Hypnoosi on ilmiö, jota tutkitaan jatkuvasti, mutta josta lopullisia totuuksia ei ole tiedossa. Esim. Suomen Turussa tehdään hypnoosia koskevaa aivotutkimusta Antti Revonsuon johtamassa ryhmässä, jonka eräs jäsen, Sakari Kallio hiljattain väitteli tohtoriksi hypnoositilan luonnetta ja syvään hypnoosiin vaipumisen yleisyyttä koskevalla tutkimuksella. Vaikka Kallion väitös mahdollisesti onkin lähtökohtaoletuksiltaan virheellinen (mielikuva hypnoosista yksisuuntaisena vaikutusmekanismina, vaikka kyseessä saattaa olla vuorovaikutussuhde, jossa sekä hypnotisoijan että hypnotisoitavan persoonallisuudella on merkitystä), ja vaikka mitään ratkaisevasti uutta ei saatu esille, on merkillepantavaa että tietoisuuden ja tajunnan tiloja koko ajan ahkerasti tutkitaan. (Mielenkiintoisia pohdintoja myös: Seppo Oikkonen Tahto valtaan -esseet http://www.geocities.com/nnarkissos )
Mutta miten on, mikä lienee hypnoosin ja älykkyyden suhde? Jos eräät hypnoosia koskevat väitteet pitävät paikkansa, aivoissa kuin aivoissa on käyttämätöntä kapasitettia vaikka millä mitalla, ja ilmeisesti on periaatteessa mahdollista saada resurssit hypnoosia käyttämällä hyödynnettyä. Voitaisiinko sitten keskinkertaisesti älykkäästä tehdä nero, jos henkilö hypnotisoitaisiin niin että kaikki hänen henkiset voimavaransa saataisiin suunnattua tuolle kapealle erikoissektorille, eli kuviopäättelyn suorittamiseen? Onko kellään kokemusta tällaisesta? Vai onko käsitys siitä että hypnoosilla saataisiin henkistä suorituskykyä trimmattua, väärä? Käyttäväthän kuitenkin monet hypnoosia ja itsesuggestiomenetelmiä mm. keskittymiskykyä nostamaan, urheilusuorituksissa, jne. Olisipa mielenkiintoista tietää, miten aivot olisi suunnattavissa jonkin yksipuolisen hengenkyvyn, kuten vaikkapa kuviopäättelyn, tehostamiseen.
Mutta miten on, mikä lienee hypnoosin ja älykkyyden suhde? Jos eräät hypnoosia koskevat väitteet pitävät paikkansa, aivoissa kuin aivoissa on käyttämätöntä kapasitettia vaikka millä mitalla, ja ilmeisesti on periaatteessa mahdollista saada resurssit hypnoosia käyttämällä hyödynnettyä. Voitaisiinko sitten keskinkertaisesti älykkäästä tehdä nero, jos henkilö hypnotisoitaisiin niin että kaikki hänen henkiset voimavaransa saataisiin suunnattua tuolle kapealle erikoissektorille, eli kuviopäättelyn suorittamiseen? Onko kellään kokemusta tällaisesta? Vai onko käsitys siitä että hypnoosilla saataisiin henkistä suorituskykyä trimmattua, väärä? Käyttäväthän kuitenkin monet hypnoosia ja itsesuggestiomenetelmiä mm. keskittymiskykyä nostamaan, urheilusuorituksissa, jne. Olisipa mielenkiintoista tietää, miten aivot olisi suunnattavissa jonkin yksipuolisen hengenkyvyn, kuten vaikkapa kuviopäättelyn, tehostamiseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
>Jos eräät hypnoosia koskevat väitteet pitävät paikkansa, aivoissa kuin aivoissa on käyttämätöntä kapasitettia vaikka millä mitalla,
Aivoissa on aika vähän hyödyntämättömiä resursseja käyttämättä kaiken maailman markkinamiesten puheista huolimatta. Sen huomaa siitä, miten yhden resurssin käyttäminen häiritsee toista ja varastaa siltä kapasiteettia.
Hypnoosi sulkee resursseja aivoissa, jolloin jäljelle jääneet voivat toimia vähähäiriöisemmässä ympäristössä.
Millaiseen resurssiin kuviopäätteleminen perustuu? Tästä minulla ei ole mitään muuta kuin epäselviä käsityksiä.
Mikä on kuviopäättelemisen motiivi ja miksi joku kokee sen palkitsevana? Mitä yleisinhimillistä tarvetta se palvelee?
Älykkyydellä(än) ratsastavat ihmiset, esimerkiksi mensalaiset, korostavat sitä että hyvät älykkyystestit ovat ei-kulttuurisidonnaisia ja "arvovapaita". Elikkä niissä ei saisi olla mitään mikä sitoisi ne johonkin yhteiskuntaan, aikaan, yleiseen ajatustapaan, jne. Kuitenkin mensalaiset ovat mm. perustaneet yhdistyksen, mikä tarkoittaa sitä että he kuitenkin kuvittelevat että jokin älykkyyteen liittyvä yhdistää heitä sosiaalisesti. Mikä tämä arvo on?
Riittääkö siihen vastaukseksi, että he kaikki kokevat älykkyyden sosiaalisesti arvostetuksi, ja haluavat erottautua?
Vai liittyykö kuviopäättelemiseen jotain "puhdasta" älyllistä mielenkiintoa ja palkitsevuutta? Eikö siihenkin tarvita motiivi? Ja ihminen jolla olisi "kykyä" mutta ei tarvittavaa motiivia, ei kuviopäättelystä innostuisi eikä tehtävistä siis niin hyvin suoriutuisi?
