Hirven sydän

Sain hirven sydämen. Mitähän siitä kannattaisi kokkailla?
3031090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

siihen on vaikea vastata, mutta minä olen yleensä keitellyt sydämmestä leikkelettä. Hirven sydän ja 2l vettä, 2dl karkeaa, merisuolaa 0,5dl hienoa sokeria ja pieni luraus etikkaa. Sekoitetaan ja pannaan jääkaappiin marinoitumaan kolmeksi vuorokaudeksi. Otetaan sydän marinaadiliemestä ja pannaan isoon kattilaan väljään veteen. Annetaan kiehahtaa ja kuoritaan vaahto. Lisätään kuorittu sipuli johon pistelty puolenkymmentä neilikkaa, suolaa ei keitos enää kaipaa, jokunen mustapippuri ja laakerinlehti vielä joukkoon. Annetaan hautua liedellä kauan. Sydämmen valmistaminen ei ole kiireisen puuhaa, koska siihen menee aikaa helposti kolmisen tuntia. Parin tunnin jälkeen tosin voi alkaa koitella sydämmen pehmeyttä, mutta hiljalleen hauduteltuna se ei useinkaan vielä riitä. Kun se on selvästi pehmennyt, otetaan se liemestä ja annetaan jäähtyä. Paloittele ohuiksi siivuiksi ja leikkaa suonet pois. Olen joskus maistanut savustettua sydäntä ja hyväähän se oli, itse en ole sitä kuitenkaan valmistanut.

Äänestä
  • Saimme kerran koirille hirven sisäelimiä, mm. sydäntä pari kappaletta. Kun en raaskinut kaikkia panna koiranruoaksi keitin yhden kokeeksi perheelle. Minulla kiehui tuo sydänkeitos keposesti iltapäivän ajan enkä vieläkään saanut lihaan pahemmmin mureutta. Kokeilin ja leikkasin oikein ohuita siivuja, mutta pahuksen käppyröistä eivät lihassäikeet tahtoneet millään irrota toisistaan. Kumisaappaan paikkoina olisivat vielä hyvin menneet. En kylläkään marinoinutlihaa mitenkään, joten en tiedä olisiko se mahdollisesti pehmittänyt möykkyä. Makukaan ei niin ihmeesti hivellyt kieltä. En tiedä olivatko menetelmäni vääriä, mutta tulin siihen tulokseen, että hirven sydän käy kyllä paremmin siihen koiranruokaan. Väärässä saatan olla, toki.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    Saimme kerran koirille hirven sisäelimiä, mm. sydäntä pari kappaletta. Kun en raaskinut kaikkia panna koiranruoaksi keitin yhden kokeeksi perheelle. Minulla kiehui tuo sydänkeitos keposesti iltapäivän ajan enkä vieläkään saanut lihaan pahemmmin mureutta. Kokeilin ja leikkasin oikein ohuita siivuja, mutta pahuksen käppyröistä eivät lihassäikeet tahtoneet millään irrota toisistaan. Kumisaappaan paikkoina olisivat vielä hyvin menneet. En kylläkään marinoinutlihaa mitenkään, joten en tiedä olisiko se mahdollisesti pehmittänyt möykkyä. Makukaan ei niin ihmeesti hivellyt kieltä. En tiedä olivatko menetelmäni vääriä, mutta tulin siihen tulokseen, että hirven sydän käy kyllä paremmin siihen koiranruokaan. Väärässä saatan olla, toki.

    vaatii monen päivän marinointia etikkaliemessä. Tiivistä on sydänliha kypsänäkin, joten jos sitkeäksi jää ei sitä syö kun koirat.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    Saimme kerran koirille hirven sisäelimiä, mm. sydäntä pari kappaletta. Kun en raaskinut kaikkia panna koiranruoaksi keitin yhden kokeeksi perheelle. Minulla kiehui tuo sydänkeitos keposesti iltapäivän ajan enkä vieläkään saanut lihaan pahemmmin mureutta. Kokeilin ja leikkasin oikein ohuita siivuja, mutta pahuksen käppyröistä eivät lihassäikeet tahtoneet millään irrota toisistaan. Kumisaappaan paikkoina olisivat vielä hyvin menneet. En kylläkään marinoinutlihaa mitenkään, joten en tiedä olisiko se mahdollisesti pehmittänyt möykkyä. Makukaan ei niin ihmeesti hivellyt kieltä. En tiedä olivatko menetelmäni vääriä, mutta tulin siihen tulokseen, että hirven sydän käy kyllä paremmin siihen koiranruokaan. Väärässä saatan olla, toki.

