Hei!
Olemme kolme kasvatuspsykologian opiskelijaa Oulun yliopistosta. Teemme tutkimusta älykkyydestä. Kysyisimmekin teiltä, että mitä mieltä olette, onko älykkyys muuttuva ja sopeutumiskykyinen ominaisuus (eli se voisi kehittyä tai ehkä taantuakin elämän aikana) vai onko se ennaltamäärätty ja pysyvä ominaisuus? Haluaisimme tietää ihmisten peruskäsitystä asiasta. Kiitos :)
Olemme kolme kasvatuspsykologian opiskelijaa Oulun yliopistosta. Teemme tutkimusta älykkyydestä. Kysyisimmekin teiltä, että mitä mieltä olette, onko älykkyys muuttuva ja sopeutumiskykyinen ominaisuus (eli se voisi kehittyä tai ehkä taantuakin elämän aikana) vai onko se ennaltamäärätty ja pysyvä ominaisuus? Haluaisimme tietää ihmisten peruskäsitystä asiasta. Kiitos :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tietääkseni ihmisaivot eivät juurikaan ole muuttuneet ainakaan viimeisen kahden (tuhannen)vuoden aikana juuri ollenkaan.
Äkillinen johtopäätös: Olemme kommunistisen tasa-arvoisia aivosolujen määrällä mitattuna.
Einstein: En ole viisaampi kuin muut, vietän vain aikaa ongelmien parissa enemmän kuin muut.
Hätäinen johtopäätös II: Älykkyys ei ole sen sopeutuvaisempi kuin mikään muukaan ihmisen ominaisuus. Ihminen itsessään on sopeutuvainen - jos kyseinen ihminen niin haluaa.
Näillä perusteilla (heppoisilla sellaisilla), olemme kaikki älykkäitä - toki poislukien sellaiset joilla ei ole "normaalin" ihmisen aivosolumäärää.
Näinhän ei ole. Periaatteessa voisi olla, mutta älykkyys ei ole aivosolujen määrä, vaan se miten niitä käytetään. "Älykkäät" ihmiset käyttävät aivojaan "älykkääseen" toimintaan - kaljanjuontiin, kukkien kasvattamiseen yms. "Älyttömät" ihmiset taasen ovat onnellisia ja tyytyväisiä saavuttaessaan jotain merkittävää (merkittävää itselleen, turhanpäiväistä muille). "Älyttömät" ihmiset käyttävät aivojaan elämiseen, "älykkäät" elämisen tarkoituksen ymmärtämiseen.
Älykkyyshän määritellään vertaamalla ihmisiä keskenään - menestyksellä, ajatuksien monipuolisuudella, kaljanjuonnilla tai jollain muulla ennaltamäärätyllä tavalla. Tällöin on hyvinkin mahdollista että apukoulun apuluokan mitättömin olio voi olla kahdenkymmenen vuoden päästä älykkäämpi kuin samaisen koulun arvostettu rehtori. Samoin kuin muutkin ominaisuudet - älykkyys voi kehittyä tai taantua. Tämä silloin jos mittarina käytetään muita ihmisiä.
Olennaista on se miten elät, miten aivojasi käytät.
Ja perinteinen PS.
Älykkyyteen vaikuttavat kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat. Kuten lapsinerot osoittavat, älykkääksi voi jopa syntyä.
PS II: Olen senverran älykäs että aukaisin keskellä viikkoa - melkein - kaljapullon ja ajattelin vetäistä kalsarikännit...Siinä meni sitten pohja, vakavastiotettavuus ja kunnioitettavuus tältäkin kirjoitukselta =)
pitäisi ensin määritellä, mitä älykkyys on -ja siitähän on ollut kovastikin kiistaa viime aikoina.
Mikäli älykkyydellä tarkoitetaan loogista kuviopäättelykykyä, kuten taitaa monesti olla asian laita, voi sitä mielestäni kehittää harjoittelemalla tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ei loputtomiin. Kuka tahansa voi jossain määrin oppia hahmottamaan, mitä tällaisissa testeissä haetaan, mutta huipputuloksen saavuttavat silti vain harvat.
Jos älykkyydellä taas tarkoitetaan ajattelukykyä, kykyä nähdä asioita laajemmista perspektiiveistä ja muodostaa omia, poikkeaviakin mielipiteitä ja saada uusia oivalluksia... Tämä on mielestäni taito, jota puolestaan voi kehittää hyvinkin pitkälle. Avaimet tähän ovat yleistieto (lukemalla ja lukemalla), aikaa pohdiskella asioita, elämänkokemus jne. En tarkoita tässä nyt siis pelkästään kirjaviisautta (joka sekin joskus luetaan älykkyydeksi, vaikka sillä ei ole sen kanssa mielestäni mitään tekemistä).