Kysymys vielä: millainen on tuo resurssi, joka älynä näyttäytyy?
"vai liittyykö kuviopäättelemiseen jotain "puhdasta" älyllistä mielenkiintoa ja palkitsevuutta? Eikö siihenkin tarvita motiivi?"
Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että kuviopäättelyihin ei sisälly mitään muuta motiivia kuin palkintona saatava lukuarvo. Palkitsevuus riippuu kai sitten siitä, kuinka suuren luvun onnistuu/pystyy saamaan. Sen sijaan älykkyyttä vaativat asiat oikeassa elämässä voivat olla hyvinkin palkitsevia. Keinotekoiset, mutta jotenkin ympäröivään maailmaan liittyvät tehtävät voivat myös olla jossain määrin palkitsevia.
Laiskuuden ohella kilpailuvietti lienee ihmiskunnan suurimpia motivaattoreita ja älykkyystestit vetoavat nimenomaan jälkimmäiseen.
Jotenkin nämä Oikkosen esseet nousevat pintaan, keskustellaan sitten mistä tahansa aiheesta. Järkyttävää.
Mainitsemani Kallion väitöskirja käsittelee mm. kysymystä miten yleistä syvään hypnoosiin vaipuminen on. Kallion mukaan se on paljon luultua harvinaisempaa. Kallio nimittää syvään hypnoosiin vaipuvia koehenkilöitään "hypnoosivirtuooseiksi" ja sanoo, että hypnoositutkimus hyötyy eniten jos keskitytään tutkimaan juuri näitä.
Tutkimuksessa kuitenkin koejärjestely oli sellainen että hypnotisööri tutki joukon normaaliväestöä edustavia koehenkilöitä, ja otoksesta saatu näyttö yleistettiin. Tässä on ongelmana se, että koetilanne on kuviteltu mittariksi ja koehenkilöt mitattaviksi. Jos hypnoosi ei olekaan vain hypnotisoijan (aina samanlaiseksi kuviteltua) vaikutusta hypnotisoitavaan, koetilanne ei mittaa sitä mikä tilanne olisi toisten henkilöiden välillä.
Ajatukseen hypnoosista vuorovaikutussuhteena törmäsin Oikkosen Tahto valtaan -esseessä. Siksi sen mainitsin.
Kysymys saa yleisempää mielenkiintoa, jos sitä ajatellaan tietonfilosofisten muotien yhtenä ilmenemänä. Nykyisin kaikkea pyritään tekemään eksaktiksi, ja tieteenteossakin erilasilla mittalaitteilla saadut tulokset usein kuvitellaan "tieteellisemmiksi" kuin muilla tavoilla tehdyt havainnot. Tässä yleisessä "tieteen hengessä" mennään helposti myös harhaan, ja on mahdollista, että em. Kallion tutkimus on tällaisesta esimerkki. Siinähän koejärjestely on "tieteellinen" ja empirismi toteutuu niin että kuvitellaan hypnotisoijan olevan mittari.
joitakin vuosia sitten kävin läpi lukion psykologian oppikirjavalikoimaa ja huomasin, että niissä esiteltiin jopa parapsykologista tutkimusta. (On lukioita, joissa voi suorittaa parapsykologian kurssinkin.)
Oppikirjoissa näyttäytyy esimerkillisellä tavalla, mihin väärinymmärretty eksaktisuuden vaatimus tieteellisessä ajattelussa johtaa. Parapsykologisista aiheista oli esiteltäviksi valittu Rhinen telepatiakokeet ja ns. kirliankuvaus. Herää kysymys miksi juuri nämä?
Selitys tuli tekstin rivien välistä selvästi esiin: koska juuri näissä yhteyksissä käytetään tutkimuksessa ja todistelussa menetelmiä, jotka yleisesti hyväksytään "tieteellisiksi". Joukkokokeet telepatiasta käsitellään todennäköisyyslaskennalla, joten mukana on siis lahjomaton, pettämätön matematiikka. Ja kirliankuvauksessa käytetään kehittyneitä teknisiä välineitä, kameroita. Kun kamera ottaa jostain kuvan, kohde on varmasti "objektiivinen"!
Tässä siis tutkimuksessa käytetyt työkalut riittivät pätevöittämään myös tutkimuskohteen. Huomattakoon, että tällainen efekti on olemassa riippumatta siitä mihin tutkimuksessa päädytään.
Yksipuolisesti korostunut "tieteellinen" lähestymistapa voi olla myös parapsykologisen tutkimuksen hämärtäjä siten, että se suuntaa tutkimusta väärin. Esimerkiksi: jos havainnoissa, että syvään hypnoosiin liittyisi jotain telepatialle vivahtavaa on mitään perää, tämä voisi olla merkki siitä että ajatuksensiirto kytkeytyy aivoissamme niihin regressiivisiin toimintoihin, joihin hypnoottinen vaikutus liittyy. Näin ollen saattaa olla turhaa etsiä kokeissa telepaattisia vaikutuksia tietoisen ajattelun tasolta - oikea suunta olisi juuri päinvastainen. Eli telepatiaa pitäisi yrittää dokumentoida jostain ei-tietoisen ajattelun, vaistonvaraisten refleksien, yms. piiristä. (Rupert Sheldrake onkin kirjoittanut kirjan "tunteesta että selkääni tuijotetaan".)
Mielenkiintoisia juttuja joka tapauksessa.