    Nimittäin ei siitä keittämällä saakaan muuta kuin kengänpohjallisia. Aikoinaan Kanadassa, eräs tuttava teki täytetyn hirvensydämen tähän tyyliin: Täytteeksi jenkkityylinen "stuffing" eli, selleriä, voita, sipulia, yrttejä ja pippuria. Ja, jos en väärin muista, niin salviaa oli ainakin yrteissä. Ekaksi sydäntä liotettiin yön yli suolavedessä, huuhdeltiin ja kuivattiin. Pituussuunnassa vekki sydämeen ja täyte sisään. Langalla kiinni. Pinta suolattiin, pippuroitiin ja käärittiin folioon. Sit uuniin 160 astetta(325 F) ja 2,5-3 tuntia, jonka jälkeen folio pois, liemi talteen ja puoli tuntia vielä uunissa. Lämpimänä tarjottaessa oli yrttikerma-kastike ja kylmänä tarjottaessa siivuna leivän päällä. Kokeiles joskus uudestaan vaan... Takuulla on parempaa, jos et keitä. ;)

    Äänestä

  • Kiitos ohjeesta veljeni tahtoi minulta ohjetta annoin täman ja hän kehui maasta taivaaseen Että KIITOS

    Äänestä

  • kokitar kirjoitti:

    Kiitos ohjeesta veljeni tahtoi minulta ohjetta annoin täman ja hän kehui maasta taivaaseen Että KIITOS

    Sain puolikkaan hirven sydämen ja keitin sen vanhan metsämiehen ohjeen mukaan: 1l vettä 3 rkl karkeaa suolaa ja reilu satsi kokonaisia pippureita (valmis sekoitus valko-, viher, rose, mauste- ja mustapippurista). Sydän ensin kylmään veteen, kiehautus ja kuoritaan vaahto. Sen jälkeen mausteet perään ja keittäminen miedolla lämmöllä 3 tuntia. Poikkisyin ohuiksi siivuiksi ja ei voi murakampaa olla! Nyt kaduttaa kaikki ne kerrat, kun ollaan kohteliaasti kieltäydytty ottamasta sydäntä, kun on pelätty, ettei osata valmistaa. Mitään marinointia ei tarvittu. Helppoa!

    Äänestä

  • ughnau kirjoitti:

    Kiitos ughnau, laitoin tämän ohjeen mukaan ja kyllä oli hyvää, mureaa ja maukasta!

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    Saimme kerran koirille hirven sisäelimiä, mm. sydäntä pari kappaletta. Kun en raaskinut kaikkia panna koiranruoaksi keitin yhden kokeeksi perheelle. Minulla kiehui tuo sydänkeitos keposesti iltapäivän ajan enkä vieläkään saanut lihaan pahemmmin mureutta. Kokeilin ja leikkasin oikein ohuita siivuja, mutta pahuksen käppyröistä eivät lihassäikeet tahtoneet millään irrota toisistaan. Kumisaappaan paikkoina olisivat vielä hyvin menneet. En kylläkään marinoinutlihaa mitenkään, joten en tiedä olisiko se mahdollisesti pehmittänyt möykkyä. Makukaan ei niin ihmeesti hivellyt kieltä. En tiedä olivatko menetelmäni vääriä, mutta tulin siihen tulokseen, että hirven sydän käy kyllä paremmin siihen koiranruokaan. Väärässä saatan olla, toki.

    Liika keittäminen ja varmaan on jäänyt kalvotkin sekä suonet poistamatta.Itse teen pataa, kuten karjalanpaistin tai jonkun muunkin lihapadan.
    Kalvot ja suonet sekä liika rasva pois,pieniksi paloiksi,mausteita oman maun mukaan mutta omenaetikkaa täytyy tilkka laittaa.
    Tavallinenkin käy mutta se on mielestäni kuivakkaa.
    Etikka murentaa lihan ja on makua antava jolloin suolaa ei tarvitse kuin ripauksen.
    Myös valkosipuli vähentää suolan tarvetta.Itse laitan myös nokkosta ja kuivattuja sieniä(mustiatorvisieniä,suppilovahveroita,kanttarellejä..).
    Uuni 125 n.4 tuntia ja sitten 250 ilman padan kantta,jolloin päälli lihat tummuu.
    Maistuu peruna-tai pataatti muusin kera.
    Liha on taatusti mureaa,koska pidän sitä jääkaapissa 1-2 viikkoa ennen valmistamista.KOKKEILE!