Tai ehkä tuota yllämainittua kykyä voisi kutsua viisaudeksi? Joka tapauksessa, älykäs ei ole aina viisas, mutta viisaalla täytyy mielestäni olla ainakin tietty "määrä" älykkyyttä, jotta hän kykenisi massoista poikkeavaankin ajatteluun.
Älykkyys on tiettyyn rajaan asti muuttuva ominaisuus, sillä älykkyyden kehittymiseen vaikuttavat ympäristötekijät enemmän kuin perimä.
Ja tässä siis yksi peruskäsitys asiasta. :)
Yksi älykkyyden määritelmistä on, että älykkyyttä on se, että osaa ratkaista jonkun asian/ongelman, ilman, että opittu tieto ja kokemuspohja tarjoavat suoraan siihen vastausta. Oliko tarpeeksi monimutkaisesti sanottu?:)
Esimerkkejä:
- Maalaa kotisi "hyvillä" maaleilla ja vietä yösi siellä maalin kuivuessa.
- Pese kotiasi toistuvasti tolulla ja tärpätillä.
Sopeutumisesta:
Näillä keinoin saa älykkyyden sopeutumaan ja aivot suostumaan esim. siivoojan ja maalarin vaativiin ammatteihin.
Olen saavuttanut Mensan -jäsenyyteen oikeuttavan tuloksen ja harrastanut noin 25 vuotta silloin tällöin vastaavia testejä. Olen huomannut että esimerkiksi masennus, paniikkihäiriö ja yleensä keskittymiseen vaikuttavat perhe-elämän hermostuttavat häiriöt vaikuttavat testituloksiin. Samoin kuin "älykkyystesteihin" vaikuttaa harjoittelu samoin esim. myös kirjoittamiseen. Olin työstäni johtuen kirjoittamatta 5 vuotta ja jouduin asemaan jossa joudun työkseni kirjoittamaan ja huomasin että ensimmäiset pari viikkoa oli omaksutun osaamisen palauttamista ja olen huomannut saman Mensan -testeissä.
Älykkyyttä voi kehittää tiettyyn pisteeseen asti, tämä näkyy äo- testeissä, harjoittelemalla tulos paranee, mutta huipputulokseen yltää kuitenkin harva.
Perheen tausta, yhteiskuntaluokka, ympäristö vaikuttavat siihen kuinka pitkälle ihminen kouluttautuu ( korkeakoulutusta pidetään älykkäiden ihmisten koulutusväyläna, tyhmemmät valitsevat ammattikoulut, tälläinen asenneilmasto Suomessa vallitsee.) Yliopistossa opiskelevat pääasiassa keskiluokkaisen perheen vesat, mutta tämä ei tarkoita, että he olisivat ( välttämättä) älykkäämpiä kuin ne työväenluokkaiset nuoret, jotka menevät ammattikouluun.
Koulutustaso ja älykkyys eivät välttämättä korreloi keskenään- tosin kuka tahansa ei voi toimia aivokirurgina, siihen vaaditaan tietyn tason äo ja lahjakkuus.
Älykkyyttä voi kehittää, korkeastakaan äo:sta ei ole hyötyä, jos ei sitä käytä mitenkään. Vanhemmiten uuden oppiminen on vaikeampaa, aivot eivät toimi niin nopeasti.
masennus vaikuttaa negatiivisesti henkiseen suorituskykyyn. Ei jaksa oppia uutta, keskittyä esimerkiksi tenttikirjoihin ja elämänsisältö kapenee muutenkin.
"Korkeastakaan älykkyydestä ei ole hyötyä, jos sitä ei käytä mitenkään."
Mitä se hyöty sitten oikeastaan on ja kuka sen arvioi.
Ei älykkyyttä voi mitätöidä vain johonkin hyötynäkökohtaan vedoten.
Ihmiselle on jokapäiväistä iloa ja hyötyä niin hyvästä terveydestään, näöstään, kuulostaan, siis hyvistä aisteistaan kuin älykkyydestäänkin.
