirttiä:b..


      • vänksy
        moneen naiseenkin, kirjoitti:

        sellasta viatonta,tai ei aina niin viatonta flirttiä:b..

        me tehtiin tota 18-19 vuotiaina. Oli se joo silloin ihan kivaa.:)


    • zisel

      -kö? http://www.youtube.com/watch?v=cOdRz0UIECA

    • niinä hyvin harvoina kertoina kun olen tehnyt noin, olen ollut jotenkin väsymyksen aiheuttamassa humalaa vastaavassa tilassa tai pienessä huppelissa jolloin estot ovat kaikonneet.. Rohkeasti sanottuna jotenkin eroottisesti latautuneena kun on tanssinut läheisesti miehen kanssa. Onneksi näistä parista miehistä tuli sittemmin poikaystäviä, ettei mennyt hukkaan tai aiheuttanut huonoa mainetta se yleisellä paikalla hinkkailu =P.. Naiset ovat myös joskus hinkannet sillä tavoin itseään minua vasten, mutta en ole kaatanut juomia päälle niin kuin vänksy tekisi =D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1257
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      906
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      858
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      722
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      721
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      682
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      616
    10. 78
      601
    Aihe