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    Saimme kerran koirille hirven sisäelimiä, mm. sydäntä pari kappaletta. Kun en raaskinut kaikkia panna koiranruoaksi keitin yhden kokeeksi perheelle. Minulla kiehui tuo sydänkeitos keposesti iltapäivän ajan enkä vieläkään saanut lihaan pahemmmin mureutta. Kokeilin ja leikkasin oikein ohuita siivuja, mutta pahuksen käppyröistä eivät lihassäikeet tahtoneet millään irrota toisistaan. Kumisaappaan paikkoina olisivat vielä hyvin menneet. En kylläkään marinoinutlihaa mitenkään, joten en tiedä olisiko se mahdollisesti pehmittänyt möykkyä. Makukaan ei niin ihmeesti hivellyt kieltä. En tiedä olivatko menetelmäni vääriä, mutta tulin siihen tulokseen, että hirven sydän käy kyllä paremmin siihen koiranruokaan. Väärässä saatan olla, toki.

    Hirven sydämestä saa erinomaista kuivalihaa kunhan sen leikkaa oikein. Tosi terävä lihaveitsi ja kaikki kalvot rasvat ja kiinniikkeet koirille, leikkaa ohuita siivuja ja vuorokaudeksi marinaadiin esim soya-tai worsestershirekastike ja sitten kuivuriin tai uuniin 70 astetta ja luukku raolleen. Hyvä keino ripustaa ritilään hammas- tai varrastikuilla.

    Äänestä

se sydän, voi olla erittäin hyvää. Olen ostanut Tukholman joulumarkkinoilta savustettun poron sydämmen ja se oli oikeeta gurmeeta.

Äänestä

Savipataan leivinuuniin, tai keramiikkavuokaan sähköuuniin, jos edellä mainittuja ei ole, kansi päälle. Mausteeksi suolaa, mustapippuria ja laakerinlehtiä, vettä niin että lähes kelluu liemessä.. Lämpö mahdollisimman mieto, kypsennusaika mahdollisimman pitkä, saa "unohtua uuniin", niin aina vain paranee. Hyvää leikkelettä jäähtyneenä leivän päällä, parempaa kuin liha. Tai jos on mahdollista, vie savusaunaan, savustettu sydän on herkkua! Meillä syödään maksa, munuaiset, sydän ym. mieluummin kuin sisäfilettä. Laitan hirvestä ruokaa lähes päivittäin kymmenien vuosien kokemuksella.

Äänestä
  • kuin liha?????? Hirven sydänhän on lihaa siinä missä muutkin lihakset, sydänlihas vaan on tiiviimpää kuin esim. raajojen lihakset.

    Äänestä

Kuivalihaksi ehdottomasti!

Äänestä
  • juu, sydän seinälle ja kuivalihaksi!

    Äänestä

http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ideakeittio/keittiossa/1359440/naudan-sydan/

http://keskustelu.suomi24.fi/node/3830600

1 naudan sydän, tai jonkun muun eläimen ... vähennä jonkun ajan kuluttua lämpöä ja anna kiehua hiljalleen 2-3 tuntia, Painekattilassa 45 min. ...
Lisää keskustelutuloksia
Hirvensydän Hinta: 4 e / kg. Keitetään painekattilassa ja leikataan leikkeleeksi. Metsästäjät myös savustavat hirven sydäntä

Jatkokäsitellen sitten vaikka juuresten jne vihantien kanssa
http://www.ruokala.net/resepti/porkolt-unkarilainen-lihapata

Äänestä

Mielestäni hirven sydämestä ei kannate tehdä muuta kuin kuivaa- lihaa.
Pakasta sydän ja sulata helmikuun puolivälissä, pistä 7% suolaveteen pariksi päiväksi suolautumaan ja naulaa sydän seinään ahava-tuulen ja pakkasen purtavaksi. Maaliskuun lopussa se on vuoltavaa, siinä missä poron pastikin noin tehtynä. Muista tehda lihasta noin viidensentin paksuisia siivuja, älä naulaa seinään koko könttiä sellaisenaan.
Kielen voi keittää suolan sipulin ja pippurin kassa ja pistää oman kanssa vastakkain,tai ehkä levänpala väliin,kuitenkin.
Vasan maksa on myös hyvää samalla tapaa keitettynä,jäähdyttyään.
Sisäfileet annan usein koiralle kiitokseksi haukusta ,kun se näyttää niistä pitävän,vaikka ovat olleet kokoikänsä rapavattan vieressä..

