Neuroosin oireet?

Kerron lyhyesti ystäväni tarinan, hän meni kuolinvuoteelleen katsomaan äitiään ja hänelle tuli jo kotona paniikinomainen olo, että hänen pitää vaihtaa alusvaatteensa, koska ne olivat vähän likaiset..mutta hän ei sitten vaihtanutkaan.

Ajatus oli monta kuukautta unohduksissa ja häntä vaivaa ja kaduttaa seyhä.
Olen yrittänyt sanoa hänelle, että todellisuudessa se on aivan mahdotonta, että täysin puhtaat olisisvat olleet silloinkaan, kun olit kuolinvuoteellaan.

Kuinka voiisn auttaa ystävääni ja mitä voisin sanoa hänelle neuvoksi ja kääntää hänen ajatusmaailmaansa?

Hän on välillä aivan paniikissa, että miksi minä tein näin ja en sitten kumminkaan vaihtanut?

Voisitko antaa neuvoja?

Kiitos vastauksista jo etukäteen!

sinä varmaan sitten osaisit... kirjoitti:

Kerron lyhyesti ystäväni tarinan, hän meni kuolinvuoteelleen katsomaan äitiään ja hänelle tuli jo kotona paniikinomainen olo, että hänen pitää vaihtaa alusvaatteensa, koska ne olivat vähän likaiset..mutta hän ei sitten vaihtanutkaan.

Ajatus oli monta kuukautta unohduksissa ja häntä vaivaa ja kaduttaa seyhä.
Olen yrittänyt sanoa hänelle, että todellisuudessa se on aivan mahdotonta, että täysin puhtaat olisisvat olleet silloinkaan, kun olit kuolinvuoteellaan.

Kuinka voiisn auttaa ystävääni ja mitä voisin sanoa hänelle neuvoksi ja kääntää hänen ajatusmaailmaansa?

Hän on välillä aivan paniikissa, että miksi minä tein näin ja en sitten kumminkaan vaihtanut?

Voisitko antaa neuvoja?

Kiitos vastauksista jo etukäteen!

Että ystäväsi meni katsomaan äitiään joka teki kuolemaa ??
Ja äiti kuoli ja ystävällesi tuli näistä vaatteen vaihdoista tai niiden vaihtamatta jättämisestä jonkinlainen pakkomielle joka vaivaa häntä?

Jos ymmärsin oikein, voin vain todeta ystäväsi tässä tapauksessa kääntäneen asian mielessään niin että koska hän ei tod. näk. pysty käsittelemään tunteitaan äitinsä kuoleman johdosta hän käänsi mahdolliset, syyllisyyden tunteensa niin ,että vaatteiden vaihtamatta jättäminen olisi ollut syynä äidin kuolemaan. No näinhän asia ei tietenkään ole ja jos ystäväsi kärsii pakkoajatuksista (juuri tämä tuskailu vaatteiden kanssa on sellainen) kehoittaisin sinua puhumaan ystävällesi että hän hakisi apua, ensin voi mennä terveyskeskukseen lääkärille ja kertoa näistä piinaavista ajatuksista ,lääkäri kirjoittaa lähetteen mielenterveystoimistoon.
Tälläisiä asioita on turha jäädä miettimään apua on saatavilla kunhan sitä vain hakee!

hoitsu kirjoitti:

Että ystäväsi meni katsomaan äitiään joka teki kuolemaa ??
Ja äiti kuoli ja ystävällesi tuli näistä vaatteen vaihdoista tai niiden vaihtamatta jättämisestä jonkinlainen pakkomielle joka vaivaa häntä?

Jos ymmärsin oikein, voin vain todeta ystäväsi tässä tapauksessa kääntäneen asian mielessään niin että koska hän ei tod. näk. pysty käsittelemään tunteitaan äitinsä kuoleman johdosta hän käänsi mahdolliset, syyllisyyden tunteensa niin ,että vaatteiden vaihtamatta jättäminen olisi ollut syynä äidin kuolemaan. No näinhän asia ei tietenkään ole ja jos ystäväsi kärsii pakkoajatuksista (juuri tämä tuskailu vaatteiden kanssa on sellainen) kehoittaisin sinua puhumaan ystävällesi että hän hakisi apua, ensin voi mennä terveyskeskukseen lääkärille ja kertoa näistä piinaavista ajatuksista ,lääkäri kirjoittaa lähetteen mielenterveystoimistoon.
Tälläisiä asioita on turha jäädä miettimään apua on saatavilla kunhan sitä vain hakee!

Minun ystäväni äiti oli jo kuollut, kun hän meni katsomaan äitiään.
Hälle tuli jo kotona sellainen olol että pitäisikö hänen vaihtaa vaatteitaan mennessään kappeliin, mutta hän ei vaihtanut.
Minä olen sanonut hänelle, että teit aivan niinkuin äitisikin olisi eläessään halunnut, että ei minun takia tartte hienostella.

Että pitää tehdä, kuten vainajakin olisi sanonut, jos eläisi..tätä ole yrittänyt ystävälleni sanoa.

Olen yrittänyt auttaa... kirjoitti:

Minun ystäväni äiti oli jo kuollut, kun hän meni katsomaan äitiään.
Hälle tuli jo kotona sellainen olol että pitäisikö hänen vaihtaa vaatteitaan mennessään kappeliin, mutta hän ei vaihtanut.
Minä olen sanonut hänelle, että teit aivan niinkuin äitisikin olisi eläessään halunnut, että ei minun takia tartte hienostella.

Että pitää tehdä, kuten vainajakin olisi sanonut, jos eläisi..tätä ole yrittänyt ystävälleni sanoa.

kuuluvat usein suru prosessiin kun ihminen ei pysty käsittelemään suruaan voi mielessä alkaa pyöriä ihan irrallisia ja ei rationaalisia ajatuksia, kehoittaisin edelleen että kannustat ystävääsi hakeutumaan keskustelu terapiaan, älä väsytä itseäsi, anna ammattilaisten auttaa ystävääsi, voit silti olla hänelle tukena se, että käy puhumassa jollekkin ajatuksistaan ei tee kestään mielenvikaista ,joskus ihminen vain jumittuu omaan suruunsa niin ettei osaa itse ulos omista ajatuksistaan ja silloin meitä mielenterveyden ammattilaisia tarvitaan.
Tsemppiä ja jaksamista molemmille ja parhaan avun voit ystävällesi antaa ohjaamalla hänet terapeutille!