Älykkyydestä on tosin harmiakin, silloin kun elämää haittaa muiden alhaisempi älykkyys, mutta se ei ole älykkään eikä älykkyyden vika, vaan olosuhteiden.
vähän liikaakin nyky- yhteiskunnassa. Ymmärtäisin , että jokainen osallistuu tämän yhteiskunnan pyörittämiseen omien kiinnostusten ja kykyjensä mukaan. Huippuälykkään ihmisen luulisin olevan kiinnostunut haasteellisista asioista ja pyrkivän sellaiselle uralle, jossa saa käyttää koko aivokapasiteettiaan. Luulisin, että huippuälykäs kärsii joutuessaan tekemään tehtäviä, jotka eivät anna tarpeeksi älyllistä haastetta.
Tosin tästä tullaan ikuiseen dilemmaan, ovatko fyyiset suorittavan tason työtehtävät arvottomampia kuin kirurgin ja lääkärin tehtävät? Kaikkia ammatteja tarvitaan, kaikki älykkäät ihmiset ja nerot eivät halua lääkäreiksi ja aivokirurgeiksi, tosin en usko, että nero viihtyisi kauaakaan rakennustyömaalla tai mielestäni olisi erikoista löytää nero em. kaltaisista työtehtävistä.
( lue, ellet ole lukenut kirjaa tiikerin lapsi, tekijänä Torey Hayden ,jossa päähenkilö on huippuälykäs lapsi, Sheila. Hayden, Sheilan opettaja, on lopussa "pettynyt" tytön ammatinvalintaan, hän kokee, että lahjat menevät hukkaan.)
Varmasti huippuälykäs kärsii "liukuhihnatyössä". Taitaa kärsiä muuten moni taviskin. Jostain vaan on ruoka- ja vuokraraha saatava.
Tavallisen lääkärin työt taitavat tuntua lääkärin itsensä mielestä varsin simppeleiltä ja päivästä toiseen samana toistuvilta, siis kuin liukuhihnatyö, luulen.
Kirurgin työ on taas aika fyysistä ja suorittavan tason työtä, luulen.
Työntekijän kokemaa työn laatua ei siis voi ihan erotella ammatin perusteella.
Kaikki eivät ajattele, että heidän tulee osallistua yhteiskunnan pyörittämiseen. Tavisammatinvalinnanohjaaja tai tavisopettaja ovat voineet suhtautumisellaan antaa nuoren ymmärtää, ettei yhteiskunta tarvitse poikkeavia (vaikkapa siis muita älykkäämpää).
Eivätkä älykkäät taida olla toistensa klooneja vaikka älykkyys mitattuna sama olisikin. Heissä on keskenään yhtä suuria eroavaisuuksia, niinkuin "kaikenälyisissäkin".
Siksipä haluaisin, että älykkyyteen suhtauduttaisiin keveämmin, rauhallisemmin ja iloisemmin.
ja hän paljastuukon huippuälukkääksi lapseksi. ( tämä paljastus sallittakoon) Kyseessä on kuitenkin ko. Sheilan selviytymistarina, mutta riittäkön. Suosittelen kirjan lukemista.
Lääkärit eivät kaikki ole huippuälykkäitä, aivokirurgia samoin kuin "avaruustieteilijää " käytetään yleensä esimerkkeinä puhuttaessa huippuälykkäiden ammateista. Ehkä siksi, että ydinfysiikkaaja ymmärtämään vaaditaan korkea äo. Tosin onhan nobel- palkinto saavutettu normaalilla äolla. Kova työ, ahkeruus ja motivaatio auttavat alalla kuin alalla, ja laiska nero tuskin saavuttaa mitään yhteiskuntaa hyödyttävää. Toisaalta jokaisella on valinnanvapaus, eikä yhteiskunta voi pakottaa lahjakkaita ihmisiä koulutukseen, ei tietysti " taviksiakaan".
Hyvinhän Sheila päätti, tekee vihdoin mitä itse haluaa päästyään irti lapsuudesta ja yhteiskunnan pihtiotteesta.
Eri juttu sitten, jos tämä hänen äitinään pitämä henkilö, joka äitiroolikunnian oppikirjojensa neuvon mukaan sinnikkäästi ja tämän lapsen pahaksi torjui, olisi sanonut, ettei Sheilasta enää ole kuin hampurilaisbaariin, silloin olisi Sheilan päätös voinut olla toisenkinlainen. Murrosikä se on älykkäälläkin.
Ihmettelen miten äidinvaisto saattoi niin tyystin puuttua tuolta psykologipedagogilta Sheilan tuskaisen anovan äidintarpeen edessä.
Kun hän kirjassaan hoki "rakastavansa lapsia/pitävänsä lapsista" kuulostaa se samalta kuin metsästäjien hokema, että pitävät eläimistä.
Sheila joutui kohtaamaan äitinsä jälkeen uuden julmurin.