Äänestä

Viime yönä hautui savipadassa leivinuunissa vasan sydän kahdeksi kappaleeksi leikattuna. Suolaa ja mustapippureita mausteenaan. Aamulla oli namia rieskan päällä!

Äänestä
  • Paljonko oli uunissa lämpöä? Minulla odottaa jääkaapissa sydämen puolikas, jonka ajattelin tarjota huomenna.

    Mitenkäs hirven vasan maksa kannattaisi tarjota? Pihveinä kuten maksaa yleensä vai onko parempia reseptejä?

    Äänestä

  • Muorin murkinat kirjoitti:

    Paljonko oli uunissa lämpöä? Minulla odottaa jääkaapissa sydämen puolikas, jonka ajattelin tarjota huomenna.

    Mitenkäs hirven vasan maksa kannattaisi tarjota? Pihveinä kuten maksaa yleensä vai onko parempia reseptejä?

    Liota veret pois kylmässä vedessä.Sen jälkeen kuten muukin maksa.Vanhojen elikoiden maksat vaatii enempi työtä.

    Äänestä

Hirven (niin kuin poronkin) sydämestä tulee erinomainen käristys, haudutusaika piedmpi kuin normi käristyksellä

Äänestä

Se sydän on kyllä pikkusen muuta kun noi luurankolihakset (paistit, fileet, kyljet jne.).

Siis vähän sama juttu kun joku sanois että samaa lihaa se maksa on on kun sisäfilekin. Sydän ei ole samalaista lihasta kun kun muut lihakset... siksi ei tietenkään valmistu samalla tavalla.

Makuasiat on makuasioita, eikä niistä voi kiistellä. Jonkin mielestä maksa on hyvää ja toinen ei sitä siedä, ja jonkun mielestä sydän on hyvää teki sen miten vaan ja toinen rinnastaa sen sisäelimiin eikä halua koskea.

Mutta älkää nyt verratko sitä lihaan, kun ei se siinä mielessä ole lihaa kun miten liha yleensä ymmärretään.

Äänestä
  • Itse asiassa sydän lihas on samalla tapaa poikkijuovaista lihaskudosta kuin luustolihaksetkin. Sen solut ovat vain haarautuvia. Se on siis aikalailla samaa kamaa.

    Äänestä

onko kukaan paistanut keittämisen jälkeen

Äänestä

Purukumiahan saa kaupasta valmiinakin, miksi vaivautua tekemään sitä sydämestä.

Äänestä
  • Sydän on kaikkien eläinten paras osa.Se ettei niitä osaa valmistaa on toinen juttu tai jos ei tykkää mausta.
    Sitkeää liha on aina liian tuoreena tai hätiköidysti valmistettuna.
    Turha kiire pois ja kokki.net auttaa jos epäilee omia taitoja tai toistenkin.

    Äänestä

Onneksi hirviporukassakin ajatellaan noin. Jää mulle enemmän. Enkä niiden harhaluuloja halua korjata. Sydän/sydämmet suolataan isojen paistien kanssa samassa suolavedessä ja yhtä kauan, että se suolautuu suolaisemmaksi, kuin "tavallinen palviliha. Sitten savustetaan yhtä kauan, kuin isompia paisteja. Tämän lopputuloksen kun lyö eräkämpällä pöytään niin ei se kauaa siinä vanhene.

Äänestä

JOO..Ehdottomasti palviin.!!!

Äänestä

Tappaiskeittoon maksan, munuaisten ja kylkilihojen kanssa, liemi kylkikuista. Parasta!

Äänestä

ehdottomasti palviin...

Äänestä

Sydämestä tulee hyvä käristys. Jäädytä pastimessa ja leikkaa terävällä puukolla ohuita suikaleita... .valurautapannu kuumaksi.. Paista voi rypsiöljyseoksessa , suolaa ja pippuria hivauttaa vähän sekaan.. jos tykkää niin yksi sipuli ei pahhaa tee.
Se ei oo pahhaa tuommonen käristys:).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jonathan92 kirjoitti:

Sain hirven sydämen. Mitähän siitä kannattaisi kokkailla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu