Mistä motivaatiota liikkumiseen?

Mistähän voisi olla apua motivaation löytämisessä? En suoranaisesti inhoa mitään lajia, suurimmasta osasta peruslajeja pidänkin, mutta ei vain tule lähdettyä kuntoilemaan. Sukset, luistimet, rullaluistimet ja sekä ulko- että sisäliikuntaan sopivia vaatteita löytyy kyllä.

Kuntoa olisi kiva saada kohoamaan ja kehoa kiinteämmäksi, mutta innostus puuttuu.
Tosin myös innostava seura, olen melkoisen yksinäinen :(

Osaisikohan joku neuvoa jotain vinkkejä?
8892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse lenkkeilen,treenaan tai miten vain pääasiassa yksin.Itse sain kimmokkeen liikkumiseen pyöräily harrastuksesta joka on minulla erittäin aktiivista loppukeväästä aina tuonne syksyn ja talven vaihteeseen.Talvella käyn enemmän juoksemassa ja kävelemässä pyöräilyä kuitenkaan täysin unohtamatta.Nämä ovat tällaisia yksilöllisiä asioita,toisen on helpompi lähteä yksin lenkille kuin toisen.Toista saattaa helpottaa yksinliikkumiseen myös se että on tottunut harrastamaan pidemmän aikaa liikuntaa joko sitten yksin tai jonkun muun kanssa.Minulla on myös sellainen tilanne että kuulun erääseen pyöräilyseuraan joka on n.40km:n päässä missä minä asun joten treenaan suurimmaksi osaksi itsekseen,mutta toki käyn seuran treeneissäkin.Yllättävän paljon ihmiset liikkuu ulkona yksin,varsinkin meillä päin.Mutta jos haluat jonkun kanssa liikkua onko sinulla työ/koulukavereita tai vaikkapa naapureita jotka tykkäävät liikkua.Kun on päässyt alkuun niin kyllä sitä motivaatiotakin alkaa löytyä.

Äänestä

osta sellainen pieni radio, jota voit kuunnella lenkkeillessäsi. itse pidän radion mukana usein pitkillä lenkeillä.

Äänestä
  • Itse en voisi edes kuvitella urheilevani ilman musiikkia. Vanhanajan korvalappustereot taskuun niin ei tärinä haittaa juostessakaan niinkuin kannettavan CD-soittimen kanssa. Hyvää musiikkia soimaan ja jaksan kuntoilla vaikka kuinka.

    Äänestä

Olen kyllä silloin tällöin saanut vaivauduttua lenkille, ja tietysti musiikkia mukana. Minun cd-soittimeni ei hypi vaikka itse hyppisi, on se sellainen puskurimuisti :)

Tykkään kyllä liikkua, mutta ongelmanani on se, ettei yksinkertaisesti tule lähdettyä. Ei vaan jaksa. Liikunnan jälkeen ei ole muita kuin positiivisia tuntemuksia (paitsi tietty väsyneet jäsenet), ei siis erityisen kielteistä suhtaumista ole.

En vain saa vaatetta päälle ja lähdettyä ulos liikkumaan. Olisipa joku, joka pyytäisi :)

Äänestä
  • hanki joku lenkkeilykaveri tai mene johonkin ryhmään, jossa pitää olla aina tiettyyn kellonaikaan. esim. jumpat.

    Äänestä

  • Palkkaa itsellesi kuntovalmentaja eli hienommin personal trainer. Valmentaja kyllä kiskoo sinut liikkeelle :-)

    Äänestä

  • Ota almanakka esiin ja laita siihen kolme/neljä krt bviikossa lenkkiä/ jumppaa. Sitten teet vain niin että lähdet aina ulos silloin kun on se päivä. Toimit näin ensi kevääseen saakka niin vuoden jälkeen huomaat että lähdet lenkille ilman mitään syytä, vain siksi että se on hauskaa :)

    Äänestä

En tiedä sopiiko nää siulle kun en tiedä missä asut ym. mut kerron nyt kuitenkin. Jos siun jollain tutulla, naapurilla tms. on koira/koiria, sovi, että lenkität niitä muutamana päivänä viikossa tiettyyn aikaan. Omistaja oisi varmaan onnellinen, koska koirillahan (ainakin nuorilla, riippuu vähän rodusta) intoa riittää vaikka kuinka. Jos jossain lähelläsi on hevostalli, käy tutustumassa, ja ala ratsastamaan. Jos rahat eivät riitä siihen, voi hevosten kanssa puuhailla paljon muutakin; tallissa ei koskaan lopu hommat kesken. Itselläkin on ollut aikoja, jolloin ainut kuntoilu on ollut hevosten ja koirien kanssa, ja 160cm/50kg mitat on säilyneet sillonkin (paskanlappamisessa haba senkun kasvaa, ja koiran kanssa voi tehdä vaikka 10 km lenkkejä). Samalla saa myös raitista ilmaa ja hyvän mielen!! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mila kirjoitti:

Mistähän voisi olla apua motivaation löytämisessä? En suoranaisesti inhoa mitään lajia, suurimmasta osasta peruslajeja pidänkin, mutta ei vain tule lähdettyä kuntoilemaan. Sukset, luistimet, rullaluistimet ja sekä ulko- että sisäliikuntaan sopivia vaatteita löytyy kyllä.

Kuntoa olisi kiva saada kohoamaan ja kehoa kiinteämmäksi, mutta innostus puuttuu.
Tosin myös innostava seura, olen melkoisen yksinäinen :(

Osaisikohan joku neuvoa jotain vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu