Kantin synteesi empirismistä ja rationalismista päätyi jokseenkin siihen, että yksilö ja maailma ovat toisistaan irrallisia olioita, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kuitenkin yksilön tiedostaminen antaa ikään kuin muodot näille maailmasta tuleville kokemuksille ja siten mitään puhtaita havaintoja ei ole olemassa, vaan ne ovat aina tiedostuksen muokkaamia.
David Hume eli ennen Kantia ja hän päätyi siihen, että emme havaitse muuta kuin ominaisuuksia. Emme voi havaita olioita, vaan havaitsemme ominaisuuksia. Sitten kun oletamme olioita, niin ne ovat ideoiden välisiä suhteita, eikä impressioita tai ideoita todellisesta maailmasta. Ideoiden väliset suhteet ovat siis aina jotenkin subjektiivisia ja epävarmoja, kun taas havainnot ovat varmoja, kun ne voidaan aina epäilyjen ilmaantuessa varmistaa.
Loogiset empiristit sitten halusivat poistaa kaikki epäilyt. Kaikki teoriat pitää olla ainakin palautettavissa havaintoihin. He eivät juuri välittäneet Kantin synteesistä, se oli jotain ongelmatonta. Lopulta loogiset empiristit päätyivät itse tuhoamaan oman filosofiansa, kun se päätyi ratkaisemattomiin ongelmiin.
Wittgenstein pohti Tractatus Logico-Philosophicus kirjassaan samankaltaisia ongelmia kuin loogiset empiristit (itse asiassa loogiset empiristit saivat vaikutteita Wittgensteinilta), mutta päätyi siihen että siitä mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Eli lauseiden totuutta ei voida palauttaa havaintoihin, purkamalla lauseita osiin ja sitten tarkastelemalla maailmaa. Myöhäisfilosofiassaan Wittgenstein sitten huomasi, että on monenlaisia tapoja tiedostaa asioita ja tietysti paljon muutakin.
Tuossa nyt esitin ehkäpä jopa virheellisestikin minua vaivaavan filosofian historiallisen ongelman (tiedän kyllä että esitys on surkea). Jättivätkö loogiset empiristit ja Wittgenstein huomioimatta Kantin filosofian ja lopulta päätyivät siihen, että se tulisi ottaa huomioon?
David Hume eli ennen Kantia ja hän päätyi siihen, että emme havaitse muuta kuin ominaisuuksia. Emme voi havaita olioita, vaan havaitsemme ominaisuuksia. Sitten kun oletamme olioita, niin ne ovat ideoiden välisiä suhteita, eikä impressioita tai ideoita todellisesta maailmasta. Ideoiden väliset suhteet ovat siis aina jotenkin subjektiivisia ja epävarmoja, kun taas havainnot ovat varmoja, kun ne voidaan aina epäilyjen ilmaantuessa varmistaa.
Loogiset empiristit sitten halusivat poistaa kaikki epäilyt. Kaikki teoriat pitää olla ainakin palautettavissa havaintoihin. He eivät juuri välittäneet Kantin synteesistä, se oli jotain ongelmatonta. Lopulta loogiset empiristit päätyivät itse tuhoamaan oman filosofiansa, kun se päätyi ratkaisemattomiin ongelmiin.
Wittgenstein pohti Tractatus Logico-Philosophicus kirjassaan samankaltaisia ongelmia kuin loogiset empiristit (itse asiassa loogiset empiristit saivat vaikutteita Wittgensteinilta), mutta päätyi siihen että siitä mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Eli lauseiden totuutta ei voida palauttaa havaintoihin, purkamalla lauseita osiin ja sitten tarkastelemalla maailmaa. Myöhäisfilosofiassaan Wittgenstein sitten huomasi, että on monenlaisia tapoja tiedostaa asioita ja tietysti paljon muutakin.
Tuossa nyt esitin ehkäpä jopa virheellisestikin minua vaivaavan filosofian historiallisen ongelman (tiedän kyllä että esitys on surkea). Jättivätkö loogiset empiristit ja Wittgenstein huomioimatta Kantin filosofian ja lopulta päätyivät siihen, että se tulisi ottaa huomioon?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luultavasti löytäisit vastauksen kysymyksiisi ja saisit palikat asettumaan paikalleen jos jaksaisit lueskella esim. kirjan G H von Wright: Logiikka, filosofia ja kieli.
Se on hyvä yleisesitys juuri noista teemoista joihin kirjoituksessasi viitataan ja joihin ei mitenkään voi vastata muutamilla lauseilla.
Jos kirjan filosofinen terminologia tuottaa vaikeuksia, suosittelen kirjan kahlailemista ensin vain yleiskatsauksellisesti, ja myöhemmin sitten yksityiskohtiin keskittyen ja syventyen.
Kirja on jokaisen filosofian harrastajan perusteoksia, ja varmaan kannattaa hankkia ihan omaksikin.