Filosofin synty

Hmm... On toki totta, että ajattelu tuottaa nautintoa, mutta niinkö raadollista se on, ettemme muun vuoksi järkeile kun sen, että siitä nautimme. Emmekö voisi etsiä totuuksia, vaikka se tuottaisi mielipahaa? Eikö olisi silti oikein etsiä totuuksia siksi, että ne ovat jotain ikuista? Vai onko tosiaan niin, että ihminen vain tyydyttää halujaan tavalla tai toisella; ehkä kaikki riippuu juuri tästä ihmisten elämässä?

Filosofeiksi alettiin kutsua työtävieroksuvia kylähulluja, jotka aikansa kuluksi ja viinihuikan toivossa pälättivät Ateenan torilla mitä sylki suuhun toi. Toki alalla on kehitetty paljon järkevääkin, mutta alkuperäinen perinne elää edelleen vahvana, mainitaan nyt vaikka eksistentialismi esimerkkinä.

Niin.... tämän kommentin tarkoitus kai oli tiputtaa filosofit jalustaltaan. En sinänsä usko, että aloittaja on niin naivi, että ei näe ihmisessä muuta kuin seksuaalisen ja älyllisen puolen. VOihan filosofiaan jäädä jumiin. Nietzsche joissain määrin ajatteli itsensä hulluksi, samoin kai Kierkegaard. Mutta on huomattava myös se, että suurin osa ns. tieteistä on syntynyt alun perin filosofisen yleisteorian alalla. Turhaa hapatustako? No, voihan se olla, että apinat tulevat toimeen ilman filosofiaa. Missä kuitenkin on joukko ihmisiä, alkaa jossain vaiheessa esiintyä myös jonkun sortin filosofeerausta. E. Fromm on todennut, että eläimillä on luonto ja selvä paikka maailmassa. Ihminen sen sijaan joutuu itse etsimään ja määrittelemään oman paikkansa. Ja jos filosofia on paljoa muutakin, niin osaltaan myös tätä.